Tohtori ei sitten jaksanutkaan pakinoida ennen joulua, vaan päätti sen sijaan keskittyä lihansyöntiin.

Joulu on siitä kivaa aikaa, että silloin yleensä kaikki hiukan rauhoittuvat ja ainakin korulauseissa puhutaan rauhanomaisen rinnakkainelon puolesta. Venäläisiltä tätä ei tietenkään maksa vaivaa odottaa, mutta silti Medvedevin uhoaminen jouluaattoillan tv-haastattelussa on mautonta.

Venäjän edut on turvattava kaikin mahdollisin keinoin ... silloin kun on tarpeen, myös voimankäytöllä.

Tietenkin tämä on tarkoitettu lähinnä kotiyleisölle ja osaltaan pelkkää politiikkaa, jolla Medvedev yrittää olla edes hiukan uskottava presidentti pääministerinsä varjossa, mutta luonnollisesti Venäjälläkin ymmärretään, että tällaiset lausunnot tutkitaan naapurimaissa suurennuslasilla, kuten syytä onkin. Mielenkiintoista Medvedevin uhossa on se, että hän ei rajoita sotilaallisella voimankäytöllä uhkailuaan pelkästään maansa tärkeiden tai elintärkeiden etujen puolustamiseen, vaan mikä tahansa tekosyy riittää.

... ja ihmisillä hyvä tahto.

Tohtorin tietotekniikkaan päin kallellaan oleva apulaisjoukkio sai viimeinkin aikaiseksi uudistuksen, joka on ollut tekeillä jo jonkin aikaa. Kaikki vanhat kolumnit siirtyivät blogin puolelle ja uudet kirjoitukset ilmestyvät yksinomaan blogiin. Linkit vanhoihin kolumnihakemistossa oleviin kirjoituksiin toimivat edelleen, mutta tuottavat vain uudelleenohjauksen asianomaiselle sivulle blogin alle. Nerokasta!

Tietoverkko-ongelmat on taas tällä kertaa tulleet korjatuiksi – ehkäpä lopullisesti. Ei ole mahdotonta, etteikö uusi kolumnikin saattaisi ilmestyä vielä ennen joulua.

Jatkuvat tietoverkko-ongelmat lannistivat Tohtorin tältä viikolta. Taajuudella ollaan jälleen lähitulevaisuudessa.

STT raportoi seuraavaa:

Tanskan laivasto kertoo pelastaneensa merirosvoja merihädästä Somalian lähellä. Rosvoiksi epäillyt miehet poimittiin tanskalaiseen sotalaivaan torstaina, kun se oli saanut avunpyynnön myrskyssä ajelehtineesta aluksesta.

Tanskan laivasto on selkeästi ymmärtänyt tehtävänsä perin juurin väärin tai sitten heille on annettu lievästi sanottuna epäselviä käskyjä. Itäisen Afrikan rannikoilla partioivien sotalaivojen tehtävänä nimittäin nimenomaan saattaa kyseiset rosvot merihätään eikä pelastaa heitä siitä. No, sallittakoon rosvojen noukkiminen merestä mutta vasta sen jälkeen, kun muut laivat saavat kulkea rauhassa.

Taannoinen terrori-isku broileritilalle oli inspiraationa YLE:n A-Talk ohjelmalle, johon keskustelijoita oli saatu asian eri kanteilta. Eläinsuojelijoita keskustelussa edusti Oikeutta eläimille -järjestön aktiivi kumppaninaan Tampereen yliopiston tutkija. Oikeutta eläinten tuottamiseen ruuaksi oli puolestaan ajamassa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja ja poliisi. Ei ole kovin yllättävää, ettei keskustelu ollut kovin hedelmällinen.

Oikeutta eläimille -aktiivi joutui käyttämään suurimman osan puheenvuoroistaan sen kiistämiseen, että hänen yhdistyksellään olisi tekemistä Eläinten vapautusrintama -nimisen rikollisjärjestön kanssa. Näin tehdessään hän ei takuulla saanut ketään vakuuttuneeksi siitä, etteikö EVR käytännössä olisi OE:n radikaalisiipi, joka häikäilemättömästi käyttää hyväkseen OE:n toiminnassa mukana olevia rehellisiä mutta naiveja eläinsuojelijoita. Sen sijaan hän kyllä osoitti kiistattomasti olevansa joko rutinoitunut valehtelija, jolle valtakunnallisessa tv-lähetyksessä valehteleminen ei tuota vaikeuksia, tai vähintäänkin piirikunnallisen tason typerys. Hän nimittäin kertoi olevansa täysin tietämätön, että OE:lla olisi mitään tekemistä EVR:n kanssa, ja myös sen, että hän ei tiedä nimeltä yhtäkään EVR:n jäsentä. Jos hän puhui totta, mitä Tohtori ei tosiaankaan usko, niin kyseessä oli hyödyllisen idiootin prototyyppi. Valehdellessaan hän sen sijaan asettautui vapaaehtoisesti ja tieten tahtoen rikollisjärjestön kulissiksi, mikä on vähintäänkin moraalitonta. Tutkijan tittelillä ohjelmassa esiintynyt nainen ei asemastaan huolimatta ollut mikään puolueeton asiantuntija, vaan itse asiassa kyseessä oli OE:n perustajajäsen, joka ei ollut yhtään vakuuttavampi kiistäessään OE:n ja EVR:n yhteyden. Hänellekään ei ollut sattunut tuttavapiiriin yhtään EVR:läistä, vaikka keskustelussa tulikin esiin, että hänen poikaystävänsä oli aikanaan kärähtänyt osallisuudesta EVR:n iskuun. Keskustelijana hän oli kuitenkin aatekumppaniaan taitavampi ehkäpä akateemisen taustansa vuoksi, mutta analyyttinen väittelytyyli ei riittänyt peittämään epärehellisyyttä ja argumenttien onttoutta.

Poliisi puolestaan oli poliisi, joka avoimesti kertoi, että poliisilla on tiedossa EVR:n johtohenkilöt ja että EVR:n ja OE:n välinen suhde on kiistaton. Siipikarjantuottajien edustaja taas oli asiallisuudessaan vähän turhankin kuivakka. Hänen osakseen jäi lähinnä kertoa, ettei toisten ihmisten tiloille saa tunkeutua ilman lupaa ja että tuotantotilat ovat herkkiä tunkeilijoiden mukanaan tuomille taudinaiheuttajille. Tämän tietenkin kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät muutenkin. Epäselvää se ei tietenkään ole EVR:n terroristeillekaan, mutta he eivät mokomasta pikkuasiasta välitä vähääkään.

Eläinaktivistien agenda on harvinaisen yksinkertainen. Heidän mielestään kaikkien ihmisten pitäisi olla vegaaneja ja eläinten pitäisi antaa elää elämänsä onnellisena ja vapaana, kunnes armollinen kuolema heidät aikanaan tuskattomasti korjaa. Tavoitteen mahdottomuus ei varsinkaan aktiivien terroristisiipeä haittaa, sillä oikeastihan kyseessä on vain tarve tehdä pahaa ja pakottaa toisia ihmisiä väkivalloin valtaansa kylvämällä ympärilleen pelkoa ja epäjärjestystä. Tällaista käyttäytymistä ei minkään yhteiskunnan pidä hyväksyä harjoitettiinpa sitä sitten millä tahansa tekosyyllä.

Eläinaktivistien mukaan broilereita kasvatetaan vain rahan vuoksi. Rahan vuoksi asioiden tekeminen on toki tunnusomaista kaikelle elinkeinotoiminnalle eikä maatalous ole tästä poikkeus. Fakta kuitenkin on se, että kaikkia maatilojen söpöjä pikku eläimiä kasvatetaan lähinnä syötäväksi tai sitten niiden avulla muuten tuotetaan jotain syötävää tai päälle pantavaa – vetojuhtia ei nykytiloilta enää juurikaan löydy. Yhteistä näille kaikille maatilan eläimille jotain satunnaista lemmikkiä lukuunottamatta on se, että jossain vaiheessa niiden ura päättyy teurastamon lihakoukkuun ja nahkurin orsille. Se, että lihantuotantoa pyörittämällä voi myös ansaita jotain, on toisaalta välttämätön edellytys sille, että sitä yleensä voidaan tehdä, ja toisaalta vastaansanomaton todiste siitä, että ihmiset paitsi haluavat syödä lihaa ovat myös valmiita maksamaan siitä.

Eläinten tuotanto syötäväksi voi toki kauhistuttaa joitain todellisuudesta vieraantuneita, joille nuoruusiän ainoa kosketus maatilan eläimiin on ollut kesäretki Orimattilan kotieläinpuistoon, jossa verkkosivuston perusteella pääsee tutustumaan erilaisiin hellyyttäviin kotieläimiin, kuten lampaisiin, possuihin, poroihin, villisikoihin, vuohiin, lehmiin ja poneihin. Kun näiden hellyyttävien pikku pörrököiden ja supermarketin lihatiskissä olevien herkullisten paistien välistä suhdetta ei missään vaiheessa ole nuorille selvitetty, on osa nuorisosta manipuloitavissa mukaan EVR:n tapaiseen hölmöilyyn. Tietenkään touhu ei ole pelkästään hölmöilyä vaan myös järjestäytynyttä rikollisuutta.

Tohtori on yleensä kovin kiinnostunut sukupuoliasioista ja yksi mielenkiintoinen asia näissä eläinten oikeuksien nimissä terrorismia harrastavien klikkien toiminnassa on niiden sukupuolidynamiikka. Järjestöjen puhemiehet (sic!) ovat lähes aina naisia ja poikkeuksetta he puheissaan kiistävät olevansa kyseisten järjestöjen asialla, vaikka avoimesti puhuvatkin niiden puolesta. Järjestöjen tykinruoka, jota käytetään varsinaisessa rikollisuudessa muodostuu molemmista sukupuolista, mutta johtajat ovat taas lähes poikkeuksetta miehiä. Maanalaisten rikollisjärjestöjen tapaan kyseessä on tietenkin hierarkia joka säälimättä hyväksikäyttää palvelukseensa hoopotettuja hölmöjä. Vaikka eläinsuojeluorganisaatioissa onkin anarkofeminismi hyvin edustettuna, niin ehkäpä tasa-arvoideologia on vähempiarvoinen eläinten oikeuksien rinnalla.

Tohtorin mielestä eläimillä ei ole mitään ihmisoikeuksiin verrattavia oikeuksia. Jos olisi, niin silloinhan ihmisen velvollisuus tiedostavana olentona olisi suojella näiden luontokappaleiden oikeuksia paitsi ihmisten myös toisten eläinten sorrolta. Vaikka eläimet eivät toki toisia eläimiä sorra pahuuttaan, niin syyntakeettomuushan ei tietenkään saa olla syy jatkuvien oikeudenloukkausten sallimiselle. Tietenkin on hölmöä rääkätä eläimiä tahallaan, koska on selvää, että suurin osa eläimistä tuntee kipua siinä missä ihminenkin, vaikka sitä onkin vaikea tietää, millä tavalla eläin tiedostaa tuntemansa kivun. Tästä huolimatta liha on hyvää ja ihmisillä on sellainen tapa, että eläimet tapetaan ennen kuin ne syödään. Luonnossa alkeellisemmilla pöytätavoilla varustetut oliot usein syövät saaliinsa elävältä. Silti kyseessä on nimenomaan saalis ja ravinto eikä uhri. Myöskään maatilojen tuotantoeläimet eivät ole uhreja, vaikka joidenkin mielestä onkin tarkoituksenmukaista esittää ne sellaisina.

Näin älä osta mitään -päivän kunniaksi Tohtori on lähdössä ostoksille ja ohjelma on muutenkin yltiöpäisen kiireinen. Siispä tälläkin viikolla kansa jää ilman epistolaa. Tohtori elää toivossa, että ensi viikolla olisi aikaa paneutua myös näihin asioihin.

Alkoholiverotus on hallituksen mukaan osoittautunut tehokkaaksi tavaksi hillitä alkoholin kulutusta. Nyt Vanhasen tiimi panee tuulemaan oikein urakalla ja nostaa alkoholiveroa 10%.

Kossupullo kallistuu siis 75 senttiä ja olutpullo 4 senttiä. Selvää on, että näin mittavalla korotuksella alkoholi jää monen sitä ennen nauttineen ulottumattomiin jo puhtaasti taloudellisista syistä, joten eiköhän maa nyt pelastu viinan kiroista lopullisesti.

Ai eikö?

Saksan valtio on valmis auttamaan rahallisesti autonvalmistala Opelia samaan aikaan kun Yhdysvalloissa kiistellään, pitäisikö Detroitin epäpyhä kolminaisuus – General Motors, Chrysler ja Ford – pelastaa valtion rahoilla.

Vaikka noiden teollisuusjättien kaatuminen varmasti aiheuttaisi epämiellyttävän määrän taloudellista ahdinkoa niin USA:ssa kuin muuallakin, niin pelastusoperaatio vaikuttaa silti veden kantamiselta pohjattomaan kaivoon. GM tarvitsisi omasta mielestään vaatimattomat 36 miljardia dollaria maksuvalmiutensa turvaamiseen. Kyseessä on aika messevä summa, mutta tämän hetkisellä vauhdilla GM polttaisi sen alle vuodessa ja jäljelle jäisi aivan yhtä konkurssikypsä autofirma, joka joko kaatuu tai saa lisää tukea valtion kassasta. Samaan aikaan ne autofirmat, jotka tulevat joten kuten toimeen ilman jättitukiaisia, joutuvat epäreiluun kilpailutilanteeseen, koska heidän kilpailijansa voivat maksattaa huonot bisnespäätöksensä valtiolla.

Poliisilla, syyttäjälaitoksella näyttää tässä maassa olevan taas vaihteeksi resursseja paljon liikaa siihen nähden, mitä velvollisuuksien hoitaminen edellyttää. Ellei ole, niin sitten kyseisiltä instansseilta on täysin hukassa niin prioriteetit kuin pallokin. Mikään muu johtopäätös ei ole mahdollinen, jos käräjäoikeuden käsittelyyn saakka ajetaan epäilty huumeiden käyttörikos, jonka todisteena on valokuva, jossa syytetyn sieraimen sisäpuolella on jotain valkoista, joka mahdollisesti saattaa olla huumausainetta – ehkäpä suorastaan kokaiinia.

Tietenkin kyseessä on oikeasti se, että syytettyä – jääkiekkoilija Jere Karalahtea – yritetään tarkoituksella vainota. Karalahtihan tuomittiin käräjäoikeudessa alkuvuodessa ehdolliseen vankeuteen huumejutussa, jossa todisteet huumerikoksen sijaan viittasivat enemmänkin siihen, että Jere on lapsellisen yksinkertainen viinamäen mies ja että hänen olisi syytä valita ystävänsä hiukan tarkemmin. Juttu menee hovioikeuteen, jossa se kaiken järjen mukaan kaatuu, ellei lisätodisteita ilmene. Syyttäjälle olisi lottovoitto saada veivattua Karalahdelle toinen huumetuomio ennen hovioikeuden käsittelyä, jotta hovioikeuden suullisessa käsittelyssä voitaisiin syytetty esittää jonkinlaisena taparikollisena. Toivottavasti käräjäoikeus ei mene halpaan vaan hylkää syytteen paitsi toteen näyttämättömänä myös pöljänä.

Tohtori oli vähällä pudottaa silmät päästään eilistä uutiskokoelmaa lukiessaan. Kaupan alan työntekijäjärjestöt ovat keskuudessaan tulleet siihen tulokseen, että aika on ajanut ohitse kauppojen sunnuntaiaukiolon yksioikoisesta vastustamisesta ja että jatkuva änkyröinti johtaisi vain siihen, että asiasta päätettäisiin välittämättä heidän mielipiteestään. Tämä on sen verran odottamaton älyn pilkahdus, että sitä kyllä kelpaa kehua ihan näin julkisestikin.

Työministeri Tarja Cronberg on tuomassa hallitukseen esitystä kauppojen aukiolon laajentamisesta lähiviikkoina ja vaikka suurin este täysin turhan sääntelyn purkamiselle onkin nyt ammattijärjestöjen toimesta avattu, niin lienee täysin turha toivoa, että lainsäätäjä kykenisi toimimaan luontonsa vastaisesti luopua yksityiskohtaisesta aukiolosäännöstelystä. Toki uudet säännöt tulevat olemaan vapaampia kuin ennen, mutta ellei suurta ihmettä tapahdu, niin lakiin jää ihmeellisiä hatusta repäistyjä kauppojen neliömetrirajoja, joiden perusteella jotkut kaupat saavat olla auki vapaasti ja jotkut rajoitetummin, sekä epämääräisin perustein arvottuja päivämääriä, joiden välillä jotkut kaupat saavat olla auki kauemmin kuin muulloin. Ja tietenkin tulevaisuudessakin ne kaupat, jotka älyävät kutsua itseään huoltoasemiksi, olla auki vapaasti vääristämässä kilpailua. Kirkkopyhät ja muutama muu pyhäpäivä toki tullaan mainitsemaan laissa vielä erillisenä poikkeuksen poikkeuksena.

Luultavasti lainsäädäntöön keksitään vielä joku mielivaltainen aukiolorajoitus symboliseksi eleeksi vapaata aukioloa viimeiseen saakka vastustavan Erikoiskaupan liiton hyssyttelemiseksi. Vaikka onkin hiukan epäselvää, miksi kultaseppien ja kamerakauppiaiden pitäisi päästä päättämään siitä, milloin Tohtori voi mennä ostamaan lähikaupastaan leipää ja kinkkua, niin toki erikoiskauppiaiden motiivi on ainakin selvä ja oikeutettu. He yksinkertaisesti eivät koe taloudellisesti mielekkääksi pitää omia puotejaan auki samojen aikataulujen mukaisesti kuin elintarvikekaupat, joille asiakkaita tuntuu riittävän niin iltaisin kuin sunnuntaisinkin, joten heille on täysin luonnollista vaatia, että elintarvikeliikkeet laitetaan lain voimalla säppiin sellaisina aikoina, joina koru- tai kamerakauppa ei kannata. Kanta on ymmärrettävä mutta täysin vieraantunut nykymaailman todellisuudesta.

Kaikin puolin selvintä olisi vapauttaa kauppojen aukiolo kokonaan. Kauppojen omistajat ovat ne, joiden tehtävä on pähkäillä, milloin kauppoja kannattaa pitää auki. Jos kauppaa pitää auki sunnuntaisin tai iltaisin, on työntekijöille näinä aikoina tehtävästä työstä maksettava oikeudenmukainen korvaus, joka määritellään työehtosopimuksessa. Jos kauppiaan mielestä on kannattavaa ja muuten toivottavaa pitää kauppaa auki ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä, olisi siihen annettava mahdollisuus. Varsin harva kauppias on tähän valmis, koska henkilökuntaa tarvitaan silloin karkeasti ottaen noin kuusi kertaa kaupan normaalimiehityksen verran olettaen, että kaikki ovat täysipäiväisiä työntekijöitä. Myös ilta- ja viikonloppulisät muodostavat tällöin suuren menoerän.

Kannattavuuden arpominen on kuitenkin syytä jättää yrittäjän huoleksi. On totaalisen brezhneviläistä mielivaltaa ylläpitää kauppaa rajoittavia lakeja perustuen vain epämääriseen mututuntumaan, jonka mukaan kaikki kyllä ehtivät kauppaan nykyistenkin aukioloaikojen puitteissa. Samalla perusteella voisi kieltää myös erikoiskaupat, koska ihmiset voivat vallan hyvin ostaa televisionsa ja digikameransa Prismasta eikä mokomia erikoiskauppoja tarvita turhuuksia kaupittelemassa ja ympäristöä kuormittamassa.

Siispä nyt hieman avointa mieltä tämän asian käsittelyyn ja turhat aukiolorajoitukset pois. Kauppias päättäköön aukioloaikansa itse.

Suomessa julkaistavat videotallenteet, joita ei varusteta K18-merkinnällä on ennen julkaisua käytettävä Elokuvatarkastamon syynissä. Tämä valtion virasto laskuttaa tallenteen julkaisijalta kovasta työstään kaksi euroa filmiminuutilta. Nykyään on tapana julkaista TV-sarjoja isoina DVD-bokseina, joissa saattaa olla kymmeniä levyjä, joille on talletettu vaikkapa koko sarjan kaikki jaksot. Jos vaikkapa TV-sarja Dallas julkaistaisiin yhtenä boksina, kertyisi tarkastettavia jaksoja 357 ja tarkastukselle hintaa reilusti yli 30000 euroa. Sillä ei ole mitään vaikutusta, vaikka sama sarja olisi jo esitetty TV:ssä tai vaikka sitä esitettäisiin samaan aikaan.

Tästä ei seuraa mitään kovin yllättävää. DVD-julkaisijat jättävät julkaisunsa tarkastamatta ja lätkäisevät niihin K18-leiman päälle. Esimerkiksi TV-sarjan Pieni talo preerialla kohderyhmään kuuluva yleisö osaa kyllä jättää mokoman merkinnän omaan arvoonsa, vaikka sarjan uskonnollinen propaganda ei herkille lapsille varmaan hyväksi olekaan. Ainoa negatiivinen seuraus käytännöstä on se, että ajan kuluessa ikärajoista ei välitetä sitäkään vähää kuin nykyään, koska yhä suurempaan määrään videoita on lyöty K18-leima vain tarkastusmaksun välttämisen takia.

Olisikin aika jo luopua absurdista ennakkosensuurista ja siirtää Elokuvatarkastamo valistukselliseen rooliin tai sitten lopettaa koko turhanpäiväinen stalinismin jäänne aikansa eläneenä.

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on saanut osakseen maansa sosialistien ja viherpipertäjien arvosteluryöpyn kommentoimalla, että nuorena, komeana ja hyvin ruskettuneena henkilönä Barack Obamalla on kaikki ne ominaisuudet, jotka tarvitaan siihen, että tulee hyvin toimeen Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin kanssa.

Berlusconin kommentti on tietenkin tarkkaan harkittu ja heitetty nimenomaisesti täkyksi italialaisille vasureille, että heillä on jotain josta vaahdota. Suomalaiset tiedotusvälineet ovat myös aivan yksimielisesti tulkinneet kommentin "sammakoksi".

Kuitenkin kommentti on aivan viaton, humoristinen ja vieläpä itseironinen. Omaan pettämättömään ja vaatimattomaan tapaansa hän vetäisi yhtäläisyysmerkit itsensä ja Yhdysvaltain tulevan presidentin välille. Koska hän itse tulee hyvin toimeen Medvedevin ja Putinin kanssa ja on nuori, komea ja omaa hyvän rusketuksen, niin samat ominaisuudet edesauttavat toki samoilla avuilla siunattua Barack Obamaa. Se että Berlusconi on jo 72-vuotias ei ole ennenkään estänyt häntä pitämästä itseään nuorena ja oman komeuden noteeraaminen kertoo vain hyvästä itsetunnosta, josta Silvio-pojalla ei kyllä ikinä ole ollut puutetta.

Sinänsä Berlusconin ura Italian pääministerinä kertoo paljon enemmän Italiasta ja italialaisista kuin Silvio Berlusconin henkilöstä konsanaan.

Kansa on puhunut ja pulina voi alkaa.

Tietoisuus siitä, että jossain määrin poikkeukselliset tulokset niin Suomen kunnallisvaaleissa kuin USA:n presidentinvaaleissakin tuskin saavat aikaan mitään merkittävää muutosta poliittiseen kulttuuriin, hieman rajoittaa Tohtorin inspiraatiota tuottaa purevaa poliittista pakinaa. Tosiasiassahan Suomessa kepulismi voi edelleen hyvin ja Obaman Yhdysvalloissa riittää muutoksen sorvaamisessa töitä kotimaan kamaralla niin paljon, että muutoksen tuulia USA:n ja muun maailman välisissä suhteissa saataneen odottaa varsin pitkään – ehkä jopa turhaan.

Tietyllä tavalla vaalitulokset kuitenkin herättävät toiveita paremmasta. Jos karvaan vaalitappion kärsinyt Keskusta alkaa paikata kannatustaan nostamalla profiiliaan hallituksessa aluepoliittisin teemoin ja pusertamaan kaupunkilaisista nykyistäkin enemmän rahaa korpikuusen kannon alle tuhlattavaksi, on eduskuntavaaleissa luvassa vielä kunnallisvaalejakin suurempi rökäletappio. Samaa voi sanoa demareista: Jos epärelevantti ja epäuskottava unelmahöttö korvataan terävämmällä vasemmistopolitiikalla, voi Urpilainen hävittyjen eduskuntavaalien jälkeen liittyä entisten demarijohtajien kunniakkaaseen joukkoon ja demarien miehittämien pysähtyneisyyden linnakkeiden purku voi jatkua.

Suurten suomalaisten puolueiden vaalikommentit koskien Vihreiden ja Perussuomalaisten vaalivoittoa ovat myös ylimielisyydessään sitä luokkaa, ettei minkään näköisestä opiksi ottamisesta ole havaittavissa pienintäkään merkkiä.

Aivan merkityksetön muutos ei ole sekään, että USA:n äänestäjät olivat niin kyllästyneitä nykymenoon, että valitsivat demokraattisen presidentin, vaikka Demokraattipuolue kaikin voimin yrittikin hävitä vaalit valitsemalla pääehdokkaikseen poliitikot, joista toista 42% kansalaisita pitää antikristuksena ja toista 64% pitää neekerinä. Demokraattipuolueen onneksi näitä vaaleja ei olisi onnistunut häviämään edes pitkäpiimäisyyden suuri mestari, John Kerry.

Ehkä Barack Obama onnistuu kaudellaan vakauttamaan USA:n suhteet Euroopaan ja luovimaan terrorismin vastaisen sodan jonkinlaiseen kunnialliseen status quo:oon. Tämä olisi enemmän kuin toivottavaa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin väistämättä se, että Obamaan on ladattu niin mielettömiä odotuksia, että vaikka hän osoittautuisikin sellaiseksi John F. Kennedyn ja Martin Luther Kingin parhaiden puolien synteesiksi, jollaisena häntä pidetään, niin loppujen lopuksi hänen kautensa saavutukset tulevat pettämään monen odotukset. Tietenkään se ei ole Obaman vika, vaan epärealististen odotusten; tämä siitä huolimatta, että on toki tavallaan tasa-arvon etenemisen merkkipaalu, että Valkoisen talon isännäksi tulee ensimmäistä kertaa henkilö, jonka sukujuurista vain puolet on tuttua ja turvallista vitivalkoista eurooppalaista.

Valitettavasti tietoverkko-ongelmat tuntuvat jatkuvan vielä ainakin tämän viikon. Tohtori pyrkii kuitenkin saamaan maanantaiksi aikaan jonkinlaisen vaalitulosanalyysin – vaikkapa sitten hieman jälkijättöisesti.

Aivan ensimmäiseksi minun olisi toki pitänyt kiittää Sinua, arvoisa lukijani, kärsivällisyydestäsi!

Tohtorin palvelimessa on teknoloogillisluonteisia ongelmia. Tästä johtuen palvelukatkoja voi esiintyä lähiviikkoina ja kirjoitusten julkaiseminen voi olla enemmän satunnaista kuin sännöllistä. Toivon mukaan normaaliin päiväjärjestykseen palataan muutaman viikon sisällä.

Päivän Iltasanomat kirkui lööpissään tänään: "Ere Kokkonen sairasti salaa!" Sinänsähän uutinen ei iltapäivälehtien jatkuvaan paskantongintaan nähden ole mitenkään ihmeellinen tai raflaava, mutta yhdessä mielessä se ansaitsee huomiota osakseen. Nimittäin jos Ere Kokkonen eläessään piti sairastamistaan yksityisasiana, jota ei halunnut käsitellä julkisesti eikä välttämättä edes ystäviensä kanssa, niin voisi kuvitella, että jopa iltapäivälehtien raadonsyöjillä olisi se hiven hienotunteisuutta, joka tarvittaisiin tämän valinnan kunnioittamiseen myös sen jälkeen, kun sairaus otti lopullisen voiton Kokkosesta.

Toki tämä on ihan liikaa toivottu ja vaatiahan sitä ei voi, koska siitä seuraisi, sinänsä ihan aiheellinen, narina yrityksistä rajoittaa sananvapautta. Toki demokratiassa pitää tai ainakin saa olla vapaa lehdistö, joka sisältää myös iltapäivälehtien tapaiset paskamyllyt. Tohtori ei siis millään muotoa halua kieltää moista journalismin lajia. Tohtorille riittää aivan hyvin se, että kansalaiset yleensä ja kyseiset toimittajat erityisesti ymmärtävät, että moisia "uutisia" suoltavat kynänikkarit ovat ihmiskunnan pohjasakkaa, jonka olemassaolon oikeutus perustuu siihen, että länsimaisessa yhteiskunnassa myös yhteiskunnan moraalista selkärankaa nakertavat vastenmieliset ja täysin turhat nahjukset saavat olla olemassa.

Korkein oikeus on puhunut ja uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ei ole Suomessa rangaistava teko. Kyseisessä tapauksessa ympärileikattu oli nelivuotias muslimipoika, jonka ympärileikkauksen hänen äitinsä teetti kotonaan. Koska Suomen lain edessä niin sukupuolet kuin uskonnotkin ovat tasa-arvoisia, niin päätös kelpaa mainiosti ennakkotapaukseksi myös muuhun uskonnon nimissä tehtävään silvontaan.

Oikeuden perustelu on uussuvaitsevaista kulttuurirelatvismia parhaimmillaan. Sen mukaan uskonnollisesta syystä tehty ympärileikkaus hyödytti poikaa ja hänen identiteettinsä kehittymistä sekä auttoi häntä kiinnittymään uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä. Kun tätä perustelua hieman perkaa, niin siitä saa esiin kaksi linjaa. Toisaalta ympärileikkaus edesauttoi hänen identiteettinsä kehittymistä ja toisaalta taas ympärileikkaus tuotti hänelle jotain muuta täysin spesifioimatonta hyötyä. Se, mikä tämä ylimääräinen hyöty on, jää hiukan epäselväksi, vaikka sen yksilöinti olisi ollut tosi hyödyllistä, koska ainakaan Tohtori ei osaa sitä itse arvata.

Toki ympärileikkaus tavallaan auttoi pojan identiteettiä kehittymään, mutta vain mikäli sitä pidetään jollain lailla toivottavana, että pojalle kehittyy identiteetti, johon kuuluu typistetty kikkeli ja ilman lääketieteellistä syytä suoritettavien leikkausten hyväksyminen. Tarkkaan ottaen leikkauksella ei autettu hänen identiteettinsä kehittymistä, vaan pakotettiin hänen kehittymässä oleva identiteettinsä kehittymään tiettyyn hänen äitinsä valitsemaan suuntaan, ja kun äidillisten neuvojen avuksi otettiin kirurgia, muovattiin pojan identiteettiä ja seksuaalisuutta peruuttamattomasti ja potentiaalisesti hyvin haitallisesti.

On myös vähintään kyseenalaista, missä määrin on Suomessa elävälle lapselle, joka ei vielä kykene itse tekemään omaa elämäänsä ja elämänkatsomustaan koskevia päätöksiä, eduksi edesauttaa hänen kiinnittymistään uskonnolliseen yhteisöönsä peruuttamattomalla lääketieteellisellä operaatiolla, tässä tapauksessa sukuelimen osan amputaatiolla. Suomen vuodelta 2003 oleva uskonnonvapauslaki kertoo muunmuassa seuraavaa "jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä", ja seuraavaa: "henkilö katsotaan eronneeksi [uskonnokunnasta] siitä päivästä lukien, kun yhdyskunta tai maistraatti on saanut eroamisilmoituksen". Korkein oikeus katsoi kuitenkin asialliseksi, että joillain uskontokunnilla on oikeus vahvistaa jäsentensä jäsenyys paitsi kasterituaalein myös kirurgisin toimenpitein. Jos kyseessä olisi ollut täysivaltainen aikuinen ihminen, niin kanta olisi ymmärrettävä, mutta nelivuotiaan lapsen tapauksessa oikeuden olisi ollut syytä laittaa konkreettinen lapsen etu ja itsemääräämisoikeus hyvin abstraktin ja tulkinnanvaraisen ja vieläpä selkeästi moraalisesti arveluttavan kulttuurirelativismin edelle.

On huolestuttavaa seurata, miten Suomessa kuten monessa muissakin länsimaissa ollaan valmiita kieltämään melkein mitä tahansa käyttämällä tekosyynä lapsen etua. Samaan aikaan kuitenkin se on ihan OK, että uskonnon varjolla lasten ruumiillista ja seksuaalista vapautta saa aivan surutta loukata vieläpä peruuttamattomalla tavalla – tosin tietenkin vain poikien, sillä heistähän kuitenkin kasvaa aikanaan naisia alistavia miessikoja, joten mitäpä heitä suojelemaan.

Presidentti Martti Ahtisaari sai tämän vuoden rauhan Nobel-palkinnon. Hieno ja ansaittu kunnianosoitus hänen pitkäaikaiselle työlleen maailman konfliktien ratkomiseksi.

Hesari puolestaan kysyy päivän kysymyksessään, tuoko Ahtisaaren palkinto kunniaa Suomelle. Tohtori voi osaltaan vastata tähän. Jos palkinto jotain hyvä Suomelle tuo, niin kyseessä on ansioton arvonnousu. Kunnia palkinnosta kuuluu Ahtisaaren työlle ja hänelle itselleen. Suomessahan Ahtisaari on edelleen kaikkein aliarvostetuin presidenttimme, jonka saavutuksista muistetaan lähinnä Ruotsin kuninkaan illallisilla otsaan saatu haava. Ainoa – ja taatusti vahingossa tullut – hyöty tästä arvostuksen puutteesta oli se, että mikäli Ahtisaarta ei olisi tylysti pelattu ulos toiselta presidenttikaudelta, niin hänen myöhäisemmät diplomaatintehtävänsä Acehissa ja Kosovossa olisivat varmaankin jääneet tekemättä ja sitä kautta luultavasti myös Nobel saamatta.

On ollut erittäin huolestuttavaa seurata luottokriisistä seuranneen luottolaman leviämistä shokkiaallon tavoin läpi talouselämän. Pankkijärjestelmän kamppaillessa lopullista romahtamista vastaan joutuvat tavalliset kansalaiset miettimään raha-asioitaan aivan eri tavalla kuin normaalissa tilanteessa. Jossain Islannissa tai Irlannissa ei ole mitenkään sanottua, että maksettuasi tällä hetkellä laskun pankin tiskillä maksun saaja jossain vaiheessa saa omansa pois. Ja tämä juuri on luottolaman ja talletuspaon ydin.

Jos pankit olisivat pelkästään käteisvarojen varastoja ja maksuliikenteen välittäjia, niiden olisi otettava palveluksistaan asiakkailta pieni palkkio; käytännössä talletuskorko siis olisi negatiivinen ja laskunmaksu maksaisi vielä erikseen. Nykymaailmassa tämä ei tietenkään käy. Taloustietoiset kuluttajat tietävät, että raha on saatava poikimaan, olipa se sitten sijoitusrahastossa tai vaikka aivan tavallisella käyttötilillä. Vaikka käyttötilien korot usein ovatkin käytännössä nollatasoa, niin negatiivisia ne eivät ole eivätkä aivan nollassakaan. Tämä tarkoittaa, ettei pankki voi olla mikään passiivinen rahavarasto, jossa talletukset pidetään Roope Ankan rahasäiliön tyypisessä holvissa, jossa pankkiirit halutessaan käyvät iltapäiväuinnilla. On näinollen selvää, että pankkien on sijoitettava sinne talletettuja varoja saadakseen niillä tuottoa, jolla talletuksille voidaan maksaa tuottoa ja omistajille osinkoa. Takataskussa pankit pitävät yleensä noin 8-12% talletuksista. Tätä rahamäärää kutsutaan pankin vakavaraisuudeksi.

Perinteinen pankkien sijoitusbisnes on antolainaus. Lainaa annetaan yksityisasiakkaille asuntoon tai muihin isompiin hankintoihin ja yrityksille sitä varten, että yritystoimintaa voidaan rahoittaa liikevoittoja odotellessa. Rahan myyntihintaan eli antolainauksen korkoon leivotaan sisään pankin oma tuottovaatimus sekä riski siitä, ettei lainaaja maksakaan lainojaan takaisin. Bisneksenä tämä on hyvä, koska lainojen vakuutena on reaaliomaisuutta, joka asuntolainojen tapauksessa on yleisimmin asunto itse. Yrityslainoissa vakuusjärjestelyt ovat monimutkaisempia, mutta käytännössä niitä takaavat pohjimmiltaan sijoittajat, jotka uskovat yritykseen sekä pankit itse.

Tilanteessa, jossa pankin vakavaraisuus pienenee eli tallettajat nostavat rahojaan, on yleensä kohtuullisen helppo myydä lainakantaansa joukkovelkakirjoina tai suoraan erinäköisinä edelleenlainausjärjestelyinä Tämä on pankkien rutiiniliiketoimintaa, jota tehdään aivan koko ajan. Juuri tällaisista luottojen yhdistelemisistä erilaisiin korkoinstrumentteihin muodostuvat korkomarkkinat, joista tavallisille yksityisille sijoittajille näkyvimpiä ovat korkorahastot ja pankkien määräaikaistalletukset.

Luottolama tarkoittaa tilannetta, jossa pankkien keskinäinen luottamus romahtaa ja pankit eivät enää pysty järjestelemään luottokantaansa keskinäisin järjestelyin. Pisteenä i:n päälle tallettajat haluavat nostaa rahansa, koska ne eivät luota pankkeihinsa, ja koska pankeilla on vain noin kymmenesosa talletuksista käteisenä, ammottavat pankkiholvit pian tyhjyyttään ja pankki konkurssissa. Inhottavinta tilanteessa on se, että pankki ei välttämättä ole taloudellisesti kuralla; sillä ei vain ole käteistä juuri silloin, kun sitä tarvittaisiin, eikä se pysty hankkimaan lisäkäteistä myymällä lainakantaansa eteenpäin, koska liian moni muu pankki on samassa tilanteessa. Tällöin pankkeja alkaa kaatua kuin liukuhihnalta ja eri maiden pankkeja valvovat viranomaiset, joiden hyväntahtoisena tarkoituksena on tallettajien varojen suojaaminen, pitävät huolen siitä, että myös pankit, jotka muuten saattaisivat selvitä tilanteesta, menevät nurin. Esimerkkinä tästä Englannissa toteutettu Kaupthingin talletuskannan pakkomyynti polkuhintaan hollantilaiselle pankille, mikä johti suoranaisesti Kaupthingin emoyhtiön kaatumiseen Islannin valtion syliin – käytännössä siis taholle, jonka luottokelpoisuus tätä nykyä sopisi paremminkin kattamaan keskikokoisen karvakäsipizzerian velat kuin paljon valtiota itseään suuremman pankin vastuut. Tällä hetkellä Islannin valtion hoteissa olevien pankkien vastuut ovat luokkaa 120 miljardia euroa, mikä on runsaanlaisesti maalle, jonka vuosittainen bruttokansantuote on alle viidestoistaosa tuosta summasta. Maan pörssi suljettiin siinä vaiheessa, kun tajuttiin, ettei ole kovin mielekästä noteerata arvottomia pankkiosakkeita valuutassa, jonka arvo määritellään lähinnä pimeillä kujilla Ragnarin ja Böðvarin valuuttakioskissa – tehdyt kaupat nimittäin olisivat olleet vähän imaginäärisiä.

Saapa nähdä miten rahoitusjärjestelmän käy. Luultavasti se toipuu pikku hiljaa, mutta aikansa se takuulla ottaa. Samalla omaisuutta uusjaetaan oikein urakalla. Perinteisesti tällaisessa tilanteessa arvopapereita välittävät yritykset ovat tehneet jättimäisiä voittoja, mutta nyt ne ovat kuitenkin melkein kaikki sotkeutuneet mukaan sijoitusbisnekseen myös sijoittajana, joten voittojen sijaan moni pankkiiri uneksii tällä hetkellä vielä pelkästään tappioiden kattamisesta. Ei olisi mitenkään huono idea, että valtiot, joiden taloustilanne on vahva, sijoittaisivat nyt yritysosakkeisiin, sillä moni yritys on tällä hetkellä pörssissä todellisessa alennysmyynnissä. Pian saa Suomesta halvalla myös kiskurihintaan ulkomaisille sijoitusyhtiöille myydyt jättimäiset liikekiinteistöt. Kun nousukausi jossain vaiheessa taas koittaa, niin sittenhän ne voidaan myydä uudestaan. Siitä ei ole pelkoa, että Ison omenan tai Kampin keskuksen tapaisia hirvityksiä hinattaisiin Reykjavikin satamaan pakkohuutokaupattavaksi, vaikka niiden omistajat kuinka tulisivat varattomiksi. Pahimillaan siitä olisi seurauksena se, että kyseiset kiinteistöt myytäisiin polkuhintaan, mutta koska omistaja on jo nyt ulkomaalainen, niin suomalaisille ainoa käytännön seuraus olisi se, että Fjalar vaihtuisi Fjodoriksi tai miksei jossain tapauksessa vaikkapa perisuomalaiseksi Franssiksi.