Tohtori on kirjoittanut jokusenkin kerran siitä, että hallituspolitiikassa jotakuinkin kaikki näyttää järjestyvän Kepun ajamalla tavalla maalaisia ja maaseudun hankkeita suosien. Kaikki mahdollinen veronalennuksista rakennushankkeisiin suunnataan maaseudulle samalla kun kaupungeille ja kaupunkilaisille tarjoillaan veronkorotuksia.

Tähän saakka mediassakin käsittelemätön tyyppiesimerkki kepulaisesta vedätyksestä ja kokoomuslaisesta ymmärtämättömyydestä nähtiin budjettiriihen alla, kun Katainen esitti merkittävänä työvoimapoliittisena linjauksena, että toisella paikkakunnalla olevan työn takia hommattavaa ns. kakkosasuntoa aletaan tukea verovähennyksillä.

Puusta katsoen hanke näyttää hienolta. Juuri tällaisista työvoiman kohtaanto-ongelmistahan meillä on ollut puhetta jo pitkään. Samoin pohdittu sitä, pitäisikö työn perässä muuttaa vai ei. Hankkeen nimiinsä ottanut Kokoomus näyttää näennäisesti tunkevan demarien tontille huolehtimaan työvoiman vapaaehtoisesta liikkumisesta. Mutta mietitäänpä ennen lopullisen tuomion antamista tarkemmin, mistä tässä on oikein kysymys.

On syytä olettaa, että tukea tarvitsevat kakkosasunnot ovat nimenomaan kasvukeskuksissa. Jos jollakulla on kakkosasunto näivettyvällä maaseudulla, niitä saa sieltä lähes ilmaiseksi sillä puheella, että pitää paikat jotenkin kunnossa. Tähän suuntaan tapahtuva muuttoliike ei ole siis ollut asumisen hinnasta kiinni. Toisaalta kasvukeskuksissa asuntopula on konkreettinen, joten lisärahan syytäminen vuokralaisille vain kohottaa vuokria ja on näin tulonsiirto asuntojen omistajien suuntaan.

Onko kukaan ihmetellyt ääneen, miksi Kepu on ollut täysin hiljaa antaen Kokoomuksen varastaa idean näinkin nerokkaasta tempauksesta, vaikka ajatus olikin Kepun kynästä alun alkaen? Tohtori on ja oivalsi hetken asiaa mietittyään, mistä on kysymys: Tukemalla nimenomaan kakkosasunnon hankkimista, mutta ei pysyvää muuttamista kasvukeskuksiin, toteutetaan yksinkertaisesti kepulaista juonta pitää kaupungeissa työssä käyviä kirjoilla maaseudulla. Maalla he eivät juuri oleskele eivätkä kuluta näin palveluitakaan, mutta verot he sinne kyllä maksavat. Valtaosa ajasta vietetään kakkosasunnossa, mutta koska kakkosasuntotukea ei saa, jos siitä tekee ykkösasunnon jättämällä ilmoituksen pysyvästä muutosta. Näin saadaan maaseudulta väkeä kaupunkeihin töihin ja kuluttamaan kaupunkien palveluita, mutta palkasta perittävät kunnallisverot sekä asukasmäärän mukaan jyvittyvät valtionosuudet valuvatkin maaseudulle, koska henkilön pysyvä asuinpaikka on siellä.

Miksi SDP uinailee ja nytkin onnistuu budjettiriihen alla lässyttämään jotakin epäkiinnostavaa "oikeudenmukaisuudesta"? Oikeudenmukaisuus ei ketään suuremmin kiinnosta, koska se on mitä hyvänsä tarkoittava kuminauhakäsite eikä mitään konkreettista. Vaikka oikeudenmukaisuus määriteltäisiin tarkasti, nähtäisiin, ettei SDP:n vallassaolokaudella viimeisen 15 vuoden ajalla mikään oikeudenmukaisuus ole lisääntynyt, vaan päin vastoin vähentynyt, kun on noustu laman ja tasaisen tulonjaon ajasta huippusuhdanteeseen ja epätasaiseen tulonjakoon.

SDP jää kiinni jokaisesta oikeudenmukaisuusvaatimuksesta kuten myös jokaisesta "ajatelkaa köyhiä ja sokeita orporaukkoja" -tyyppisestä hellyttävästä mutta typerästä puheesta, koska se ei ole itse tehnyt asialle mitään vaikka olisi voinutkin. Kokoomus ei tunnu tajuavan edes tätä, mutta Kepussa asia tiedetään varsin hyvin. Kepu antaa SDP:n räksyttää asioita, joita se voi nostaa esille seuraavien vaalien alla täysin toisessa sävyssä ja antaa SDP:n hirttää itsensä muinaisella herraviharetoriikalla oman ideologiansa jätteistä rakennettuun lyhtypylvääseen.

Jos SDP:tä johtaisivat miehet eivätkä kiukuttelevat äkäpussit ja itseään rakastavat hoivatädit, ne tarttuisivat tämän hallituksen tekojen ja ohjelman kaupukenja syrjivään luonteeseen ja repisivät sen riekaleiksi. Tämän hallituksen saisi kuka hyvänsä kiinni siitä, että se siirtää rahaa kaupungeista maaseudulle ja jättää kaupungit rakentamaan suuret hankkeensa lähinnä omillaan huolimatta siitä, että valtaosa ihmisistä jo asuu näissä kaupungeissa ja kasvukivut ovat valtavat. Tähän ei hallitus voi vastata mitenkään, koska totuus ei pala tulessakaan.

Mutta ei SDP tee näin. Se vain nysvää köyhien ja oikeudenmukaisuuden ja sirkkeliin kaatuneiden kuurojen sotaorpojen tarvitsemien pikku tukiaisten kimpussa täysin samalla retoriikalla, jolla demarit ovat pärjänneet viimeiset 50 vuotta. Maailma on kuitenkin muuttunut, Eeroseni, ja juuri nyt mikä hyvänsä puolue voisi hyökätä Kepun täydellistä hegemoniaa vastaan ja ihmetellä, miksi maaseudun vähemmistö vetää jatkuvasti nenästä kaupunkilaista enemmistöä. Kokoomuksen täydellisen näköalattomuuden osoittaminen olisi helppoa. Kepun kepulaista sielua ei tarvitse edes pahemmin osoitella, mutta vuosikymmenet löyhkännyt tunkio pitäisi nostaa esille pullantuoksuisen cityvihreyden kulissien takaa.

Valitettavasti sinä, Eero, et tätä näytä ymmärtävän ja katsot maailmaa edelleen AY-miehen vinkkelistä etkä opposition johtajan. Yhtään parempaan suoritukseen ei tunnu yltävän demarien keskiön naisjoukko, sillä heidän ydinsanomansa ja kiinnostuksen kohteensa tuntuu olevan se, että he ovat vahvoja naisia vallan keskiössä. Kun katselee aamusta iltaan peiliin ja ihailee omaa erinomaisuuttaan ja on humaltunut tästä, talokin saa sortua ympäriltä ja sen aiheuttama ainoa toimenpide on se, että pitää vaivautua siirtämään peili johonkin muualle.

Euroopasta diktatuurit alkoivat 2. maailmansodan jälkeen kaatua 1970-luvulla. Ensin menivät Salazar ja Franco. Hiukan myöhemmin Kekkonen ja sitten koko Itä-Eurooppa. Etelä-Amerikassa juntat kaatuivat ja maanosaan palasi lähes kaikkialle demokratia tai ainakin joku sellaista muistuttava. Afrikankin tyranneja kaatuili 90-luvulle saakka ja Aasiastakin saatiin jokunen hirmuhallitsija syrjään. Burma, Pohjois-Korea ja Kiina jatkavat tosin edelleen tukevasti yksinvallan tiellä.

1970-luvulla niin hölmöä ja veristä kommunistihallintoa ei maailmassa ollutkaan, etteivät suomalaiset stalinistit olisi sitä kannattaneet, vaikka samat hahmot vastustivat kommunisteihin verrattuna huomattavan vähäverisiä diktatuureja Iberian niemimaalla ja Etelä-Amerikassa. Kaikki ne, jotka olivat USA:n vihollisia, olivat näiden hännystelijöidenkin ystäviä. Diktatuurit kaatuivat ja niiden kannattajat häipyivät pahemmin noloutta tuntematta tekemään kiusaa markkinataloudelle erilaisiin viherjärjestöihin.

Kun saavuttiin 1990-luvulle, alkoi huolestuttavasti näyttää siltä, että maailma oli parantamassa itseään. Diktaattoreja kaatui ja sotilasvallankaappausten määrä väheni; kuten myös epärehellisten vaalien. Valko-Venäjän Lukashenko alkoi hetkeksi näyttää varsin yksinäiseltä sudelta vaalivilppeineen ja opposition vaientamisineen.

Vaan kuinka on tänään? Uskooko kukaan, että Putin häipyy Venäjällä vallankahvasta vapaaehtoisesti? Jos hän syrjään häipyykin, hän jää kummittelemaan kulisseihin "neuvonantajaksi" ja presidentiksi valitaan Putinin ja Putin-Jugendin tuella joku sellainen, joka ymmärtää kysyä kaikissa asioissa häneltä neuvoa. Ei, Putin ei enää siirry syrjään vapaaehtoisesti ja on muuttunut Venäjän uudeksi yksinvaltiaaksi. Venäjälle jonkinlaisen kansanvallan tuomista yrittänyt Boris Jeltsin on jo julistettu lähes maanpetturiksi, koska hän meni antamaan periksi niin monessa asiassa amerikkalaisille. Nyt tarvitaan tsaari Putin, joka palauttaa Venäjän imperiumin.

Tämä työ on käynnissä koko ajan. Varsinkin Venäjän eteläisillä rajamailla Venäjä tekee myyräntyötä niin Georgiassa, Ukrainassa kuin Kaspianmeren rannoillakin. Länsimielisillä johtajilla on taipumus olla lyhytikäisiä ja Venäjä-mieliset nousevat herrahississä kuin itsekseen. Missä ovat suomalaiset rauhanpuolustajat, demokratian kannattajat ja imperialismin vastustajat? No, nehän ovat tietenkin vastustamassa amerikkalaista imperialismia Irakissa.

Venezuelassa Hugo Chavez onnistui juuri tekemään itsestään elinikäisen presidentin poistamalla toimikausirajoitukset ja jatkossa huolehtimalla siitä, että hän on ainoa ehdokas vaaleissa. Oppositio on vielä sallittu, mutta se ei enää saa pitää hallussaan tiedotusvälineitä, joten se ei saa ääntään kuuluviin. Parlamentista puhdistettiin pois kaikki opposition edustajat, jotta Chavezin "bolivarilaisen sosialismin" toteuttamisen tiellä ei olisi sellaisia turhia esteitä kuten vastustajia. Viikolla Chavez ilmoitti, että hän on kyllä demokratian mies, mutta tarvittaessa voidaan käyttää asevoimaa "yhteiskuntaa horjuttamaan pyrkivien voimien" nujertamiseksi. Chavezin retoriikka on tympeän castrolaista. Mies tuskin kykenee sanomaan vaimolleen huomenta toteamatta jotain tyyliin: "Huomenta, rakkaani. Bush on impearialistinen rakkikoira".

Missä ovat demokratian puolestapuhujat? Tietenkin vastustamassa USA:n imperialismia. 70-luvulla USA:a vastustaneiden ja hirmuhallintoa kannattaneiden lapset ovat nyt radikaalia punavihervasemmistomössöä. Verenperintö on vahva. Tänäkin päivänä Chavezin kaltainen hirviö nostetaan idoliksi, kun hän on hyvällä asialla vastustamassa amerikkalaista imperialismia. Putinin tekemiset jätetään häveliäästi huomiotta, koska vihollinen on ja tulee aina olemaan USA, ja kaikki, jotka jollain tavalla nähdään USA:n vastavoimana, saavat tämän punaviherpellekerhon kritiikittömän tuen.

Seuraava diktaattori todennäköisesti nousee Boliviaan, eikä silloinkaan tarvitse kuvitella, että Paavo Arhinmäki tai Tapio Laakso viitsisivät puhua maan demokratiatilanteesta tuon taivaallista.

P.S. Alpo Rusi käy oikeutta valtiota vastaan. Ehkä Supon toiminnan tutkiminen on ihan paikallaan avoimmuuden lisäämiseksi, mutta kun mies on ollut Supon käsittelyssä epäiltynä vähäistä suuremmasta kepulaisuudesta ja selvisi ilman syytettä, vaikka todistusaineisto on niinkin murskaava, kannattaisi ehkä olla tyytyväinen siihen, että pääsi tällä kertaa livistämään ja yrittää antaa asian vain olla.

Ensi vuoden budjetti on riihikuivausta vaille valmis ja se on palkansaajaväestön kannalta lähes uskomattoman huono. Uskomattoman siitä tekee se, että erittäin merkittävässä roolissa sen valmistelussa ovat olleet palkansaajapuolueeksi itseään tituleeraavan Kokoomuksen edustajat. Kataisen mukana Kokoomus on siirtynyt jonkinlaiseen uuskepulaiseen transsiin. Koska vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Katainen olisi Kepun soluttautuja, kyseessä lienee kokemuksen puutteen mukanaan tuoma epävarmuus ja linjattomuus.

Kepuleirissä isännät toki valittavat hallituksen olevan liian kokoomuslainen ja samalla nakertavat sätkynukkensa, puoluesihteeri Jarmo Korhosen, avulla maata puheenjohtajansa, pääministeri Vanhasen, uskottavuutta. Kenenkään ei-kepulaisen ei kuitenkaan kannata antaa huijata itseään mokomalla höpötyksellä. Kaikki, siis aivan kaikki, hallituksessa nykyään tehtävät taloudelliset päätökset näyttävät menevän kepulaisten pillin mukaan.

Budjetissa väylärahat suunnataan aivan hävyttömässä määrin korpikuusen kannon alle. Palkkaverojen alennukset jätetään jonkun tekosyyn varjolla toteuttamatta tilanteessa, jossa palkankorotukset tuskin riittävät edes kattamaan inflaation. Samaan aikaan kepulaisisännät ovat raivoissaan siitä, että kepulaisten kirstuja täyttävä ruuan alv-alennus saattaakin tulla voimaan vasta vuonna 2010 vuoden 2009 sijaan. Perintöveron "uudistaminen", jolla rikkaat ja maajussit vapautetaan perintöverosta, mikä tietenkin katetaan palkansaajien verotusta kiristämällä, on myös aivan selkeästi kepulaista alkuperää. Ilmeisesti pelkästään verovapaan maa-aatelin luominen olisi ollut liian läpinäkyvää, joten samalla verosta vapautetaan myös ne, jotka pystyvät muuttamaan omaisuutensa yrityseksi ja perinnön "sukupolvenvaihdokseksi"; käytännössä tämä siis koskee kaikkein varakkaimpia kansalaisia.

Näyttää siltä, että kokoomusvaikuttajien on käytettävä kaikki aikansa ja energiansa rimpuillessaan irti demarien asettamasta ansasta, johon Kokoomus hymy huulillaan lankesi lupaamalla ennen vaaleja julkisen alan naisvaltaiselle terveydenhuoltohenkilöstölle lisää liksaa aivan kuin sillä olisi jonkinlainen mahdollisuus vastata huutoonsa. Hoitajat tulevat jäämään ilman ylimääräistä korotustaan, mikä syksyn tullen heikentää Kokoomuksen asemaa entisestään.

On kummallista huomata, miten paljon huonommin Kokoomus pärjää yhteishallituksessa Kepun kanssa verrattuna 1990-luvun sateenkaarihallituksiin, joissa SDP ja Kokoomus (lue: Lipponen ja Niinistö) heiluttelivat tahtipuikkoa lähes liikuttavan yksimielisesti; mitä nyt joskus muodon vuoksi nahisteltiin jostain joutavasta pikkuasiasta. Kepuvetoisessa hallituksessa Kokoomus on puolessa vuodessa muuttunut jonkinlaiseksi alkiolaiseksi apupuolueeksi, joka hyvää vauhtia on menettämässä olemassaolonsa oikeutuksen. Näin on siitä huolimatta, että eduskunnassa Kokoomuksella on vain yksi edustaja Keskustaa vähemmän.

Toivoa sopii, että Kokoomus yleensä ja Katainen erityisesti ryhdistäytyvät. Ellei näin käy, saamme seuraavien vaalien jälkeen nauttia punamullasta muutaman vaalikauden.

Rapukausi on jälleen alkanut. Yleinen viisaus on, että yhdet ravut vuodessa ovat hiukan liian vähän mutta kahdet hiukan liikaa. Totuus löytyy jostain välimaastosta. Optimisuoritus lienee olla kaksissa rapujuhlissa ja olla muistamatta kummastakaan mitään.

Uusi hallitus on nyt päättänyt tarttua pontevasti valtoimenaan rehottavaan juopotteluun ja korottaa alkoholiveroa niin, että mäyräkoiran hinta nousee puolikkaan kokistölkin verran. Tämä toimenpide epäilemättä kääntää alkoholin kulutuksen syöksylaskuun. Käytännössä muutaman sentin veronkorotus on kaikille merkityksetön. Merkityksellistä sen sijaan on se, että Suomessa viinapolitiikan ainoa oikea ja virallinen totuus kuullaan edelleen kieltolakimiehiltä. Edelleen on vallalla sellainen käsitys, että meiltä puuttuu "alkoholikulttuuri" niin kauan kuin joku on joskus humalassa ja alkoholia käytetään kertaluontoisesti enemmässä määrin kuin sormustimellinen.

Tätä väkeä sitten kuunnellaan ja siteerataan ja heidän mielipiteensä ja tilastonsa kaunistavat viikon välein jonkun lehden pääuutissivuja. Tohtori ei suinkaan kiistä alkoholin aiheuttamia haittoja eikä tohtori liioin teeskentele, että alkoholi olisi suurissa määrin terveellistä tai edes epähaitallista. Mutta Tohtori haluaa kyseenalaistaa sen, että alkoholikulttuurissamme on jotain perustavaa laatua olevaa vikaa siksi, että se on erilainen kuin viininryystämismaissa.

Suomessa asuvien keskieurooppalaisten ulkomaanpellejen mielestä parasta Suomessa ovat vappu ja rapujuhlat. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Viinimaista tulevienhan kuuluisi sylkeä pontevasti snapsilasiin ja saada siitä riemun verrattoman. Vapun kaltaisen viinakarnevaalin kuuluisi ajaa heidät peloissaan koteihinsa, koska ulkona näkyy pelottavia humalaisia. Mutta kun heiltä kyselee asiasta tarkemmin, heille on positiivinen kokemus se, että toisinaan on aivan lupa olla humalassa eikä tarvitse sen jälkeen kulkea puolta vuotta seinänvieruksia pitkin ja toivoa, ettei kukaan paikalla ollut tule vastaan. Heidän kultturinsa tuntuu olevan tältä osin kovin suvaitsematon, eli kun humalassa ei saa olla vaikka joskus huvittaisikin; se ahdistaa.

Meillä taas on toisinaan lupa olla humalassa. Joko mainituissa juhlissa tai ihan muuten vain. Tämä on meidän alkoholikulttuurimme eikä se millään muotoa ole täysin kelvoton. Kännissä on toisinaan kiva parantaa maailmaa ja keskustella ystävien kanssa Tärkeistä Asioista™. Jos joskus lipsahtaa vähän överiksi, sitä ei tarvitse sen kummemmin hävetä loppuikäänsä, koska niin on käynyt jokaiselle ja kukaan ei ole asiasta moksiskaan. Tekisi mieli sanoa, että meidän suhtautumisemme alkoholiin on paljon luontevampaa kuin takakireiden amerikkalaisten tai kaikki heikkoudet piilottavien keskieurooppalaisten. Emmekä ole tässä edes yksin. Englannissa ja Irlannissa on vallalla reipas kännäyskulttuuri, ja irlantilaisten musiikkia ja pubeja on ympäri maailmaa osoituksena siitä, että konsepti tuntuu käyvän kaupaksi. Australialaiset tai buuritkaan eivät ole mitään erityisen pikkusieviä viinillä liristäjiä, mutta emme halua välittää näistä esimerkeistä mitään.

Meille on jostain syystä vakiintunut kuitenkin kielenkäyttöömme alkoholikulttuuri synonyymiksi tarkoittamaan viininlitkintää. Näin on saatu aikaiseksi sanahelinällä mielikuva siitä, että viininlitkintä = kulttuuri = sivistys = hyvä. Vastaavasti kännäys = kulttuurin puute = barbaria = paha. Tohtorille ei ole selvinnyt, miksi on ylevää ja tavoiteltavaa, että huitaistaan lounaalla puoli pulloa viiniä, jonka jälkeen tehdään loppupäivä töitä tukevassa pöhnässä, ja lisäksi ajetaan sinne työpaikalle ravintolasta autolla. Tämä nimittäin on juuri se "kulttuuri", mitä Keski-Eurooppaan nöyristelevästi alkoholiasioissa suhtautuva väki käytännössä ihailee. Suomalainen tapa tehdä työt ja muut vastuulliset asiat selvin päin ja sen jälkeen istua viikonloppuna tuopin ääressä humalaan saakka ei voi olla täysin mätä järjestelmä tuohon verrattuna, mutta milloin olette kuulleet yhdenkään alkoholivalistajan sanovan asiaa ääneen?

Tietysti alkoholi aiheuttaa ongelmia, mutta mitä järkeä on syyllistää koko kansa siitä, että valtaosa on joskus mielellään kännissä? Oikeasti alkoholikulttuurissamme on yksi paha puute, ja se on se, että emme tarpeeksi paheksu sitä, että joku on kännissä vähän turhan usein. Tämä on se tie, josta alkoholismi helposti alkaa ja tässä asiassa meiltä puuttuu sosiaalinen kontrolli. Sitä ei kuitenkaan edes pääse syntymään kun joka tuutista tungetaan silmät ja korvat täyteen potaskaaa siitä, että jos joku on kerrankin kännissä, hän on auttamatta joutumaisillaan rappiolle. Kun virallisessa totuudessa hyväksytyn raja on nolla ja asiasta ei oikeasti keskustella, mitään järkevää hyväksytyn kännäämisen rajaa ei pääse syntymään.

Nykyisin kukaan ei halua edes ajatella julkisesti tällaisia asioita, koska älykkäätkin ihmiset ovat sisäistäneet virallisen potaskan ja häpeävät sitä, miten me viinaa käytämme sen sijaan, että olisivat ylpeitä siitä. Miten tällaisessa ympäristössä voi kasvaa mitään järkevää sosiaalista kontrollia?

Kataisen ensimmäisestä budjetista on jo tihkunut tietoja julkisuuteen, vaikka se julkistetaankin virallisesti vasta tämän jutun kirjoittamisen jälkeen.

Palkansaajapuolue Kokoomuksen puheenjohtajan ainakin nimellisesti väsäämässä budjetissa huomio kiinnittyy siihen, että palkansaajat eivät saa siinä mitään muuta kuin keppiä. Palkansaajien elintasoa lasketaan korottamalla viinan hintaa, liikkumisen hintaa ja lämmittämisen hintaa.

Kun otetaan huomioon, että Suomessa talouskasvu ja sitä kautta ihmisten hyvinvointi on nykyisin aika pitkälle palkkatyön varassa, tuntuu kummalliselta, ettei Kataiselta löydy alkuunkaan ymmärrystä tälle valtaenemmistölle. Tuloveronalennukset annetaan eläkeläisille. Lisätukiaiset annetaan opiskelijoille. Muiden verot nousevat.

Perintöveroon tehdään marginaalinen alarajan korotus, jonka vaikutuksien vähäisyyttä on jo aiemmin käsitelty. Huomionarvoisaa on myös se, että valtaosa perillisistä kuuluu nykyään vielä suuriin ikäluokkiin, joiden asuntolainoista kuittasi inflaatio osan ennen 90-lukua ja joilla on nyt velaton elämä ja pullat hyvin uunissa. Seuraavan sukupolven, 60-70 -luvuilla syntyneiden kohtalona on maksaa pienistä nettopalkoistaan valtavien asuntolainojen lisäksi suurten ikäluokkien eläkkeet, mutta budjettipolitiikassa tämä Suomen kantava voima unohdetaan tyystin.

Suurten ikäluokkien hyysääminen on vaalipopulismia, mutta koska he alkavat olla jo työelämän ulkopuolella, Suomi kukoistaa tai uppoaa seuraavan sukupolven valintojen mukaan. Toistaiseksi palkansaajaa on Suomessa saanut potkia päähän joka suunnalta, koska heidän on katsottu olevan turpeeseen sidottua orjatyövoimaa. On kuitenkin syytä panna merkille, että nykyiset nuoret ovat kielitaitoisia ja internet on luonut heille sosiaalisia verkostoja ympäri maailmaa. Jos Suomen annetaan näivettyä palkansaajan helvettinä samalla, kun koko läntinen maailma tuskailee eläkepommien ja työvoimapulan kanssa, parhaat lähtevät. Tämä ei tunnu kiinnostavan ministeri Kataista pätkääkään.

Täysin järkeä vailla on hiukan myöhemmin toteutettava ehdotus pienyritysten perintöverojen poistosta. Näin rikkaat vapautetaan jälleen yhdestä verosta ja palkansaaja maksaa tämänkin lystin. Kun verokohtelu on erilaista riippuen siitä, mistä omaisuudesta on kysymys, kaikilla liikuteltavaa varallisuutta omistavilla, eli rikkailla, on mahdollisuus kiertää veroja, jolloin ainoaksi maksumieheksi jää suurten ikäluokkien perillinen, joka perii omistusasunnon ja pienet säästöt.

Kataisen budjetti tekee parhaansa etsiäkseen ne osat suomalaisen elämää ja kuolemaa, joissa palkansaaja on vielä jollain tavoin tasa-arvoinen pääomatuloilla eläjän kanssa. Tällaisten osa-alueiden olemassaolo lienee jostain vinkkelistä katsottuna iljetys Herran silmissä, koska näiden etsimiseen ja poistamiseen käytetään niin tuhottomasti paukkuja. Ajatuskin siitä, että ihmisten kohtelun pitäisi olla tasa-arvoista, tuntuu katoavan taivaan tuuliin samalla hetkellä, kun aletaan puhutaan rahasta ja veroista.

Vai onko Kataisen budjetin takana sittenkin vanha demarikettu Sailas? Onkohan Katainen kirjoittanut budjettinsa itse vai onko se peräisin Sailaksen kynästä? Jos kyse on jälkimmäisestä, voidaan ihmetellä, onko Sailas opposition edustajana jäävi tehtäväänsä. Pyrkiikö hän kenties tekemään neljä vuotta palkansaajan vinkkelistä huonoja budjetteja, jotta SDP voi nousta murheensa alhosta pelastuksen ja vapahduksen aallonharjalle korjaamaan porvarihallituksen virheitä?

Tuskin kukaan tietää tarkkaan, mitä kaikkea budjetin taustalta löytyy; Tohtori ei ainakaan. On kuitenkin varmaa, että jos tulevatkin budjetit suosivat veroratkaisuissa pääomatulojen saajia ja maalaisia ja julkisten menojen painopiste on maakuntien väylähankkeissa pääkaupunkiseudun kehittämisen sijaan, Kokoomuksella on edessään rökäletappio ja oppositio. Kepulainen äänestää aina kepua riippumatta politiikasta, mutta Kokoomuksen kaupunkilaisäänestäjät ovat huomattavan liikkuvaa äänestäjäkuntaa.

Jos Kokoomus jatkaa tällä linjalla, saattaa seurauksena olla se, että seuraavissa vaaleissa SDP:n alle 40-vuotiaiden äänestäjien määrä Helsingissä nousee viisinumeroisiin lukuihin, kun nykyisin he voivat mennä kaikki äänestämään yhdellä Kovasen taksilla.