18.11.2005
Toistaitoiset johtajat
Juttelin taannoin oluttuopin ääressä tuttavieni kanssa maailman
menosta. Eräs kollega kertoi työpaikastaan ja siellä läpi viedystä
"säästöhankkeesta". Siinä oli naurussa pitelemistä. Lopulta
huomasimme, että kaikkien työpaikoilla on viimeisen viiden vuoden
aikana tehty pähkähulluja asioita säästämisen nimissä.
Kustannustehokkuus tuntuu olevan yrityksissä tällä hetkellä ainut
asia, joka merkitsee mitään. Ajatuksessa asioiden tekemisestä
tehokkaasti ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta firmat näyttävät
valuneen keskitason talousviskaalien komentoon puolivahingossa, ja
melkein kaikessa säästämisessä näyttää olevan täysin kateissa
kokonaiskuva ja ennen kaikkea työntekijöiden ajan arvo.
Kuulin firmasta, joka rupesi käyttämään työmatkoilla pelkästään SAS:ia
perustellen asiaa muutaman kympin säästöillä per lentolippu ja
konsernin yhtenäisellä käytännöllä, firma kun on ruotsalaisomisteinen.
Nyt sitten suomalaiset myyntimiehet ja asiantuntijat lentävät Euroopan
pääkaupunkeihin Kastrupin kautta ja haaskaavat tuntikausia päivässä
vaihtokentillä kaljaa litkien. Firman johdolle ajatus oli ilmeisen
helppoa myydä näyttämällä suuren yrityksen matkabudjetti ja
kertomalla, että nyt tästä viilataan muutama prosentti pois ja
säästetään suuria summia. Jos työntekijät ovat firmalle niin turhia,
että heitä on aikaa istuttaa tyhjän panttina lentokentillä, heistä
pitää irtisanoa puolet ja siirtää heidän tehtävänsä jäljelle jäävälle
puolikkaalle, jolla selvästikin on aivan liiaksi luppoaikaa nytkin.
Tämä säästää firmalle paljon enemmän.
Toisessa firmassa päätettiin, että työsuhdekännyköiden kulut ovat
kerrassaan ryöstäytyneet käsistä ja asiaan on tartuttava rivakoin
ottein. Lopputuloksena tehtiin kaikkiin liittymiin esto, joilla
estettiin soittaminen maksullisiin palvelunumeroihin. Tästä seurasi
hassunkurisia tilanteita muunmuassa aamuisin ennen työmatkalle lähtöä,
kun olisi pitänyt tilata taksi, mutta taksikeskukseen ei saanut
soittaa. Tohtorin tuttava, yksin elävä henkilö, ei edes voinut
soittaa taksia puolisonsa kännykästä vaan oli raahattava matkalaukut
taksitolpalle. Tästä käytännöstä sentään luovuttiin ja sallittiin
armeliaasti taksin soittaminen. Numerotiedustelu on edelleen
kiellettyjen listalla.
Kolmannessa firmassa oli tarjolla työntekijöille ilmainen limsa ja
vissy jääkaapissa. Tämä tietysti herätti närää elämäänsä
kyllästyneissä pikkuvirkamiehissä ja kustannuksiin vedoten poistettiin
tämä etu. Nyt työntekijät käyvät sitten ostamassa limsaa
ruokatuntinsa jatkoksi läheisestä supermarketista ja jokainen limsaa
juova tekee nyt vartin vähemmän töitä päivässä. Limsa maksaa paljon,
mutta niin maksaa tämä aikakin. Asiaa mietittäessä kukaan ei
varmastikaan arvioinut kokonaisvaikutuksia firmalle vaan mittasi
ainoastaan limsan hintaa.
Vastaavia tarinoita on pilvin pimein, mutta miten tähän on ajauduttu?
Syy on yritysten ylimmässä johdossa, johon on pesiytynyt vuosituhannen
alussa täysin vääriä ihmisiä kun kasvua hakevat ja uutta luovat
johtajat vaihdettiin tympeisiin kirstunvartijoihin. Noin karkeasti
työntekijät voidaan jakaa kolmeen kastiin: ohjeita seuraavaan
työntekijätasoon, yhdellä alalla uutta luovaan kykenevään keskijohtoon
ja ylimpään johtoon, jossa osataan nähdä asioiden kokonaiskuva. Se,
että firmassa ylin johto järjestään siunaa kaikkein älyttömimmätkin
hallinnon keksimät kiusantekotoimenpiteet säästämisen nimissä vaikka
itse asiassa yrityksen kulut kasvavatkin, tarkoittaa sitä, että tämä
ylin johto ei enää kykene tähän kokonaiskuvan hahomttamiseen.
Lääke tähän tautiin on sinänsä yksinkertainen. Siirretään takaisin
keskijohtoon tai potkitaan kokonaan pois ne johtajat, jotka eivät
kykene kokonaiskuvaa hahmottamaan ja jotka eivät pysty paimentamaan
komennossaan olevaaa firmaa tekemään oikeita asioita turhanpäiväisen
puuhastelun sijaan. Kyllä meiltä vielä löytyy golfmailan varren takaa
vähän vanhempia savupiipputeollisuudessa pitkän uran tehneitä
ammattijohtajia, jotka näkevät oleellisen ja jotka voisi houkutella
toimimaan nykyisille junioreille mentoreina.
Lisäksi kerron kaikille firmojensa tuloksesta huolestuneille
vallankumouksellisen vinkin, joka säästämisvimmassa on päässyt ajat
sitten unohtumaan: firman tulosta voi parantaa myös lisäämällä
myyntiä.

