25 vuotta sitten kerrottiin vitsiä siitä, miten eri neuvostojohtajat junalla matkustaessaan toimivat, kun veturikuski tuli ilmoittamaan, ettei matka voi jatkua, koska edestä puuttuu rataa. Lenin olisi perustanut junan matkustajien kanssa työprikaatin ja rakentanut tarvittavan radan. Stalin olisi etsinyt radan rakentamisessa vastuussa olevan ja käskenyt ampua hänet. Brezhnev puolestaan olisi komentanut junan matkustajat ulos heiluttamaan junaa, jotta syntyisi tunne siitä, että se liikkuisi.

Suomalainen politiikka on nykyään kuin suoraan lainattu vitsin Brezhneviltä. Mitään ei oikeastaan saada aikaiseksi, mutta politiikassa on kauheasti tohinaa, jolla synnytetään illuusio tärkeiden ja oleellisten asioiden kimpussa painiskelemisesta. Samalla sosialidemokratian kulissien ylläpitoon käytetään tuhottomasti aikaa ja rahaa. Osa näistä kulisseista on saatu naamioitua niin aidon näköisiksi, että ne ovat ruvenneet elämään kansan suussa omaa elämäänsä ja sana leviää, eikä kukaan ymmärrä, että kyseessä on silkka propaganda.

Erilaiset tutkimukset ja tilastot ovat keskeistä kulissitiedettä. Ei ole olemassakaan niin turhaa tutkimusta tai tutkijaa, että tuloksia ei Suomessa nostettaisi lähes uskonnolliksi teksteiksi. On tutkimuksia kilpailukyvystä ja koululaitoksesta ja vaikka mistä. Se, että Suomi on tutkimuksen mukaan maailman kilpailukykyisin talous samalla kun Suomesta pakenee kotimainenkin raha investointeina ulkomaille ja ulkomainen raha kiertää maan kaukaa, osoittaa tutkimuksen olevan roskaa, mutta talouden kilpailukyvystä se ei kerro tuota eikä tätä.

Koululaisten saavutuksia peruskoulussa voi mitata ja mitataankin, mutta oleellisempaa kuin joku koulutuskilpailun tulos on se, mitä nämä ihmiset isona tekevät. Suomessa nämä maalman parhaat koululaiset ovat tekemässä tytäryhtiötalouksiin kuuluvia b-luokan hommia, paitsi ne, jotka kouluttautuvat humanisteiksi ja päätyvät suoraan kortistoon kulkematta lähtöruudun kautta.

Toinen merkittävä kulissien pystyttämisen kohde on työelämä; onpa sitten kyse kolmikannan ylistyksestä, neuvottelumekanismin kehumisesta maailman parhaaksi tai vaikka palkkojen vertailusta. Suomalaisille on luotu kuva siitä, että asiat Suomessa ovat paremmin kuin muualla. Numeroiden valossa kyse on täydellisestä lööperistä, sillä Suomen työttömyys on teollisuusmaiden ylempää keskitasoa ja ostovoima on toiseksi alhaisin vain nipin napin maailman täydellisimmäksi julistautuneen valtion, Ruotsin, edellä.

Meille uskotellaan, että Suomi on tasa-arvon mallimaa, koska valtaosa naisista on työelämässä. Samalla annetaan ymmärtää, että jossain paavinuskoisissa Keski-Euroopan maissa naiset olisivat nyrkin ja hellan välissä ja he pukeutuisivat mustiin säkkeihin ja hämmentäisivät pastaa aamusta iltaan. Oikeasti useimmissa maissa naisista on työelämässä yhtä moni tai useampi kuin Suomessa, mutta täysin vaille perustaa pystytetty kulissi on jo muuttunut osaksi suomalaista menestyslegendaa. Yritysten johdossa on naisia melkein kaikkialla muualla enemmän kuin Suomessa, vaikka kulissimme toisin kertovat.

Kolmas ja kenties irvokkain kulissikylä on pystytetty sosiaaliturvan ja hyvinvointipalveluiden ympärille. Jos kulissien läpi näkevä tarkkasilmäinen mutta toivottoman harhaoppinen henkilö onnistuukin löytämään jonkun paikan, jossa asiat ovat vähintäänkin yhtä hyvällä tolalla kuin Suomessa ja siitä huolimatta verot eivät ole maailman toiseksi kovemmat heti maailman täydellisimmäksi julistautuneen valtion, Ruotsin, perässä, on ainakin päivänselvää, että siellä ei ole hyvinvoinnista tietoakaan. Kaikkialla muualla on tuloeroja, köyhiä, nälkään kuolevia vanhuksia, kerjäläisiä, puutetta, kurjuutta ja ankeutta kaikille muille paitsi joillekin uusliberaaleille pyrkyreille. Tästä syystä mikään maa ei saata kelvata esikuvaksi Suomelle.

Kuka hyvänsä jossain muussa teollisuusmaassa asunut näkee, että asiat ovat siellä aivan samalla tasolla tai paremmin kuin Suomessa. Me nysväämme jotain omalääkärikokeiluja ja hoitotakuita emmekä saa järjestelmää toimimaan, vaikka uusliberalistisessa Britanniassa systeemi on ollut toiminnassa iät ajat, omalääkärille pääsee nopeasti ja hoitokin on ilmaista. Muualla Euroopassa sairastunut tai vammautunut saa kohtuullisen elintason luonnostaan sosiaaliturvan osana, Suomessa entiseen tulotasoon jossain järkevässä suhteessa olevaan pääsee vain pienituloinen, muut törmäävät erinäköisiin ökyrikkaille yli kaksi tonnia kuussa tienaaville suunnattuihin leikkureihin. Suomessa muka äitiyslomat ovat maailman parhaat, vaikka ne oikeasti ovat sieltä lyhyimmästä päästä. Lääkkeitä muka korvataan avokätisesti, vaikka Latviassa niitä korvataan vähintään saman verran, yleensä enemmän.

Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus sitten on? Tarkoitus on yrittää herättää lukija ajattelemaan, että Suomessa asiat eivät ole toivottoman huonosti, kuten kaikki saatamme nähdä. Toisaalta nykyinen kohtuullisen mukava elintaso on lähinnä syntynyt poliitikoista huolimatta, ei heidän avullaan. Jos Suomi siis on ilman suurempia ponnistuksia kyennyt nousemaan nykyiselle tasolleen, mikä olisikaan rajana, jos ryhtyisimme oikeasti rakentamaan Suomesta maailman kilpailukykyisintä ja tasa-arvoisinta maata? Mitä jos purkaisimme pahvikulissit ja katsoisimme, mihin pitää oikeasti rakentaa talo ja mikä paikka kaipaa maalia? Tai jospa vaikka rakentaisimme radan loppuun emmekä tyytyisi vain keikuttamaan junaa?

Miettikääpä sitä.