Tänä kesänä Suomessa tapahtunut useampikin iltapäivälehtien uutiskynnyksen ylittänyt väkivaltarikos. Parissa tapauksessa kyseessä on ollut rikoksen tekijän ja uhrin lähipiirin ällikällä lyönyt ns. "tavallisen ihmisen" äkillinen sekoaminen, josta on ollut traagiset seuraukset. Ikävä kyllä ihmisen psyyke on niin hauras, ettei tällaisia tapauksia voida mitenkään täysin estää, vaan tämän tapaisia veritekoja tulee aina tapahtumaan. Oikeuslaitoksen tehtävä on sitten passittaa tekijä tekonsa ja syyntakeisuutensa mukaisesti joko tiilenpäitä lukemaan tai mielisairaalaan.

Oikeuslaitoksen käytössä ei kuitenkaan Suomessa ole työkaluja kansalaisten turvaamiseen sellaisilta sosiopaateilta ja taparikollisilta, jotka eivät ole varsinaisesti mielisairaita, vaan muuten vain kykenemättömiä olemaan olematta vaaraksi muille ihmisille. Tänä kesänä tällaisia tapauksia on nähty ainakin kaksi. Muutama viikko sitten Helsingin Marjaniemessä surmattiin raa'asti naishenkilö, koska hän oli ilmeisesti puhunut liian kovalla äänellä. Tappaja, 58-vuotias helsinkiläismies, oli vapautunut vain kuukausi aiemmin 10 vuoden vankeusrangaistuksesta, jonka hän oli saanut vuonna 1999 naisystävänsä taposta. Tämän lisäksi hän oli jo aiemmin istunut vankilassa 70-luvulla tekemästään taposta. Toinen selkeästi ympäristölleen vaarallinen henkilö on tällä viikolla Suonenjoella riehunut sarjaraiskaaja, joka on aiemmin tuomittu niin taposta kuin useista raiskauksistakin.

Tiedetään, että pitkään vankeusrangaistukseen henkirikoksesta tuomittu aniharvoin uusii tekoaan, mutta yhtä hyvin tiedetään, että tekonsa uusinut tappaja on jo erittäin suurella todennäköisyydellä henkilö, joka ei tulevaisuudessakaan pysty sopivissa olosuhteissa olemaan tappamatta ihmisiä. Tällä hetkellä laki tuntee ainoastaan pakkohoidon keinona pitää tuomionsa kärsinyt todennäköinen rikoksenuusija poissa kaduilta. Pakkohoito on keinona ongelmallinen, koska sitä voi käyttää vain sellaisiin, joilla on joku psyykkinen diagnoosi ja silloinkin sangen painavin perustein. Jos henkilö on kuitenkin ainakin näennäisesti täysin terve mutta yksinkertaisesti täysin piittaamaton muiden kärsimyksistä tai sitten joku "naksahtaa" aina viinantilkan jälkeen, pakkohoidon kriteerejä on vaikea saada täyttymään kun ei ole varsinaisesti mitään hoidettavaa.

Koko oikeusjärjestelmämme saa jatkuvasti kyseenalaista kunniaa siitä, kuinka se useissa tapauksissa on kyvytön tekemään oikeastaan mitään. Helsingissä hilluu aina toisinaan alle 15-vuotiaiden rosvokoplia. He tietävät, että alaikäisinä heitä ei voida tuomita mistään rikoksesta, vaan sosiaalitäti antaa heille ainoastaan vakavat moitteet. Homman harmi on lähinnä se, että sosiaalitantan kanssa menee muutama tunti, jona aikana ei ehdi pölliä Kampin metroaseman kioskilta mitään ja katu-uskottavuus laskee silmissä ja sitä ei saa takaisin ennen kuin kaverien katsellessa anastaa puukolla uhaten ohikulkevalta teiniltä kännykän. Tällaisia alaikäisiä useamman kerran kiinni jääneitä olisi rehellisyyden nimissä syytä jonkun asiantuntijan arvioida. Jos he vaikuttavat siltä, että he ymmärsivät tekonsa rikollisuuden ja myös sen, että heitä ei nimenomaan alaikäisenä nyt voida rangaista, tämä ikäraja pitäisi kumota heidän kohdaltaan ja käsitellä heitä kuin keitä hyvänsä alle 18-vuotiaita nuorisorikollisia. Mikäli sosiaaliviranomainen ei kykene muutaman kiinni jäämisen jälkeenkään aikaansaamaan mitään parannusta, silloin oikeuslaitoksen on toimittava eikä katseltava sivussa.

Nuoret aikuiset ja aikuiset taas saavat pikkurötöksistä ehdollista toisensa perään ilman, että häkki heilahtaa. Ehdollisen ajatus oli alun alkaen olla se viimeinen, vakava varoitus, mutta nyt se on lähinnä vitsi. Eivät ammattirikolliset linnassa parane tai ainakin harvat paranevat, mutta jatkuvien ehdollisten ja pikkusakkojen määrääminen lähinnä naurattaa maksukyvytöntä taparikollista. Ehdollisessa pitäisi palata lähemmäs sen alkuperäisiä juuria kuitenkin tietyin poikkeuksin. Tohtori ehdottaa, että ensimmäisen ehdollisen ansaitessaan rosvo passitetaan kahdeksi viikoksi vankilaan. Tänä aikana hän voi sitten miettiä, haluaako hän tänne lusimaan pidemmäksi aikaa vai kannattaako tehdä parannus. Monelle vankila on todennäköisesti aika ahdistava paikka ja asian havaitseminen ennen kuin lätkäistään ensimmäisen kerran ehdotonta monen vuoden kakku saattaisi palauttaa joitakin edes hiukan lähemmäksi kaitaa polkua.

Ongelmallisimpia tapauksia ovat väkivaltarikosten uusijat. Kaikille pitää antaa mahdollisuus, mutta jossain kohtaa rajan on tultava vastaan. Jos ensimmäisen vakavan väkivaltarikoksen jälkeen tekee toisen vastaavan rikoksen, ei siitä vielä ole tarpeen seurata ehdotonta elinkautista, mutta näitä varten voisimme ostaa vankeinhoitopalveluita Venäjältä. Ensimmäisen tuomion saa istua Suomessa luksushotellissa, mutta toinen kerta sitten suoritetaan jollain venäläisellä työleirillä tai rottia kuhisevassa vankilassa, mitä ne nyt siellä sattuvatkin keksimään. Sen jälkeen meillä pitäisi olla kolmannesta kerrasta tarjolla elinkautinen, josta ei enää vapaudu armahdusautomaatilla vaan ainoastaan siinä tapauksessa, että kykenee vakuuttamaan tarpeeksi monta asiantuntijaa siitä, että merkittävä parantuminen ja elämänmuutos ovat tapahtuneet. Tämän tien pitäisi olla erittäin vaikea mutta ei mahdoton USA:n "life without parole" -tyyliin. Ihminen voi viisastua vielä vanhempanakin, mutta pallo ja todistustaakka ovat tässä tapauksessa rikollisella. Väkivaltarikosten uusijoiden tapauksessa pitää luopua humaanista rikollisen parantamisajatuksesta ja keskittyä enemmänkin sivullisten suojelemiseen.

On meillä sitten toisaalta rikoksia, joista tuomitaan ankarasti. Valtion verotuloille vaaralliset talousrikolliset, veronkiertäjät ja huumekauppiaat saavat väkivaltarikollisten saamiin tuomioihin nähden järjettömän pitkiä kakkuja. Talousrikollinen Uotin tapauksessa jopa on yritetty venyttää sääntöjä. Kun yleinen tapa on käsitellä konnan kaikki rötökset kerralla ja antaa niistä sitten yksi kakku, Uotin kakkua haluttiin jatkaa uudella jutulla kun vanhat oli melkein lusittu. Subutexin maahantuonnista napsahti juuri 10 vuotta, joka on enemmän kuin mitä sai törkeästä raiskauksesta ja uhrin taposta.

Muiden kuin SDP:n äänestäjien joukossa kansalaisen oikeustajun vastaista on päästää väkivaltarikolliset vähemmällä kuin veropetosten tekijät.