Suomessa syntyi pari viikkoa sitten myrsky vesilasissa, kun demariksi ja naiseksi ajoittain varsin järkeviä juttuja suustaan päästelevä Liisa Jaakonsaari esitti mielipiteenään, että Suomen koko miespuolisen ikäluokan kattava pakollinen asepalvelus on aikansa elänyt ja tekee Suomesta lähinnä yleisen asevelvollisuuden ulkomuseon. Vaikka tohtori aamiaispöydässä nyökkäilikin hyväksyvästi Jaakonsaaren kommentille, ei lausunnon poliitikoilta ja muilta perskärpäsiltä saama täyslaidallinen tullut tohtorille eikä luultavasti Jaakonsaarellekaan minkäänlaisena yllätyksenä.

Julkisuudessa asiaan ottivat tuota pikaa kantaa kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ja useampikin sotilashenkilö. Mittaustarkkuuden rajoissa kaikki toistelivat sitä, miten hieno ja moderni ja kustannustehokas järjestelmä yleinen asevelvollisuus on, sekä ennen kaikkea sitä, että yleisellä asevelvollisuudella on maanpuolustuksen lisäksi jonkinlainen näkymätön yhteiskunnallinen tehtävä, jonka takia jo asevelvollisuusjärjestelmän muuttamisehdotuksetkin osoittavat puutteellista harkintaa ja kyseenalaista yhteiskuntavastuuta.

Arvostelun pohjanoteeraus kuultiin yllätyksettömästi demarien isolta vaan ei suurelta puheenjohtajalta Eero Heinäluomalta, joka sinänsä toisteli miden argumentteja, mutta onnistui lisäämään lausuntoonsa maininnan, jonka mukaan Suomen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva maanpuolustusjärjestelmä on niin toimiva ja kustannustehokas, että sitä kohtaan on osoitettu mielenkiintoa myös ulkomailla. Tässä Heinäluoma varmaankin viittaa siihen, että ulkomaalaisia vieraita, ehkäpä ranskalaisia, on viety jonnekin korpeen katsomaan varusmiesten tetsaamista ja kokemaan kokonaisvaltainen diaprojektorilla toteutettu multimediaesitys Suomen armeijasta, minkä jälkeen joku vieraista on kohteliaasti sanonut: "Olipa hieno esitys ja mielenkiintoinen järjestelmä." Kyseessä on siis kohteliaisuus. Oikeasti yleistä koko ikäluokan kattavaa pakollista asepalvelusta ei ole monessakaan sivistysmaassa eikä siihen palaamista myöskään missään siitä luopuneessa maassa edes harkita, vaan sitä pidetään vanhentuneena ja nykyajan uhkakuviin verrattuna täysin sopimattomana. Tämä on fakta.

Normaaliin tapaan tämäkin keskustelu ajautui nopeasti metakeskusteluksi, jossa itse asiasta ei enää paljoa puhuttu. Ensinnäkin suuri väittely käytiin siitä, pitäisikö parin vuoden päästä tehtävään puolustuspoliittiseen selontekoon ottaa mukaan arviointi asevelvollisuusjärjestelmän ajanmukaisuudesta. Selvästikin itse asia katsotaan poliittisen eliitin yksinoikeudeksi ja keskustelua halutaan julkisuudessa käydä vain tyhjänpäiväisestä sivuasiasta. EVA:n johtaja Risto E. J. Penttilä puolestaan muistutti, että koko ikäluokan poissaolosta tuottavasta työstä 6-12 kuukautta työurastaan aiheutuu kansantaloudelle merkittävät tappiot ja ehdotti lääkkeeksi lyhimmän asepalvelusajan lyhentämistä kolmeen kuukauteen. Tämän ehdotuksen sotilasasiantuntijat puolestaan tyrmäsivät suoralta kädeltä epärealistisena, vaikka normaalijärkinen oppiikin armeijan perusasiat tarvittaessa vaikka kuukauden kirjekurssilla.

Nykyistä järjestelmää puolustaessaan armeija samaan aikaan murtaa yleistä asepalvelusta toisesta suunnasta raakkaamalla yhä suuremman osan asevelvollisista jo kutsuntavaiheessa. Armeijaherrojen tulilinjalle (hehheh) ovat toistaiseksi joutuneet lättäjalkojen, hullujen ja huumehippien lisäksi lisäksi huonokuntoiset ja ylipainoiset sekä ne, joiden psykiatrisessa testauksessa arvioidaan kuuluvan sellaiseen riskiryhmään, että riski myöhemmälle palveluksen keskeyttämiselle on normaalia suurempi. Tästä tietenkin seuraa se, että asepalveluksen ollessa periaatteessa pakollinen siitä pääsee halutessaan eroon epäonnistumalla kuntotestissä tai muuten jättäytymällä asetettujen kriteerien alle. Samaan aikaan sellainen, joka vain kieltäytyy asepalveluksesta saa edelleen linnatuomion.

Palvelukseen kelpaamattomien mahdollisimman aikainen poistaminen asepalvelukseen kutsuttavien joukosta on luonnollisesti aivan järkevää, koska armaijan tehtävä ei nykymaailmassa todellakaan ole toimia minään peräkammarin poikien miehistäjänä, vaan armeijan tehtävä on huolehtia maanpuolustuksesta ja sillä siisti. Fakta on myös se, että koko ikäluokkaa ei maanpuolustustehtävän hoitamiseen tarvita eikä koko ikäluokkaa voi siinä edes periaatteessa tehokkaasti hyödyntää. Jos peräkammarin pojille ja miksei tytöillekin halutaan luoda joku pakollinen äidin helmoista irtautumiseen tähtäävä riitti, niin se on halvempaa toteuttaa vaikkapa lakisääteisellä kahden kuukauden kesäsiirtolalomalla.

Mistä ihmeestä tässä koko jutussa sitten on kysymys? Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: kyse on NATO:sta. Yleinen asevelvollisuus on Suomessa sotilaallisen liittoutumattomuuden vertauskuva, johon ulkopoliittista liturgiaa paasaavat tahot suhtautuvat lähes naurettavan fanaattisesti. Juuri kukaan ei uskalla kyseenalaistaa julkisesti yleistä asevelvollisuutta, koska samalla on tarjolla vaara leimautua NATO-jäsenyyden kannattajaksi. Samalla NATO-jäsenyyttä vastustavat tietävät, että saarnaamalla yleisen asevelvollisuuden ihanuudestaja marginalisoimalla järjestelmän ajanmukaistamista haluavat, voi vastustaa NATO:a ilman että oikeasti kertoo mielipiteensä asiasta. Tietenkään NATO:n järjestelmässä ei Suomen kaltaisella maalla olisi minkäänlaista tarvetta puolen miljoonan miehen ja muutaman sotaisan naisen reserviin, vaan tarvittaisiin huomattavasti suppeampi, paremmin koulutettu ja nopeammin maailmanlaajuisesti käytettävissä oleva armeija, jollaista ei asevelvollisuusarmeijasta saa tekemälläkään.