Yksilön oikeuksien ja vapauksien kehityksen historia on pitkä. Tohtori voisi lähteä historian kätköistä ja kertoa, mikä rooli läänityslaitoksella, Ranskan ja Englannin sodilla, uskonpuhdistuksella, valistusaatteilla ja maailmansodilla on ollut tässä kehityksessä. Meillä elää sellainen mielikuva, että asiat muuttuvat jatkuvasti paremmaksi ja että länsimaissa on käynnissä kehitys, jossa yksilön oikeudet ja vapaudet lisääntyvät pikku hiljaa.

Kyseessä on kuitenkin puhdasoppinen sumutus. Kehitystä on toki tapahtunut viime vuosikymmeninä, mutta vauhti alkoi hidastua ajat sitten ja viime aikoina on menty jo takapakkia. Tätä ei kuitenkaan tavata sanoa ääneen, koska asia on vallanpitäjille kiusallinen. Olemme jo ajat sitten unohtaneet, mistä yksilönvapauksissa on oikeastaan kysymys. Keskittymällä erinäköiseen naisasiapuuhasteluun tai työelämän asioihin olemme siirtäneet puheen kansalaisten oikeuksista ja vapauksista keskusteluksi yksilöiden tai yksilöiden muodostamien yhteenliittymien välisistä suhteista.

Tämä on väärä lähestymistapa. Yksilön oikeuksissa on ennen kaikkea kyse ihmisen oikeuksissa yhteiskuntaa vastaan. Se, saako naapurin jäkättävää akkaa ampua varsijousella tai saako naapurin peltoon kylvää, ovat lainsäädännön asioita, joiden ihmisoikeudellinen ulottuvuus on lopulta aika vähäinen. Ei olematon, mutta ihmisoikeuksia tarvitaan vasta jos kansallinen lainsäädäntö ylittää selkeästi sopivaisuuden rajat, mitä se yksilöiden tai oikeushenkilöiden välisissä suhteissa tekee todella harvoin.

Ihmisoikeuksien oleellinen kysymys on se, kuinka pitkälle yhteiskunnalla on oikeus tunkeutua yksilön elämään, kuinka yksilö puolustautuu yhteiskuntaa vastaan ja mitkä kaikki asiat kuuluvat henkilökohtaisen vallan ja vapauden piiriin ilman, että kenelläkään on näihin asioihin oikeutta puuttua. Tässä asiassa ollaan ns. pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa oltu jo kauan täysin hakoteillä. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion virallisen propagandan oleellinen kulmakivi on se, että valtio on ystävä ja rakastaa kansalaisia ja toimii vain yksilöiden parhaaksi, joten tästä syystä kansalaiset eivät oikeastaan tarvitse mitään kummoisia oikeuksia tätä hymyilevää ja rakasta äiti valtiota vastaan ja näinpä näitä oikeuksia ei ole aikoihin vahvistettu vaan kavennettu.

Esimerkkejä ei tarvitse kovin kaukaa hakea. Monumentaalinen kulmakivi yksilön kyykyttämisessä ovat julkiset palvelut. Koska valtio rahoittaa terveydenhoitoa, pidetään täysin itsestäänselvänä, että valtiolla on omien menojensa hillitsemiseksi oikeus ja peräti velvollisuus haittaverottaa erilaisia asioita tai kieltää ne tykkänään. Tämä on väärä tie. Valtio voi aivan hyvin rahoittaa terveydenhoitoa, mutta yksilöllä on edelleenkin oikeus juoda itsensä hengiltä tai elää epäterveellisesti. Terveysterrorismi astuu räikeästi yksilön oikeuksien tontille muka yleisen hyvän nimissä. Pavunlaskijat ja muut B-luokan talousnakit voivat kyllä nähdä asiassa hyviä puolia, mutta periaatteelliseen ongelmaan törmätään, kun valtio kieltää ihmisiä elämästä haluamallaan tavalla vain siksi, että valtio säästää rahaa. Kaikenlaisia kieltoja ja rajoituksia sorvataan vuosittain ja lakeja tiukennetaan ja veroja korotetaan, mutta yksilön oikeuksien ongelmaksi asiaa ei näe kukaan vaan puhutaan vain rahasta.

Jotkut pellet väsäsivät aikanaan naamioitumiskieltolain, jonka tarkouksena on suojella meiltä joiltain huligaaneilta. Ehkä suojelee, ehkä ei, mutta tämäkin asia on vaakakupissa paljon köykäisempi kuin se, että kansalaisilta otettiin taas pois yksi oikeus ajaa omaa asiaansa valtiota ja sen koneistoa vastaan. Poliisille on annettu lisää valtuuksia urkkia ihmisiä ja tehdä salaisia kotietsintöjä, jos tutkitaan jotain moraalisesti paheksuttavia asioita kuten vaikkapa kananbiksen pössyttelyä. Suomessa ei toki ennenkään syytetyn asia ole mitenkään hyvällä tolalla ollut; olkoon todistusaineisto hankittu kuinka rikollisin keinoin hyvänsä, se on silti käyttökelpoista oikeudessa ja sen hankkijat saavat vain huomautuksen. Tätä ei silti nähdä minään ongelmana, koska aivan liian moni hyvää tarkoittava hölmö katsoo tarkoituksen pyhittävän keinot. Kunhan rosvo jää kiinni tai McDonaldsin ikkunan rikkonut on tunnistettavissa valvontakamerasta, maailma muuttuu näiden historiaa tuntemattomien silmissä paremmaksi paikaksi.

Kaikennäköistä automaattista valvontaa ja kyttäystä suunnitellaan siellä sun täällä. Kaupungissa on mahdotonta enää liikkua osumatta vähintään kymmeniin ellei suorastaan satoihin valvontakameroihin, joita pyörittävät yksityiset firmat, jotka tekevät tallenteilla suunnilleen mitä haluavat, esimerkiksi myyvät niitä juorulehdille. Poliisi ei enää vaivaudu jahtaamaan liikennerikollisia, koska heidät voi napata kameroilla paljon vaivattomammin ja tehokkaammin. Internetliikenteen automaattivalvonta lienee vain ajan kysymys, koska kaikkia ihmisiä pitää vakoilla pyhässä sodassa pedofiliaa vastaan.

Valtion tasolla tiedetään aivan yhtä hyvin kuin yksilötasollakin, miten ulkomailta tuotua autoa kuuluisi autoverottaa: autoveron määrä on joku prosentti hankintahinnasta ja hankintahinta luetaan ostokuitista. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, koska joku jossain ministeriössä tai tullissa haluaa ylläpitää kotimaisen autokaupan katteita suosivaa sekavaa järjestelmää, joka perustuu salaisiin taulukoihin ja kuvitteellisiin vertailuhintoihin. Yksilöllä ei ole kuitenkaan käytännössä mitään keinoa saada oikeutta, koska meiltä puuttuu oikeusistuin, joka pystyisi palauttamaan allekirjoittamiaan sopimuksia vastaan niskottelevan valtiovallan ruotuun ja raahaamaan laittomuuksiin syyllistyvät ministerit ja virkamiehet tuomiolle. Siitä, kuinka yksilön vapauksia kavennetaan julkista valtaa lähellä olevien korporaatioiden, kuten vaikkapa työmarkkinajärjestöjen, toimesta tohtori kirjoittaa joskus toiste.

Ongelma on siinä, että ihmiset eivät tunnista huonoa ja väärää politiikkaa. Valtio ei ole yksilön hymyilevä ystävä vaan väkivaltakoneiston käyttäjä, joka parhaassa tapauksessa on bisneskumppani, johon ei luoteta mutta jota kunnioitetaan. Pahimmillaan valtio on tyranni, joka voi väkivaltakoneistolla pakottaa yksilöt mihin tahansa. Lakien tehtävä on puolestaan suojella heikompia vahvempien mielivallalta. Valtiotyranni voi käyttää mielivaltaa yksilöä vastaan koska hyvänsä, joten on aivan turhaa tehtailla lainsäädäntöä, joka sementoi tämän valtion oikeuden. Tällainen lainsäädäntö ja hallintokäytäntö ei ole vain turhaa vaan lisäksi vahingollista, koska se sumentaa ihmisten mielissä kuvaa siitä, kuka on heikko ja kuka on vahva.

Lisäksi tällainen lainsäädäntö tekee palveluskunnasta kuninkaita ja kansalaisista alamaisia. Länsi-Euroopassa yksilön oikeudet eivät ole satoihin vuosiin perustuneet muutoin kuin poikkeustilanteissa hallitsijoiden mielivaltaan vaan sopimuksiin. Me olemme kuitenkin tästä sopimusperustasta luopumassa kun olemme uskoneet meille syötetyn hölynpölyn siitä, että hallitsijat mukamas tietävät meitä paremmin, mitä oikeastaan haluamme.

Mistä oikeudesta sinä haluat luopua seuraavaksi?