Valtio-opin professori Jan Sundberg väittää Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että viime viikkoina esitetyt ajatukset kuntarakenteen uudistamisesta ovat uhka demokratialle. Hänen mukaansa "demokratia opitaan parhaiten kunnallisissa luottamustoimissa".

Tästä voisi jo melkein antaa palkinnon huonoimman tekosyyn keksimisestä kuntauudistuksen vastustamiselle.

Suomessa jonkinnäköisenä politiikan kentän hautomona toimivat kaikkia asioita vastustavat kaupunginosa- ja asukasyhdistykset sekä niihin rinnastettavat seurat maaseudulla. Niihin pesiytyy muutaman asiasta aidosti kiinnostuneen lisäksi puoli- tai täyshulluja änkyröitä. Päästäkseen näistä kiusanhengistä eroon asukasyhdistykset antavat mielellään alueellaan vetoapua, jos myötänoloutta herättävä häirikkö saadaan houkuteltua ehdolle kunnallisvaaleissa. Kunnallispolitiikassa puolestaan pahimmat kiusanhenget pyritään lähettämään Eduskuntaan tai sitten heidät loppusijoitetaan johonkin turhanpäiväiseen lautakuntaan.

Tämä "demokratiaa opettava" järjestelmä siis opettaa ihmisiä antamaan hulluille valtaa, jotta heistä päästään eroon. Loppujen lopuksi päivänpolitiikkamme näyttääkin aika paljon tämän demokratiahautomon aikaansaannokselta.

Toinen Sundbergin huolenaihe on se, että kuntareformissa puhutaan vain taloudesta. Kunnalliset palvelut ovat hänen mukaansa erittäin tärkeä työllistäjä ja yksikään tutkija ei ole pystynyt osoittamaan, että suuret yksiköt olisivat aina taloudellisesti tehokkaampia kuin pienet. Tässä Sundberg rakentaa näppärästi olkiukon ja käy uljaasti taistoon sitä vastaan.

Missään kohtaa kuntauudistuksista puhuttaessa ei ole ehdotettu, että säästöjä pitäisi saada aikaiseksi nimenomaan keskittämällä kuntalaisten palvelut kaupunkien megayksiköihin. Toki kunnassa näinkin voidaan tehdä jos se halvemmaksi tulee, mutta ellei tule, niin siihen ei kukaan pakota. Oikeastihan kyse on siitä, että kun viisi kuntaa viedään yhteen, siellä tarvitaan yksi kunnanjohtaja, talousjohtaja, kehittämisjohtaja, propagandaministeri, EU-tukikerjäläinen tai vaikkapa terveystoimen päällikkö, kun taas viidessä kunnassa näitä on viisinkertainen määrä, jokaisessa omansa. Pienemmissä kunnissa koulutoimenjohtaja johtaa kahta rehtoria, jotka puolestaan johtavat muutaman kymmenen oppilaan koulujaan, ja koko farssia valvoo luottamustoimissaan demokratiaa opiskeleva koululautakunta. Parinkymmenen oppilaan kouluissa ei ole mitään vikaa, mutta joutavat kunnallissuurvisiirit ovat vain oman asemansa säilyttämiseen keskittyviä rahanreikiä.

Tavallisen kuntalaisen saamien palveluiden kannalta on merkityksetöntä, hoitaako kuntien yleishallintoa taksillinen, bussillinen vai täysperävaunurekallinen byrokraatteja. Tai eihän se tietenkään ole täysin merkityksetöntä, koska heidän palkkansa ovat pois kunnan palvelujen tuottamisesta.

Poliittisella eliitillä on kiire todistaa kaikki kuntakentän uudistukset huonoiksi useasta syystä, joille yhteistä on lähinnä se, ettei niillä ole mitään tekemistä kuntalaisten onnellisuuden ja elämisen laadun kanssa. Puolueiden onnellisuuteen ne puolestaan liittyvät huomattavasti läheisemmin.

Kuntien määrän vähetessä jää ammattipoliitikoille vähemmän hyväpalkkaisia hyllyvirkoja jaettavaksi toisilleen ja isompi osa joutuu herrahissin jättäessä oikeisiin töihin ja ajatuskin kauhistuttaa. Kaikilla suuremmilla puolueilla on taskussa vähintäänkin muutama kaupunki tai kunta, josta löytyy mukava suojatyöpaikka filttiketjuun joutuneelle puoluetoverille: kokoomuslainen mahtuu aina Espooseen, demari Vantaalle tai Tampereelle, vihreä Helsinkiin, ruotsalainen Kauniaisiin ja vasuri voidaan sijoittaa vaikkapa Rovaniemelle tai Poriin. Kepulaiset voivatkin sitten valita muutamasta sadasta pienemmästä kunnasta, joissa virkoihin ei ilman kepun jäsenkirjaa ole asiaa.

Kepulaiset vastustavat perinteisesti kaikkia kuntakentän uudistuksia, koska kaikki Suomen pikkukunnat ruotsinkielistä rannikkoa lukuunottamatta ovat puhtaasti kepulaismafian käsissä. Jos nämä kunnat yhdistetään alueen keskellä olevaan SDP:n tai Kokoomuksen käsissä olevaan kaupunkiin, kepulaiset huomaavat joutuvansa altavastaajiksi ja sehän ei tietenkään heille käy. RKP:n kannalta ongelmaa ei ole, koska heillä on vahva edustus kaksikielisissä kaupungeissakin. Nyt kun kuntauudistuksen on ehtinyt arvovaltaisen joukon jatkona teilaamaan myös kokoomuksen Jouni Katainen, ei aluekuntajärjestelmää kannattane ainakaan ihan hengitystä pidätellen odottaa.

Minä haluaisin, että joskus kysyttäisiin kuntalaisilta, kumpia he haluavat kuntaan palkattavan enemmän: hallintojohtajia vai lääkäreitä. Tätä sanomaa poliitikot eivät voisi mitenkään ymmärtää väärin.