Näin lähestyvän vapun, perinteisen työväen juhlapäivän, alla on shampanjapullojen jäähdyttelyn lomassa aikaa miettiä työväen asemaa Suomessa. Siinäpä sitä mietittävää riittääkin.

Suomessa palkansaajakenttä on järjestäytyneempi kuin monissa muissa maissa; hyvine ja huonoinen puolineen. Hyvät puolet ovat ilmeisiä: vuosikymmenten aikana on saatu lainsäädäntö- ja TES-tasolle lukuisia laadullisia asioita työajoista työsuojeluun. Suomalainen duunari tekeekin vähemmän työtä kuin vaikkapa ruotsalainen ja merkittävästi vähemmän kuin vaikkapa amerikkalainen. Saksalaiset, nuo Euroopan vätykset, tosin vaivautuvat työpaikoille vielä suomalaisiakin laiskemmin.

Vuodesta toiseen meillä mainostetaan työväenliikkeen kunniakasta menneisyyttä ja suuria saavutuksia vuosikymmenten takaa. Tämä kauaksi historiaan katsominen onkin ainoa mahdollinen katsantokanta, sillä kun katsotaan lähimennesisyyttä, saavutukset ovat olleet kerrassaan surkeita.

Suomalaisen palkansaajan ostovoima on tällä hetkellä vanhojen EU-maiden neljänneksi heikoin. Meidän perässämme ovat vain Kreikka, Portugali ja Ruotsi. USA:sta ei löydy yhtään osavaltiotakaan, joissa ostovoima olisi niin alhainen kuin Suomessa.

Surkean ostovoimamme selittää kolme asiaa, joista yksi on suoraan ja yksi välillisesti ammattiliittojen vika. Tuo kolmiyhteys ovat pienet palkat, korkeat verot ja kallis hintataso. Hintatasoon ei suoranaisesti vaikuteta suuresti työmarkkinaratkaisuilla. Verokiila selittää sitä osaltaan, mutta pääosin suomalaisilta nyhdetään korkeita hintoja tavaroista siksi kun niitä on totuttu maksamaan. Veroista voidaan tietysti aina puhua, mutta nekään eivät selitä kokonaan sitä, miksi Suomessa rahaa ei tahdo asumisen ja ruuan jälkeen riittää mihinkään.

Oleellinen ja merkittävä selitys suomalaisten kehnolle ostovoimalle on kehitysmaatasoa hipova palkkataso. Tästä syytän yksinomaan ammattiliittoja! Teollisuudessa palkat ovat kilpailukykyisiä, missään muualla eivät. Miten tähän on sitten ajauduttu? Suomessa palkkaneuvottelujen pyhä tammi on tupo. Sen sijaan, että vaadittaisiin hyvin pärjäävillä aloilla kansainvälisestikin tyydyttäviä palkkoja, tavoitteeksi otetaankin sama palkankorotusprosentti kaikille. Tässä ei ole kerrassaan mitään järkeä. Kun prosentti on sama kaikille, se mitoittuu neuvotteluissa väkisinkin sen huonoimmin pärjäävän alan maksukyvyn mukaan, ja se huonoimmin pärjäävä ala on aina kuntasektori. Yksityinen sektori jättää kerta kerran jälkeen käyttämättä mahdollisuuden suurempiin palkankorotuksiin ja tyytyvät puoleen kohtuullisesta tasosta vain siksi, että keskusjärjestömammutit saavat jatkossakin säilyttää arvovaltansa ja merkityksensä näiden neuvotteluiden kävijöinä.

Tohtori kutsuu tuota ihan äärettömän huonoksi edunvalvonnaksi. Mitä hyvin pärjäävän alan duunarit hyötyvät siitä, että he tyytyvät marginaalisiin, kuntasektorin byrokraateille mitoitettuihin palkankorotuksiin? Eivät mitään. Miksi he eivät vaadi liitoissaan parempaa? Siksi, kun duunarin kuuluu olla hiljaa kun ay-mafia vikisee. Miksi tällaisiin rosvokopliin sitten kuulutaan? Siksi, kun niin on aina tehty ja ei ymmärretä, että nykyisten ammattiliittojen jäsenyys on lähinnä vahingollista.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Miettikääpä sitä. Ammatillinen järjestäytyminen sinänsä ei ole useimmilla aloilla mitenkään hölmö konsepti. Kyllä joukkovoimalla on edelleenkin tilauksensa ja se on hyvä tapa saada vaatimuksia läpi. Mutta nykyiset ammattiliitot eivät enää tähän kykene vaan ne puolustavat lähinnä omaa valtapoliittista asemaansa eivätkä jäsentensä etuja.

Ehkäpä nämä nykyiset liitot kannattaisi lopettaa tarpeettomina ja perustaa tilalle sellaisia, jotka taas ottavat asiakseen duunarien etujen ajamisen valtapolitikoinnin, sisäisen kähminnän tai Tarja Halosen presidentinvaalikampanjan tukemisen sijaan.

Tällä viikolla tohtori haluaa kiinnittää kunnianarvoisan lukijakunnan huomion SDP:n tympeimpään propagandaan.

Suomen päivänpolitiikka ja politiikan retoriikka on kerrassaan hassunkurista. Meillä on maassa puolue, joka on yhtä nelivuotiskautta 90-luvun alussa lukuunottamatta ollut hallitusvastuussa ja onnistunut miehittämään omillaan maan kaikki merkittävät tehtävät. Presidentti on ollut demari yli 20 vuotta. Pääministeri on melkein aina ollut demari. Muutkin arvokkaina ja painavina pidetyt ministerinsalkut ovat olleet demarien käsissä. Suomen Pankki on nurkattu, samaten YLE. Samoin on käynyt monelle muulle tärkeälle kansalliselle instituutiolle.

Hallitusohjelmia muodostettaessa kaikki tietävät, että demarit ovat pakollinen hallituspuolue ellei haluta, että SAK rupeaa änkyröimään ja yleislakkouhkauksin kaatamaan poliittisen vallan tehtäväkenttään kuuluvia päätöksiä. Näin ollen tuo puolue pystyy käytännössä sanelemaan hallitusohjelmaan haluamansa asiat, koska hallituskumppani tietää, ettei vaihtoehtoa oikeasti ole edes olemassa.

Huolimatta tästä yksinvaltiudesta puolue jurputtaa koko ajan, että asiat ovat huonosti ja "porvarit" vievät maan kohti tuhoa ja kansan kohti kurjuutta ja leipäjonoja. Miten on mahdollista, että puhtaasti SDP:n politiikkaa toteuttanut maa on jatkuvasti olevinaan niin huonossa jamassa, että juuri tuo puolue on kaikkein tyytymättömin?

Herrat Heinäluoma ja Tuomioja voisivat joskus joutessaan kertoa minulle selkokielellä, miksi he eivät ole laittaneet hegemoniastaan huolimatta asioita kuntoon vaan tyytyvät marisemaan. Samalla he voisivat kertoa, miten asiat muuttuisivat siitä, että kansa äänestäisi demareita vielä sankemmin joukoin.

Tohtori ei voi tehdä asiasta mitään muuta tulkintaa kuin sen, että demarien politiikka on yksinkertaisesti väärää. Se ei ole onnistunut lisäämään hyvinvointia vaan on ajanut firmat Kiinaan, duunarit kortistoon ja köyhät leipäjonoihin. Lisäksi demarilähtöisestä marmatuksesta on tehtävä se johtopäätös, että demarien politiikka ei miellytä edes demaria. AY-liikkeen telaketjudemareita tylsämielisempää sakkia on kovin hankalaa löytää mistään psykiatristen hoitolaitosten ulkopuolelta, joten meidän on tultava siihen lopputulokseen, että politiikka on ollut katastrofaalisen väärää. Fiksut eivät ole siitä koskaan pitäneet, mutta nykyään edes yhteiskunnan suurimmat surkimukset eivät enää osta heidän oman politiikkansa hedelmiä.

Vaalikarjan on syytä pitää mielessä, että jos he haluavat nykyiseen yhteiskuntaamme mitään muutoksia, heidän ei kannata äänestää sitä puoluetta, joka on onnistunut viimeisen 20 vuoden aikana vain osoittamaan kyvyttömyytensä asioiden korjaamiseen. Vaihtoehtoja on poliittisessa kentässä kaikilla laidoilla, mutta yhteiskunnallinen muutos ei edes käynnisty ennen kuin demareille on annettu kunnolla köniin ja siivottu tämä tarpeeton roskaväki pois syömästä kuormastamme.

On tullut harvinainen hetki, jolloin tohtorin on pyydettävä anteeksi tekemisiään. Vapahtajamme pyyteettömästi ja uskonnollisesta näkemyksestä piittaamatta lunastama nelipäiväinen viikonloppu, jollaista muuten ei pysty järjestämään edes SAK, pääsi yllättämään ja tohtori karkasi lomalle jättäen lukijansa ilman viikon lukuelämystään.

Kun työt taas ensi viikolla kutsuvat, palaa myös tohtori kyberavaruuteen uusin aihein ja teroitetuin virtuaalikynin. Tältä erää raportti päättyy täältä tähän.

Tällä viikolla on saatu jälleen lukea hyvin tyypillisestä eikä taatusti viimeiseksi jäävästä tapauksesta: EU:n lainsäädäntö on jossain asiassa täysin yksikäsitteinen ja komissio patistaa Suomea ruotuun. Suomessa ei kuitenkaan oteta mussutusta kuuleviin korviinkaan, vaan käydään kaikki oikeusasteet läpi siitä huolimatta, että tuomio on jo nyt tiedossa. Mitään rangaistusta ei niskuroivalle maalle tule. Oikeus ainoastaan käskee korjaamaan väärin olevan asiantilan ja siihenkin annetaan vielä aikaa. Niinpä valtiovalta voi huoletta kyykyttää kansalaisiaan ja maksimoida lyhyen aikavälin verotulojaan laista piittaamatta.

Tähän mennessä olemme ehtineet rettelöimään useasti autojen tuonnista ja kertaalleen viinasta. Autojen tuonnissa kaikki tietävät, mikä lopputulos tulee olemaan: rekisteröintimaksuksi kutsuttua autoveroa saa kyllä periä, mutta sen laskentaa on muutettava läpinäkyvämmäksi. Vero pitää joko muuttaa X euroa per auto -muotoiseksi tai jos se pidetään prosenttimääräisenä, se pitää laskea auton hinnasta, eli siitä, jolla kyseinen auto on jostain ostettu. Nykyiset, hämäräperäiset säännökset, joiden mukaan verot lasketaan jostain maahantuojien toimittamista "vertailuhinnoista", ovat tietysti räikeästi ristiriidassa EU:n ajaman tavaroiden vapaan liikkuvuuden kanssa. Maahantuojien intressissä on säätää vertailuhinnat niin korkeiksi kuin mahdollista, jotta tuonti ei olisi kovin edullista, ja valtiolle tämä käy hyvin. Autoveron valtio saa kummassakin tapauksessa, mutta tuonnin tapauksessa ALV menee pääosin muualle. Päättäjämme siunaavat tämän petkutuksen ja kansa maksaa, kun ei muutakaan voi, ja lammasmaisesti äänestää samat surkimukset vallankahvaan seuraavissa vaaleissa.

Uhkapelimonopoli on ollut EU-komission huomion kohteena jo useasti, mutta nyt asiasta joudutaan oikeuteen. Tässäkin on kyseessä maalaisjärjellä täysin selvä asia. Ulkomaiset vedonlyönti- ja pelifirmat haluaisivat tulla Suomen markkinoille, mutta niitäpä ei tänne päästetäkään vedoten "kansalliseen etuun" rahapelin haittojen torjunnassa. Tämä on tietenkin vain savuverho rahastukselle, mutta jostain syystä kaikki "kansanterveydeksi", "haittojen torjunnaksi" tai "yhteiskunnallisten ongelmien korjaamiseksi" harjoitettava rikollinen toiminta saa järjestään kansan siunauksen. Ainakin gallupeissa. Teettipä valtio asiasta oikein selvityksenkin: Entinen Oy Veikkaus Ab:n toimitusjohtaja, innokas ravimies ja ylin oopperan ystävä Matti Ahde päätyi tilaustyönä tehdyssä selvityksessään siihen, että vedonlyöntimonopolin murtuminen olisi vähintään mutatoituneeseen lintuinfluenssaan verrattava vitsaus.

Kukaan ei tietenkään kiellä kutakin maata verottamasta vedonlyöntiä ja rahapelejä juuri kuten haluavat ja ulkomaiset yhtiöt eivät ole missään vaiheessa vaatineet, että ne saisivat tulla tänne toimimaan eri ehdoilla kuin Veikkaus tai RAY. Tämäkään ei Suomelle käy, joten asiasta joudutaan jälleen oikeuteen ja lopputulos on tiedossa.

Jokainen tietää, että varsinkin urheiluvedonlyöntiä harrastetaan jo nyt paljon maan rajojen ulkopuolella. Laitontahan se tietysti periaatteessa kai on, mutta koska rötöksestä ei voi jäädä mitenkään kiinni, ketään ei asia kiinnosta. Innokkaat pelurit pelaavat ulkomailla, koska kertoimet siellä ovat paljon paremmat kuin kotimaisessa vedonlyönnissä. Ammattipelurit vilkaisevat Veikkauksen listat läpi vain nähdäkseen, onko sinne epähuomiossa eksynyt joku virheellisen korkea kerroin. Britanniassakin näitä pelejä toki verotetaan ja niillä kerätään rahaa, mutta ammattimaisesti toimiva ja johdettu peliyhtiö pystyy tarjoamaan aivan eri luokan kertoimet kuin herrahissin jättämien politrukkien asiantuntevassa ohjauksessa toimiva Veikkaus.

Valtiovalta tietää, että ammoisista ajoista ruususen untaan monopolin suojissa nukkunut Veikkaus ei ikipäivänä ole kilpailukykyinen avoimessa maailmassa, joten vaikka ulkomaisen yhtiön asiakkailta saataisiinkin perittyä samat verot kuin kotimaisten yhtiöiden asiakkailta, osa verotuloista sekä kaikki voitot siirtyisivät silti ulkomaille ja poliitikoilta lähtisi alta yksi lupaava eläkevirkapuulaaki. Tätä kehitystä yritetään sitten jarruttaa, mutta aikaa ei vahingossakaan käytetä Veikkauksen trimmaamiseen kilpailukuntoon vaan humpuukin syöttämiseen vaalikarjalle.

Tohtori ei itse ole mikään urheiluvedonlyöjä, koska ei tiedä urheilusta mitään. Henkilökohtaisesti on täysin samantekevää, miten asia järjestetään, mutta tohtoria kyrsii Suomessa jatkuva valtiovallan harjoittama taparikollisuus ja törkeä piittaamattomuus yhdessä sovittuja sääntöjä kohtaan. Jos säännöt ovat huonoja, niitä voi yrittää muuttaa, mutta jos poliitikot oikeasti yrittävät selittää, että on oikein kun rivikansalainen saa ehdollista ja jättisakot jätettyään ulkomailta tullessa tullaamatta jotain muutaman satasen arvoisia juttuja, he voisivat katsoa peiliin sen verran, että noudattaisivat edes miljoona- ja miljarditason asioissa lakia.

Jos he eivät lainoppineidensa voimin pysty näitä itsestäänselviä lakeja tulkitsemaan, he voivat mennä mihin tahansa Kallion keskikaljakuppilaan kysymään asiaa päivystäviltä juopoilta. Asia on päivänselvä heillekin.