Pääministeri Matti Vanhanen on viime kuukausina osoittanut orastavia valtiomiehen elkeitä. Hän ei suostunut julistamaan taikauskopuolueen presidenttiehdokkaan taakse lähtenyttä europarlamentaarikko Hannu Takkulaa pannaan, vaikka Kepussa tätäkin ehdittiin jo vaatia. Parhaitten kepulaisperinteiden mukaisesti Vanhanen tietää, että kosto on ruokalaji, joka maistuu parhaalta, kunhan se ensiksi on saanut kunnolla jäähtyä. Tämän saa Takkulakin vielä takuuvarmasti kokea.

Vanhanen ei myöskään ole antautunut keskustalaisten vanhojen äijien änkyräkristittysiiven, johon myös Takkula kuuluu eräänlaisena nuorisojäsenenä, vietäväksi hedelmöityshoitolakikiistassa, vaan aivan pokkanaamalla julistaa Kepun moniarvoisuutta ja liberaaliutta niin, että häntä melkein tekisi mieli uskoa. Kun pääministerin lausuntoja sotilaallisesta liittoutumisesta vertaa muihin presidenttiehdokkaisiin, niin huomaa, että oikeastaan vain ruotsalaisten Henrik Lax suhtautuu häntä myönteisemmin NATO-jäsenyyteen. Jopa Sauli Niinistö vannoo mielummin olemattoman eurooppalaisen puolustusyhteistyön nimeen ja käyttää toisesta liittoutumisvaihtoehdosta järjenvastaista "NATO-optio" -termiä. Saattaa tietenkin olla, että Niinistö pelimiehenä haluaa varmistaa, ettei hänen presidenttiytensä kaadu ainakaan epäsuosittuun NATO-kantaan, ja pitää siksi todellisen kantansa piilossa. Tohtorin mielestä tämä on sikäli irrationaalista, että niin kauan kun presidenttiehdokas Tarja Halosen kannatus heiluu melkein 70 prosentissa, ei Niinistön kannatusta yksi sotilasliitto paljoa ainakaan laske.

Pääministeri Vanhanen on myös saanut kokea, ettei koko kansan valtiomiehenä esiintymistä katsota hyvällä Kepun perinteisillä kannatusalueilla pohjoisemmassa Suomessa, jossa Keskustan vankat kannattajat ovat sankoin joukoin ilmoittaneet äänestävänsä jo ensimmäisellä vaalikierroksella Tarja Halosta. Ei voi muuta sanoa, kuin että Santeri Alkio pyörisi väkkäränä haudassaan, jos sattuisi kuulemaan, että maalaisliittolaiset hylkäävät puolueensa puheenjohtajan liiallisen liberalismin takia ja äänestävät mielummin presidentiksi entistä SETA:n puheenjohtajaa, ay-taustaista naisdemaria, joka on äkkiväärän stalinistinuoruutensa jälkeen juurtunut jonkinlaiseen puunhalaajasosialismiin ja joka suostui menemään naimisiinkin vain siksi, ettei suomenruotsalaisen lehdistön tarvitsisi miettiä, kutsuako hänen avomiestään makeksi vai Penaksi.

Tarja Halosen suhde kepulaisten poikkevuuksiin vihamielisesti suhtautuviin "perhearvoihin" tulee parhaiten selväksi, kun muistaa, että Halosen lausunnon mukaan lesbopari, jolla on lapsia, on ihan samanlainen perhe kuin kaikki muutkin, mutta siellä on vain kaksi äitiä. Vaikka presidentti Halosen lausunto sinänsä onkin järkevämmästä päästä niistä, joilla hän on ensimmäisellä kaudellaan kansaa valistanut, niin Vanhasta tuskin voi ainakaan tuohon verrattuna pitää yltiöliberaalina. Tietenkin Tarja Halonen on tässä kohtaa enemmänkin koston välikappale kuin keskustalaisten ihannepresidentti, mutta hylkäämällä puheenjohtajansa kepulaiset ovat selkeästi jo tässä vaiheessa antautumassa Halosen ylivoimaisen suosion edessä. Samalla meille muille jää hieman ontto olo, kun Vanhasen muuttuessa jotakuinkin inhimilliseksi alkavat omat välittömästi puukottaa häntä selkään. Niin se vain taitaa olla, että Keskusta pettää aina.

Tohtori on miettinyt usein ja pitkään, mistä ihmeestä ihmiset ovat keksineet ajatuksen, jonka mukaan holhousyhteiskunnan tarjotessa joitain muka-ilmaisia palveluja kansalaisille syntyy ikuinen kiitollisuudenvelka, joka kieltää napisemasta veroista tai oikeastaan mistään muustakaan.

Ajatusmalli on varsin kummallinen eikä sovi nykyaikaiseen demokratiaan, jossa ihmisillä on oikeus päättää elämästään ja halutessaan myös kritisoida yhteiskuntaa. Kun tohtori on saanut hattunsa verovaroin rahoitetun koulutusputken päästä, tämä tarkoittaa sitä, että tätä syntynyttä "velkaa" pitää maksaa kuuliaisesti. Jos jossain kohtaa voidaankin katsoa, että tuo velka on tullut maksetuksi, sitten onkin jo aika muistuttaa, että lapseni saavat juuri nyt ilmaista koulutusta ja vanhempieni terveydenhoito ja vanhuudenpalvelut tulevat verovaroista, joten taas on syytä olla kiitollinen ja nöyrä. Käytännössä jokaisella on siis jatkuvasti päällä kiitollisuudenvelka kolmen sukupolven ilmaispalveluista. Näin saadaan näppärästi aikaan tilanne, jossa kukaan ei koskaan uskalla väittää, että on suorittanut oman osuutensa.

Samaa asiaa ilmentää hiukan eri kantilta on sekin, että valtion tarjotessa verorahoitteisen terveydenhoidon valtiolla on oikeus puuttua ihmisten elämään ja kulutustottumuksiin, jotta he eivät sairastuisi. Tohtorin mielestä valtio saa aivan kaikessa rauhassa tarjota palveluita, mutta mitään sen kummempaa puuttumisoikeutta kenenkään elämään siitä ei synny.

Tämän ajatuksen etulinjan kaaderi on tällä hetkellä Sitrassa poliittisessa hyllyvirassa viisasteleva Esko Aho. Hänen mielestään terveydenhoitopalvelut pitäisi evätä tai ainakin niiden maksuja nostaa niiltä, jotka eivät elä terveellisesti ituja purren. Tällainen yhden ainoan oikean elämäntavan määritteleminen on niin lähellä ajatuspoliisin toimintaa, että ajatuskin puistattaa. Sitä paitsi Esko Aho ei ole miettinyt asiaa ihan loppuun saakka. Jos koko kansa saataisiin patistettua pois pihvin ja kaljan äärestä sivakoimaan pitkin metsiä porkkanamehun voimalla, aikuisiän diabetes saattaisi vähentyä ihan merkittävästi, mutta mielenterveyspalvelujen kysyntä räjähtäisi käsiin kun kaikesta hauskasta kieltäytymään pakotetut ihmiset ensin menettäisivät järkensä ja sitten kuolisivat ikävään.

Lääketiede on myös osoittanut, että elämäntapojen vaikutus terveyteen on hyvin yksilöllistä. Jopa kiistattoman haitallinen tupakointi, jonka aiheuttamaan keuhkosyöpään kuolee vuosittain tuhansia suomalaisia, on sikäli kummallista, että sopivilla geeneillä varustettu tupakoitsija voi röyhytellä vuosikymmeniä ilman suurempia vaivoja, jos iljettävä tupakan katku ja tupakan värjäämät hampaat ja kädet unohdetaan. Toisaalta elämäntapasairauksien paras a-luokka eli sydän- ja verisuonitaudit kaatavat myös terveellisesti eläviä. Tulevaisuuden sairaalamaksujen korotuskertoimen määrittelemiseen tarvittaisiin tyyppiä Stasi oleva kaikki kansalaiset kattava tietokanta, jota Ahon laitaa tallaavat terveyspoliisit ilmiantajaverkostoineen uutterasti täydentäisivät.

Kiitollisuudenvelan ja Oikeisiin Elämäntapoihin^TM patistamisen varjolla on keksitty erinäköisiä haittaveroja, joita kerätään muka aiheutuneiden kustannusten torjumiseksi. Viinan veroja on laskettu, mutta silti niitä peritään yhä varsin paljon. Liikennettäkin verotetaan muunmuassa terveyshaittojen torjumisen varjolla. Tohtori hyväksyy käsitteen "haittavero" alle vain sellaiset verot, joiden hyvä tavoite on pyrkiä minimoimaan niiden tuotto poistamalla haittaavan asian käyttäminen kokonaan. Kuinka moni uskoo, että Suomessa tehdään juuri nyt kaikki voitava esimerkiksi liikenteen päästöjen ja niistä aiheutuvien terveyshaittojen vähentämiseksi? Ei kukaan, koska saastuttamattomia polttoaineita ja niitä käyttäviä autoja verotetaan moninkertaisesti saatuttaviin nähden, jotta tämän "haittaveron" tuotto ei vain vahingossakaan pääsisi laskemaan.

Tällä viikolla meitä ovat puhuttaneet jälleen kerran eläkkeet. Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että 25% suomalaisista on eläkkeellä. MTV3 pisti paremmaksi ja väitti kolmasosan (eli 29%) olevan eläkeläisiä. Kun laskutaito on tätä luokkaa ja tiedotusvälineiden faktat jotensakin tuulesta temmatun oloisia, keskustelu asiasta on taas saanut pähkähulluja mittasuhteita. Parhaan suomalaisen keskusteluperinteen mukaisesti oikeat ongelmat on piilotettu populistisen riekkumisen alle, jotta tyhmä kansa ei vain huomaisi niitä.

Ylen maanantainen A-raportti, joka vaikutti kaunaisten ja itsesäälissä rypevien stalinistien huonon päivän tuotokselta, keskittyi vertailemaan yhden matontekijän ja viidenkymmenen toimitusjohtajan tai sellaiseen rinnastettavan eläkeikää ja -etuja. Yllätyksettömästi tuolla tekijäkaartilla ja tällä aiheella saatiin aikaiseksi tietoisesti harhaanjohtava ja populistinen sepustus, joka kuitenkin onnistui koukuttamaan asioista tietämättömiä ihmisiä kuvittelemaan, että tässä nyt herrat rötöksellä köyhiä puijaavat.

Ohjelman tekijät olisivat voineet kohtuuden nimessä mainita edes ohimennen, etteivät ohjelmassa repostellut toimitusjohtajien 50 tonnin eläkkeet tule mistään julkisista eläkekassoista vaan kyseisiltä yhtiöiltä itseltään. Julkisesta eläkekassasta toimitusjohtaja saa aivan saman laskusäännön mukaan eläkettä kuin matontekijäkin. Toimitusjohtajan saama eläke on euromääräisesti suurempi, mutta koska eläkkeissä on leikkuri suurten tulojen kohdalla, pienipalkkainen saa prosentteina työssäoloajan palkkaansa nähden suurempaa eläkettä kuin tuo toimitusjohtaja. Kun toimitusjohtajan palkasta perittävissä eläkemaksuissa ei ole mitään leikkuria, itse asiassa ainut huijatuksi tullut on juuri hän. Tätä tuo tutkivan journalismin kukkanen ei viitsinyt mainita sanallakaan. Tohtori ei ymmärrä, miksi minkään TV-ohjelman pitää keskittyä parjaamaan ja mustamaalaamaan niitä, jotka ovat onnistuneet tekemään työnantajansa kanssa sopimuksen, jossa rahaa tulee eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin eikä tarvitse tehdä mitään. Tässähän duunari on onnistuneesti kyykyttänyt kapitalistia.

Tällaisen asiaa sivuavan humpuukin julkaisemisessa on se vika, että se kääntää jatkuvasti keskustelua ja ajatuksia täysin sivuraiteille. Sen sijaan, että katkeroidutaan naapurin toimitusjohtajalle, jokaisen pitäisi miettiä, miten hän aikoo itsensä eläkkeellä elättää siinä tapauksessa, että suuriksi ikäluokisi kutsuttu, omaan napaansa tuijottava sopulilauma kähveltää kaikki nykyiset eläkesäästöt ja ottaa vielä velkaakin omien eläkkeidensä takaamiseksi. Meillä nuoremmilla voi hyvin olla edessämme tilanne, jossa eläkesäästöjä ei ole enää ollenkaan, mutta velkaa sitäkin enemmän. Sen sijaan, että säästämme omaa eläkettämme, maksammekin suurten ikäluokkien velkoja pois ja saamme sitten elättää itsemme miten parhaaksi näemme.

Poliitikot ovat vakuuttaneet kilvan, että eläkerahaa kyllä riittää kaikille. Miksi ihmiset uskovat tämän, vaikka poliitikkojen kaikki muut puheet ja lupaukset tuntuvat paljastuvan aina lähemmin tarkasteltaessa valheiksi? Tohtori ei ainakaan usko yhtäkään suuria ikäluokkia edustavaa poliitikkoa ja eläkeyhtiön johtajaa. Jos heidän puheensa paljastettaisiin nyt, nuoremmat eivät enää viitsisi kantaa eläkerahojaan pelkästään suurten ikäluokkien kukkaroihin vaan he rupeaisivat vaatimaan henkilökohtaisia eläketilejä, jollaiset on jo otettu käyttöön esimerkiksi Virossa ja Ruotsissa.

Mitä sitten meidän nuorempien pitäisi tehdä nyt? Ensiarvoisen tärkeää on huolehtia, ettei vaaleissa ääni ikinä mene suuria ikäluokkia edustavalle establishmentille. Toisekseen on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja aloittaa säästäminen. Se on tietenkin kovin ikävää, koska joudumme maksamaan kalliita eläkemaksuja ja kovia veroja suurten ikäluokkien elättämiseksi ja vähäisestä nettopalkasta rahan laittaminen syrjään kirpaisee. Mutta se palkitaan myöhemmin.

Jos joku ottaa onkeensa ja aloittaa säästämisen, muistakaa tohtorin viimeinen neuvo tarkoin: kiertäkää kaukaa kaikki eläkevakuutukset ja muut sellaiset sijoitus- ja säästömenetelmät, joissa valtio on mukana mitenkään tai josta rahoja ja niiden senhetkisiä tuottoja ei saa ulos koska hyvänsä. Kun kassanpohja alkaa pilkottaa, ensimmäisenä eläkkeet napsitaan pois niiltä, joilla on tällaista itse kerättyä varallisuutta. Demarit tulevat kutsumaan sitä sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi tulontasaukseksi. Siinä vaiheessa, kun valtio rupeaa suunnittelemaan tällaisia sosialisointilakeja, omat säästöt pitää pystyä siirtämään Viroon, Kanaalisaarille, Sveitsiin tai johonkin muuhun markkinatalousmaahan, jotta kotimaisten sosialistien edessä voi teeskennellä persköyhää.

Vuoden 2006 presidentinvaaleihin on aikaa vähän yli kolme kuukautta. Tässä vaalitrillerissä vastauksensa saa kaksi lähinnä poliittisia toimittajia kiinnostavaa kysymystä. Ensimmäinen kysymys on se, valitaanko Tarja Halonen toiselle kaudelle ensimmäisellä vai toisella vaalikierroksella. Toinen elämää pienempi kysymys on se, kuka sijoittuu vaalissa toiseksi.

Tasavallan presidenttinä Tarja Halonen ei ole suuremmin meidän suomalaisten hyvinvointia edistänyt. Lähinnä hän on keskittynyt puuhastelemaan maailmalla sekalaisissa puunhalaajakonferensseissa, jotka noteerataan lähinnä vain Suomessa ja Suomessakin vain siksi, että Suomen tasavallan presidentti osallistuu kyseisiin tilaisuuksiin. Näiden lisäksi hän on aina sopivan tekosyyn saadessaan tuppautunut mukaan EU-huippukokouksiin, joissa edustaminen kuuluu pääministerin tehtäviin.

Tämän lisäksi Halonen heittää määrävälein julkisuuteen mielipiteitä vähän asiasta kuin asiasta. Halosen NATO-vastaisuus ja globalisaatioskeptismi on varmasti jo kaikkien tiedossa, mutta löytyy kansakunnan kaapin päältä muitakin mielipiteitä. Viime viikolla tasavallan presidentti teki uuden aluevaltauksen tieteen, tarkemmin sanottuna psykologian, alalla. Halosen mukaan lapsi kiintyy enemmän äitiinsä kuin isäänsä siksi, että lapsi viettää niin pitkän ajan äitinsä kohdussa. Tämä teoria on luonnollisesti täyttä huuhaata, mutta antaa jonkinlaisen kuvan Halosesta kaikkien alojen erikoisasiantuntijana.

Harrastelijapsykologi Halonen on myös päättänyt hoitaa kansamme kollektiivisia pelkotiloja. Hän on havainnut, että suomalaisia vaivaa Venäjän pelko, koska Suomen historiassa "sodat ja hallat ovat tulleet idästä". Tämän viiltävän analyysin lukeminen herätti tohtorissa toiveen, että Halosella on tarjota myös diagnoosin mukainen hoito. Pettymys oli lievästi sanottuna suuri, kun paljastui, ettei koko kansan presidentillämme ollutkaan tarjota keinoa pelon vähentämiseen vaan hän vain totesi fatalistisesti, että pelon kanssa on totuttava elämään.

Samalla Halonen ohimennen kertoi nyky-Venäjän jakavan Suomen kanssa päämäärinä demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon. Eduard Bernstein, yksi modernin sosialismin oppi-isistä, sanoi aikanaan, että päämäärä ei ole mitään, mutta liike on kaikki kaikessa. Kun tämä otetaan huomioon, niin voidaan vain todeta, ettei ammattidiplomaattikaan olisi osanut Halosta ovelammin sanoa, että Venäjä on epädemokraattinen, ihmisoikeuksia polkeva valtio, jota pyörittää korruptoitunut oikeuslaitos ja hallintokoneisto. Venäjän presidentti Vladimir Putin sai myös Haloselta osakseen varsin kaksimielisen kehun. Hänen hallintonsa on kuulemma paljon parempi, kuin mitä Suomessa 15 vuotta sitten pelättiin Venäjälle mahdollisesti syntyvän. No, lohtuhan se tietenkin on pienikin lohtu.

Presidentti Halosella olisi viime viikkoina ollut tilaisuus ottaa myös kantaa myös oikeasti kansalaisia sekä Suomessa että maailmalla liikuttaviin asioihin, mutta näihin hän ei ole rohjennut puuttua. Valtiovierailulla Armeniassa presidentiltä kysyttiin kantaa ensimmäisen maailmansodan aikana turkkilaisten toimeenpanemaan yli miljoonan armenialaisten murhaan, mutta presidentti ei edes tunnustanut kansanmurhaa tapahtuneeksi vaan ohitti koko kysymyksen isäntiensä hämmästykseksi jollain joutavanpäiväisyydellä. Omaa Venäjän pelkoaan Halonen hoitaa pysymällä visusti vaiti Tsetseniassa jatkuvasta sodasta sekä Keski-Venäjällä elävän piskuisen suomensukuisen mari-kansan jatkuvasta sorrosta.