31.05.2006
Tohtorin erikoinen – Halosen murheet
Tasavallan presidentti on nähnyt Porvoon palaneella tuomiokirkolla
jeesustelemisen lisäksi asiakseen puolustaa oikeuttaan
puuttua keskusteluun EU:n perustuslaillisen sopimuksen
ratifioinnista. Epäilemättä hänellä tämä oikeus on, vaikkei
sitä erikseen puolustettaisikaan, mutta sen verran
voisi hänkin luopua kähmijäpolitikoinnista, että sanoisi suoraan
puuttumisensa syyn. Kyseessähän ei millään muotoa ole huoli siitä,
että Suomen edut vaarantuisivat sopimuksen ratifioinnissa, vaan
murheena on aivan yksinkertaisesti samassa yhteydessä hieman
kaventuvat presidentin valtaoikeudet.
Halosen kauttahan on vielä jäljellä yli viisi vuotta, minä aikana voi
tulla vaikka nälkä, ellei EU:n höyryävien lihapatojen ääreen kateta
lautasta myös tasavallan presidentille.
P.S. Nyt olisi oikea hetki vetää jonninjoutava
hedelmöityshoitolaki pois eduskunnasta ja sijoittaa se tällä kertaa
vaikkapa oikeusministeriön paperikoriin.
