Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon on pesiytynyt mätää, enkä puhu nyt yksinomaan doktriinista. Verotusoikeutta nauttiva valtionkirkko on ottanut asiakseen muuttaa itsensä jonkinlaiseksi Korkeimman oikeuden ylähuoneeksi, joka suhtautuu suopeasti kaikenlaiseen taparikollisuuteen siinä tapauksessa, että jonkun kirkonmiehen etiikka on hiukan ristiriidassa lakien, sopimusten ja niitä virkansa puolesta tulkitsevien kanssa.

Protestanttisella kirkolla on sinänsä vahva vastaan haraamisen perinne. Katolisen kirkon uudistajat tsekkiläisestä Jan Husista lähtien päätyivät kerettiläisinä roviolle, koska eivät kelpuuttaneet läpimädännäisyydestä kärsivän paavin ylivaltaa uskonasioissa. Myöhempien protestanttien ajatus siitä, että annetaan Herralle se, mikä Herralle kuuluu ja keisarille se, mikä keisarille kuuluu, eli hyväksyttiin maallisten ruhtinaiden ylivalta kirkkoon nähden maallisissa asioissa, oli ajatuksena jokseenkin kerettiläinen aikanaan, mutta juuri tämä teki protestanttisesta kristinuskosta suositun valtaapitävien keskuudessa Alppien pohjoispuolisessa Euroopassa. Koska spekulointi on aina suotavaa ja toivottavaa, Tohtori väittää, että protestantit olisi juurittu Euroopasta pois satoja vuosia sitten, jos nämä lahkot olisivat vain halunneet istuttaa Herran maanpäälliseksi edustajaksi jonkun oman miehensä ja kaapata näin maallisen vallan ja hyvät hillot pois paaveja omistaneilta rahasuvuilta.

Sen sijaan protestantit keksivät, mikä naula vetää. Euroopassa oli ollut keskiajalta lähtien ikuinen kissanhännänveto siitä, onko paavi ylempänä kuin keisari ja onko kardinaali vastuussa mistään keisarille vai onko koko kirkon organisaatio paavin komennossa. Tähän rakoon protestantit iskivät kiilansa ja menestyivät.

Tämän päivän protestantit ainakin Suomessa tuntuvat tyystin unohtaneen oman kirkkonsa ja uskonsa keskeisen opinkappaleen ja itse asiassa olemassaolonsa oikeutuksen. Kirkko katsoo, että kirkonmiehillä ja kirkolla on velvollisuus toimia oman etiikkansa mukaisesti sellaisissakin asioissa, jotka kuuluvat keisarille. Joku kurdinainen sai jo lykkäyksen käännytystuomiolleen kun kirkko tuli väliin. Tänään joku venäläinen, jonka turvapaikkahakemus, kuten myös kaikki siitä tehdyt valitukset, oli hylätty, oli hakenut turvapaikkaa Tampereella kirkolta. Mikä ihmeen turvapaikkatoimisto kirkosta ja seurakunnista oikein on tullut? Raamatusta johdetaan jotain sekavaa lähimmäisenrakkaudesta, mutta missään kohtaa Raamattua ei lausuta, että meidän pitää elättää jokainen pummi, joka maamme rajoja kolkuttelee.

Kirkko on nyt ottamassa viralliseksi linjakseen, että kirkonmiesten tulee ensisijaisesti kuunnella sydämensä ääntä ja vetää lait ja oikeudet vessanpöntöstä alas aina kun huvittaa. Tohtori näkee jo mielessään, kuinka jäsenkadosta ja aatteellisesta hoipertelusta kärsivä evankelisluterilainen kirkko ottaa siipiensä suojiin kaikki sellaiset, joiden julkisuuskuva on oikea. Kun vielä 70-luvulla Kokoomus piirrettiin Karin piirroksissa kypäräpäisenä pappina ja kirkkoa pidettiin oikeiston tyyssijana, tänään kirkon pullamössöväkeä ei tunnu erottavan punavihreästä vasemmistosta mikään muu kuin vaatetus, sillä jostain käsittämättömästä syystä kirkko ei ole vielä hyväksynyt pappien pukeutumista peruinkakaupasta peräisin oleviin luomuloimiin, maihareihin ja virkattuun pipoon.

Sinänsä Tohtori ei vastusta kansalaistottelemattomuutta eikä oikeastaan edes sitä, että kirkko ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kunhan tekee sen maallisista eikä jumalallisista lähtökohdista. Nyt kuitenkin kirkko tuntuu institutionalisoivan vallanpitäjien vastustamisen huolimatta siitä, että ne ovat rälssi- ja verotusoikeuksineen valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Jos kirkko haluaa asettua poikkiteloin valtakoneistoa vastaan, sen pitää tehdä valtioon pesäero myös taloudellisessa mielessä eikä poimia rusinoita pullasta.

Kirkon nykyinen kanta asettaa itsensä maallisen vallan yläpuolelle ei tee siitä parempaa kristittyä kirkkoa eikä merkittävää yhteiskunnallista vaikuttajaa, vaan käytännössä kyseesäs on yritys palata eräänlaiseen itse keksittyyn paavinvallan vastineeseen. Mutta siinä, missä katolinen kirkko ja usko ovat täynnä loistoa, kultaa, upeita katedraaleja ja juhlavia menoja, meikäläinen kirkko yrittää toteuttaa säälittävää katolisen uskon alepa-konseptia, jossa kaikki muu on hiirenharmaata paitsi helppoheikin päällä oleva kirkkaanpunainen paita.

Tohtori on tällä viikolla kierrellyt katselemassa puolueiden web-sivuja ja poiminut iloksenne parhaat palat.

• "Ensi vuoden budjetin liikkumavaraa on lisättävä puolittamalla valtion velan maksu miljardilla eurolla. Rahaa on kohdennettava palkkatasa-arvon edistämiseen sekä vanhusten palveluihin ja parantamaan eniten tuen tarpeessa olevien ihmisten elämää."
  — Vasemmistoliitto, Sirpa Puhakka.

Tässä ollaan jälleen vihervasemmiston perimmäisen totuuden äärellä: ehdotetaan, että kertaluonteisia menoja (velan maksu) vähennetään, jotta tuon saman summan voi käyttää vuosittaisten menojen lisäämiseen palvelupuolella. Näin ei tietenkään voi tehdä, sillä jos halutaan kasvattaa vuosittaisia menoja miljardilla, pitää löytää vuosittain tuo miljardi jostakin. Vasurit eivät edes yritä vaan iloisesti toteavat, että kertaluontoinen miljardi on vuosittainen miljardi. Kuten niin usein ennenkin.

• "Terveydenhuollon ja muiden palveluiden rahoituksen vahvistaminen on välttämätöntä, jos tulevaisuudessa aiotaan turvata kaikille ihmisarvoinen hoiva. Henkilöstöä on lisättävä ja edellytykset palkkauksen parantamiseen luotava. Perhehoitajien ja omaishoitajien tukea on merkittävästi vahvistettava. Asiakasmaksujen korotuksista tulee luopua ja sen sijaan luoda asiakasmaksuille, lääkekuluille ja matkakuluille yhtenäinen, riittävän matala maksukatto."
  — Päivi Räsänen, Kristillisdemokraatit.

Paljon paremmin ei mene uskovaisillakaan. Peruspalvelujen rahoitusta on siis vahvistettava vähentämällä sitä jonkun maagisen "tarpeeksi matalan" maksukaton kautta. Mistähän Kristillisdemokraatit löytäisivät riveihinsä edes yhden viisaan neitsyen? Nyt vaikuttaa siltä, että siellä on tyhmiä huomattavasti enemmän kuin viisi.

• "Maahanmuuttajanaiset on asetettava etusijalle kotoutumisohjelmassa."
  — Pohjoismaiden kristillisdemokraattisten naisten konferenssin julkilausuma.

Sikäli kun kristilliset katsovat jokaisen olevan meidän Herramme silmissä samanarvoinen, tuntuu kuitenkin kummalliselta, että byrokratiassa kohtelu pitäisi eriyttää sukupuolen mukaan. Tätä asiaa miettiessänne voitte miettiä myös sitä, haluaisitteko nähdä livekuvaa Pohjoismaiden kristillisdemokraattisten naisten konferenssista vai ette.

• SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro valtion vuoden 2008 talousarvioesityksen lähetekeskustelussa, Eero Heinäluoma: "...tuntuuko tämä lupaus tutulta, ministeri Katainen? ... Edellisellä vaalikaudella kokoomus teki ... vielä ennen vaaleja kokoomus ilmoitti ... Taisi löytyä kokoomuksen ohjelmasta tällainen asia ... Kokoomus lupasi ottaa pätkätöiden vähentämisen ... ministeri Kataisen budjettikirjasta ... Suuriin lupauksiin kuului kokoomuksen lupaus tasa-arvotuposta ... Viikko ennen eduskuntavaaleja kokoomuksen puheenjohtaja Katainen sanoi, ettei kokoomus ole sellaisessa hallituksessa, joka ei toteuta kokoomuksen vaalilupauksia ... Tuntuuko yhtään tutulta, ministeri Katainen?"

SDP:n budjettikommenteissa mainitaan Kokoomus 21 kertaa, Keskustaa ei mainita kuin kerran muodossa "keskustalainen ympäristöministeri". Vanhanen mainitaan nimeltä kerran, Katainen toista kymmentä. Tässä ei sinänsä olisi mitään kovinkaan ihmeellistä, sillä opposition tehtävä on haukkua hallitusta, mutta asetelma on mielenkiintoinen. SDP otti vaaleissa turpiinsa osaltaan mauttoman kokoomuksennälvimiskampanjan tuloksena ja Heinäluoma oli avainasemassa silloin. Kuten on tänäänkin, ja retoriikka on täsmälleen samaa. Kepu selviää kuin koira veräjästä, vaikka on päähallituspuolue ja nykyisen talouspolitiikan pääarkkitehti. Tohtori on hiukan huolissaan siitä, ettei demarileirissä ole opittu mitään. Onko demareilla edelleenkin vaikeuksia ajatella minkäänlaista järkevää yhteistyötä Kokoomuksen kanssa, vaikka se Lipposen-Niinistön aikana tuntui olevan varsin luontevaa ja vaivatonta? Onko vallankahvassa nyt vääriä miehiä, jotka kiukuttelevat perinteistä herraviharetoriikkaa sen sijaan, että löytäisivät näiden puolueiden välillä yhteistä kaupunkilaisesta taustasta? Nyt näyttää siltä, että Heinäluoma petaa tässä aivan turhaan joko paikkaa kepun apupuolueena seuraavassa punamultahallituksessa tai paikkaa oppositiossa, jos vaalitulos ei anna aihetta punamultaan.

• "Asiaa on turha vierittää ammattiliittojen vastuulle, valtion tehtävä on taata, että kunnilla on rahaa kunnon palkkojen maksamiseen. Pelottelut valtavilla kunnallisverojen korotuksilla hoitajien oikeudenmukaisten palkkojen takia, ovat epärehellisiä."
  — Vasemmistonaiset, Nana Korpelainen

Mikä ihmeen vasuri se sellainen on, joka ei usko työväenliikkeen kykyyn toimia palkansaajan edunvalvojana? Kannattaisiko Nana Korpelaisen kaivaa haudastaan Perustuslailliset ja liittyä siihen? Lisäksi Vasemmistonaiset toteaa taivaasta tipahtaneena faktana, että valtion on annettava rahaa kunnille huolimatta siitä, että kunnilla on muitakin rahanhankintakanavia.

Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee. Kiinnostavaa on huomata, että yksikään oppositiopuolue ei ehdota hallituksen ehdottaman holtittoman törsäämisen vähentämistä, vaan kaikki oppositiossa olevat haluaisivat törsätä vieläkin enemmän. Erityisesti paistaa läpi, että esityksiä investoinneiksi ei juurikaan ole, vaan kaikki menolisäykset halutaan kohdistaa ihmisten syöttämisen tukemiseen. Kannettu vesi ei pysy kaivossa ja Suomen politiikan surkeasta tilasta kertoo se, että kukaan ei näytä tarjoavan nykyiselle politiikalle mitään vaihtoehtoa.

Yksikään puolue ei tosissaan ehdota, että valtion roolia terävöitettäisiin vastaamaan valtakunnanlaajuisista asioista kuten infrastruktuurista ja rönsyt jätettäisiin kuntien ja lähidemokratian harteille. Päin vastoin valtion roolia tulisi nyt kasvattaa ja ottaa hoivaämmien palkoista päättäminenkin valtion tehtäväksi sen sijaan, että asiat sovittaisiin työmarkkinaneuvotteluissa kuten aina ennenkin.

Kuluva ja pari sitä edeltävää viikkoa ovat olleet hyytävä tuulahdus 70-luvulta. Tiitisen lista puhuttaa edelleen, ja kun listan julkaisemisessa ei ole tapahtunut suurempaa edistystä, lehdistö on käynyt tutkivan journalismin tielle ja alkanut selvitellä nykyisten avainhenkilöiden itäsaksakytköksiä. Juttu paisuu kuin pullataikina ja kaikkia tuon ajan nuorisopoliitikkoja, jotka nykyisin ovat vallan kahvassa, tuntuu vaivaavan ihmeellinen muistamattomuus.

Jukka Kemppinen on kirjoittaut blogissaan juridisesta vinkkelistä hyvät perustelut sille, miksi tuota listaa ei pitäisi julkaista. Perusteet sinänsä ovat jokseenkin vakuuttavia, mutta niistä huolimatta alkaa tuntua siltä, että pienempi paha olisi kaivaa lista esille älyttömän huhumyllyn ja juorulehdistön vaientamiseksi. Todennäköisesti kaikille asianosaisille ja varsinkin täysin osattomille mutta syylliseksi arvellulle olisi parempi julkistaa nimet. Supo on jo ajat sitten todennut, ettei lista anna aihetta toimenpiteisiin, mikä väkisinkin on osoitus siitä, ettei kummoista vakoilua ole tapahtunut. Todennäköisesti kyseessä on jokseenkin harmiton yhteydenpito, jossa ilmaisesta viinasta ja hyvistä bileistä innostuneet nuorisopoliitikot ovat kertoneet kaiken sen, minkä maan asioista tiesivät, mikä ei yleensä nuorisopoliitikon tapauksessa ollut erityisen paljon ja samat asiat olivat luettavissa vaikkapa Hesarista. "Asioista perillä olleet tahot" olivat keski-ikäisiä äijiä, joista harva on enää edes elossa ja yksikään ei varmasti ole aktiivinen politiikassa, joten heidän maineensa suojelemiselle ei ole mitään perustetta.

Jos nimet saataisiin sieltä ulos, listalla olevat voisivat tunnustaa "mukana oltiin" ja todennäköisesti kävisi ilmi myös yhteydenpidon maan kannalta harmiton luonne. Tietysti Itä-Saksan silloisia ihailijoita saattaa hävettää tänä päivänä, mutta sen kanssa pitää vain elää. Tohtorikin on tehnyt parikymppisenä hölmöjä asioita, kannattanut hölmöjä poliittisia ajatuksia ja kirjoitellut hölmöjä juttuja internettiin. Ero menneeseen on se, että kuka hyvänsä voi löytää todistusaineiston googlella. Jos joku asioista kysyy niin ainoa järkevä vastaus on todeta, että on muuttanut mielensä noista vuosista, mikä iän ja elämänkokemuksen karttumisen myötä on täysin luonnollista. Täysin sama toimisi DDR-fanclubin tapauksessa, mutta jostain syystä kukaan ei halua omia virheitään muistella. Salailu ja teeskennelty amnesia ja kaiken jyrkkä kieltäminen ovat kuitenkin menneen maailman poliittista kulttuuria ja siitä olisi syytä päästä eroon.

Toinen viikon hellyttävä tuulahdus menneestä maailmasta oli puolustusministeri Häkämiehen lausunnon saama arvosteluryöppy. Häkämies siis sanoi USA:ssa, että Suomen tärkein turvallisuuspoliittinen haaste on Venäjä. Tästä alkoi älytön hulabaloo, jossa Häkämiestä vaadittiin tilille Virallisesta Linjasta poikkeavien lausuntojen vuoksi. Virallinen linja on siis edelleen olemassa ja se tarkoittaa sitä, että ystävällismielisestä naapurivaltiosta ei saa sanoa mitään pahaa.

Jos tarkkoja ollaan, niin Häkämies ei edes sanonut mitään pahaa Venäjästä. Kenelle hyvänsä karttaa katsovalle on päivänselvää, että Suomen tärkein turvallisuuspoliittinen haaste on Venäjä. Ruotsi, Norja ja Viro olisivat sekä yhteiskuntajärjestyksensä että myös maantieten puolesta epätodennäköinen turvallisuuspoliittinen uhka. Ruotsin ja Viron pitäisi käytännössä hyökätä meren yli, joka vaatii kalustoa, jota näillä mailla ei ole. Norjan taas pitäisi hyökätä kapealta Lapin kaistaleeltaan Suomen pohjoisimpaan Lappiin, jossa hyttyset ajaisivat hyökkääjän kotiin äidin luokse jo ennen kuin ne olisivat saavuttaneet Sodankylää. Ajan trendipolitiikkaa kannattavien kuuluu pitää USA:a suurimpana uhkana Suomelle, mutta maantiede puhuu tätäkin uhkaa vastaan.

Jäljelle jää Venäjä. Se ei ole tällä hetkellä meille minkäänlainen uhka, mutta olemassa olevista se on kuitenkin suurin. Ei tässä ole mitään venäläisten arvostelua tai halventamista; päin vastoin voisi kuvitella kansallismielisen ryssän olevan loukkaantunut siitä, että joku rajamailla oleva kääpiövaltio ei usko suuren isänmaallisen armeijan kykyihin sen vertaa, että viitsii pitää sitä minkäänlaisena uhkana missään tilanteessa. Häkämies siis sanoi ääneen, että Suomen turvallisuuspolitiikassa Venäjä on keskeinen tekijä, minkä kaikki tiesivät muutenkin. Samoin on hyvin tiedossa se, että toistaiseksi paras tapa pitää tämä turvallisuuspoliittinen haaste mahdollisimman pienenä on tehdä Venäjän kanssa yhteistyötä ja lisäksi antaa sotilaalliselle tiedustelulle sen verran resursseja, että saamme ennakkovaroituksen, jos Venäjän suhde meihin jossain vaiheessa muuttuu.

Silti Häkämies sai kauhean arvosteluryöpyn niskaansa, koska ei hokenut normaalia ystävällismielinen naapurivaltio -soopaa. Lisäksi hän muka horjutti puolueettomuuspolitiikkamme kulmakiviä. Näiden kommenttien painoarvo olisi hiukan suurempi, jos ne eivät tulisi pääasiassa ihmisiltä, joiden mielestä USA:ta ja Israelia aktiivisesti arvostellut Erkki Tuomioja oli mies paikallaan ja oikeassa puheineen. Suurinta meteliä on pitänyt Tuomioja itse.

Voimme tehdä Sveitsin ulkopolitiikkaa ja olla ottamatta kantaa mihinkään tai sitten kerromme mielipiteemme sekä idän että lännen tekemisistä ja omasta asemastamme siinä välissä, jos joku kysyy tai muuten tarvetta ilmenee. Sellaista politiikkaa, jossa arvostelemme lännen pahoja tekoja, mutta unohdamme häveliäästi kaiken itäisen, kutsutaan suomettumiseksi.

Haluaako joku tuon ajan takaisin? Tohtori ei ainakaan.

Tohtori on ollut täysipäiväisesti pitämässä maailmankaikkeutta koossa, joten valitettavasti viikon vuodatus on hieman myöhässä eikä pituudeltaankaan ole ihan pisimmästä päästä. Olemme kovasti pahoillamme, ihan oikeasti, ja palaamme normaaliin aikatauluun taas ensi viikolla.

Työmarkkinoilla tapahtuu taas. Kunta-alan neuvotteluissa työnantajan tarjous hylättiin lähes loukkaavana. Kaikki muut ammattiryhmät tosin olisivat neuvottelutuloksen hyväksyneet tyytyväisenä, mutta Kokoomuksen vaalilupauksien sokaisemat hoitoalan järjestöt kaatoivat koko sopimuksen. Tämä siitä huolimatta, että heille tarjottiin reilusti yli teollisuuden sopimustason meneviä palkankorotuksia seuraavalle kolmelle vuodelle ja vieläpä muun kunta-alan ohittavaa "tasa-arvolisää", joka kuulostaa lähinnä orwellilaiselta uuskieleltä. Neuvottelujen katkaiseminen kuulostaa hölmöläisen hommalta, joka voi hyvinkin johtaa jonkinlaiseen lakkoon, jonka nettovaikutus hoitajien tuloihin verrattuna nyt tarjolla olleisiin korotuksiin on noin nolla ja jonka jälkimainingeissa hoitajien stressitaso ja työuupumus vain kasvaa lakon aikana syntyviä jonoja purettaessa.

Silti Tohtorin on vaikea olla tilanteesta pahoillaan ja nostella syyttävää sormea hoitajien ammattijärjestöjä kohtaan. On suorastaan piristävää huomata, että Suomessa muutkin kuin paperimiehet alkavat herätä siihen, että tässä maassa on surkeat liksat, joita kompensoimaan on keksitty lähes mielikuvituksellisen korkeat verot. Tietenkin julkisen alan palkankorotukset nostavat veroja entisestään, mutta miksi ihmeessä kunta-alan työntekijäjärjestöt siitä olisivat huolissaan. Kyllä heidän kannattaa tällä kertaa ja muutenkin ottaa irti se minkä saavat. Verot nimittäin nousevat ilman heidän palkankorotuksiaankin viimeistään siinä vaiheessa, kun nyt jo notkahtanut talouskasvu kääntyy taantumaksi.

Toivottavasti kuntatyöläisten hanska pitää ja nähdään vielä oikein viihdyttävä lakkosyksy.

P.S. Kaupatkin ovat sitten taas kiinni sunnuntaisin. Tohtorin sydäntä riipaisee edelleen se, että tästä saadaan kiittää Kokoomuksen nahjusedustajia, joille pullakahvit olivat aikanaan tärkeämmät kuin eduskunnan äänestykseen osallistuminen ja joilta ei edelleenkään löydy munaa tämän typeryyden ja oman mokansa korjaamiseen.

P.P.S. Suomeen on kuulemma perustettu islamilainen puolue. Hienoa. Taikauskopuolueitahan tämä maa tarvitsee fornikaatiota, viinan kiroja ja kauppojen aukioloa torjumaan. Eikös muhamettilaisten sapatti ole perjantaina. Toivottavasti pian saamme kauppojen ovet säppiin myös perjantaisin.