Pitääkseen yllä hyvää joulumieltä Tohtori päätti jättää loppuviikon uutiset katsomatta ja sanomalehdessäkin pääasiallinen huomio on kiinnittynyt Rip Kirbyyn ja Viivi&Wagneriin. Siispä sanottavaa ajankohtaisista asioista on kertynyt aika vähän ja senkin ajattelin pitää omana tietonani ja säästää joulunpyhinä käytäviin henkeviin keskusteluihin.

Hyvää joulua kaikille, sekä menestyksekästä vuotta 2008. Palaamme asiaan parin viikon kuluttua.

P.S. Kauppojen vapaata aukioloa kannattaa kaksi kolmannesta kansalaisista ja minkään puolueen kannattajien enemmistö ei sitä vastusta. Milloinkohan tämä asia saadaan kuntoon?

Valitettavasti nämä kiireet ovat aiheuttaneet myös sen, ettei turinoinnille ole riittänyt aikaa eikä oikeastaan mielenkiintoakaan. Näyttää siltä, että myös tämän viikon epistola jää alamittaiseksi, mutta eipä mahda mitään. Pukkia odotellessa Helsingissä on tänä vuonna odoteltu joulua varsin paskamaisessa säässä. Sinänsä asiassa ei ole mitään uutta, koska joulukuun sää pääkaupungissa on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta masentava: pimeää ja pirun kylmää, mutta ei tietenkään riittävän kylmää, etteikö olisi myös ankean märkää ja kuraista. Onneksi joillain sentään on tarmoa ottaa asiat omiin käsiinsä ja hankkia oikein vanhan ajan joulusäät takaisin. Ilmaston lämpenemisestä huolestuneet parisenkymmentä mielenosoittajaa nimittäin hiihtelivät Helsingin lumettomilla kaduilla huutaen iskulauseita kuten: "Lunta perkele!", ja: "Päästöt alas, lumet takas!"

Tämä hieno kansalaisaktiivisuus tuo elävästi mieleeni parin vuoden takaisen Helsingin Sanomien pääkirjoituksen, jossa kannettiin huolta kuivuuden aiheuttamasta pohjaveden laskusta ja jo otsikko antoi hyvän neuvon, joka kuului: "Kaikkien on aiheellista toivoa sateista syksyä". Vaikka säätilan vuorovaikutukset ovatkin todella monimutkaisia eikä kaikkia niitä ole vielä alkuunkaan tieteellisellä tutkimuksella selvitetty, niin hiukan kaukaa haetulta tuntuu, että vesisadetta voisi manata sitä yhdessä toivomalla yhtään sen enempää kuin valkeaa joulua hiihtelemällä lumettomalla asfaltilla.

Ilmastonmuutoksesta saarnaavat ovat viime vuosina kehittäneet jos jonkinlaisia selityksiä säätilan vaihteluille. Oikeastaan mikä tahansa sääilmiö kelpaa todisteeksi ihan tuota pikaa koittavasta katastrofista. Jos sataa tai on paistaa, niin ilmiön takana on mannerjäätiköt luhistava ahneiden valkoisten miesten aiheuttama ilmaston nopea lämpeneminen. Ei käy kieltäminen, etteikö maailman keskilämpö olisi viime vuosikymmeninä ollut nousussa. Sekin näyttää varsin todennäköiseltä, että osa lämpenemisestä on ihmisen itsensä aikaansaannosta. Yhtä lailla on todennäköistä, että osa lämpenemisestä johtuu luonnollisesta vaihtelusta.

Viime vuosien ilmastodebatti on saanut aikaan sen, että saadakseen määrärahoja tutkimuksiinsa kaikkien tiedemiesten on ympättävä perusteluihinsa toinen toistaan hirmuisempia kauhukuvia tulevaisuuden ilmastokatastrofista. Tämä tuntuu olevan arkipäivää, vaikka tutkimusta oltaisiin tekemässä lapsenpäästöstä. Seurauksena ei voi olla muuta kuin se, että vuosien kuluessa ilmastonmuutos muuttuu ongelmasta osaksi pakollista liturgiaa ja itse asia hämärtyy. Samoin hämärtyy se, että samaan aikaan kun Suomessa keskitytään toivomaan parasta, polkaistaan Kiinassa käyntiin pari uutta kivihiilivoimalaa joka ikinen viikko.