Joku kansainvälinen henkilöstöyhtiö tutki tuossa viikolla haastattelututkimuksena maailman menoa ja tuli siihen tulokseen, että yrityksiä vaivaa kansainvälisesti työvoimapula. Erityisesti pulaa on myyntiedustajista, insinööreistä ja teknikoista. Samalla kun firmat valittavat työvoimapulaa, työttömyysprosentit ovat varsinkin Euroopassa huipussaan. Työelämä on muuttunut ja osa ihmisistä on yksinkertaisesti liian tyhmiä työllistyäkseen nykypäivän länsimaissa. Mutta tämä ei tosiaankaan ole lähellekään koko totuus. Firmat ovat älyttömällä rekrytointipolitiikallaan ajaneet itsensä työvoimapulaan.

Nykyajan kvartaalitalouden mannekiiniyrityksissä ei ole välttämättä enää yhtään entry level -työpaikkaa. Vielä 20 vuotta sitten oli kaikennäköisiä harjoittelijoita ja tuuraajia ja myyntimiehen apulaisia ja insinöörin oppipoikia. Huomata sopii, ettei näitä hommia silloinkaan pidetty ihan mahdottoman tarpeellisina, mutta ne ymmärrettiin tärkeäksi rekrytointikanavaksi ja koulutuspaikaksi, jossa jyvät erottuivat akanoista. Osa jumiutui näihin hommiin ja siirrettiin sitten johonkin töpinäkomppaniaan pienellä palkalla loppuiäkseen. Osa taas huomattiin hyviksi tyypeiksi ja heistä tuli sitten myyntimiehiä ja insinöörejä samaan firmaan.

Tuossa uutisessa mainittiin, että pulaa on muunmuassa myyntiedustajista. Mieli tekisi sanoa, että maailmassa on suorastaan älyttömän paljon hyviä myyntimiehiä, mutta he eivät vain itsekään tiedä sitä eiväkä ole edes koskaan tulleet ajatelleeksi asiaa, koska firmat myyntimiehiä palkatessaan ovat kiinnostuneita vain ekonomeista, joilla on toimialaosaamista. Nimen omaan myyntityö on sellaista, ettei sitä opita, vaikka istuttaisiin koulussa, kunnes kulmahousun persaukset ratkeavat. Myyminen on nykymaailmassa enimmäkseen account manager -tyyppistä, jossa tavoitteena on pitää hyvät suhteet asiakkaisiin ja asiakkaat tyytyväisenä sekä pysyä selvillä siitä, milloin saattaisi olla tilaisuus yrittää myydä heille jotakin. Kyse on siis hommasta, jossa vaaditaan lähinnä ihmissuhdetaitoja ja hyvää viinapäätä. Myyntimiehille voi opettaa kaiken tarvittavan myytävistä hilavitkuttimista firmassa eikä niistä oikeastaan edes tarvitse tietää kovin paljoa. Jos asiakas on kiinnostunut jostain kapistuksesta, myyntimies kertoo ottavansa seuraavaan tapaamiseen mukaansa kyseisen vimpaimen asiantuntijan, kuten hän sitten aikanaan tekeekin.

Mihin myyntityössä muka tarvitaan mitään muuta kuin luontaista taipumusta alalle? Ei mihinkään, mutta silti firmat raakkaavat 99% potentiaalisista kandidaateista pois jonninjoutavien alkukriteerien perusteella ja marisevat sitten, että on hirveä työvoimapula ja muutenkin ankeaa. Insinöörien osalta tilanne on täysin sama. Yrityksissä kuvitellaan, että yksinkertaisimmatkaan rutiinihommat eivät mitenkään suoriudu ilman diplomi-insinööritason koulutusta. Ja kun diplomi-insinöörejä ei tunge sisään ovista ja ikkunoista johonkin kaksi tonnia kuussa -ruuvinvääntämishommaan, marmatetaan työvoimapulaa, vaaditaan valtiolta toimenpiteitä ja kiukutellaan, mutta ei vahingossakaan tehdä itse mitään.

Työmarkkinat ovat muuttuneet sellaisiksi, että firmat palkkaavat vain valmista väkeä toisista firmoista. Sama jengi kiertää firmasta toiseen, ja jalan saaminen oven väliin on nuorelle valmistumisvaiheessa olevalle todella hankalaa. Yritysten nokkamiehille on syntynyt sellainen harhaluulo, että koska ne maksavat veroja ja valtio hoitaa koulutuksen, valtion on koulutettava firmoille valmiita työntekijöitä. Näin asia ei ole eikä voi ollakaan, koska työntekoa ei opi Otaniemessä. Myyntimiehen tehtävissä vaadittavan viinapään ja asiakasillanvietoissa käyttökelpoisen huonojen laulujen valikoiman siellä kyllä oppii. Työnteko ja kunkin toimialan erityispiirteet opitaan parhaiten työtä tekemällä, mutta jostain syystä tällaiset oppipojat eivät firmoille kelpaa. Perusteeksi tarjotaan jotain kvartaalitalouteen perustuvaa tylsämielistä uskonkappaletta.

Yksi selitys tälle kulttuurimuutokselle on se, että työnjohdosta vastaava keskijohto on monessa yrityksessä irtisanottu tai ainakin rankasti leikattu. Työmiehiä on edelleen paljon eikä ylintä johtoakaan ole suuremmin vähennetty. Jokaisella johtajalla edelleenkin henkilökohtainen sihteeri, mutta pääasiassa työnjohdosta, työntekijöiden viihtymisestä, koulutuksesta ja sijoittamisesta firman sisällä vastaava keskijohto on supistettu minimiin. Tässä tilanteessa on pakko yrittää palkata työmiehiksi itseohjautuvaa ja toimialaa tuntevaa väkeä, koska lähin esimies voi olla toisessa maassa ja vaikkei olisikaan, hänet on ylityöllistetty omilla projekteilla eikä hänellä ole aikaa tai usein edes kykyä henkilöjohtamiseen.

Näin ei tarvitse olla. Tarvitaan kääpiöiden kapina. Ylhäältä ja alhaalta päähän potkitut päälliköt ja osastonjohtajat pitäisi nostaa heille kuuluvaan arvoonsa. Kun yrityksessä on selkeä päättämismalli, johtamismalli ja esimiehet, joiden pääasiallinen tehtävä on olla esimiehiä ja työnjohtajia eikä projektipäälliköitä, työhon voidaan palkata myös sellaisia työntekijöitä, jotka tarvitsevat varsinkin aluksi enemmän henkilökohtaista ohjausta kuin vanhat konkarit. Keskijohtoa tarvitaan enemmän, mutta tällainen työnantaja pääsee eroon työvoimapulasta ja todennäköisesti henkilöstökin siellä on tyytyväisempää ja vaihtuvuus vähäistä. Pitkällä aikavälillä firma voittaa, mutta se ei nykyisiä johtajiksi ylennettyjä pavunlaskijoita kiinnosta, sillä jos investoinnin takaisinmaksuaika on yli viikko, siihen suhtaudutaan pääsääntöisesti ynseästi.

Lukijan on syytä muistaa, kun firmat valittavat aikojen ankeutta ja vaatovat lisää tukiaisia tai muita toimenpiteitä valtiolta eli veronmaksajilta, että tällaista huuhaata ei tarvitse ottaa tosissaan.