Joku kansainvälinen henkilöstöyhtiö tutki tuossa viikolla haastattelututkimuksena maailman menoa ja tuli siihen tulokseen, että yrityksiä vaivaa kansainvälisesti työvoimapula. Erityisesti pulaa on myyntiedustajista, insinööreistä ja teknikoista. Samalla kun firmat valittavat työvoimapulaa, työttömyysprosentit ovat varsinkin Euroopassa huipussaan. Työelämä on muuttunut ja osa ihmisistä on yksinkertaisesti liian tyhmiä työllistyäkseen nykypäivän länsimaissa. Mutta tämä ei tosiaankaan ole lähellekään koko totuus. Firmat ovat älyttömällä rekrytointipolitiikallaan ajaneet itsensä työvoimapulaan.

Nykyajan kvartaalitalouden mannekiiniyrityksissä ei ole välttämättä enää yhtään entry level -työpaikkaa. Vielä 20 vuotta sitten oli kaikennäköisiä harjoittelijoita ja tuuraajia ja myyntimiehen apulaisia ja insinöörin oppipoikia. Huomata sopii, ettei näitä hommia silloinkaan pidetty ihan mahdottoman tarpeellisina, mutta ne ymmärrettiin tärkeäksi rekrytointikanavaksi ja koulutuspaikaksi, jossa jyvät erottuivat akanoista. Osa jumiutui näihin hommiin ja siirrettiin sitten johonkin töpinäkomppaniaan pienellä palkalla loppuiäkseen. Osa taas huomattiin hyviksi tyypeiksi ja heistä tuli sitten myyntimiehiä ja insinöörejä samaan firmaan.

Tuossa uutisessa mainittiin, että pulaa on muunmuassa myyntiedustajista. Mieli tekisi sanoa, että maailmassa on suorastaan älyttömän paljon hyviä myyntimiehiä, mutta he eivät vain itsekään tiedä sitä eiväkä ole edes koskaan tulleet ajatelleeksi asiaa, koska firmat myyntimiehiä palkatessaan ovat kiinnostuneita vain ekonomeista, joilla on toimialaosaamista. Nimen omaan myyntityö on sellaista, ettei sitä opita, vaikka istuttaisiin koulussa, kunnes kulmahousun persaukset ratkeavat. Myyminen on nykymaailmassa enimmäkseen account manager -tyyppistä, jossa tavoitteena on pitää hyvät suhteet asiakkaisiin ja asiakkaat tyytyväisenä sekä pysyä selvillä siitä, milloin saattaisi olla tilaisuus yrittää myydä heille jotakin. Kyse on siis hommasta, jossa vaaditaan lähinnä ihmissuhdetaitoja ja hyvää viinapäätä. Myyntimiehille voi opettaa kaiken tarvittavan myytävistä hilavitkuttimista firmassa eikä niistä oikeastaan edes tarvitse tietää kovin paljoa. Jos asiakas on kiinnostunut jostain kapistuksesta, myyntimies kertoo ottavansa seuraavaan tapaamiseen mukaansa kyseisen vimpaimen asiantuntijan, kuten hän sitten aikanaan tekeekin.

Mihin myyntityössä muka tarvitaan mitään muuta kuin luontaista taipumusta alalle? Ei mihinkään, mutta silti firmat raakkaavat 99% potentiaalisista kandidaateista pois jonninjoutavien alkukriteerien perusteella ja marisevat sitten, että on hirveä työvoimapula ja muutenkin ankeaa. Insinöörien osalta tilanne on täysin sama. Yrityksissä kuvitellaan, että yksinkertaisimmatkaan rutiinihommat eivät mitenkään suoriudu ilman diplomi-insinööritason koulutusta. Ja kun diplomi-insinöörejä ei tunge sisään ovista ja ikkunoista johonkin kaksi tonnia kuussa -ruuvinvääntämishommaan, marmatetaan työvoimapulaa, vaaditaan valtiolta toimenpiteitä ja kiukutellaan, mutta ei vahingossakaan tehdä itse mitään.

Työmarkkinat ovat muuttuneet sellaisiksi, että firmat palkkaavat vain valmista väkeä toisista firmoista. Sama jengi kiertää firmasta toiseen, ja jalan saaminen oven väliin on nuorelle valmistumisvaiheessa olevalle todella hankalaa. Yritysten nokkamiehille on syntynyt sellainen harhaluulo, että koska ne maksavat veroja ja valtio hoitaa koulutuksen, valtion on koulutettava firmoille valmiita työntekijöitä. Näin asia ei ole eikä voi ollakaan, koska työntekoa ei opi Otaniemessä. Myyntimiehen tehtävissä vaadittavan viinapään ja asiakasillanvietoissa käyttökelpoisen huonojen laulujen valikoiman siellä kyllä oppii. Työnteko ja kunkin toimialan erityispiirteet opitaan parhaiten työtä tekemällä, mutta jostain syystä tällaiset oppipojat eivät firmoille kelpaa. Perusteeksi tarjotaan jotain kvartaalitalouteen perustuvaa tylsämielistä uskonkappaletta.

Yksi selitys tälle kulttuurimuutokselle on se, että työnjohdosta vastaava keskijohto on monessa yrityksessä irtisanottu tai ainakin rankasti leikattu. Työmiehiä on edelleen paljon eikä ylintä johtoakaan ole suuremmin vähennetty. Jokaisella johtajalla edelleenkin henkilökohtainen sihteeri, mutta pääasiassa työnjohdosta, työntekijöiden viihtymisestä, koulutuksesta ja sijoittamisesta firman sisällä vastaava keskijohto on supistettu minimiin. Tässä tilanteessa on pakko yrittää palkata työmiehiksi itseohjautuvaa ja toimialaa tuntevaa väkeä, koska lähin esimies voi olla toisessa maassa ja vaikkei olisikaan, hänet on ylityöllistetty omilla projekteilla eikä hänellä ole aikaa tai usein edes kykyä henkilöjohtamiseen.

Näin ei tarvitse olla. Tarvitaan kääpiöiden kapina. Ylhäältä ja alhaalta päähän potkitut päälliköt ja osastonjohtajat pitäisi nostaa heille kuuluvaan arvoonsa. Kun yrityksessä on selkeä päättämismalli, johtamismalli ja esimiehet, joiden pääasiallinen tehtävä on olla esimiehiä ja työnjohtajia eikä projektipäälliköitä, työhon voidaan palkata myös sellaisia työntekijöitä, jotka tarvitsevat varsinkin aluksi enemmän henkilökohtaista ohjausta kuin vanhat konkarit. Keskijohtoa tarvitaan enemmän, mutta tällainen työnantaja pääsee eroon työvoimapulasta ja todennäköisesti henkilöstökin siellä on tyytyväisempää ja vaihtuvuus vähäistä. Pitkällä aikavälillä firma voittaa, mutta se ei nykyisiä johtajiksi ylennettyjä pavunlaskijoita kiinnosta, sillä jos investoinnin takaisinmaksuaika on yli viikko, siihen suhtaudutaan pääsääntöisesti ynseästi.

Lukijan on syytä muistaa, kun firmat valittavat aikojen ankeutta ja vaatovat lisää tukiaisia tai muita toimenpiteitä valtiolta eli veronmaksajilta, että tällaista huuhaata ei tarvitse ottaa tosissaan.

Jossain liikenneministeriön pehmeiden puheiden listassa oli taannoin aloite yleisrajoituksen laskemisesta 80 km/h:sta 70 km/h:hon. Tästä on lehdissä kirjoiteltukin. Vähemmälle huomiolle jäi se, että samalla on tarkoitus lisätä liikenteen kameravalvontaa. Lapsipornon ja terrorismin jahdissa on myöskin ehdotettu otettavaksi käyttöön jotain automaatteja.

Tekniikka kehittyy koko ajan ja jatkuvasti yhä uusia asioita on mahdollista saada automaattisen valvonnan piiriin. Kaikki nämä ehdotukset menevät aina läpi, koska tarkoitus on torjua rikollisuutta ja kukapa uskaltaisi politiikassa kannattaa kurittomuutta ja taparikollisuutta.

Jipii, huutavat tietämättömät ihmiset. Sillä onhan pelkästään hyvä asia, että rikolliset jäävät kiinni ja näin ennaltaehkäisy toimii ja sitten rikoksia ei enää tapahdu. Nopeasti ajateltuna asia on juuri näin, mutta tohtori on sitä mieltä, että näennäisten hyötyjen varjolla yhteiskuntamme näivettää lopulta itsensä. Kehitys on hidasta, mutta vääjäämätöntä.

Sallikaa tohtorin selittää. Kun mietitään sitä, miten ihmiskunta, yhteiskunta, aatteet ja tiede ovat kehittyneet, kaikkien suurten murrosten alla on aina ollut joku, joka on uskaltanut epäillä, kyseenalaistaa ja rikkoa lakejakin.

Jos Galilei ja kaikki hänen jälkeensä tulleet olisivat noudattaneet kuuliaisesti lakia ja esivallan ohjeita, kuvittelisimme tänä päivänä, että Aurinko kiertää Maata. Jos Luther ei olisi uskaltanut uhmata esivaltaa, Eurooppa eläisi edelleenkin Katolisen kirkon ylivallan alla. Homot ja neekerit eivät ole saaneet viime vuosisadalla viimein heille kuuluvia kansalaisoikeuksia ja oikeutta elää siten kuin haluavat siksi, että enemmistö suuressa viisaudessaan päätti ottaa heidät huomioon. He uhmasivat kieltoja ja lakeja ja näyttivät, etteivät he ole sen kummallisempia ihmisiä kuin muutkaan ja näin saivat enemmistön asenteet muuttumaan.

Kuvitellaanpa hetkeksi yhteiskunta, jossa automaatit valvovat lakeja ja tietokoneet postittelevat sakkolappuja ja määräyksiä ilmoittautua vankilaan. Kaikista rikoksista jää automaattisesti kiinni, koska halvalla valvontatekniikalla pystytään seuraamaan ihmisten elämää kaikkialla. Millaisia ihmisiä tällainen yhteiskunta kasvattaa? Kaikkea näkemäänsä epäileviä rohkeita kokeilijoita vai robotteja, jotka noudattavat kuuliaisesti lakeja ja ylhäältä annettuja asioita, koska lakeja ja ylhäältä annettuja asioita kuuluu noudattaa. Ne harvat, jotka uskaltavat kyseenalaistaa, löytävät itsensä sakkovankilasta noin 20-vuotiaana kun heille on kertynyt kymmenien tuhansien sakkorästit punaisia päin kävelemisestä, pussikaljan juomisesta Suomenlinnan kallioilla ja muista vastaavista asioista, joiden ei teoriassa pitäisi kiinnostaa ketään.

Lait ovat yhteiskunnassa tarpeellinen asia sinänsä, mutta oikeudenkäyttöön kuuluu oleellisesti, että lakia voi rikkoa myös jäämättä kiinni ja se, että lakia tulkitsee ihminen inhimillisyyttä ja tervettä järkeä käyttäen. Koneet eivät tätä valvontaa ja tulkintaa saa tehdä. Murhia ei tapahdu meillä kauheasti siksi, että murha on kielletty vaan siksi, että se on ihmisten mielestä väärin. Punaisia päin taas kävellään jatkuvasti, koska se ei kovinkaan monen mielestä väärin ole vaikka onkin kiellettyä. Tässä kansan enemmistö on jatkuvasti yhtä lakia rikkomalla osoittanut, ettei tämä laki ole tarpeellinen ja yleisen oikeustajun mukainen, ja tervettä järkeä käyttävä virkavalta on käytännössä lopettanut sen valvomisen. Jos automaatti valvoisi tuota lakia, kaikilla olisi hirveät pinot sakkolappuja ja punaisia päin käveleminen loppuisi, mutta hintana olisi se, että ihmiset rupeaisivat tuntemaan itsensä vangeiksi ja orjiksi omassa maassaan.

Haluammeko muuttaa ihmiset ohjeita seuraaviksi shakkinappuloiksi vai haluammeko heidän olevan omilla aivoillaan ajattelevia uuden tekijöitä? Mietipä sitä jos kykenet.

Viime viikkoina läntinen maailma on saanut osakseen niin rankkaa kritiikkiä, että voisi luulla, että "länsi" on vähintäänkin päättänyt hävittää koko islamilaisen maailman. Länsi esiintyy edellä lainausmerkeissä, ettei turhaan tulisi annettua kuvaa, että on olemassa joku salaperäinen läntinen yhteisymmärrys, jonka puitteissa suhtautumisesta muuhun maailmaan päätetään. Näinhän tietenkään asia ei ole eikä muslimien närkästys itse asiassa olekaan kohdistunut kaikkiin länsimaihin, vaan kohteeksi on valittu kaikin puolin leppoisa ja joviaali Tanska.

Tekosyynä viime aikojen vihanlietsontaan on käytetty sitä, että tanskalaisessa sanomalehdessä oli viime syksynä muutama pieni karikatyyripiirros, joissa kuvattiin islaminuskoa sellaisena, kuin se meille länsimaalaisille avautuu kiihkomuslimien ja fanaattisten terroristien tekojen ja puheiden kautta. Ilmestyessään niihin ei juuri huomiota kiinnitetty, mutta nyt kiinnitetään. Muslimit ympäri maailmaa osoittavat mieltä ja vaativat anteeksipyyntöä Tanskan hallitukselta. Se ei muslimiveljiä kiinnosta, että Tanskan hallitus ei kuvia ole julkaissutkaan ja että hallituksella ei olisi ollut minkäänlaista keinoa estää niiden julkaisemista maassa, jossa sananvapaus syövän tavoin jäytää kaikkien totalitarismiin taipuvaisten sieluja. Jopa Suomen muslimiyhteisö polkaisi pystyyn mielenosoituksen, jossa muutama ulkomaalaisen näköinen kaveri värjötteli parinkymmenen asteen pakkasessa heiluttelemassa ennakolta heille painatettuja kylttejään, joissa luki jotain epäkiinnostavaa.

Räikeimmillään protestointi on ollut sitä, että Tanskan suurlähetystöjen kimppuun on hyökätty ja siinä sivussa tuikattu tuleen muutaman muun maan suurlähetystöt, jotka ovat sattuneet sijaitsemaan samassa rakennuksessa. Samoin on asiaan enemmän tai vähemmän liittyviä henkilöitä uhkailtu hirvittävällä väkivallalla niin, että ainakin muutama tanskalainen piirtäjä ja toimittaja ovat tosissaan alkaneet pelätä henkensä puolesta. Toisaalta aina voi oppia jotain uutta. En nimittäin ole tiennytkään, että muitakin kuin USA:n ja Israelin lippuja valmistetaan palavasta materiaalista. Nytpä tiedetään sekin, että ainakin myös Tanskan ja Sveitsin liput palavat. Sveitsillähän ei sinänsä ole osaa eikä arpaa itse kiistassa, mutta heidän lipussaan on valkoinen risti punaisella pohjalla, jolloin joku vähemmän kattavalla yleissivistyksellä varustettu saattaa erehtyä luulemaan lippua Tanskan lipuksi; ja eikun palamaan.

Protestit ovat johtaneet myös varsin mittaviin taloudellisiin seurauksiin. Lähi-idän markkinoille panostanut Arla on saanut huomata, että heidän meijerituotteitaan ei alueella osta enää kukaan. Vahingot voivat olla pysyviä ja työpaikkoja aivan varmasti menetetään.

Jotkut maat ovat valinneet imelän jeesustelulinjan. USA kertoo, että uskonnon loukkaaminen on hirveää ja pitäisi oitis lopettaa. Paremmin kontekstiinsa tuo mielipide menee, kun muistaa, ettei muutaman sadantuhannen irakilaisen muslimin pommittaminen ja näännyttäminen hengiltä ole ollut kovin suuri ongelma USA:n lähi-idän kansoja kohtaan tuntemalle rakkaudelle. Pääministerimme, taannoin presidentinvaalissa kolmanneksi sijoittunut Matti Vanhanen, on puolestaan jo ehtinyt pyytää anteeksi kaikilta, jotka ovat viitsineet kuunnella ja monelta sellaiseltakin, jotka eivät edes olisi välittäneet nähdä koko äijää. Tämä siitä huolimatta, ettei hän ole kiistassa osapuolena eikä kukaan ole edes keksinyt vaatia häneltä anteeksipyyntöä.

Oman lukunsa muodostavat ammattijeesustelijat, joiden suusta on kuulunut lähes poikkeuksetta yhteneväinen kommentti: "Sananvapaus on tärkeää, mutta ketään ei saa loukata." Tämä latteus on sisäisessä ristiriitaisuudessaan jotain niin typerää, että toivottavasti kukaan ei ole ainakaan maksanut mitään näille ei-minkään asiantuntijoille näistä viisauksista. Ensinnäkin mikä tahansa loukkaa jotakuta, joten sananvapautta voi ketään loukkaamatta harjoittaa vain pitämällä suunsa kiinni ja olemalla kirjoittamatta mitään. Ikävä kyllä tiedonvälitystehtävä jäisi hieman huonolle tolalle, mikäli näin tehtäisiin. Toiseksi loukkaaminen ja loukkaantuminen ovat täysin subjektiivisia asoita, joten niitä on aina arvioitava siitä lähtökohdasta, mikä on ollut väitetyn loukkaajan tarkoitus.

Iranissa on jo keksitty vastaveto. Siellä järjestetään piirustuskilpailu aiheenaan holokaustin uhrien pilkkaaminen ja syyksi on esitetty, että "lehti haluaa kokeilla sananvapauden rajoja". Sinänsä aika typerä koe, koska Iranissahan sananvapautta ei ole. Hallituksen auktorisoiman juutalaisvihan lietsominen on yhtä paljon sananvapautta kuin se, että Pravda olisi repäissyt 1970-luvulla etusivulleen ilman lupaa ylistyskirjoituksen Brezhnevistä ison nelivärikuvan kera. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myöskin se, etteivät iranilaiset ole keksineet tanskalaisissa mitään raflaavaa pilkattavaa, vaan ovat joutuneet turvautumaan tässäkin asiassa ystäviinsä juutalaisiin. Vaikeaahan se tietenkin olisi ollutkin. Arlan lehmäksi piirrettyä tupakkaa röyhyttelevää kuningatar Margareettaa tai öljyä korvaavaa energiaa tuulimyllyyn puhaltelevaa Tanskan ympäristöministeriä Connie Hedegaardia ei varmaan kukaan olisi edes huomannut.

Yksi hieno puoli tuossa piirustuskilpailussa on. On nimittäin hieno nähdä, miten Israelin juutalaiset eivät ole hiukkaakaan kiinnostuneet jossain jonninjoutavassa rättipäälehdessä olevista pilakuvista. Sen sijaan jo äidinmaidosta syyllisyydentuntonsa imeneiden länsimaisten jeesustelijoiden vaivautunut kärvistely ja paheksunta tulee olemaan koomista katsottavaa.

Presidentinvaalinäytelmä on sitten käyty ja loppujen lopuksi suurempia yllätyksiä ei nähty. Halonen voitti jotakuinkin ennusteiden mukaisilla numeroilla. Kansa on äänestänyt ja pulinat pois, joten siitä asiasta ei sen enempää.

Sen sijaan huomio on tässä kampanjan aikana kiinnittynyt Kepun tilanteeseen, joka vaikuttaa lievästi sanottuna mutkikkaalta. Suomen suurin puolue eduskuntavaalien tuloksen mukaan jäi presidentinvaalissa armotta kolmanneksi. Nyt Kepu onkin ison ongelman edessä: mitä ihmettä pitäisi tehdä, ettei ensi vuoden eduskuntavaaleissakin tule turpiin oikealta ja vasemmalta.

Puolueen kentältä on kuulunut vaatimuksia Vanhasen vaihtamisesta ensi kesän puoluekokouksessa. Puoluesihteeri Lankia teki jo johtopäätöksensä ja ilmoitti, ettei ole jatkossa käytettävissä puoluesihteerin tehtävään. Vanhanen ei selvästikään ole onnistunut puheenjohtajana erityisen hyvin, koska puolue on hänen kaudellaan hävinnyt kaikki vaalit. Maaseutu tyhjenee ja Kepu ei ole onnistunut pesemään maalaisliiton imagoaan, joten kaupunkeihin rantautuminen ei vain tunnu onnistuvan. Vanhanen ei ole kyennyt tässä asiassa tekemään mitään, mutta kykeneekö kukaan muukaan?

Jos Vanhanen halutaan vaihtaa, niin kuka ihme sieltä oikein otettaisiin tilalle? Pekkarinen? Kääriäinen? Rehabilitoitu Lankia? Vain huonoja vaihtoehtoja. Kepun surullista tilaa tänä päivänä kertoo se tosiasia, että hiirenharmaa Vanhanen on kaikesta huolimatta puolueen valovoimaisin tähti. Lisäksi hän on Kepun eturivin poliitikoista mittaustarkkuuden rajoissa ainoa, joka nauttii edes jonkinlaista luottamusta myös tupailtojen ulkopuolella.

Jonkun täysin tuntemattoman juniorin nimittäminen puheenjohtajaksi juuri eduskuntavaalien alla tuntuu huonolta vedolta. Joten Vanhanen jatkanee, mutta eduskuntavaaleissa tulee taas köniin.

Kepun onnenpotku oli kuitenkin se, että Halonen voitti vaalit. Jos Niinistö olisi voittanut, demarien kauna Niinistöä tukenutta Kepua kohtaan olisi ollut käsinkosketeltava. Hallitusyhteistyö olisi muuttunut jäiseksi tai se olisi loppunut kokonaan. Tästä olisi seurannut väkisinkin näivettyvän Kepun siirtyminen oppositioon pitkäksi ajaksi.

Nyt puolue sai jatkoajan ensi vaaleihin saakka. Siitä huolimatta Kepun tulevaisuus ei kovin ruusuiselta vaikuta. Jos vanha kettu, Paavo Väyrynen yrittää tehdä paluun kesän puoluekokouksessa, syvenee ahdinko entisestään ja puolue ottaa ensi eduskuntavaaleissa aimo loikan kohti marginaalisen agraaripuolueen himoittua positiota kilpailemaan katkeroituneista äänestäjistä Perussuomalaisten ja muiden kaikkea vastustavien pikkupuolueiden kanssa.