Tasavallan presidentti on nähnyt Porvoon palaneella tuomiokirkolla jeesustelemisen lisäksi asiakseen puolustaa oikeuttaan puuttua keskusteluun EU:n perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnista. Epäilemättä hänellä tämä oikeus on, vaikkei sitä erikseen puolustettaisikaan, mutta sen verran voisi hänkin luopua kähmijäpolitikoinnista, että sanoisi suoraan puuttumisensa syyn. Kyseessähän ei millään muotoa ole huoli siitä, että Suomen edut vaarantuisivat sopimuksen ratifioinnissa, vaan murheena on aivan yksinkertaisesti samassa yhteydessä hieman kaventuvat presidentin valtaoikeudet.

Halosen kauttahan on vielä jäljellä yli viisi vuotta, minä aikana voi tulla vaikka nälkä, ellei EU:n höyryävien lihapatojen ääreen kateta lautasta myös tasavallan presidentille.

P.S. Nyt olisi oikea hetki vetää jonninjoutava hedelmöityshoitolaki pois eduskunnasta ja sijoittaa se tällä kertaa vaikkapa oikeusministeriön paperikoriin.

Kun viime viikon torstaina hahmottelin viikon perjantaipakinaa, eli Suomi kovin eri aikakautta verrattuna tämänhetkiseen. Suomen jääkiekkojoukkue oli juuri kunniakkaasti voittanut MM-kisojen puolivälierässä Valko-Venäjän ja Lordi oli selvittänyt tiensä Eurovision laulukilpailun finaaliin. Jos todellisuuskuvaa olisi muodostanut pelkästään iltapäivälehtien avulla, niin olisi saattanut erehtyä luulemaan, että Suomi voisi menestyä sekä jääkiekossa että Euroviisuissa.

Ajattelin silloin kirjoittaa jotain puoli-ilkeää siitä, miten kansalaisten hybris tulee kestämään kaksi päivää, minkä jälkeen Tšekki pätkii suomalaiset kiekkokaukalossa ja Lordi jää Viisujen häntäporukkaan. Kolumni jäi silloin kuitenkin kirjoittamatta ja kyseessä oli vain osittain laiskuus. Pääasiallinen syy oli siinä, että mieleeni hiipi epäilys, että saattaisin olla nöyryyttävästi väärässä ja ehkä kiekkoleijonat saattaisivatkin voittaa lätkäkultaa ja mikseivät maailmankirjat voisi olla jopa niin sekaisin, että suomalaiset menestyisivät Euroviisuissakin. Kun runosuolikin sattui juuri silloin olemaan ehtynyt, niin pakina jäi kokonaan julkaisematta.

Jättämällä tarinan kirjoittamatta syyllistyin juuri siihen, minkä takia niin moni hieno asia jää Suomessa syntymättä. Vääräksi profeetaksi osoittautumisen pelko oli sinä iltana vahvempi kuin luovuus ja into yrittää.

Onneksi Lordi tai Suomen jääkiekkojoukkue ei syyllistynyt samaan syntiin. Siinä missä Lordia ei kukaan voine syyttää aloitekyvyn tai mielikuvituksen puutteesta, osoitti myös jääkiekkojoukkue esimerkillistä työmoraalia ja sisua. Lordi puhdisti ennakkoluulottomuudellaan pöydän Ateenassa ja vei samalla ainakin yhdet yöunet Mikael Jungnerilta, jonka oli ruvettava puuhaamaan Suomeen ensi vuoden Euroviisuja. Lätkäjoukkue puolestaan hävittyään välierässä Tšekille kokosi itsensä esimerkillisesti ja päihitti Kanadan ylivoimaisesti ja toi Suomeen ihan mallikelpoisella suorituksella jääkiekon MM-pronssia, mistä voimme osaltamme kiittää valmentaja Erkka Westerlundia, joka jätti pronssiotteluista jänistävät jerekaralahdet kotiin.

Omalta osaltaan tohtori lupaa parantaa tapansa. Vaikka se lieneekin turhaa, niin samaa voi toivoa myös Suomen päättäjiltä. Ummehtunut kateellisuuspolitikointi ja joutavien femakkolakien ja epämukavien ajatusten kieltojen säätäminen kannattaisi jättää vähemmälle ja sen sijaan olisi syytä käydä ennakkoluulottomasti oikeiden ongelmien kimppuun. Jos joltakin palstaa lukevalta päättäjältä on päässyt unohtumaan, mitä nämä tärkeät asiat ovat, niin seuraavassa on ensi hätään muutama pähkinä purtavaksi:

• Työvoiman ikääntyminen, eläkepommi ja työvoimapula
• Teollisten työpaikkojen siirtyminen ulkomaille
• Suomen hiipuva asema korkean teknologian huippumaana
• Odotettavissa olevat hitaan talouskasvun vuosikymmenet
• Turvallisuuspoliittinen asemamme NATO:n ulkopuolisena maana
• Euroopan Unionin laajenemisen tuomat ongelmat
• Maamme energiatuotannon omavaraisuuden järjestäminen pähkähullun Kioton sopimuksen ja kasvavan sähköntarpeen puitteissa

Voisi kuvitella, että maassa, jonka parlamentti ja hallitus tuhlaa aikaansa vuodesta toiseen seksin ostokiellon, kauppojen sunnuntaiaukiolon hienosäädön, homoavioliittojen ja hedelmöityshoitojen tapaisten asioiden parissa, ovat asiat pääsääntöisesti oikein hienolla tolalla. Todellisuus on kuitenkin karu. Aikuisten oikeasti asia nimittäin on niin, että päättäjämme ovat joko niin tyhmiä, että eivät näe oikeita ongelmia tai niin viisaita, että huomaavat oikeiden ongelmien ratkomisen liian työlääksi ja työskentelevät mielummin jonninjoutavien populististen muka-ongelmien parissa. Toteaahan jo vanha sananlaskukin sattuvasti: "Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä".

Toivottavasti kansalaiset avaavat jossain vaiheessa silmänsä, käynnistävät ajatteluelimensä ja alkavat äänestää Arkadianmäelle edustajia, joissa on miestä (ja naista) ottamaan härkää sarvesta ja ruveta toimimaan ennakkoluulottomasti Suomen hyvinvoinnin puolesta. Pienet epäonnistumiset eivät maailmaa kaada, mutta strutsimainen silmien sulkeminen oikeilta ongelmilta ja kvasiongelmien käyttäminen savuverhona johtaa vääjäämättä katastrofiin, jossa oikeat ongelmat ratkaistaan syvien kriisien ja yhteiskunnallisen epävakauden kautta. Mielummin soisi otettavan oppia vaikka Lordista; pelin säännöt uusiksi ja ykköspalkinto kotiin.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on osaltaan käsitellyt turhanpäiväisen hallituksen turhanpäiväisen ehdotuksen tushanpäiväiseksi hedelmöityshoitolaiksi. Täysin odotetusti valiokunta ei ole löytänyt laista mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa perustuslain kanssa tai muuten vaatisi erityistä lainsäätämisjärjestystä.

Lievästi häkellyttävä on kuitenkin päätökseen liittyvä selostus siitä, että lain sisältöön liittyvät valinnat ovat moraalikysymyksiä ja sellaisina ratkaistava eduskunnan täysistunnossa ja lakivaliokunnassa. Eikö kuitenkin pitäisi olla niin, että eduskunta päättäisi vain laeista, joilla on jotain oikeaa merkitystäkin? Siis jopa ihmisten kiusaamisen lisäksi. Moraalikysymykset puolestaan ratkaiskoot jokainen tykönään ja elleivät itse kykene, niin kysykööt apua vaikkapa paavilta tai äidiltään.

Suomessa aivan odottamattoman yksimielisyyden tuekseen saanut EU:n perustuslaillisen sopimuksen ratifiointiprosessi on saanut vastaansa kritiikkiä varsin yllättävästä suunnasta. Perustuslain ripeää ratifiontia on ryhtynyt toppuuttelemaan itse tasavallan presidentti Tarja Halonen. Siinä missä kommunistit ja perussuomalaiset vastustavat EU-perustuslakia EU-vastaisuutensa takia, löytyy Halosen korulauseiden takaa pelkästään halu pitää kiinni valtaoikeuksistaan.

Samalla kun EU-perustuslaki ratifioidaan, joutuvat vääjäämättömästi suurennuslasin alle myös presidentin valtaoikeudet. Presidentin toimivalta EU-asioissa rajataan tarkasti ja yksiselitteisesti ja sataprosenttisen varmasti hankkiudutaan eroon nykyisestä käytännöstä, jossa presidentti itse ilmoittaa kunkin EU-huippukokouksen osalta, aikooko hän osallistua sinne pääministerin ohella. Ja tästähän koko jutussa on tietenkin kyse!

Halosella on kaksi varsin erilaista imagoa. Ensinnäkin hän on olevinaan leppoisa koko kansan Tarja, joka on kaveri kaikkien kanssa eikä millään tavoin asetu muiden yläpuolelle. Tätä imagoaan hän pönkittää maakuntamatkoillaan, mauttomalla pukeutumisellaan ja lässyttävällä puhetavallaan. Niin vahvaksi on propagandakoneisto saanut rakennettua tämän julkisuuskuvan, että ajoittaiset äkkiväärät kiukuttelut erilaisissa nimitysasioissa ja vähintäänkin puolijulkinen alamaisten kyykyttäminen ei sitä pysty horjuttamaan. Toinen ja täysin erilainen on sitten Halosen huolellisesti vaalima kansainvälinen imago. Maailmalla presidenttimme on globaalin soplidaarisuuden airut, joka kansansa valitsemana johtajana esiintyy tasaveroisena kumppanina maailman muiden johtajien kanssa edistämässä rauhaa, kehitysmaiden auttamista ja globalisaation haittojen minimoimista. Tämän julkisuuskuvan pönkittämiseen EU-huippukokous on oivallinen foorumi ja Halonen onkin näihin kokouksiin tuppautunut aina kun on kehdannut.

Pari kuukautta sitten presidentti Ahtisaari tunnusti, ettei hänkään varmasti olisi ollut kovin innokas karsimaan presidentin valtaoikeuksia, jos oikeudet olisivat vähentyneet jo hänen presidenttikaudellaan. Tämä on sinänsä inhimillistä, mutta Halosen touhu on jo niin laskelmoitua, että sivusta sauraavaa yököttää.

Presidentti Halonen täyttää 69 vuotta samana vuonna, kun hänen toinen ja viimeinen kautensa tasavallan presidenttinä päättyy. Ei ole täysin poissuljettua, etteikö hän sen jälkeen voisi kelvata vielä keulakuvaksi johonkin kansainväliseen puunhalaajajärjestöön. Varsinaiset huippuvirat, kuten YK:n pääsihteeri, jäänevät kuitenkin Haloselta haaveeksi, ellei iän vuoksi niin vähintäänkin siksi, että hän on enemmän kuin kerran onnistunut nostamaan suurvaltoja takajaloilleen ajattelemattomilla kommenteillaan. Tämä ei tunnu kuitenkaan vähentävän Halosen intoa ylläpitää ja vahvistaa kansainvälistä imagoaan aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Onko Suomen sitten järkevää ratifioida EU:n perustuslaki, joka on jo ehditty hylätä kansanäänestyksissä Ranskassa ja Hollannissa? Yhtä hyvin voidaan kysyä, ovatko ranskalaiset ja hollantilaiset ne, jotka päättävät Suomen suhtautumisen erääseen tämän vuosikymmenen tärkeimmistä poliittisista hankkeista. Perustuslaillinen sopimus ohjaa EU:ta selkeästi demokraattisempaan suuntaan ja määrittelee huomattavasti nykyistä selkeämmin yhteisön toimielinten valtasuhteet. Tämän lisäksi perustuslaki vahvistaa pelisäännöt EU:hun liittymisessä ja siitä eroamisessa sekä muokkaa päätöksentekojärjestelmää niin, että sillä on edes teoreettinen mahdollisuus toimia nykyisen kokoisessa tai jopa isommassa valtioiden yhteenliittymässä. Nämä kaikki ovat asioita, joita Suomen tulisi lämpimästi kannattaa, joten perustuslain ratifiointi on looginen ja perusteltu toimenpide.

Suuri enemmistö EU:n jäsenmaista on jo ratifioinut perustuslaillisen sopimuksen. Jos tämä enemmistö vielä merkittävästi kasvaa, kohdistuu jäljelle jääneisiin maihin erittäin suuri paine toimia samaan suuntaan, koska vaihtoehto on marginalisoitua EU-yhteistyön vakavasti ottavien maiden ulkopuolelle. Tähän marginaaliin sijoittumista on jo ehditty kavahtaa esimerkiksi euroskeptisessä Tanskassa. On täysin mahdollista, että lopulta käy niin, että EU:n perustuslaillinen sopimus kuopataan, mutta Suomen ei pidä olla sitä eturivissä kuoppaamassa; ei ainakaan sen takia, että presidentti saisi pitää lautasensa huippukokousten lihapatojen ääressä.

Kepun suurkääpiö Mauri Pekkarinen päästi menneen parin viikon aikana suustaan kaksi huomionarvoisaa ja umpikepulaista möläytystä. Saahan toki pehmeitä puhua ja poliitikoilta sitä oikeastaan odotetaankin, mutta kauppa- ja teollisuusministerin olettaisi olevan edes näön vuoksi enemmän huolissaan toimialansa hyvinvoinnista Suomessa kuin jostain kepulaisesta agraariagendasta.

Ensimmäisen kerran Pekkarinen avautui viime viikolla ja kertoi meille, että Suomeen ei tarvita kuudetta ydinvoimalaa, vaan energiantarve pitää ratkaista jollakin kotimaisella eli kepulaisella menetelmällä. Pekkarinen ei täsmentänyt näitä kotimaisia menetelmiä mitenkään, mutta todennäköisesti takaa löytyy turpeen ja puun polttamista jossain periferioissa. Tai sitten hän olettaa jokaisen suomalaisen hankkivan kissan ja generoivan tarvitsemansa energian staattisena sähkönä jynssäämällä kissan turkkia karhealla pyyhkeellä.

Joku voisi kertoa Pekkariselle, että menimme juuri sitoutumaan pöhköön Kioton sopimukseen ja että minkään polttamista emme voi tuon sopimuksen takia lisätä. Tai voimme, mutta kun päästöoikeuksien hinta on pompsahtanut jo ajat sitten pilviin, ja vaikka hinnat viime viikkoina ovat väliaikaisesti hiukan laskeneetkin, tulee tällä tavalla tuotettu energia olemaan aina sikamaisen hintaista. Joten kun haudataan viherpipertäjien halailemat tuulimyllyt ja aurinkopaneelit, ainoa jäljelle jäävä tapa tuottaa suuria määriä energiaa, eli niinsanottua perusvoimaa, on ydinvoima. Ehkä Pekkarinen haluaa mieluummin ajaa teollisuuden johonkin halvemman energian maahan, mutta se on aika kova hinta maksettavaksi maajussien hyysäämisestä.

Toinen Pekkarisen sammakko oli ylimielinen: "kaikki puheet tasaverosta kannattaa Suomessa unohtaa". Sitä hänen ylhäisyytensä ei vaivautunut perustelemaan mitenkään; antoipahan vain bullan rahvaalle pureskeltavaksi. Puheita tasaverosta ei pidä Suomessa todellakaan unohtaa. Jos emme halua olla asiassa aloitteellisia siksi kun demarit pitävät duunarien päähänpotkimista riistoverotuksella oikeudenmukaisena, meidän pitäisi ainakin seurata, mitä muualla maailmassa tapahtuu.

Saksan verojärjestelmä on sietämättömän sekava ja siellä ihmiset eivät suoriudu veroilmoituksistaan ilman verokonsultteja. Järjestelmän uudistamisesta on puhuttu pitkään ja joskus se varmasti toteutuu. Saksan selvästi Suomea alhaisemmalla tuloveron tasolla tasavero jossain 20-25 prosentin välissä olisi helppo ja yksinkertainen ratkaisu sekä taloudellisesti kestävä. Jos Saksa päättää jossain vaiheessa tasaveroon siirtyä, lähtee siitä vähintäänkin EU:n laajuinen vyöry liikkeelle.

Kaikkien länsimaiden selviytymisoppi on tällä hetkellä korkean tuottavuuden työn haaliminen kotimaahan. Jos yksi iso maa rupeaa verottamaan näitä korkean tuottavuuden työn tekijöitä puolikkaalla siitä mitä naapurit, kaikki tietävät, mitä näille työpaikoille tapahtuu. Ne muuttavat rajan taakse. Joten liikkelle lähtee vyöry, jossa ensin Hollanti ja Belgia siirtyvät tasaveroon, samaten Itävalta. Tanskassa paine kasvaa, sitten Ruotsissa ja viimeisenä sitten meillä.

Tästä syystä tasaverosta puhumista ei todellakaan pidä lopettaa jonkun kepulaisen oraakkelin huonon päivän puheiden perusteella. Päin vastoin! Jos olemme asiassa aloitteellisia, kun alkaa näyttää siltä, että ketjureaktio on käynnistymäisillään, voimme pitää demareita ja kepulaisia hellien tasaveromme hiukan korkeammalla kuin muut. Työpaikat eivät katoa siksi, että Suomessa veroprosentti on kaksi prosenttiyksikköä kovempi kuin Keski-Euroopassa. Jos kuitenkin päästämme muut menemään ensin ja mietimme kolme vuotta ainoana kaksinkertaisen verotuksen maana, työpaikat lähtevät kuin kuppa Töölöstä ja niiden houkutteleminen takaisin edellyttää verokilpailuun lähtemistä.

Tohtori toivoo, että vaalien jälkeen meillä on kauppa- ja teollisuusministerinä henkilö, jonka agendalla ei ole kaupan ja teollisuuden lopettaminen Suomesta ja maan muuttaminen tukiaispelloiksi.