Tohtori ei sitten jaksanutkaan pakinoida ennen joulua, vaan päätti sen sijaan keskittyä lihansyöntiin.

Joulu on siitä kivaa aikaa, että silloin yleensä kaikki hiukan rauhoittuvat ja ainakin korulauseissa puhutaan rauhanomaisen rinnakkainelon puolesta. Venäläisiltä tätä ei tietenkään maksa vaivaa odottaa, mutta silti Medvedevin uhoaminen jouluaattoillan tv-haastattelussa on mautonta.

Venäjän edut on turvattava kaikin mahdollisin keinoin ... silloin kun on tarpeen, myös voimankäytöllä.

Tietenkin tämä on tarkoitettu lähinnä kotiyleisölle ja osaltaan pelkkää politiikkaa, jolla Medvedev yrittää olla edes hiukan uskottava presidentti pääministerinsä varjossa, mutta luonnollisesti Venäjälläkin ymmärretään, että tällaiset lausunnot tutkitaan naapurimaissa suurennuslasilla, kuten syytä onkin. Mielenkiintoista Medvedevin uhossa on se, että hän ei rajoita sotilaallisella voimankäytöllä uhkailuaan pelkästään maansa tärkeiden tai elintärkeiden etujen puolustamiseen, vaan mikä tahansa tekosyy riittää.

... ja ihmisillä hyvä tahto.

Tohtorin tietotekniikkaan päin kallellaan oleva apulaisjoukkio sai viimeinkin aikaiseksi uudistuksen, joka on ollut tekeillä jo jonkin aikaa. Kaikki vanhat kolumnit siirtyivät blogin puolelle ja uudet kirjoitukset ilmestyvät yksinomaan blogiin. Linkit vanhoihin kolumnihakemistossa oleviin kirjoituksiin toimivat edelleen, mutta tuottavat vain uudelleenohjauksen asianomaiselle sivulle blogin alle. Nerokasta!

Tietoverkko-ongelmat on taas tällä kertaa tulleet korjatuiksi – ehkäpä lopullisesti. Ei ole mahdotonta, etteikö uusi kolumnikin saattaisi ilmestyä vielä ennen joulua.

Jatkuvat tietoverkko-ongelmat lannistivat Tohtorin tältä viikolta. Taajuudella ollaan jälleen lähitulevaisuudessa.

STT raportoi seuraavaa:

Tanskan laivasto kertoo pelastaneensa merirosvoja merihädästä Somalian lähellä. Rosvoiksi epäillyt miehet poimittiin tanskalaiseen sotalaivaan torstaina, kun se oli saanut avunpyynnön myrskyssä ajelehtineesta aluksesta.

Tanskan laivasto on selkeästi ymmärtänyt tehtävänsä perin juurin väärin tai sitten heille on annettu lievästi sanottuna epäselviä käskyjä. Itäisen Afrikan rannikoilla partioivien sotalaivojen tehtävänä nimittäin nimenomaan saattaa kyseiset rosvot merihätään eikä pelastaa heitä siitä. No, sallittakoon rosvojen noukkiminen merestä mutta vasta sen jälkeen, kun muut laivat saavat kulkea rauhassa.

Taannoinen terrori-isku broileritilalle oli inspiraationa YLE:n A-Talk ohjelmalle, johon keskustelijoita oli saatu asian eri kanteilta. Eläinsuojelijoita keskustelussa edusti Oikeutta eläimille -järjestön aktiivi kumppaninaan Tampereen yliopiston tutkija. Oikeutta eläinten tuottamiseen ruuaksi oli puolestaan ajamassa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja ja poliisi. Ei ole kovin yllättävää, ettei keskustelu ollut kovin hedelmällinen.

Oikeutta eläimille -aktiivi joutui käyttämään suurimman osan puheenvuoroistaan sen kiistämiseen, että hänen yhdistyksellään olisi tekemistä Eläinten vapautusrintama -nimisen rikollisjärjestön kanssa. Näin tehdessään hän ei takuulla saanut ketään vakuuttuneeksi siitä, etteikö EVR käytännössä olisi OE:n radikaalisiipi, joka häikäilemättömästi käyttää hyväkseen OE:n toiminnassa mukana olevia rehellisiä mutta naiveja eläinsuojelijoita. Sen sijaan hän kyllä osoitti kiistattomasti olevansa joko rutinoitunut valehtelija, jolle valtakunnallisessa tv-lähetyksessä valehteleminen ei tuota vaikeuksia, tai vähintäänkin piirikunnallisen tason typerys. Hän nimittäin kertoi olevansa täysin tietämätön, että OE:lla olisi mitään tekemistä EVR:n kanssa, ja myös sen, että hän ei tiedä nimeltä yhtäkään EVR:n jäsentä. Jos hän puhui totta, mitä Tohtori ei tosiaankaan usko, niin kyseessä oli hyödyllisen idiootin prototyyppi. Valehdellessaan hän sen sijaan asettautui vapaaehtoisesti ja tieten tahtoen rikollisjärjestön kulissiksi, mikä on vähintäänkin moraalitonta. Tutkijan tittelillä ohjelmassa esiintynyt nainen ei asemastaan huolimatta ollut mikään puolueeton asiantuntija, vaan itse asiassa kyseessä oli OE:n perustajajäsen, joka ei ollut yhtään vakuuttavampi kiistäessään OE:n ja EVR:n yhteyden. Hänellekään ei ollut sattunut tuttavapiiriin yhtään EVR:läistä, vaikka keskustelussa tulikin esiin, että hänen poikaystävänsä oli aikanaan kärähtänyt osallisuudesta EVR:n iskuun. Keskustelijana hän oli kuitenkin aatekumppaniaan taitavampi ehkäpä akateemisen taustansa vuoksi, mutta analyyttinen väittelytyyli ei riittänyt peittämään epärehellisyyttä ja argumenttien onttoutta.

Poliisi puolestaan oli poliisi, joka avoimesti kertoi, että poliisilla on tiedossa EVR:n johtohenkilöt ja että EVR:n ja OE:n välinen suhde on kiistaton. Siipikarjantuottajien edustaja taas oli asiallisuudessaan vähän turhankin kuivakka. Hänen osakseen jäi lähinnä kertoa, ettei toisten ihmisten tiloille saa tunkeutua ilman lupaa ja että tuotantotilat ovat herkkiä tunkeilijoiden mukanaan tuomille taudinaiheuttajille. Tämän tietenkin kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät muutenkin. Epäselvää se ei tietenkään ole EVR:n terroristeillekaan, mutta he eivät mokomasta pikkuasiasta välitä vähääkään.

Eläinaktivistien agenda on harvinaisen yksinkertainen. Heidän mielestään kaikkien ihmisten pitäisi olla vegaaneja ja eläinten pitäisi antaa elää elämänsä onnellisena ja vapaana, kunnes armollinen kuolema heidät aikanaan tuskattomasti korjaa. Tavoitteen mahdottomuus ei varsinkaan aktiivien terroristisiipeä haittaa, sillä oikeastihan kyseessä on vain tarve tehdä pahaa ja pakottaa toisia ihmisiä väkivalloin valtaansa kylvämällä ympärilleen pelkoa ja epäjärjestystä. Tällaista käyttäytymistä ei minkään yhteiskunnan pidä hyväksyä harjoitettiinpa sitä sitten millä tahansa tekosyyllä.

Eläinaktivistien mukaan broilereita kasvatetaan vain rahan vuoksi. Rahan vuoksi asioiden tekeminen on toki tunnusomaista kaikelle elinkeinotoiminnalle eikä maatalous ole tästä poikkeus. Fakta kuitenkin on se, että kaikkia maatilojen söpöjä pikku eläimiä kasvatetaan lähinnä syötäväksi tai sitten niiden avulla muuten tuotetaan jotain syötävää tai päälle pantavaa – vetojuhtia ei nykytiloilta enää juurikaan löydy. Yhteistä näille kaikille maatilan eläimille jotain satunnaista lemmikkiä lukuunottamatta on se, että jossain vaiheessa niiden ura päättyy teurastamon lihakoukkuun ja nahkurin orsille. Se, että lihantuotantoa pyörittämällä voi myös ansaita jotain, on toisaalta välttämätön edellytys sille, että sitä yleensä voidaan tehdä, ja toisaalta vastaansanomaton todiste siitä, että ihmiset paitsi haluavat syödä lihaa ovat myös valmiita maksamaan siitä.

Eläinten tuotanto syötäväksi voi toki kauhistuttaa joitain todellisuudesta vieraantuneita, joille nuoruusiän ainoa kosketus maatilan eläimiin on ollut kesäretki Orimattilan kotieläinpuistoon, jossa verkkosivuston perusteella pääsee tutustumaan erilaisiin hellyyttäviin kotieläimiin, kuten lampaisiin, possuihin, poroihin, villisikoihin, vuohiin, lehmiin ja poneihin. Kun näiden hellyyttävien pikku pörrököiden ja supermarketin lihatiskissä olevien herkullisten paistien välistä suhdetta ei missään vaiheessa ole nuorille selvitetty, on osa nuorisosta manipuloitavissa mukaan EVR:n tapaiseen hölmöilyyn. Tietenkään touhu ei ole pelkästään hölmöilyä vaan myös järjestäytynyttä rikollisuutta.

Tohtori on yleensä kovin kiinnostunut sukupuoliasioista ja yksi mielenkiintoinen asia näissä eläinten oikeuksien nimissä terrorismia harrastavien klikkien toiminnassa on niiden sukupuolidynamiikka. Järjestöjen puhemiehet (sic!) ovat lähes aina naisia ja poikkeuksetta he puheissaan kiistävät olevansa kyseisten järjestöjen asialla, vaikka avoimesti puhuvatkin niiden puolesta. Järjestöjen tykinruoka, jota käytetään varsinaisessa rikollisuudessa muodostuu molemmista sukupuolista, mutta johtajat ovat taas lähes poikkeuksetta miehiä. Maanalaisten rikollisjärjestöjen tapaan kyseessä on tietenkin hierarkia joka säälimättä hyväksikäyttää palvelukseensa hoopotettuja hölmöjä. Vaikka eläinsuojeluorganisaatioissa onkin anarkofeminismi hyvin edustettuna, niin ehkäpä tasa-arvoideologia on vähempiarvoinen eläinten oikeuksien rinnalla.

Tohtorin mielestä eläimillä ei ole mitään ihmisoikeuksiin verrattavia oikeuksia. Jos olisi, niin silloinhan ihmisen velvollisuus tiedostavana olentona olisi suojella näiden luontokappaleiden oikeuksia paitsi ihmisten myös toisten eläinten sorrolta. Vaikka eläimet eivät toki toisia eläimiä sorra pahuuttaan, niin syyntakeettomuushan ei tietenkään saa olla syy jatkuvien oikeudenloukkausten sallimiselle. Tietenkin on hölmöä rääkätä eläimiä tahallaan, koska on selvää, että suurin osa eläimistä tuntee kipua siinä missä ihminenkin, vaikka sitä onkin vaikea tietää, millä tavalla eläin tiedostaa tuntemansa kivun. Tästä huolimatta liha on hyvää ja ihmisillä on sellainen tapa, että eläimet tapetaan ennen kuin ne syödään. Luonnossa alkeellisemmilla pöytätavoilla varustetut oliot usein syövät saaliinsa elävältä. Silti kyseessä on nimenomaan saalis ja ravinto eikä uhri. Myöskään maatilojen tuotantoeläimet eivät ole uhreja, vaikka joidenkin mielestä onkin tarkoituksenmukaista esittää ne sellaisina.

Näin älä osta mitään -päivän kunniaksi Tohtori on lähdössä ostoksille ja ohjelma on muutenkin yltiöpäisen kiireinen. Siispä tälläkin viikolla kansa jää ilman epistolaa. Tohtori elää toivossa, että ensi viikolla olisi aikaa paneutua myös näihin asioihin.

Alkoholiverotus on hallituksen mukaan osoittautunut tehokkaaksi tavaksi hillitä alkoholin kulutusta. Nyt Vanhasen tiimi panee tuulemaan oikein urakalla ja nostaa alkoholiveroa 10%.

Kossupullo kallistuu siis 75 senttiä ja olutpullo 4 senttiä. Selvää on, että näin mittavalla korotuksella alkoholi jää monen sitä ennen nauttineen ulottumattomiin jo puhtaasti taloudellisista syistä, joten eiköhän maa nyt pelastu viinan kiroista lopullisesti.

Ai eikö?

Saksan valtio on valmis auttamaan rahallisesti autonvalmistala Opelia samaan aikaan kun Yhdysvalloissa kiistellään, pitäisikö Detroitin epäpyhä kolminaisuus – General Motors, Chrysler ja Ford – pelastaa valtion rahoilla.

Vaikka noiden teollisuusjättien kaatuminen varmasti aiheuttaisi epämiellyttävän määrän taloudellista ahdinkoa niin USA:ssa kuin muuallakin, niin pelastusoperaatio vaikuttaa silti veden kantamiselta pohjattomaan kaivoon. GM tarvitsisi omasta mielestään vaatimattomat 36 miljardia dollaria maksuvalmiutensa turvaamiseen. Kyseessä on aika messevä summa, mutta tämän hetkisellä vauhdilla GM polttaisi sen alle vuodessa ja jäljelle jäisi aivan yhtä konkurssikypsä autofirma, joka joko kaatuu tai saa lisää tukea valtion kassasta. Samaan aikaan ne autofirmat, jotka tulevat joten kuten toimeen ilman jättitukiaisia, joutuvat epäreiluun kilpailutilanteeseen, koska heidän kilpailijansa voivat maksattaa huonot bisnespäätöksensä valtiolla.

Poliisilla, syyttäjälaitoksella näyttää tässä maassa olevan taas vaihteeksi resursseja paljon liikaa siihen nähden, mitä velvollisuuksien hoitaminen edellyttää. Ellei ole, niin sitten kyseisiltä instansseilta on täysin hukassa niin prioriteetit kuin pallokin. Mikään muu johtopäätös ei ole mahdollinen, jos käräjäoikeuden käsittelyyn saakka ajetaan epäilty huumeiden käyttörikos, jonka todisteena on valokuva, jossa syytetyn sieraimen sisäpuolella on jotain valkoista, joka mahdollisesti saattaa olla huumausainetta – ehkäpä suorastaan kokaiinia.

Tietenkin kyseessä on oikeasti se, että syytettyä – jääkiekkoilija Jere Karalahtea – yritetään tarkoituksella vainota. Karalahtihan tuomittiin käräjäoikeudessa alkuvuodessa ehdolliseen vankeuteen huumejutussa, jossa todisteet huumerikoksen sijaan viittasivat enemmänkin siihen, että Jere on lapsellisen yksinkertainen viinamäen mies ja että hänen olisi syytä valita ystävänsä hiukan tarkemmin. Juttu menee hovioikeuteen, jossa se kaiken järjen mukaan kaatuu, ellei lisätodisteita ilmene. Syyttäjälle olisi lottovoitto saada veivattua Karalahdelle toinen huumetuomio ennen hovioikeuden käsittelyä, jotta hovioikeuden suullisessa käsittelyssä voitaisiin syytetty esittää jonkinlaisena taparikollisena. Toivottavasti käräjäoikeus ei mene halpaan vaan hylkää syytteen paitsi toteen näyttämättömänä myös pöljänä.

Tohtori oli vähällä pudottaa silmät päästään eilistä uutiskokoelmaa lukiessaan. Kaupan alan työntekijäjärjestöt ovat keskuudessaan tulleet siihen tulokseen, että aika on ajanut ohitse kauppojen sunnuntaiaukiolon yksioikoisesta vastustamisesta ja että jatkuva änkyröinti johtaisi vain siihen, että asiasta päätettäisiin välittämättä heidän mielipiteestään. Tämä on sen verran odottamaton älyn pilkahdus, että sitä kyllä kelpaa kehua ihan näin julkisestikin.

Työministeri Tarja Cronberg on tuomassa hallitukseen esitystä kauppojen aukiolon laajentamisesta lähiviikkoina ja vaikka suurin este täysin turhan sääntelyn purkamiselle onkin nyt ammattijärjestöjen toimesta avattu, niin lienee täysin turha toivoa, että lainsäätäjä kykenisi toimimaan luontonsa vastaisesti luopua yksityiskohtaisesta aukiolosäännöstelystä. Toki uudet säännöt tulevat olemaan vapaampia kuin ennen, mutta ellei suurta ihmettä tapahdu, niin lakiin jää ihmeellisiä hatusta repäistyjä kauppojen neliömetrirajoja, joiden perusteella jotkut kaupat saavat olla auki vapaasti ja jotkut rajoitetummin, sekä epämääräisin perustein arvottuja päivämääriä, joiden välillä jotkut kaupat saavat olla auki kauemmin kuin muulloin. Ja tietenkin tulevaisuudessakin ne kaupat, jotka älyävät kutsua itseään huoltoasemiksi, olla auki vapaasti vääristämässä kilpailua. Kirkkopyhät ja muutama muu pyhäpäivä toki tullaan mainitsemaan laissa vielä erillisenä poikkeuksen poikkeuksena.

Luultavasti lainsäädäntöön keksitään vielä joku mielivaltainen aukiolorajoitus symboliseksi eleeksi vapaata aukioloa viimeiseen saakka vastustavan Erikoiskaupan liiton hyssyttelemiseksi. Vaikka onkin hiukan epäselvää, miksi kultaseppien ja kamerakauppiaiden pitäisi päästä päättämään siitä, milloin Tohtori voi mennä ostamaan lähikaupastaan leipää ja kinkkua, niin toki erikoiskauppiaiden motiivi on ainakin selvä ja oikeutettu. He yksinkertaisesti eivät koe taloudellisesti mielekkääksi pitää omia puotejaan auki samojen aikataulujen mukaisesti kuin elintarvikekaupat, joille asiakkaita tuntuu riittävän niin iltaisin kuin sunnuntaisinkin, joten heille on täysin luonnollista vaatia, että elintarvikeliikkeet laitetaan lain voimalla säppiin sellaisina aikoina, joina koru- tai kamerakauppa ei kannata. Kanta on ymmärrettävä mutta täysin vieraantunut nykymaailman todellisuudesta.

Kaikin puolin selvintä olisi vapauttaa kauppojen aukiolo kokonaan. Kauppojen omistajat ovat ne, joiden tehtävä on pähkäillä, milloin kauppoja kannattaa pitää auki. Jos kauppaa pitää auki sunnuntaisin tai iltaisin, on työntekijöille näinä aikoina tehtävästä työstä maksettava oikeudenmukainen korvaus, joka määritellään työehtosopimuksessa. Jos kauppiaan mielestä on kannattavaa ja muuten toivottavaa pitää kauppaa auki ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä, olisi siihen annettava mahdollisuus. Varsin harva kauppias on tähän valmis, koska henkilökuntaa tarvitaan silloin karkeasti ottaen noin kuusi kertaa kaupan normaalimiehityksen verran olettaen, että kaikki ovat täysipäiväisiä työntekijöitä. Myös ilta- ja viikonloppulisät muodostavat tällöin suuren menoerän.

Kannattavuuden arpominen on kuitenkin syytä jättää yrittäjän huoleksi. On totaalisen brezhneviläistä mielivaltaa ylläpitää kauppaa rajoittavia lakeja perustuen vain epämääriseen mututuntumaan, jonka mukaan kaikki kyllä ehtivät kauppaan nykyistenkin aukioloaikojen puitteissa. Samalla perusteella voisi kieltää myös erikoiskaupat, koska ihmiset voivat vallan hyvin ostaa televisionsa ja digikameransa Prismasta eikä mokomia erikoiskauppoja tarvita turhuuksia kaupittelemassa ja ympäristöä kuormittamassa.

Siispä nyt hieman avointa mieltä tämän asian käsittelyyn ja turhat aukiolorajoitukset pois. Kauppias päättäköön aukioloaikansa itse.

Suomessa julkaistavat videotallenteet, joita ei varusteta K18-merkinnällä on ennen julkaisua käytettävä Elokuvatarkastamon syynissä. Tämä valtion virasto laskuttaa tallenteen julkaisijalta kovasta työstään kaksi euroa filmiminuutilta. Nykyään on tapana julkaista TV-sarjoja isoina DVD-bokseina, joissa saattaa olla kymmeniä levyjä, joille on talletettu vaikkapa koko sarjan kaikki jaksot. Jos vaikkapa TV-sarja Dallas julkaistaisiin yhtenä boksina, kertyisi tarkastettavia jaksoja 357 ja tarkastukselle hintaa reilusti yli 30000 euroa. Sillä ei ole mitään vaikutusta, vaikka sama sarja olisi jo esitetty TV:ssä tai vaikka sitä esitettäisiin samaan aikaan.

Tästä ei seuraa mitään kovin yllättävää. DVD-julkaisijat jättävät julkaisunsa tarkastamatta ja lätkäisevät niihin K18-leiman päälle. Esimerkiksi TV-sarjan Pieni talo preerialla kohderyhmään kuuluva yleisö osaa kyllä jättää mokoman merkinnän omaan arvoonsa, vaikka sarjan uskonnollinen propaganda ei herkille lapsille varmaan hyväksi olekaan. Ainoa negatiivinen seuraus käytännöstä on se, että ajan kuluessa ikärajoista ei välitetä sitäkään vähää kuin nykyään, koska yhä suurempaan määrään videoita on lyöty K18-leima vain tarkastusmaksun välttämisen takia.

Olisikin aika jo luopua absurdista ennakkosensuurista ja siirtää Elokuvatarkastamo valistukselliseen rooliin tai sitten lopettaa koko turhanpäiväinen stalinismin jäänne aikansa eläneenä.

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on saanut osakseen maansa sosialistien ja viherpipertäjien arvosteluryöpyn kommentoimalla, että nuorena, komeana ja hyvin ruskettuneena henkilönä Barack Obamalla on kaikki ne ominaisuudet, jotka tarvitaan siihen, että tulee hyvin toimeen Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin kanssa.

Berlusconin kommentti on tietenkin tarkkaan harkittu ja heitetty nimenomaisesti täkyksi italialaisille vasureille, että heillä on jotain josta vaahdota. Suomalaiset tiedotusvälineet ovat myös aivan yksimielisesti tulkinneet kommentin "sammakoksi".

Kuitenkin kommentti on aivan viaton, humoristinen ja vieläpä itseironinen. Omaan pettämättömään ja vaatimattomaan tapaansa hän vetäisi yhtäläisyysmerkit itsensä ja Yhdysvaltain tulevan presidentin välille. Koska hän itse tulee hyvin toimeen Medvedevin ja Putinin kanssa ja on nuori, komea ja omaa hyvän rusketuksen, niin samat ominaisuudet edesauttavat toki samoilla avuilla siunattua Barack Obamaa. Se että Berlusconi on jo 72-vuotias ei ole ennenkään estänyt häntä pitämästä itseään nuorena ja oman komeuden noteeraaminen kertoo vain hyvästä itsetunnosta, josta Silvio-pojalla ei kyllä ikinä ole ollut puutetta.

Sinänsä Berlusconin ura Italian pääministerinä kertoo paljon enemmän Italiasta ja italialaisista kuin Silvio Berlusconin henkilöstä konsanaan.

Kansa on puhunut ja pulina voi alkaa.

Tietoisuus siitä, että jossain määrin poikkeukselliset tulokset niin Suomen kunnallisvaaleissa kuin USA:n presidentinvaaleissakin tuskin saavat aikaan mitään merkittävää muutosta poliittiseen kulttuuriin, hieman rajoittaa Tohtorin inspiraatiota tuottaa purevaa poliittista pakinaa. Tosiasiassahan Suomessa kepulismi voi edelleen hyvin ja Obaman Yhdysvalloissa riittää muutoksen sorvaamisessa töitä kotimaan kamaralla niin paljon, että muutoksen tuulia USA:n ja muun maailman välisissä suhteissa saataneen odottaa varsin pitkään – ehkä jopa turhaan.

Tietyllä tavalla vaalitulokset kuitenkin herättävät toiveita paremmasta. Jos karvaan vaalitappion kärsinyt Keskusta alkaa paikata kannatustaan nostamalla profiiliaan hallituksessa aluepoliittisin teemoin ja pusertamaan kaupunkilaisista nykyistäkin enemmän rahaa korpikuusen kannon alle tuhlattavaksi, on eduskuntavaaleissa luvassa vielä kunnallisvaalejakin suurempi rökäletappio. Samaa voi sanoa demareista: Jos epärelevantti ja epäuskottava unelmahöttö korvataan terävämmällä vasemmistopolitiikalla, voi Urpilainen hävittyjen eduskuntavaalien jälkeen liittyä entisten demarijohtajien kunniakkaaseen joukkoon ja demarien miehittämien pysähtyneisyyden linnakkeiden purku voi jatkua.

Suurten suomalaisten puolueiden vaalikommentit koskien Vihreiden ja Perussuomalaisten vaalivoittoa ovat myös ylimielisyydessään sitä luokkaa, ettei minkään näköisestä opiksi ottamisesta ole havaittavissa pienintäkään merkkiä.

Aivan merkityksetön muutos ei ole sekään, että USA:n äänestäjät olivat niin kyllästyneitä nykymenoon, että valitsivat demokraattisen presidentin, vaikka Demokraattipuolue kaikin voimin yrittikin hävitä vaalit valitsemalla pääehdokkaikseen poliitikot, joista toista 42% kansalaisita pitää antikristuksena ja toista 64% pitää neekerinä. Demokraattipuolueen onneksi näitä vaaleja ei olisi onnistunut häviämään edes pitkäpiimäisyyden suuri mestari, John Kerry.

Ehkä Barack Obama onnistuu kaudellaan vakauttamaan USA:n suhteet Euroopaan ja luovimaan terrorismin vastaisen sodan jonkinlaiseen kunnialliseen status quo:oon. Tämä olisi enemmän kuin toivottavaa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin väistämättä se, että Obamaan on ladattu niin mielettömiä odotuksia, että vaikka hän osoittautuisikin sellaiseksi John F. Kennedyn ja Martin Luther Kingin parhaiden puolien synteesiksi, jollaisena häntä pidetään, niin loppujen lopuksi hänen kautensa saavutukset tulevat pettämään monen odotukset. Tietenkään se ei ole Obaman vika, vaan epärealististen odotusten; tämä siitä huolimatta, että on toki tavallaan tasa-arvon etenemisen merkkipaalu, että Valkoisen talon isännäksi tulee ensimmäistä kertaa henkilö, jonka sukujuurista vain puolet on tuttua ja turvallista vitivalkoista eurooppalaista.

Valitettavasti tietoverkko-ongelmat tuntuvat jatkuvan vielä ainakin tämän viikon. Tohtori pyrkii kuitenkin saamaan maanantaiksi aikaan jonkinlaisen vaalitulosanalyysin – vaikkapa sitten hieman jälkijättöisesti.

Aivan ensimmäiseksi minun olisi toki pitänyt kiittää Sinua, arvoisa lukijani, kärsivällisyydestäsi!

Tohtorin palvelimessa on teknoloogillisluonteisia ongelmia. Tästä johtuen palvelukatkoja voi esiintyä lähiviikkoina ja kirjoitusten julkaiseminen voi olla enemmän satunnaista kuin sännöllistä. Toivon mukaan normaaliin päiväjärjestykseen palataan muutaman viikon sisällä.

Päivän Iltasanomat kirkui lööpissään tänään: "Ere Kokkonen sairasti salaa!" Sinänsähän uutinen ei iltapäivälehtien jatkuvaan paskantongintaan nähden ole mitenkään ihmeellinen tai raflaava, mutta yhdessä mielessä se ansaitsee huomiota osakseen. Nimittäin jos Ere Kokkonen eläessään piti sairastamistaan yksityisasiana, jota ei halunnut käsitellä julkisesti eikä välttämättä edes ystäviensä kanssa, niin voisi kuvitella, että jopa iltapäivälehtien raadonsyöjillä olisi se hiven hienotunteisuutta, joka tarvittaisiin tämän valinnan kunnioittamiseen myös sen jälkeen, kun sairaus otti lopullisen voiton Kokkosesta.

Toki tämä on ihan liikaa toivottu ja vaatiahan sitä ei voi, koska siitä seuraisi, sinänsä ihan aiheellinen, narina yrityksistä rajoittaa sananvapautta. Toki demokratiassa pitää tai ainakin saa olla vapaa lehdistö, joka sisältää myös iltapäivälehtien tapaiset paskamyllyt. Tohtori ei siis millään muotoa halua kieltää moista journalismin lajia. Tohtorille riittää aivan hyvin se, että kansalaiset yleensä ja kyseiset toimittajat erityisesti ymmärtävät, että moisia "uutisia" suoltavat kynänikkarit ovat ihmiskunnan pohjasakkaa, jonka olemassaolon oikeutus perustuu siihen, että länsimaisessa yhteiskunnassa myös yhteiskunnan moraalista selkärankaa nakertavat vastenmieliset ja täysin turhat nahjukset saavat olla olemassa.

Korkein oikeus on puhunut ja uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ei ole Suomessa rangaistava teko. Kyseisessä tapauksessa ympärileikattu oli nelivuotias muslimipoika, jonka ympärileikkauksen hänen äitinsä teetti kotonaan. Koska Suomen lain edessä niin sukupuolet kuin uskonnotkin ovat tasa-arvoisia, niin päätös kelpaa mainiosti ennakkotapaukseksi myös muuhun uskonnon nimissä tehtävään silvontaan.

Oikeuden perustelu on uussuvaitsevaista kulttuurirelatvismia parhaimmillaan. Sen mukaan uskonnollisesta syystä tehty ympärileikkaus hyödytti poikaa ja hänen identiteettinsä kehittymistä sekä auttoi häntä kiinnittymään uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä. Kun tätä perustelua hieman perkaa, niin siitä saa esiin kaksi linjaa. Toisaalta ympärileikkaus edesauttoi hänen identiteettinsä kehittymistä ja toisaalta taas ympärileikkaus tuotti hänelle jotain muuta täysin spesifioimatonta hyötyä. Se, mikä tämä ylimääräinen hyöty on, jää hiukan epäselväksi, vaikka sen yksilöinti olisi ollut tosi hyödyllistä, koska ainakaan Tohtori ei osaa sitä itse arvata.

Toki ympärileikkaus tavallaan auttoi pojan identiteettiä kehittymään, mutta vain mikäli sitä pidetään jollain lailla toivottavana, että pojalle kehittyy identiteetti, johon kuuluu typistetty kikkeli ja ilman lääketieteellistä syytä suoritettavien leikkausten hyväksyminen. Tarkkaan ottaen leikkauksella ei autettu hänen identiteettinsä kehittymistä, vaan pakotettiin hänen kehittymässä oleva identiteettinsä kehittymään tiettyyn hänen äitinsä valitsemaan suuntaan, ja kun äidillisten neuvojen avuksi otettiin kirurgia, muovattiin pojan identiteettiä ja seksuaalisuutta peruuttamattomasti ja potentiaalisesti hyvin haitallisesti.

On myös vähintään kyseenalaista, missä määrin on Suomessa elävälle lapselle, joka ei vielä kykene itse tekemään omaa elämäänsä ja elämänkatsomustaan koskevia päätöksiä, eduksi edesauttaa hänen kiinnittymistään uskonnolliseen yhteisöönsä peruuttamattomalla lääketieteellisellä operaatiolla, tässä tapauksessa sukuelimen osan amputaatiolla. Suomen vuodelta 2003 oleva uskonnonvapauslaki kertoo muunmuassa seuraavaa "jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä", ja seuraavaa: "henkilö katsotaan eronneeksi [uskonnokunnasta] siitä päivästä lukien, kun yhdyskunta tai maistraatti on saanut eroamisilmoituksen". Korkein oikeus katsoi kuitenkin asialliseksi, että joillain uskontokunnilla on oikeus vahvistaa jäsentensä jäsenyys paitsi kasterituaalein myös kirurgisin toimenpitein. Jos kyseessä olisi ollut täysivaltainen aikuinen ihminen, niin kanta olisi ymmärrettävä, mutta nelivuotiaan lapsen tapauksessa oikeuden olisi ollut syytä laittaa konkreettinen lapsen etu ja itsemääräämisoikeus hyvin abstraktin ja tulkinnanvaraisen ja vieläpä selkeästi moraalisesti arveluttavan kulttuurirelativismin edelle.

On huolestuttavaa seurata, miten Suomessa kuten monessa muissakin länsimaissa ollaan valmiita kieltämään melkein mitä tahansa käyttämällä tekosyynä lapsen etua. Samaan aikaan kuitenkin se on ihan OK, että uskonnon varjolla lasten ruumiillista ja seksuaalista vapautta saa aivan surutta loukata vieläpä peruuttamattomalla tavalla – tosin tietenkin vain poikien, sillä heistähän kuitenkin kasvaa aikanaan naisia alistavia miessikoja, joten mitäpä heitä suojelemaan.

Presidentti Martti Ahtisaari sai tämän vuoden rauhan Nobel-palkinnon. Hieno ja ansaittu kunnianosoitus hänen pitkäaikaiselle työlleen maailman konfliktien ratkomiseksi.

Hesari puolestaan kysyy päivän kysymyksessään, tuoko Ahtisaaren palkinto kunniaa Suomelle. Tohtori voi osaltaan vastata tähän. Jos palkinto jotain hyvä Suomelle tuo, niin kyseessä on ansioton arvonnousu. Kunnia palkinnosta kuuluu Ahtisaaren työlle ja hänelle itselleen. Suomessahan Ahtisaari on edelleen kaikkein aliarvostetuin presidenttimme, jonka saavutuksista muistetaan lähinnä Ruotsin kuninkaan illallisilla otsaan saatu haava. Ainoa – ja taatusti vahingossa tullut – hyöty tästä arvostuksen puutteesta oli se, että mikäli Ahtisaarta ei olisi tylysti pelattu ulos toiselta presidenttikaudelta, niin hänen myöhäisemmät diplomaatintehtävänsä Acehissa ja Kosovossa olisivat varmaankin jääneet tekemättä ja sitä kautta luultavasti myös Nobel saamatta.

On ollut erittäin huolestuttavaa seurata luottokriisistä seuranneen luottolaman leviämistä shokkiaallon tavoin läpi talouselämän. Pankkijärjestelmän kamppaillessa lopullista romahtamista vastaan joutuvat tavalliset kansalaiset miettimään raha-asioitaan aivan eri tavalla kuin normaalissa tilanteessa. Jossain Islannissa tai Irlannissa ei ole mitenkään sanottua, että maksettuasi tällä hetkellä laskun pankin tiskillä maksun saaja jossain vaiheessa saa omansa pois. Ja tämä juuri on luottolaman ja talletuspaon ydin.

Jos pankit olisivat pelkästään käteisvarojen varastoja ja maksuliikenteen välittäjia, niiden olisi otettava palveluksistaan asiakkailta pieni palkkio; käytännössä talletuskorko siis olisi negatiivinen ja laskunmaksu maksaisi vielä erikseen. Nykymaailmassa tämä ei tietenkään käy. Taloustietoiset kuluttajat tietävät, että raha on saatava poikimaan, olipa se sitten sijoitusrahastossa tai vaikka aivan tavallisella käyttötilillä. Vaikka käyttötilien korot usein ovatkin käytännössä nollatasoa, niin negatiivisia ne eivät ole eivätkä aivan nollassakaan. Tämä tarkoittaa, ettei pankki voi olla mikään passiivinen rahavarasto, jossa talletukset pidetään Roope Ankan rahasäiliön tyypisessä holvissa, jossa pankkiirit halutessaan käyvät iltapäiväuinnilla. On näinollen selvää, että pankkien on sijoitettava sinne talletettuja varoja saadakseen niillä tuottoa, jolla talletuksille voidaan maksaa tuottoa ja omistajille osinkoa. Takataskussa pankit pitävät yleensä noin 8-12% talletuksista. Tätä rahamäärää kutsutaan pankin vakavaraisuudeksi.

Perinteinen pankkien sijoitusbisnes on antolainaus. Lainaa annetaan yksityisasiakkaille asuntoon tai muihin isompiin hankintoihin ja yrityksille sitä varten, että yritystoimintaa voidaan rahoittaa liikevoittoja odotellessa. Rahan myyntihintaan eli antolainauksen korkoon leivotaan sisään pankin oma tuottovaatimus sekä riski siitä, ettei lainaaja maksakaan lainojaan takaisin. Bisneksenä tämä on hyvä, koska lainojen vakuutena on reaaliomaisuutta, joka asuntolainojen tapauksessa on yleisimmin asunto itse. Yrityslainoissa vakuusjärjestelyt ovat monimutkaisempia, mutta käytännössä niitä takaavat pohjimmiltaan sijoittajat, jotka uskovat yritykseen sekä pankit itse.

Tilanteessa, jossa pankin vakavaraisuus pienenee eli tallettajat nostavat rahojaan, on yleensä kohtuullisen helppo myydä lainakantaansa joukkovelkakirjoina tai suoraan erinäköisinä edelleenlainausjärjestelyinä Tämä on pankkien rutiiniliiketoimintaa, jota tehdään aivan koko ajan. Juuri tällaisista luottojen yhdistelemisistä erilaisiin korkoinstrumentteihin muodostuvat korkomarkkinat, joista tavallisille yksityisille sijoittajille näkyvimpiä ovat korkorahastot ja pankkien määräaikaistalletukset.

Luottolama tarkoittaa tilannetta, jossa pankkien keskinäinen luottamus romahtaa ja pankit eivät enää pysty järjestelemään luottokantaansa keskinäisin järjestelyin. Pisteenä i:n päälle tallettajat haluavat nostaa rahansa, koska ne eivät luota pankkeihinsa, ja koska pankeilla on vain noin kymmenesosa talletuksista käteisenä, ammottavat pankkiholvit pian tyhjyyttään ja pankki konkurssissa. Inhottavinta tilanteessa on se, että pankki ei välttämättä ole taloudellisesti kuralla; sillä ei vain ole käteistä juuri silloin, kun sitä tarvittaisiin, eikä se pysty hankkimaan lisäkäteistä myymällä lainakantaansa eteenpäin, koska liian moni muu pankki on samassa tilanteessa. Tällöin pankkeja alkaa kaatua kuin liukuhihnalta ja eri maiden pankkeja valvovat viranomaiset, joiden hyväntahtoisena tarkoituksena on tallettajien varojen suojaaminen, pitävät huolen siitä, että myös pankit, jotka muuten saattaisivat selvitä tilanteesta, menevät nurin. Esimerkkinä tästä Englannissa toteutettu Kaupthingin talletuskannan pakkomyynti polkuhintaan hollantilaiselle pankille, mikä johti suoranaisesti Kaupthingin emoyhtiön kaatumiseen Islannin valtion syliin – käytännössä siis taholle, jonka luottokelpoisuus tätä nykyä sopisi paremminkin kattamaan keskikokoisen karvakäsipizzerian velat kuin paljon valtiota itseään suuremman pankin vastuut. Tällä hetkellä Islannin valtion hoteissa olevien pankkien vastuut ovat luokkaa 120 miljardia euroa, mikä on runsaanlaisesti maalle, jonka vuosittainen bruttokansantuote on alle viidestoistaosa tuosta summasta. Maan pörssi suljettiin siinä vaiheessa, kun tajuttiin, ettei ole kovin mielekästä noteerata arvottomia pankkiosakkeita valuutassa, jonka arvo määritellään lähinnä pimeillä kujilla Ragnarin ja Böðvarin valuuttakioskissa – tehdyt kaupat nimittäin olisivat olleet vähän imaginäärisiä.

Saapa nähdä miten rahoitusjärjestelmän käy. Luultavasti se toipuu pikku hiljaa, mutta aikansa se takuulla ottaa. Samalla omaisuutta uusjaetaan oikein urakalla. Perinteisesti tällaisessa tilanteessa arvopapereita välittävät yritykset ovat tehneet jättimäisiä voittoja, mutta nyt ne ovat kuitenkin melkein kaikki sotkeutuneet mukaan sijoitusbisnekseen myös sijoittajana, joten voittojen sijaan moni pankkiiri uneksii tällä hetkellä vielä pelkästään tappioiden kattamisesta. Ei olisi mitenkään huono idea, että valtiot, joiden taloustilanne on vahva, sijoittaisivat nyt yritysosakkeisiin, sillä moni yritys on tällä hetkellä pörssissä todellisessa alennysmyynnissä. Pian saa Suomesta halvalla myös kiskurihintaan ulkomaisille sijoitusyhtiöille myydyt jättimäiset liikekiinteistöt. Kun nousukausi jossain vaiheessa taas koittaa, niin sittenhän ne voidaan myydä uudestaan. Siitä ei ole pelkoa, että Ison omenan tai Kampin keskuksen tapaisia hirvityksiä hinattaisiin Reykjavikin satamaan pakkohuutokaupattavaksi, vaikka niiden omistajat kuinka tulisivat varattomiksi. Pahimillaan siitä olisi seurauksena se, että kyseiset kiinteistöt myytäisiin polkuhintaan, mutta koska omistaja on jo nyt ulkomaalainen, niin suomalaisille ainoa käytännön seuraus olisi se, että Fjalar vaihtuisi Fjodoriksi tai miksei jossain tapauksessa vaikkapa perisuomalaiseksi Franssiksi.

Tohtori lomailee. Turinointia luvassa lisää ensi viikolla.

No nyt ne sitten tulivat – siis sisäministerin lupaamat uudistetut ohjeet ampuma-aselupien myöntämiseen. Äkkisiltään päällimmäiset uudistukset ovat siinä, että poliisin on käsiaselupaa harkitessaan aina pyydettävä hakijaa esittämään lääkärinlausunto, josta ilmenee, että hakijalla ei ole sellaista psyykkistä sairautta tai mielenterveydellistä ongelmaa, johon liittyy vaara vahingoittaa itseään tai muita. Toinen "uudistus" on siinä, että Hallussapitolupa pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin ja pienoisrevolveriin tulisi antaa aina määräaikaisena.

Lisäksi ohjeistetaan hakijoiden haastattelua ja muistutetaan, että sisäasiainministeriön 16.10.2007 antamaa aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjetta on tarkkaan noudatettava. Tämä viimeinen muistutus on sikäli mielenkiintoinen, että kyseisessä ohjeessa puolestaan muistutetaan, että ohje ei ole oikeudellisesti sitova, vaan lupaharkinta lain mukaan kuuluu paikalliselle poliisilaitokselle, jolla taas kierrettiin näppärästi se, että ohjeen laatijaa ei voida syyttää lain vastaisten ohjeiden antamisesta, koska ohje ei ole oikeudellisesti sitova.

Mitä hyötyä uusista ohjeista sitten on? Ei paljon mitään, mutta nyt voidaan ainakin sanoa, että jotain on tehty. Muistaa sopii nimittäin se, että molemmissa tapauksissa, joiden takia säädöksiä nyt rukataan, tehtiin verityöt aseella, johon oli määräaikainen lupa. Sillä, että kaikki aseharrastajat pakotetaan uusimaan lupansa muutaman vuoden välein, ei saada aikaiseksi muuta kuin älytön ylimääräinen työtaakka lupaviranomaiselle, joka voisi käyttää tämänkin resurssin nimenomaan ongelmatapauksien seulontaan. Toinen hölmöys on ehdottomana esitetty vaatimus lääkärinlausunnon toimittamisesta ampuma-aseluvan liitteeksi. Käytännössähän tästä seuraa, että kyseisiä todistuksia on terveyskeskuksissa alettava kirjoittaa. Tästä seuraa ennestään ruuhkautuneiden perusterveydenhuoltopalveluiden kustannusten ja jonotusaikojen kasvu entisestään.

Tietenkin kyseessä on vain väliaikainen ohje, koska oikeasti tarvittavat muutokset olisi tehtävä lakiin eikä lain kirjainta ja henkeä rikkoviin ohjeisiin – lakeja kun ei muutamassa päivässä säädetä. Ongelma on vain siinä, että kun lakia varmaankin ensi vuonna rukataan, niin väliaikaiset ohjeet muuttuvat pysyväksi, vaikka ne ovatkin hölmöjä eivätkä edesauta turvallisuutta, sillä lainkuuliaisia ihmisiä haittaavien ja simputtavien ohjeiden peruuttaminen ei tietenkään käy perusluonteeltaan asevastaisen virkamiehen pirtaan.

Miten aselupaprosessia sitten pitäisi kehittää? Erittäin tehokas keino riskitapausten seulontaan olisi se, että ampuma-aselupahakemukseen lisättäisiin rasti ruutuun -kohta, jolla hakija antaa lupaviranomaiselle luvan pyytää hakijaa koskevia lupaharkintaan vaikuttavia tietoja julkisesta terveydenhuollosta sekä Kansaneläkelaitokselta. Jos näiden rekisteritietojen perusteella hakijaa on hoidettu psyykkisten ongelmien takia tai hänelle on maksettu KELA-korvausta psyykenlääkkeistä, pyytäisi poliisi hakijalta lisäselvityksiä tai hylkäisi lupahakemuksen suoralta kädeltä.

Oletetaan tilanne, jossa henkilö ei ole käynyt mistään syystä lääkärillä muutamaan vuoteen, minkä jälkeen hän menee lääkärille hakemaan "tervejärkisen papereita". Oikeasti lääkärillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta arvioida potilaansa mielenterveyttä tavallisella terveyskeskusvastaanotolla, joka kestää yleensä 10-15 minuuttia ja jonka suorittaa yleislääkäri, joka ei mielenterveysongelmiin ole erikoistunut, vaan pääosin kirjoittaa antibioottireseptejä. Ainoa järkevä vaihtoehto tällaiselle hyödyttömälle todistuspelleilylle on rekisteritietojen kattava tarkistaminen aselupaharkinnan yhteydessä.

Uuden terveydenhuollon tietojärjestelmän toteuttaminen on vaikeuksissa. Vaikeuksien ydin on siinä, että uuteen järjestelmään osalliset Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) ja Väestörekisterikeskus (VRK) ovat riidoissa rekisterin toteuttamistavasta.

Siis anteeksi mitä?

TEO ja VRK eivät ole mitään yrityksiä, joilla voisi olla ristiriitaisia taloudellisia intressejä. Valtion virastoina ne eivät myöskään ole mitään itsenäisiä toimijoita vaan lakien ja asetusten toimeenpanijoita. TEO kuuluu yllätyksettömästi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen ja VRK:sta vastaa valtiovarainministeriö, mikä tietenkin johtuu siitä, että ainoa syy, miksi kansalaisia yleensä viitsitään kattavasti rekisteröidä, on heidän vähien tulojensa nyhtäminen veroina valtiolle.

Vaikka asian selvittäminen Internetin kautta ei ihan triviaaliksi ole tehtykään, niin mainituista virastoista vastuussa lienevät ministerit Liisa Hyssälä ja Jyrki Katainen. Koska heidän alaisensa sekoilevat, niin arvon ministereiden velvollisuus on toimia. Siispä Hyssälä ja Katainen kutsuvat virastojen ylijohtajat Jukka Männistön ja Hannu Luntialan päiväkahveille, kuuntelevat riidan ytimen, ratkaisevat arvovaltaisesti sellaiset kysymykset, joita virastojen kesken ei ole pystytty ratkaisemaan, ja tekevät selväksi, että nokkiminen loppuu ja asiat laitetaan sujumaan tai arvon ylijohtajat saavat ruveta etsimään muita hommia.

Helppoa kuin heinän teko.

Aamun Helsingin Sanomat näytti vaihteeksi lanseeranneen uuden sanan kielemme rikastukseksi. Itävallan parlamenttivaaleissa nimittäin murskavoittoon ylsivät laitaoikeiston kaksi puoluetta.

Jörg Haiderin entisen puolueen FPÖ:n ja hänen nykyisen puolueensa BZÖ:n yhteinen äänisaalis oli kolmisenkymmentä prosenttia, joka on tosiaan aika paljon. Olisi ilmeisesti lintukodon yksinkertaisille kansalaisille liian pelottava uutinen, jos kerrottaisiin joka kolmannen äänestäjän antaneen Itävallan parlamenttivaaleissa tukensa äärioikeistolle. Siispä ilmiölle on kiireen vilkkaa keksittävä uusi nimi, ettei asian syistä ja seurauksista missään tapauksessa ainakaan alettaisi keskustella.

USA:ssa ollaan perustamassa satojen miljardien dollarien roskapankkia, koska muuten pankit eivät pysy pystyssä.

Lukijan sivistämiseksi on syytä kertoa, miksi pankit oikein ovat menossa konkurssiin. Asiaa on selitetty vain vetoamalla subprime-lainoihin. mutta oikeasti ne ovat vain yksi elementti mutkikkaammassa kuviossa. Pankit rupesivat aikanaan lainaamaan rahaa hyvillä ehdoilla maksukyvyttömille, koska keksittiin, että nämä lainat vakuuksineen voi myydä eteenpäin ns. CDO:na (collateralised debt obligation).

Nämä olivat juuri niitä subprime-lainapaketteja, joista uutisissa on puhuttu. Pankki siis tiesi, että sen lainakanta on laadullisesti huonoa, joten se poisti lainat taseestaan paketoimalla lainat CDO:ksi, myymällä sen lainasumma+pieni marginaal -hintaan eteenpäin ja käyttämällä tuon lainasummarahan kirjoittamaan omasta taseestaan pois nuo lainat, jotka onnistuttiin näin myymään eteenpäin.

Pian kaikki tekivät samaa, jolloin ostajat alkoivat näistä papereista kaikota. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Pankit lisäsivät ehtoihin ns. liquidity put -option, joka antoi lainapaketin ostajalle oikeiden myydä paketin maksamallaan hinnalla minus komissio takaisin nuo CDO:t myyneelle pankille jos haluavat. Tämä oli pakko tehdä, koska roskalainat piti saada taseista pois jotenkin ja ilman tällaista ehtoa kukaan ei olisi ostanut niitä.

Lopulta paska alkoi osua tuulettimeen, kun asuntojen hinnat kääntyivät laskuun ja oli ilmeistä, että valtaosa roskalainapaketeista muuttuu ainakin joltain osin luottotappioiksi. Tämä ei ollut lainat viimeisenä ostaneelle mikään ongelma, koska hänen sopimuksessaan oli jo tuo liquidity put -ehto. Noita kuponkeja on tietysti myyty eteenpäin useita kertoja eri paketeissa, mutta lopulta ketjun päästä löytyy ne liikkelle laskenut asuntolainapankki, jonka taseessa ei ole lainapaketista sille aikanaan maksettua rahaa, koska se käytti rahat kirjoittamaan taseestaan pois myöntämänsä roskalainat.

Asuntolainapankit siis istuivat kädet ristissä ja odottivat, etteivät lainat enää ikinä palaa niiden taseisiin. Mutta toisin kävi. Ongelmaa syvensi se, että roskalainoja myöntänyt asuntolainapankki sai taseensa kuntoon heti, kun sai myytyä paperit eteenpäin, jolloin se saattoi myöntää uuden nipun roskalainoja ja taas myydä ne eteenpäin jne. Eli jos pankin tase olisi riittänyt viiden miljardin lainavastuisiin, se on onnistunut tällä tavalla myöntämään lainoja vaikkapa sadalla miljardilla ilman, että kukaan huomasi mitään, koska nuo CDO-vastuut eivät koskaan olleetkaan pankin taseessa.

Nyt esimerkkipankkimme, jolla on ulkona sadalla miljardilla CDO:ita ja rahaa viisi miljardia, on ongelmissa kun kaikki CDO:iden haltijat palauttavat ne ja haluavat rahansa pois. Pankin pitäisi maksaa sata miljardia heti, ja vastineeksi se saa arvottomia asuntoja ja konkurssin tehneitä asuntovelallisia. Vaikka lainakanta olisi tervekin, pankilla olisi ongelma, koska lainoista saa rahat pois 20 vuoden päästä ja CDO:t palauttaville pitäisi maksaa heti.

Pankkivalvojaa hämättiin kun CDO:iden liquidity put-vastuita pidettiin muodollisina juttuina eikä näytetty taseessa, koska taseessa ei ollut niitä vastaavia instrumenttejakaan.

Nyt olemme tässä tilanteessa. Pankkeja kaatuu CDO-palautukseen, koska pankeissa ei ole tarvittavaa rahaa. Raha hajosi kiinteistömarkkinoille sinne tänne asuntojen myyntivoittojen saajille ja pankeille jäi vain vastuu. Roskapankkia tarvitaan siihen, että nuo CDO:t saa palauttaa jatkossa sinne eikä ne liikkeelle laskeneeseen pankkiin. Rahaa tarvitaan siihen, että nämä maksetaan rahana pois ja vastineeksi saadaan arvottomia kiinteistöjä.

Roskapankki USA:ssa saa osan rahoistaan takaisin, koska kaikki velalliset eivät ole konkurssissa ja kaikki vakuutena olevat kiinteistöt eivät ole arvottomia. Mutta koska USA:ssa rakennettiin köyhille seuduille kokonaisia lähiöitä subprime-asiakkaille, on niistä nyt häädetty lähes jokainen asukas; ja sillä aikaa kun koko lähiö on maannut tyhjillään, on taloista varastettu putket, sähköjohdot ja kaikki muukin, jossa on metallia ja josta rosvo saa muutaman kolikon myymällä eteenpäin. Näin rakennusten arvo on nollautunut ja jäljellä on vain maan arvo, joka sekin on laskenut, koska ensinnäkin kupla on puhjennut ja toisekseen maa oli arvokkaampaa silloin, kun sillä ei ollut sataa purkukuntoista taloa, vaan se oli suoraan rakennusvalmis.

Nyt roskapankki on käytännössä pakko luoda, koska CDO-pakettien viimeiset haltijat ovat olleet eläkerahastoja ja sensellaisia, ja jos ne päästettäisiin konkurssiin, romahtaisi eläkejärjestelmä.

Näin ollen vaihtoehtona on joko maksaa könttäsumma ja ottaa edes jotain takaisin saaduista vakuuksista ja lainoista, tai päästää eläke- ja sosiaaliturvarahastot, vakuutusyhtiöt jne. romahtamaan ja rakentaa tilalle valtion pussista eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmä. Jälkimmäinen muuttuisi kuitenkin ikuiseksi, joten jopa valtio-ohjausta vastustavat republikaanit ovat pitkin hampain taipumassa siihen, että roskapankki on kuitenkin pienempi paha kuin siirtää vastuu ihmisten elättämisestä valtiolle eikä heille itselleen.

Kauhajoen ammuskelutapaus kirvottaa sataprosenttisella varmuudella hölmöyksiä, typeryyksiä, populistisia höpötyksiä sekä suoranaisia valheita niin poliittisten päättäjien kuin pyhän mediankin taholta. Järkeväkin asia tulee varmasti jossain välissä sanotuksi, mutta se uppoaa niin täydellisesti jeesustelun ja tarkoitushakuisten puolitotuuksien alle, ettei tapahtumasta lopultakaan opita mitään muuta kuin se, ettei siitä opittu mitään.

No, mitä siitä sitten pitäisi oppia? Lähinnä kai se, että hullujen tekoja ei voi ennalta estää ja että paras tapa estää huomionkipeitä hulluja saamasta hetkeään julkisuuden valokeilassa, on käsitellä heitä juuri sellaisina, joita he ovat: huomionkipeitä nollia, joille elämän huippuhetki on olla muutama päivä tai viikko ampumatapausta analysoivien pöljien toimittajien ja itse itsensä nimittäneiden asiantuntijoiden analyysien keskipisteenä. Niin kauan kun hullujen tekoset nähdään jonkinlaisena yhteiskunnallisen tyytymättömyyden manifestaationa ja loppukin vastuu työnnetään viranomaisille, niin sekopäät murhamiehet saavat täysin ansaitsematonta glooriaa, jota heille ei missään tapauksessa pitäisi suoda.

Koska varmaankin koulusurmat esitetään tulevaisuudessa estettäväksi erinäköisin kielloin, niin sallikaa tohtorin esittää muutama ehdotus. Kielletään ihmisten tappaminen koulussa. Ainiin – se olikin jo kiellettyä. Kielletään nussiminen. Muutamassa vuosikymmenessä itsetuntovammaiset teinit ja pillunkipeät nuoret aikuiset ovat pelkkä muisto vain.

Helsingin Pikku Huopalahdessa ohikulkijoiden mielenrauhaa häiritsi jossain parvekkeella liehunut hakaristilippu. Asiaa zoomailtiin aivan viranomaisvoimin ja tuloksena oli, ettei poliisi voi moiseen liputtamiseen puuttua, koska natsilipulla liputtaminen ei sinällään ole rikos eikä sen sellainen pidä ollakaan. Sitten asian tiimoilta häiriköitiin taloyhtiötä, joka ei myöskään voi asukkaan hallinnassa olevalle parvekkeelle mennä lippuja siistimään, minkä pitäisi senkin olla täysin itsestään selvää. Asunnon asukas ei oveaan avannut, joten hänen näkemyksensä asiasta ei ole selvillä. Joka tapauksessa hänellä oli ja on liputtamiseensa laillinen oikeus.

Kaikki uutisointi asiasta päättyy kertomukseen, jonka mukaan iltapimeällä joku nahkatakkiin pukeutunut nuorukainen kiipesi talon ulkoseinää parvekkeelle, repi lipun alas ja otti sen mukaansa. Hip hurraa! Olisi syytä muistaa, että vaikka poliisi ei liputtamiseen voinutkaan puuttua, niin tämä kiipeily luultavasti täyttää niin varkauden, vahingonteon kuin kotirauhan häirinnänkin tunnusmerkit, joten siihen poliisilla olisi ollut oikeus ja myös velvollisuus puuttua. Ei ihmisten koteihin saa tunkeutua eikä heidän omaisuuttaan turmella ja varastaa, vaikka kuinka harmittaisi.

Björn Wahlroosista on kuulemma tulossa RKP:n talouspoliittisen valiokunnan neuvonantaja. Tässä ominaisuudessaan hän auttaa puoluetta sorvaamaan tulevaisuuden talouslinjauksia. Tuo voisi olla ihan hyvä homma, jos kyseessä olisi RKP:n sijasta joku muu puolue. RKP ei nimittäin nyt eikä tulevaisuudessa tee yhdestäkään talousasiasta hallituskysymystä, ellei kyseessä sitten ole joku kielipoliittinen tukijainen – ja niitä RKP kyllä osaa sorvata ilman Nalleakin.

Huolimatta siitä, että Suomessa kolme suurta puoluetta ovat kaikki yhtä ja samaa hyvinvointivaltiouskovaista sosialismin mössöä, haastajiksi haluavat pikkupuolueet eivät kykene aukkoja paikkaamaan, vaan yrittävät joko olla vielä uskovaisempia ja sosialistisempia tai sitten muuten vain täynnä hulluja.

RKP on pieni kielipuolue, jolla ei ole mitään muuta agendaa kuin hallituspaikka. Hallitusohjelmaan voi kirjoittaa jokseenkin mitä hyvänsä ja RKP suostuu siihen ainoana ehtona, ettei ns. pakkoruotsiin kosketa. Siinä, missä aivan merkittävä osa ruotsinkielisistä suomalaisista on liberaaleja ja oikeistolaisia arvoja kannattavaa väkeä, heidän puolueensa on tympeä hyvinvointivaltiopuolue. Puolue ei viitsi tehdä oikeastaan mitään suomenkielisten äänestäjien houkuttelemiseksi, eikä se varsinkaan täytä millään tavoin tyhjiötä oikeistopuolueiden kartalla. Kun politiikka on kielipolitiikkaa ilman mitään suurempaa merkitystä tämän päivän Suomessa, tilaisuus jää käyttämättä ja puolueen riveistä ei sitten Elisabeth Rehnin jälkeen ole jäänyt edes ketään mieleen nimeltä.

Kristilliset olisivat koominen kerho jos ne eivät olisi tosissaan, ja oikeastaan se on koominen kerho siitä huolimatta. Puolueen kannatus on lähinnä lahkolaisella Pohjanmaalla, jossa sanan sosialisti mainitseminen todennäköisesti toisi jussipaitamiehiltä puukosta. Mutta siitä huolimatta mitään niin hölmöä veronkorotusta ei ole keksittykään, etteivät Kristilliset sitä kannattaisi. Koskaan ei ole väärä tilaisuus kierrättää rahaa julkisen sektorin kautta vetoamalla lapsiperheagendaan. Pohjanmaan Anttien Isotalo ja Rannanjärvi perintöä ei tässä puolueessa ole jäljellä edes auktoriteetteihin suhtautumisessa, sillä sen sijaan, että annettaisiin dunkkuun rumalle vallesmannille, puolue haluaa lisätä viranomaisten valtaa sekä sensuuria ja sensellaisia asioita samalla "ajatelkaa lapsiamme" -agendalla.

Perussuomalaiset ovat populistipuolue, joka kuolee saman tien kuin sen karismaattinen johtaja Timo Soini loikkaa muualle tai luopuu politiikasta. Tämän puolueen riveissä ovat kaikki Karpolle ikinä mistään nillittäneet hullut sekä ne, joita ei muihin puolueisiin huolita. Näin esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan uudistamista vaativa sakki on päätynyt tähän kerhoon monien muiden yhden asian ihmisten kanssa. Vihreät keräävät kaikki vasemmistolaisina itseään pitävät hullut ja Perussuomalaiset kerää loput. Huolimatta siitä tällekään puolueelle eivät ole veronkorotukset vieraita eikä myöskään turskea julkinen sektori, sillä puolueen keskeinen koossa pitävä voima on perinteinen herrakauna. Kun herroilta otetaan ja köyhille annetaan, saadaan perussuomalaiset taputtamaan käsiään, mutta koska Suomessa ei pahemmin ole herroja joilta otetaan, puolueen saavutukset mahtuvat postimerkin kääntöpuolelle.

Jyväskylän yliopistossa on tutkittu naisjohtajia ja saatu tulokoseksi, että miehet ovat joillekin naisjohtajille pelkkä väline tavoitteisiinsa pääsemiseen. Samoin oli onnistuttu luokittelemaan naisjohtajien parisuhteet sellaisiin, joissa mies hyväksikäyttää naista, ja sellaisiin, joissa nainen hyväksikäyttää miestä.

Femakkojen raadollinen todellisuuskuva ei varmaankaan ikinä lakkaa hämmästyttämästä Tohtoria. Jos nutturaa hiukan löysäisi, voisi maailmasta löytyä vähän leppoisampaakin yhteiseloa. Tohtorin tuttavapiiriin kuuluu pariskuntia varsin monista sosiaaliluokista ja vaikka perheiden anatomia ei tuttaville tietenkään aina täysin aukea tai sitä jopa aktiivisesti salataan tai vääristellään, niin silti suurin osa parisuhteista on varsin tasapainoisia ja "hyväksikäyttö" on molemminpuolista. Mutta tällaista tulosta ei varmaankaan olisi saatu lukea melkein maan jokaisesta päivälehdestä, kuten tätä nyt nähtyä uutista, jonka perusteella hyväksikäyttö on fakta ja vain hyväksikäyttäjä voi joskus harvoin vaihdella – yleensä se toki on valkoinen heteromies.

Vaikka Vasemmistoliitto tulikin jo vaalisarjassa käsiteltyä, on puolueen, vai pitäisikö sanoa Puolueen, eduskuntaryhmän julkaisema ehdotus ensi vuonna toteutettavaksi "tulonjako- ja sosiaaliohjelmaksi" sen verran todellisuudesta vieraantunut, että se ansaitsee hieman tarkastelua.

Ensinnäkin heidän ehdotuksensa toteuttaminen maksaisi yli kolme miljardia euroa, josta yli kaksi miljardia katettaisiin ottamalla uutta lainaa. Lisäksi käytännössä kaikki kaikki vasureiden esittämät menonlisäykset ovat luonteeltaan jatkuvia, joten kahden miljardin lisälaina kattaisi ne vain ensi vuoden osalta. Vuonna 2010 lisälainaa tarvittaisiinkin jo kaksi tai kolme miljarda; ehkäpä hiukan enemmänkin, koska lisääntyvän valtionvelan hoitokuluihinkin tarvittaisiin rahaa.

Tietenkin edellä olevan laskelman raunioittaisi täydellisesti se, mikäli kauan odotettu taloudellinen taantuma iskisi koko voimallaan Suomeen. Silloinhan sosiaalietuuksien tarpeessa olisi alati kasvava väkimäärä ja suhteellisen hyvän talous- ja työllisyystilanteen mukaan laskettu kolmen miljardin lisäkustannus sosiaalitukien korotuksiin rähäjtäisi käsiin. Kävisi helposti niin, ettei neljä tai viisikään miljardia riittäisi. Ja edelleen pitää muistaa, että tämä raha tarvittaisiin joka vuosi.

Jo sosialidemokraattinen sokea Reettakin näkee, että Vasemmistoliiton ehdotus ei ole edes lähellä toteuttamiskelpoista. Miksi se on siis ylipäänsä on esitetty?

Tällä kertaa käypäisiä selityksiä on kaksi, joista ensimmäisen taustalla on se, että Vasemmistoliitto on häikäilemätön populistipuolue ja toisen taustalla Vasemmistoliiton vankka kommunistinen perinne.

Kuntavaalit ovat tulossa tuota pikaa ja siksi populistipuolueelta sopiikin odottaa populistisia aloitteita. Lupaamalla sijoittaa rekkakuormittain rahaa sosiaalipalveluihin voi ehkä huijata jonkinlaisen joukon äänestäjiä taakseen riippumatta siitä, onko lupauksen toteuttamiseen olemassa minkäänlaisia edellytyksiä. Onhan vielä niinkin, että kuntavaaleissa ei valita valtion rahakirstun vartijoita vaan kunnan- ja kaupunginvaltuutettuja. Tällainen pikku epäjohdonmukaisuus ei populisteja häiritse, joten kaipa se sitten on ihan OK.

Toinen syy epärealististen ja toteutuessaan taloudelliseen katastrofiin johtaviin ehdotuksiin on huomattavasti karumpi. Vasemmistoliiton naiivin rivijäsenistön selän takana ehdotuksia sorvaava kommunismiin kallella oleva pelurijoukko ei nimittäin ole hiukkaakaan huolissaan siitä mahdollisuudesta, että valtio ajautuisi taloudelliseen umpikujaan. Itse asiassa se on tällaisten nuljakkeiden mielestä jopa toivottavaa, koska vallitsevan valtiojärjestyksen raunioille voisi sitten yrittää rakentaa neuvostoutopiaa. Tietenkään tuollaista ei lähivuosina ole tapahtumassa, mutta vallankumouksellisen sielunmaiseman idea on siinä, että kunhan kapuloita heitetään rattaisiin riittävän kauan ja riittävän paljon, niin joskus se haluttu katastrofi saadaan aikaiseksi.

Päältä katsoen Vasemmistoliiton touhu näyttää siltä, että kansantalous haluttaisiin tieten tahtoen ajaa siihen kuntoon, että soppajonot pitenisivät mahdollisimman pitkiksi. Kun pintaa raapaisee hieman syvemmältä, huomaa että tarkoituksena on pikemminkin se, että kaikkien pitäisi olla samassa soppajonossa eikä sillä ole mitään väliä, onko siinä vaiheessa jonottaville enää tarjota soppaa.

Mistä mahtanee johtua, että venäläisten Abhasian ja Etelä-Ossetian turvaksi kehittelemät suojavyöhykkeet sijaitsevat kokonaan kyseisten alueiden ulkopuolella Gruusian sydänmailla? Näille suojavyöhykkeille venäläiset olisivat valmiita sallimaan kansainvälisiä poliisijoukkoja valvontatehtäviin, mikä tietenkin on kovin joviaalia, mutta kohtuullisen härskiä, sillä maahan ei ole venäläisten.

Abhasian ja Etelä-Ossetian suhteen he käyttäytyvät jo kuin isännät ikään. Georgialaisten kylät ja asunnot on alueilta hävitetty, omaisuus varastettu ja asukkaat ajettu pakoon Tbilisin betonilähiöihin. Ryöstäjinä ovat toimineet joko venäläisjoukot itse tai venäläisten siunauksella alueilla toimivat aseistetut "militiat", jotka käytännössä ovat pelkkiä paatuneita rosvojoukkoja, joille etniset ristiriidat ovat vain tekosyy pahantekoon. Noilla alueilla olisi todella käyttöä puolueettomille poliiseille, mutta sellainen nyt sitten ei yhtäkkiä käykään päinsä. Ihme meininkiä!

Venäjä uhoaa, että heidän rajojaan ympäröi alue, jossa Venäjällä on valvottavanaan erityisiä intressejä. Tämä siis nimenomaan Venäjän oman alueen ulkopuolella. Samaan aikaan venäläiset aikovat rakentaa Suomen vesille kaasuputken, jota pidetään strategisesti erittäin merkittävänä.

Naapuri on tehnyt erittäin selväksi, että se on halukas huolehtimaan strategisista eduistaan voimalla silloinkin, kun diplomatiallakin voisi pärjätä.

Mutta onneksi meillä ei ole syytä huoleen. Pääministerikin sanoi, ettei ole mitään syytä arvioida Suomen turvallisuuspoliittista asemaa uudelleen viime viikkojen takia. Tässä tietenkin on totuuden siemen. Kaikki vähänkin ajattelevat ovat kyllä jo paljon ennen Gruusian kriisiä ymmärtäneet, että pelkkä hyvä tahto ilman kättä pidempää ei venäläisten kanssa pitkälle riitä. Toisaalta olisi korkea aika, että Matti Vanhasen tapaiset nahjukset ottaisivat päänsä perseestään ja alkaisivat ajaa maamme etua.

Toisaalta mitäpä uuniperuna-Matilta oikeastaan viitsii odottaa? Kuten Tohtorin oppinut ystävä jo ainakin vuosi sitten totesi: Jos Putin päättäisi vetää sen kaasuputkensa Espan puistoon, niin pari päivää pääministeri olisi ihan hiljaa, jonka jälkeen hän pyytäisi venäläisiltä anteeksi.

Seuraavassa ote Maaseudun Tulevaisuudesta:

[Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa] Anttila on "aika hyvillä mielin" siitä, että hallituksen budjettiriihessä sovittiin kymmenkunnan miljoonan euron helpotuksista maatalouden kustannuskriisiin. "Mutta ne hukkuvat sateisiin, jos sää ei muutu. Silloin joudummekin puhumaan katokorvauksista."

Tämä on kyllä hieno maa. Maanviljelijät jemmaavat jyvät peltoon ja odottavat, että ne kasvavat. EU maksaa tukensa pitkälti tuotannosta riippumatta, mutta valtio puolestaan suorastaan etsii tekosyytä kaivaa taskuaan vielä hieman syvemmältä – näin ainakin kepulihallituksen aikana.

Tällä kertaa vuorossa oppositiopuolue SDP.

SDP on puolue, jolla on ajoittain kunniakas menneisyys. Demarit pitivät Suomea pystyssä Kekkosen ollessa 50-60 -luvulla rähmällään, ja vaikka työmarkkinamekanismi Suomessa onkin jähmeä, se toimii sentään jotenkuten toisin kuin ranskaa puhuvissa valtioissa, joissa jokainen yritys tehdä mitään johtaa aina lakkoihin ja rähinään.

Nykyisen SDP:n tila on kuitenkin lähinnä surkea. Puolueen ongelma on se, että se on ukkoutunut vauhdilla, kun alle 25-vuotiaat aktiivit mahtuvat yhteen taksiin ja SDP-nuorten puheenjohtajaksi ikänsä ja ajatustensa puolesta sopivin olisi Erkki Tuomioja.

Puheenjohtajaa vaihdettiin juuri ja uudelta puheenjohtajalta odotettiin paljon, mutta pettymys lienee ollut karvas niin omissa joukoissa kuin muuallakin. Muualla on huomattu, että korporaatiovetoinen keskusjohtoisuus ei ole se, joka vetoaa tämän päivän ihmiseen, mutta SDP ei tunnu joko ymmärtävän, haluavan ymmärtää tai pystyvän tekemään tarvittavia johtopäätöksiä. Se roikkuu edelleen SAK-kytköksessään ja kuuntelee tarkasti, mitä Hakaniemestä viestitetään, ja toistaa sitä sitten SAK:n poliittisena siipenä.

Nyky-SDP on puolueena korviaan myöten suossa niin ideologisesti kuin kannatuksellisestikin. Se ei ole keksinyt yhtään uutta teemaa eikä puheenjohtajaansa lukuunottamatta yhtään uutta naamaakaan viiteentoista vuoteen. Puolue on räksyttänyt pienituloisteemallaan viime vuosikymmenet, ja sama levy pyörii vieläkin vaikka kannatuksen laskun muuttumisen trendiksi pitäisi kertoa myös demarille, että tämän grammarin veivaamisen kuuntelu ei enää vaalikarjaa kiinnosta.

Mitään uutta puolueesta ei kuitenkaan tunnu irtoavan. Nykyinen puheenjohtaja ei ole saanut aikaiseksi mitään muuta kuin räksytystä, jossa nykyhallitusta haukutaan kaikesta, vaikka tuo hallitus tekee sellaista politiikkaa, josta demarit aatteellisella tasolla voisivat olla ylpeitä.

Puolue on hankalassa asemassa siinäkin mielessä, että sen suhteet Kepuun ovat sangen tulehtuneet, ja Tohtorille vieraista syistä Kokoomusta äänestävä työläinen on SDP:tä äänestävän työläisen vihollinen. Kepun kanssa SDP ei saa aikaiseksi tasavahvaa kumppanuutta asetelmissa, joissa Kepu on suurempi puolue, mikä näyttää todennäköiseltä jatkossakin. Kokoomukseen taas puolue polttaa siltoja edestään aina, kun joku puolueessa avaa suunsa.

Tulevissa kunnallisvaaleissa saamme jälleen kuulla SDP:stä vaatimuksia siitä, että ilmaispalveluja pitää lisätä, eli siis kunnallisveroja pitää korottaa. Tasaprosenttiverona lievällä progressiolla kunnallisvero osuu täysimääräisenä jo keskituloiseen, joten siis SDP haluaa ottaa keskiluokalta lisää rahaa, jotta se saa annettua sille ilmaisia palveluja.

Tämäkin resepti on kuultu jo aiemmin; oikeastaan niin monta kertaa, että senkin toimimattomuuden luulisi jo olevan SDP:ssä selvää. Mutta koska mitään uutta ei osata tehdä, jauhetaan vanhaa ja katsotaan kun kannatus hiipuu ja syytetään tästä kaikesta porvareita.

Suomesta puuttuu tällä hetkellä kokonaan puolue, joka miettisi, miten Suomi pärjää 20 vuoden kuluttua. Tässä olisi markkinarako mille hyvänsä puolueelle. Porvaripuolueiden ei tarvitse siihen tarttua, koska niiden suosio näyttää olevan taattu muutenkin valovoimaisten poliitikkojen ja suomen seksikkäimmän uuniperunamiehen voimalla. Demarit taas ovat ideologisesti hukassa, koska heidän ideologiansa toteutettiin jo viimeisen 60 vuoden aikana.

Tarvittaisiin uusi suunta eikä nysväämistä vanhojen tekstien ympärillä. Urpilainen siihen ei näytä pystyvän. Tuomioja pystyisi muttei halua, koska hänen historiassaan Vanhan valtaus tuntuu edelleen näyttelevän jonkunnäköistä merkkipaalua. Ikämiesryhmästä on veto loppu. Nuoria ei pahemmin ole nousussa.

Ennuste ei lupaa hyvää.

Venäjä on presidentti Medvedevin suulla epäillyt, että USA:n sotalaivat varustavat Georgiaa sotilaallisesti avustuskuljetusten varjolla. No, laivat ainakin uutiskuvien mukaan näyttivät rannikkovartioston aluksilta, jotka eivät mitään varsinaisia sotalaivoja ole, vaikka on USA:lla toki alueella sellaisiakin.

Jos USA tosiaan uudelleenvarustaa Georgian armeijaa, niin hyvä. Taannoisessa yhteenotossahan venäläiset varastivat kaiken Georgian puolustusmateriaalin, jonka saivat käsiinsä ja tuhosivat sen, mitä eivät kyennet kuljettamaan. Väkivaltaisen, arvaamattoman ja valtionrajoihin lähinnä ohjeellisina suhtautuvan naapurinsa vieressä Georgialla on todellakin käyttöä riittävälle aseistukselle.

Loppujen lopuksi Kokoomus antoi sitten periksi hallituksen budjettiriihessä ja vähennyskikkailulla tuloveron alennukset tulivat kohdistetuksi ensisijaisesti pieni- ja keskituloisille. Kuten jo moneen kertaan on sanottu, niin tämä on typerää, sillä se edesauttaa vain inflaatiota eikä tarjoa talouden tarvitsemaa piristysruisketta kulutuskysyntään.

Paavo Lipponen lopettelee uraansa samaalla tyylillä kuin on sitä ainakin pääministerivuosistaan asti hoidellut. Pääosassa Lipposen kommenteissa on edelleen muita ylenkatsova kiukuttelu.

Tällä kertaa Lipponen otti nokkiinsa siitä, että lehdissä ei osoitettu ymmärtämystä hänen uutta kaasuputkilobbarin hommaansa kohtaan, vaan kehdattiin jopa kyseenalaistaa hänelle eduskuntaan järjestetyn työhuoneen oikeutus, kun Lipponen on siirtynyt elämänkertaansa kirjoittavasta eläkeläispoliitikosta venäläisen kaasuputken mannekiiniksi.

Nyt Lipponen sitten kerää kamansa eduskunnasta ja luopuu kaikista julkisista luttamustehtävistään. Näin hän pääsee keskittymään elämänkertansa kokoamiseen sekä kaasuputken ja ydinvoiman lisärakentamisen lobbaamiseen. Jottei tyhmimmällekään jäisi epäselväksi, että hän on jälleen kerran mediapelin viaton uhri, niin hänen jäähyväiskirjoituksessaan mainitaan sana "kauna" ainakin viiteen kertaan.

Hesarin mukaan Suomen sianlihan tuottajahinta on Euroopan alhaisin mutta sianlihan hinta kaupassa Euroopan kallein. Tässä ei ole mitään uutta ja Tohtorikin on asiaa sivunnut kirjoituksissaan useasti. Silti on tärkeää muistuttaa tästäkin aina määräajoin, sillä yleensä asian tiimoilta kuullaan vain rutiinivalheita siitä, miten harvasta asutuksesta seuraavien kuljetuskustannuksien ja korkeiden palkka- ja kiinteistökustannusten takia välistävetäjät itse asiassa ovat käytännössä hyväntekijöitä, jotka toimittavat kansalaisille pötyä pöytään melkeinpä omakustannushintaan, elleivät sitten suorastaan tappiolla.

Neuvostoliiton romahdus ja Suomen 1990-luvun alun talouslama eivät millään muotoa olleet toisistaan riippumattomia tapahtumia. Suomen kommunistisen työväenliikkeen järjestösekasotkun kannalta oli kuitenkin kohtalokasta, että tapahtumat seurasivat toisiaan niin nopeasti. Ensiksi Neuvostoliiton romahdus sulki itäiset rahahanat lopullisesti, minkä jälkeen lama teki lopun riitaisten kommunistien epäpätevästi hoidetusta sijoitusvarallisuudesta.

SKP meni konkurssiin. SKDL ja SNDL lakkautettiin ja kaikkien kolmen järjestön jäsenet liitettiin monimutkaisella järjestömagiikalla uuteen Vasemmistoliittoon, jonka oli tarkoitus olla viimeinkin se oikea ja ihmislähtöinen vasemmistopuolue, joka ei suinkaan edusta stalinistista viidettä kolonnaa eikä yritä muuttaa Suomea kommunistidiktatuuriksi, jossa kansalaiset saisivat yhdenvertaisesti jonottaa rupla ja leipäkortti kädessä. Tällä kertaa tavoitteena olisi ihmiskasvoinen ja humaani sosialismi, jossa elämä olisi pullaa kaikille. Jäseniäkin puolueeseen saatiin heti alussa melkein 60000, mutta oikea jäsenluku oli kuitenkin reippaasti alle puolet tuosta, sillä em. järjestömagiikan tuloksena monet tulivat liittyneeksi Vasemmistoliittoon useamman kerran erilaisten lakkautettujen yhdistysten paikallis-, kunnallis- ja piirijärjestöjen kautta. Myös aika moni jo punavihreämmille metsästysmaille siirtynyt puolueen jäsen tuli postuumisti liittyneeksi uuteen puolueeseen.

Joka tapaksessa Vasemmistoliitosta tuli jonkinlainen poliittinen voima. Enimmillään sillä oli 22 kansanedustajaa vuoden 1995 vaalien jälkeen, minkä jälkeen puolue oli edustettuna molemmissa Lipposen ns. sateenkaarihallituksissa. Puolueen kannatus on ollut laskusuunnassa, mutta pysynyt kuitenkin kymmenen prosentin pinnassa. On siis hyvinkin mahdollista, että puolue joskus tuleivaisuudessakin on vaaankieliasemassa, jolloin tie hallitukseen voi avautua vaalimatematiikan oikusta. Hallituskumppanina Vasemmistoliitto on kuitenkin hankala, koska ei ole alkuunkaan luottamista siihen, että puolue pysyisi hallitusruodussa – ainakin puolueen rivikansanedustajien säännölliseen esiintymiseen opposition rinnalla on syytä tottua.

Vasemmistoliitto on olemassaolonsa aikana muodostunut eräänlaiseksi kommunistiseksi perinnejärjestöksi, josta ovat löytäneet kodin niin vanhat kierot stalinistit, kuten Esko-Juhani Tennilä ja Jaakko Laakso, ummehtuneet enemmistökommunistit, kuten Esko Seppänen, sekä SKDL:n hyödylliset sosialisti-idiootit, kuten Kalevi Kivistö. Porukkaan on sulautunut myös erilaisia ympäristöradikaaleja, äärifemakoita, punkkareita, talonvaltaajia ja muuta paskasakkia, esimerkkinä vaikkapa nykyinen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Ja aivan kuten entisesä SKDL:ssä, puolueen kommunistit vetelevät naruja ja käyttävät hyväkseen muita edistääkseen ideologiaansa, joka nykyisin tuntuu lähinnä muodostuvan kiusanteosta ja USA:n vastustamisesta.

Puolueen vuosituhannen vaihteen keulakuva, puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, savustettiin pois paikaltaan ja saman tien koko puolueesta, kun hänen mielestään puolueen pitäisi ihan oikeasti olla jotain muutakin kuin vanhojen kommarien leikkikenttä. Siimeksen lähdön jälkeen puolue onkin marginalisoitunut entisestään ja oikeastaan ainoa vasemmistoliittolainen, jonka lausuntoja mediassa kuulee, on europarlamentaarikko Esko Seppänen, jonka agendalla päällimmäisinä ovat USA:n, NATO:n ja EU:n perustuslain vastustaminen. Yhtäkään positiivista aloitetta ei Seppäseltä, kuten ei muiltakaan vasureilta, ole kuulunut vuosiin.

Tämä kaiken vastustaminen onkin syy siihen, miksi Vasemmistoliitto tulee pysymään varsin tiukasti valtakunnanpolitiikan sivuraiteella. Vasemmistoliittoa äänestävä ei voi milloinkaan tietää, tuleeko hän äänellään kannattaneeksi ihmiskasvoista sosialismia, rajojen totaalista avaamista elintasoeläteille, punaviherradikalismia kettutyttöilyineen, Venäjän nuoleskelua vain USA:n vastustamisen takia, ydinvoiman lisärakentamista, ydinvoimasta luopumista, vai kenties aivan jotain muuta. Valtaosa äänestäjistä ei tällaisesta pidä, eikä siihen mitään järkevää syytä olekaan. Toivottavasti Vasemmistoliitto seuraa edeltäjäpuolueitaan historian roskakoriin mielummin ennemmin kuin myöhemmin.

Venäjä valittaa, että NATO on ottanut Mihail Shaakasvilin suojelukseensa. Tohtori kysyy, miten on parhain päin selitettävissä, että iltsenäisen maan demokraattisesti valittu presidentti tarvitsee sotilasliiton suojelusta, ellei sitten ole niin, että hänellä on riesanaan tosi paskamainen naapuri.

Esko Seppänen, tuo europarlamenttiin lähetetty kommunismin elävä muistomerkki, puolestaan valittaa, että Suomen hallitus ei riittävän aktiivisesti ole nuollut Putinia ja hänen puudeliaan Medvedeviä heidän Gruusian sotaretkensä aikana. Jotenkin oli käsitettävää, että kommarit yrittivät aikanaan puffata Neuvostoliiton tekemisiä, mutta mistä ihmeestä voi johtua se, että nykyinen ryöstökapitalistinen ja nationalismia lietsomalla hallittu rosvovaltio-Venäjä on niin lähellä nykykommareiden sydäntä. Se on häpeällistä.

Kaasuputkiyhtiö Nord Stream palkkasi Paavo Lipposen lobbarikseen tarkoituksenaan tasoittaa putken tietä läpi suomalaisen lupaprosessin. Lipponen aloitti rivakasti kertomalla kaikelle kansalle, että kaasuputkiasian liittäminen muihin asioihin kuten puutulleihin tai Itämeren suojeluun on väärin. Paavon mukaan kaasuputki on Suomen kannalta pelkästään ympäristökysymys ja myös ympäristölainsäädäntöä pitää tässä asiassa kuulemma lukea suurpiirteisesti.

Eipä siinä mitään. Rahalla saa monenlaista – myös eläkeläispoliitikon puhemiehekseen. Toivottavasti Lipponen edes saa kunnon korvauksen prostituutiostaan.

Tohtorin vaalikolumnit jatkuvat taas ensi viikon perjantaina. Tämän viikon Tohtori lomailee.

MTV3:n uutiset tiesivät kertoa, että kunnat palkkaavat kouluavustajia entistä nihkeämmin, vaikka tarve kasvaa koko ajan. Erilaisista oppimisvaikeuksista kärsii uutisen mukaan jo viidennes koululaisista.

Siis mitä ihmettä? 20% eli yksi viidestä peruskoululaisesta on siis nykyään jollain tavalla oppimisrajoitteinen. Jotenkin tämä haiskahtaa kriteerien muuttumiselta. Silti kiistaton tilastotieto kertoo, että kahdeksan prosenttia peruskoululaisista on erityisopetuksessa. Tämähään kuulostaa aivan kamalalta. Yhtä kaikki suurimmalta osalta trendissä lienee kyse siitä, että oppilaiden oppimisvaikeudet osataan nykyisin havaita ja niitä osataan hoitaa – ennen nämä nykyiset oppimisrajoitteiset kategorisoitiin yleensä ryhmiin tyhmät, laiskat, lahjattomat ja hullut.

Kyse ei varmaankaan ole siitä, että Suomen reilusta puolesta miljoonasta peruskoululaisesta satatuhatta tarvitsisivat henkilökohtaisen kouluavustajan. Kuitenkin kouluavustajista tuntuu olevan huutava pula. Varsinainen ihme se ei ole, sillä kouluavustaja tienaa noin tonnin kuussa, vakinaista virkaa ei saa, vaan pätkätyötä on luvassa koko kouluavustajan uran ajaksi, ja työ on taatusti stressaavammasta päästä.

Tasavallan presidentti jyräsi yksimielisen valtioneuvoston sisäministeriön kansliapäällikön nimityksessä. Samalla hän tuli muuttaneeksi mieltään aiemmasta kannastaan, jonka mukaan presidentin ei hallituksen yksimielisiä nimitysesityksiä tulisi muuttaa. Mutta tällä kertaa paine oli liian kova. Sisäministeri Holmlund olisi esityksellään siirtänyt syrjään virkaa aikaisemmin hoitaneen naisdemarin ja tämä ei Haloselle käynyt.

Tämä oli oikeastaan aika selkeästi odotettavissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pääministeri Vanhanen viime viikolla julkisesti ilmoitti, että tällaisissa nimityksissä hallitus vain esittelee ja presidentti sitten nimittää tahtonsa mukaan, saattoi nähdä, että hallituksen yksimielisyys tässä kysymyksessä oli enemmänkin muodollista laatua. Rivien välissä Vanhanen oli valmis puukottamaan kokoomuslaista sisäministeriä selkään, mikä tuntui sopivan hyvin myös Haloselle. Nyt myös seuraavat viisi vuotta sisäministeriön virkamiehistöä johtaa demari, jonka suhteet Halosen lähipiiriin ovat niin moninaiset, että heikkohermoisempaa luulisi hirvittävän.

Halonen on toimikaudellaan käyttänyt hänelle perustuslain mukaan kuuluvaa nimitysvaltaa niin demarivetoisesti, että luultavasti moinen tullaan tulevaisuudessa estämään viemällä presidentiltä nimityksiin liittyvät valtaoikeudet tai ainakin supistamalla niitä merkittävästi. Tämä ei taida Halosta suuremmin häiritä, koska hänen valtaoikeuksiaan uudistus ei enää koske ja hänkin taitaa tietää, ettei Suomessa taideta hänen jälkeensä ihan heti demaripresidenttiä nähdä – hän kun ei seuraavaa presidenttiä nimitä.

Venäjän pääministeri valittaa, että USA häiritsee Venäjän sotatoimia Georgiassa. Venäjän presidentti puolestaan painottaa edelleen, että Venäjä ei käy sotaa Georgiassa.

Tällaista uutistekstiä löytyy, kunhan viitsii etsiä:

Georgian joukkojen toimintaa voi kuvailla vain sanalla 'kansanmurha', kun ottaa huomioon toiminnan massiivisen luonteen sekä sen, että se kohdistuu tiettyjä henkilöitä vastaan – siviilejä sekä alueella olevia rauhanturvaajia, jotka pyrkivät suoriutumaan velvollisuudestaan ylläpitää rauhaa. Saamamme informaatio vahvistaa, että mitä törkeimpiä rikoksia on tehty: ihmisiä on murhattu, poltettu elävältä, murskattu tankkien alle ja heidän kurkkujaan leikattu.

Uskon, että meidän on tehtävä kaikki voitavamme kerätäksemme todisteita näistä rikoksista, jotta voimme saattaa syylliset oikeuden eteen sekä antaa kansainvälisen yhteisön arvioida, mitä on tapahtunut. Samaan aikaan rauhaanpakottaminen ja syyllisten rankaisu luonnollisesti jatkuu.

Voisi kuvitella, että kyseessä on joku venäläinen propagandateksti, mikä se tietenkin tavallaan onkin. Kyseessä nimittäin on enemmän tai vähemmän tarkka käännös Venäjän presidentin Dimitri Medvedevin johdannosta tilaisuudessa, jossa hän antoi Venäjän korkeimmalle syyttäjäviranomaiselle tehtäväksi valmistella oikeustoimia Georgiassa sotarikoksiin syyllistyneitä vastaan. Lienee turha kysyä, mikä konfliktin osapuoli tutkimuksissa paljastuu raakuuksien lähteeksi. Toisaalta sillä ei niin kovin suurta merkitystä ole, sillä syyllisten rankaisuhan on jo käynnissä, vaikka tutkimuksia vasta aloitellaan.

Että tällaista.

Ehkäpä nyt olisi aika kaivaa esiin paljon puhuttu olematon NATO-optio ja käyttää se, sillä vakuuttelut siitä, että Venäjä ei ole uhka kenellekään, ovat jälleen kerran osoittautuneet tyhjäpäiseksi ja vastuuttomaksi paskanjauhannaksi.

Venäjän sotavoimat jyräävät vieraalla maaperällä Georgiassa. Missä viipyy Erkki Tuomiojan tuomio häpeämättömästä voimapolitiikasta ja maahantunkeutumisesta? Jos USA olisi ollut hyökkääjänä, olisi asian tiimoilta varmaankin ilmestynyt jo kokonainen pamfletti.

Danske pankin toimitusjohtaja on antanut lausunnon, jonka mukaan on on turha syyllistää Sampopankin johtoa taannoisista (ja yhä jatkuviista) tietojärjestelmäongelmista. Oikein! Syyllinenhän on ilmiselvästi Dansken ylimielinen johto.

Tällä viikolla Tohtorin käsittelyyn pääsee hallituspuolueista toinen, eli Kokoomus.

Kokoomus sai eduskuntavaaleissa suuren vaalivoiton ja harvoin on suuri vaalivoitto onnistuttu näin tehokkaasti ryssimään. Kokoomuksen ensimmäinen ja vähälle huomiolle jäänyt virhe oli se, että se ilmoitti olevansa oikeutettu hallituspaikkaan vaalivoittonsa takia. Mutta koska puuttui yksi paikka puuttui sen myötä sitten kaikki. Suomen käsittämätön suurimman puolueen mandaatti pääministerin hommaan tarkoitti sitä, että Kokoomus uhosi itsensä hallituksen kakkospaikalle.

Mitään pakkoa tähän ei olisi ollut, vaan sen olisi kuulunut kohdella Kepua hallitusneuvotteluissa kuten kepuleita muutenkin on tapana kohdella: potkia päähänm kun se liikkuu, ja jatkaa vielä hiukan sitten, kun ei enää liiku. Jos Kokoomus olisi jättänyt oppositio-oven auki, sen neuvotteluasema olisi ollut paljon parempi. Nyt Katainen meni lupaamaan jo ennen lopullisen vaalituloksen selviämistä vaali-iltana omalle puolueväelleen hallituspaikan. Perääntyminen kasvonsa säilyttäen, kun puolueen kiintiönaiset olivat jo henkisesti sisustaneet itselleen työhuoneet ministeriöistä, oli täysin mahdotonta, joten vaaliohjelma ei ole Kokoomuksen näköinen, eikä se ole edes Kokoomuksen ja Kepun neuvottelutuloksen näköinen, vaan se on Kepun näköinen.

Kokoomus on sinänsä suoraselkäisesti seisonut tuon hallitusohjelman takana eikä ole lähtenyt sitä kampittamaan sisältä päin iltalypsyllä, mihin muut hallituspuolueet ajoittain ovat syyllistyneet. Sen sijaan ihmetellä sopii sitä, miksi Katainen ottaa kaikesta Kepun välistävedosta syyt omille niskoilleen. Kun kepulit haluavat laskea maatilojen perintöveroja ja näin on sovittu, näin tietysti kuuluu tehdä, mutta kyllä Katainen olisi voinut mainita, että kyse ei ole Kokoomuksen vaan Keskustan tavoitteesta.

Täysin sama kuviota noudatteli puun myynnin pikavauhtia tehty veronkevennys, joka ei edistä metsäteollisuuden asiaa millään tavoin. Kepulaisten metsänomistajien asemaa se kylläkin helpottaa mukavasti. Lisäksi laki saatettiin voimaan takautuvasti, koska kepulaisille ei kelvannut verohelpotus vain tulevasta myynnistä, vaan maksetutkin verot piti saada anteeksi. Takautuvia lakeja ei Suomessa ole sotasyyllisyyslain jälkeen montaa säädetty, mutta selvästi tämä asia oli siinä määrin tärkeä, että lainsäädännön keskeisestä periaatteesta voidaan luopua.

Sen sijaan, että Katainen olisi kertonut meille kyseessä olevan kepulaisen iltalypsyn, hän menetti kasvonsa kertomalla meille hätäisesti sepitetyn tarinan siitä, kuinka kyseessä on pakkoraossa tehty metsäteollisuuden auttaminen ja takautuvalle laillekin löydettiin jotain kummallisia perusteita "kyllähän kansalaisen pitää voida luottaa verottajaan". Kansalainen ei ole koskaan voinut luottaa verottajaan, paitsi jos maksaa kaiken mukisematta raskaimman mukaan, mutta nyt jostain syystä maajussien luottamuksesta verottajaan löytyy jotakin paikattavaa.

Näin Kepu puhalsi kaupungeista rahaa maaseudulle, ja Kokoomus Kataisen johdolla otti niskoilleen kaikki vihat. Tällä politiikalla Kokoomus ajaa itseään oppositioon ensi kaudeksi, sillä se vaikuttaa täydellisen munattomalta hännystelijäjoukolta, mitä se tosiasiallisesti taitaa ollakin. Kokoomuksella näyttäisi edelleen olevan trauma ulkopoliittisista syistä aiheutuneesta 25 vuoden paitsiosta valtapolitiikassa. Oppositiossa oleminen tekee puolueelle hyvää aatteellisesti. Jos hallituksessa ei saa toteutettua mitään puolueen keskeisiä asioita, miksi sinne pitää turhan päiten mennä nolaamaan itsensä?

Kunnallispolitiikassa Kokoomus on sen sijaan varsinkin suurissa kaupungeissa vanha tekijä. Puolueella on hyvät suhteet rakennusliikkeisiin, kiinteistökeinottelijoihin, ostosparatiiseja suunnitteleviin liikemiehiin ja muihin kaupunkilaisen kannalta jossain määrin vahingollisiin tahoihin. Siinä, missä Kokoomus on täysin hukassa valtakunnanpolitiikassa, kunnallispolitiikassa se pyörittää suurten kaupunkien politiikkaa lähes kepumaisella salakähmäisyydellä ja vedätyksellä.

Saksan parlamentin terveysvaliokunta on keksinyt kolme uutta välitöntä lainsäädäntöpanosta tarvitsevaa asiaa.

Ensinnäkin Kinder-munat on välittömästi kiellettävä, etteivät piltit syö munan sisällä olevia muovileluja. Toiseksi kolukirjoille on määriteltävä alhainen maksimipaino, etteivät nämä Kinder-munien syömisestä vapahdetut pikku nahkahousut nyrjäytä itseään kantamalla niitä koulun ja kodin väliä. Kolmanneksi nämä tukehtumiskuolemalta ja skolioosilta säästyneet pienokaiset tulee varjella päävammoilta säätämällä kypärän käyttö pakolliseksi alaikäisille pyöräilijöille.

Tohtorin mielestä ehdotetuista laeista pyöräilykypärän tekeminen pakolliseksi on jossain määrin perusteltu. Saksan parlamentin terveysvaliokunnan höpötykset nimittäin ovat varoittava esimerkki siitä, mitä pahimmillaan voi tapahtua, jos aivot saavat liikaa kolhuja jo nuorella iällä.

Guantanamon sotilastuomioistuin räpsäytti ensimmäisessä oikeudenkäynnissä reilun viiden vuoden vankeustuomion jollekin terrorismista syytetylle arabille. Tohtori kysyy, miksi ihmeessä siellä vaivaudutaan pitämään mitään oikeudenkäyntejä, kun samalla paasataan, että riippumatta tuomiosta, vankeja ei aiota vapauttaa?

"Veroalennuksissa tärkeintä on kohdentaminen. Kevennykset tulisi kohdentaa pieni- ja keskituloisille, koska silloin ne varmasti menevät kulutukseen ja se myös kannustaa pienituloisia työntekoon." Näin sanoo meille varmaankin hyvin ansaitulta kesälomalta palannut SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Tohtori puolestaan sanoo, että populistisesti kohdennetut tuloveronalennukset kannustavat lähinnä inflaatiota ja jyrkentävät progressiota, mikä taas ei kannusta ketään työntekoon.

Hollantilainen tutkija hakkeroi kaksi eurooppalaista uunituoretta biopassia näytösluontoisesti alle tunnissa ja vaihtoi niiden siruille tallenetut kuvat. Eipä kuitenkaan huolta, koska suomalainen biopassi on sisäministeriön mukaan turvallisuudeltaan aivan eri luokkaa eikä sen peukalointi ole mahdollista.

Jotenkin suomalaisista biopasseista tulee mieleen suomalainen ydinvoima, joka eroaa kaikkien muiden maiden ydinvoimasta siinä mielessä, että suomalaisessa ydinvoimalassa ei minkäänlainen vakavampi onnettomuus ole mahdollinen.

Suomen Pietarin pääkonsulaatti on torpedoinut kirjailija Sofi Oksasen esiintymisen joulukuussa Pietarissa järjestettävillä runopäivillä. Syyksi on keksitty joku onneton tekosyy, vaikka oikeasti kyse tietenkin on siitä, että ulkoministeriön herrat pelkäävät Putinin lakeijoiden katsovan kieroon äkkivääristä joskin varsin oikeaanosuvista Viron ja Venäjän historiaa koskevista mielipiteistään tunnettua nuorta kirjailijaa.

Tohtorin silmään kirjailija Sofi Oksanen on kautta uransa vaikuttanut varsin vastenmieliseltä ämmältä, mutta siitä huolimatta konsulaatti olisi saanut jättää alleviivaamatta julkisesti sitä, kuinka rähmällään virallinen Suomi vieläkin on Venäjän suuntaan.

Moskovan valtionyliopiston (MGU) rehtori Viktor Sadovnitshy vakuuttaa, että yliopisto on aina ollut poliittisesti neutraali ja pysyy sellaisena vastakin.

Eilisen Hesarin pääkirjoitussivun Vieraskynä -kirjoituksessa vaadittiin vastavuoroisuutta Suomen (eli EU:n) ja Venäjän välisiin viisumikäytäntöihin. Ongelmat ovat moninaisia, joista esimerkkinä mainittakoon se, että Venäläiset saavat Schengen-alueen viisumin helpommin Suomen kuin muiden EU-maiden edustustoista, jolloin Suomen konsulaatti ruuhkautuu pelkistä viisumiasioista, sekä se, että siinä, missä venäläinen voi hakea ja saada EU-alueelle usean vierailun kattavan viisumin ilman ylimaallisia ponnisteluja, joutuu suomalainen käytännössä hakemaan kertaviisumeita ja maksamaan niistä virallisen maksun lisäksi pakollista suojelurahaa niin venäläiselle matkatoimistolle kuin venäläiselle vakuutusyhtiöllekin.

Tämä on kieltämättä todella typerää ja EU:n pitäisi osoittaa sen verran ryhtiä, että viisumiasioissa palattaisiin vanhaan selkeään diplomaattiseen käytäntöön, jonka mukaan viisumikäytännöt ovat aina vastavuoroisia. Jos joku maa lisää maahantulosäännöksiinsä jonkin uuden kiemuran EU-kansalaisille, tulisi vastaava simputus ottaa välittömästi käyttöön kyseisen maan kansalaisille EU-rajaa ylitettäessä siitä riippumatta, onko hommasta sen suurempaa hyötyä.

Erityisesti USA:n kanssa EU:lta on viime vuosina puuttunut täydellisesti kyky ja tahto helpottaa kansalaistensa elämää. Kerta toisensa jälkeen USA:ssa keksitään maahantulijoille joku uusi kyykytys muka terrorismin vastaisen taistelun tai kansallisen turvallisuuden takia ja kerta toisensa jälkeen EU:n puolelta annetaan virallinen lausunto, joka kuuluu pääsääntöisesti: "Voi, voi", jonka jälkeen asiaan alistutaan nöyrästi. Vastavuoroisuuden puuttuessa USA:ssa ei ole ainuttakaan poliitikkoa, jonka intresseissä olisi ajaa typeristä kyykyttämisistä luopumista, koska kyykytettäväksi ei pääsääntöisesti joudu yksikään USA:n vaaleissa äänestävä. EU:n tehtävä tässä asiassa on toimia vastavuoroisesti ja luoda amerikkalaisille yhtä näppärät maahantulomuodollisuudet valokuvauksineen, sormenjälkineen ja lippulappusineen, joissa mm. kysellään osallistumista vuosien 1933-1945 juutalaisvainoihin, jolloin käytäntöjen mielekkyyttä voidaan jossain vaiheessa alkaa miettiä uudelleen myös Yhdysvalloissa.

Tietenkin saman vastavuoroisuuden pitäisi olla itsestään selvyys myös Venäjän kanssa, vaikka sen tehokkuus olisikin varsin kyseenalainen, koska Venäjällä on vuosisatainen perinne oman maan kansalaisten kyykyttämisestä eikä viranomaissimputusta siellä enää pidetä juuri minään.

Superministeri Pekkarinen on ottanut populismista vaarin ja aikoo lähiviikkoina esittää, että energiantuottajia alettaisiin verottaa uudella verolla, jota jostain käsittämättömästä syystä kutsutaan nimellä windfall-vero. Veron idea on siinä, että päästökauppa aiheuttaa lisäkustannuksia niille sähköntuottajille, joiden tuotannosta aiheutuu kasvihuonekaasupäästöjä, jolloin kateuslogiikan mukaan ne sähköntuottajat, jotka eivät kyseisiä päästöjä tupruttele, saavat taloudellista etua päästökaupasta, koska ne kuitenkin voivat myydä tuottamansa sähkön markkinahintaan. Tämä imaginäärinen etu siis pitäisi nyt verottaa pois.

Toisin sanoen Pekkarinen haluaa poistaa taloudellisen kannusteen olla tuottamatta hiilidioksidipäästöjä. Voiko enää typerämpää olla, jos hiilidioksidi kerran on pahapahapaha.

Porvarihallituksen julkaistu budjettiesitys on saanut ensimmäiset komenttinsa oppositiolta.

Vihreiden mielestä verohelpotukset olisi pitänyt suunnata enemmän pienituloisille ja lisärahaa olisi pitänyt saada joukkoliikenteelle. Demarit syyttävät hallitusta tempoilevasta talouspolitiikasta ja ihmettelee aikaisemmin kiristyneen tuloverotuksen keventämistä ja ruikuttaa budjetin suosivan hyvätuloisia. Perussuomalaiset taas ovat sitä mieltä, että Kepu on Kokoomuksen talutusnuorassa ja että budjetti suosii hyvätuloisia.

Etujärjestöistä MTK puolestaan kehtaa vieläkin ruikuttaa lisärahaa (vaatimatonta 30-50 miljoonaa euroa) maajussien tukiaisiin. Autoiljoiden mukaan budjetti edistää tiestön rappeutumista, mikä kyllä ainakin Ruuhka-Suomessa pitää paikkansa. Elinkeinoelämän edustajat sen sijaan ovat tyytyväisiä veronalennuksista riippumatta siitä, miten ne kohdistetaan.

Yleensä budjetti on hyvä, jos kaikki löytävät siitä jotain narinan aihetta. Tällä kertaa huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, että oppositiopuolueiden edustajat pystyvät pitämään pokkansa samalla kun selittävät Kokoomuksen jyräävän Keskustan hallituksessa. Oikeastihan Kepu on koko hallituskauden saanut läpi käytännössä aivan kaiken, mutta päätöksissä maanviljelijät on näppärästi nimetty yrittäjiksi ja metsänomistajille suunnattu tulonsiirto metsäteollisuuden tukemiseksi.

Viime viikolla alkanut sarja jatkuu ja siirrymme päähallituspuolue Maalaisliittoon.

Kepun viime vuodet ovat menneet sekavissa merkeissä. Siinä, missä Matti Vanhanen on yrittänyt epätoivoisesti tehdä puolueesta myös kaupunkilaisen yleispuoluetta, jo kakkosketjussa lähes kaikki muu jää perinteisen maaseutu- ja aluepolitiikan jalkoihin.

Jos Kepussa ei olisi omaan pakkiin kusevaa kakkos- ja kolmosketjua, se olisi todennäköisesti onnistunut kannatustaan kaupungeissa lisäämään, sillä sen hallituspolitiikka on ollut yleispuoluepolitiikkaa eikä pelkästään vaalisiltojen rakentamista. Puolueessa on kuitenkin onneksemme kepuleilta näyttävä etujoukko, jotka onnistuvat kerta toisensa jälkeen häivyttämään mielistämme sinne aina toisinaan hiipivän ajatuksen, että kepu olisi myös kaupunkilaisen asialla.

Esimerkkejä näistä asioista on vaikka kuinka. Tohtori muistaa, kuinka vaikeaa oli saada valtiolta rahaa pääkaupunkiseudun joukkoliikennehankkeisiin. Kaikennäköisiä Savonlinna-Huutokoski -ratoja kyllä remontoitiin, mutta Vantaan kehärata meinasi tipahtaa kepulaisten, etunenässä Pekkarisen, vaatimuksesta listalta pois kokonaan.

Kepu onnistui aika hyvin sumutuksessaan perintöverouudistuksen kanssa. Sitä markkinoitiin yrittäjille suunnattuna, vaikka oikea osoite olivatkin maatalousyrittäjät eli kotoisammin ilmaistuna maanviljelijät. Luomalla erilaisen verokohtelun yritysvarallisuudelle, joksi tukiaistilat lasketaan, saatiin maaseudun väki vapautettua mukavasti perintöveroista kokonaan. Kun perintöveron alarajaa lisäksi nostettiin niin paljon, että maaseudun kiinteistöt aina käytännössä jäävät rajan alle, ainoiksi perintöveron maksajiksi valikoituvat kaupunkilaiset palkansaajat.

Huolimatta tästä hävyttömästä epäsuhdasta Sirkka-Liisa Anttila ei tyytynyt edes siihen, vaan päätyi kertomaan meille, että 80% veronalennus maatiloille on aivan liian vähän, maatilat tarvitsisivat sata prosenttia. Jos olisin Matti Vanhanen, tässä kohtaa olisi tehnyt mieli heittää Anttila sikafarminsa lantakaivoon, sillä ilman tätä avautumista yleisöltä olisi mennyt ohi koko perintöverouudistuksen maalaisia suosiva rakenne. Onneksemme Anttila kiinnitti asiaan mediankin huomion ja koko puhallus tuli julkiseksi.

Viimeisin älynväläys oli alentaa metsän myynnin luovutusvoittoveroja muka työpaikkojen turvaamiseksi. Puu Venäjältä tuotuna maksaa jo ennen tullejakin enemmän kuin kotimainen puu, joten kotimaisen puukaupan ongelma ei ole hinnassa vaan jossakin muussa. Paperiliiton puheenjohtaja Jarmo Ahonen ehti jo julkisuudessakin kertomaan, ettei veronalennuksesta ole mitään hyötyä, koska ongelmat eivät ole nytkään hinnassa. Mutta saatiinpa taas yksi maalaisten joukko edullisemman verokohtelun piiriin. Yksikään metsäteollisuuden työpaikka ei Suomessa säästy tällä tavalla, mutta maalainen voittaa.

Tuloverojen alentamisesta on taas käynnissä perinteinen vääntö hallituksen sisällä. Kokoomus haluaa veronalennukset kaikille, Kepu haluaa painottaa pienituloisia muka "oikeudenmukaisuussyistä". Oikeampi syy on se, että suuria ansiotuloja saavat asuvat Björn Wahlroosia lukuunottamatta kaupungeissa ja kohdistamalla veronalennukset pienempituloisiin, saadaan maalaisten veroja alemmaksi. Helsingissä palkat ovat muuta Suomea kovemmat kalliimman kustannustason vuoksi, joten miksipä veronalennuksia turhaan parempituloisille suunnattaisiin, eiväthän helsinkiläiset maalaisliittoa äänestä.

Älä äänestä sinäkään.

Poliisi etsii edelleen muutama kuukausi sitten Oulunkylän ostarilla miehen törkeästi pahoinpidellyttä mieskolmikkoa. Miestä oli mukiloitu esimerkiksi pesäpallomailoilla ja hänen saamansa vammat ovat niin vakavia, että hän on edelleen toipilaana eikä ole työkykyinen.

Miksi uutiset ovat nykyään aina tällaisia? Miksei enää saada lukea ihmisten oikeustajua elähdyttäviä uutisia, kuten 1990-luvulla Hangon regatan jälkeen julkaistua uutista, jonka mukaan regatassa noin 15 pojanklopin ryöstöyrityksen kohteeksi joutunutta espoolaismiestä tutkittiin pahoinpitelystä epäiltynä, koska hän oli hieman kiivastunut päälleen käyneille 12-15 -vuotiaille kakaroille ja piessyt koko porukan? Kumpi on muuttunut, maailma vai lehtikirjoitukset?

Ruotsista kuuluu uutinen, jonka ruotiminen sopii hyvin Tohtorin päivän ympärileikkausteemaan. Siellä muslimityttöjä ja -naisia pakotetaan kuulemma koko ajan "immenkalvon korjausleikkauksiin", joita tehdään paitsi yksityisillä klinikoilla myös kunnallisilla terveysasemilla. Syy leikkauksiin on se, että tyttö pelkää tulevansa tapetuksi tai tytön sukulaiset menettävänsä kasvonsa, ellei tyttö hääyönään vuoda verta, kun hänen immenkalvonsa repeää.

Kerrataanpa hieman. Tyttö alistuu raaan väkivallan pelossa kivuliaaseen operaatioon, jonka tarkoituksena on varmistaa, että hän myöhemmin kokee lisää kipua ja vuotaa verta. Voiko enää sairaampaa olla? Ja lääkärit vielä kehtaavat suorittaa moisia operaatioita. Hyi!

Vaikka edellä oleva onkin jo itsessään ihan riittävän aivokuollutta kidutusta, niin oivan lisämausteen asiaan tietenkin tarjoaa se, että kaikki naiset eivät suinkaan vuoda verta ensimmäisellä yhdyntäkerralla, vaikka mies ei kuuluisikaan Ruben Stillerin takavuosina lanseeraamaan pienimunaisten miesten kerhoon.

Tohtori viitsi lomallaan lukea Suomen Kuvalehden viime viikon numeron vasta nyt, kun seuraavakin numero lienee jo postissa. Heti kannessa oli otsikko, joka antoi toivetta siitä, että Suomenkin ns. laatulehdistö on heräämässä vallitsevaan kehitykseen. Tohtorin huomion kiinnitti otsikko: "Meitä hivutetaan kohti valvontayhteiskuntaa".

Itse juttu oli ihan kohtuullinen avaus asiasta, mutta mielenkiintoista jutussa oli se, että käytännössä kaikki lisääntyvän valvonnan kritiikki laitettiin haastateltujen asiantuntijoiden tai ihmisoikeusaktiivien lausunnoiksi. Jutun kirjoittajan kriittistä näkökulmaa kyttäysyhteiskuntaa ja poliisivaltiota kohtaan saa hakea vaikka suurennuslasilla mutta silti on tyytyminen varsin laihoihin tuloksiin.

Tohtori on kuitenkin tyytyväinen, että asiaa pidetään esillä ja toivoo, että Suomen Kuvalehti ja valtakunnan muu "laatumedia" ei jatkossakaan unohda kansalaisten oikeuksia yksityisyyteen. Toivottavasti tulevaisuudessa tyylilaji myös terävöityy hieman ja kansalaisten kyttäystä ajavat poliitikot ja lobbarit tuodaan julkisuden riepoteltavaksi ansaitsemassaan valossa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tuomassa eduskuntaan lakiehdotusta, jonka mukaan ympärileikkaukset olisivat hyväksyttäviä, kunhan ne tekee lääkäri ja ne tehdään vanhempien toiveesta sekä lapsen suostumuksella. Tällä hetkellä poliisin tietoon tulevat ympärileikkaukset tutkitaan törkeinä pahoinpitelyinä.

Ensi vilkaisulla kaikki on ihan kunnossa. Leikkauksen tekisi terveydenhuollon ammattilainen ja operaatioon olisi kaikkien asianomaisten yhteinen tahto ja hyväksyntä.

No ei sentään! Hanke on väärin useammallakin tasolla ja loukkaa niin tasa-arvoa, ruumiillista itsemääräämisoikeutta kuin lääkärien ammattietiikkaakin.

Ensinnäkään tyttöjen ympärileikkauksia ei edelleenkään tulla sallimaan, kuten oikein onkin. Miksi siis poikien sukupuolielimiä saisi silpoa ilman lääketieteellistä perustetta, mutta tyttöjen ei? Lisäksi ympärileikkaukset tehdään yleensä vastasyntyneille, joten heidän puolestaan "lapsen suostumuksen" antaa lapsen vanhemmat – naurettavaa, sillä toki tyttöjenkin sukupuolielimien silvonta yleensä tapahtuu lapsen vanhempien toiveesta. Vaikka lainsäädännön pääasiallinen tarkoitus tuntuukin nykyään olevan ihmisten kyykyttäminen ja suuryritysten voittojen suojelu, niin oikeasti lakien pitäisi lähtökohtaisesti suojella niitä, jotka eivät itse itseään pysty suojelemaan. Tässä tapauksessa suojelua tarvitsevat siis pienet lapset, joiden kikkeli ollaan silpomassa ilman ensimmäistäkään järkevää syytä samalla aiheuttaen heille elinikäinen vamma.

Kaiken huipuksi toimenpiteet laitetaan lääkärien tehtäväksi, jolloin lääkärin on siis suoritettava täysin terveelle puolustuskyvyttömälle lapselle amputaatio. Jos lääkäri ei tähän alistuessaan riko eettistä normistoaan vastaan, niin sitten kyseinen normisto on aika joustava. Suomessa käytössä olevassa lääkärinvalassa sanotaan mm. seuraavasti: "Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä", ja: "Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti". Siinäpä pohdittavaa lääkärille, jonka vastaanotolle tuodaan vastasyntynyttä silvottavaksi.

Apotemnofilia on sairaus, jossa henkilöllä on halu amputoida itseltään terve raaja. Tohtori ei tiedä, minkä niminen sairaus on kyseessä, jos henkilö haluaa amputoida osan toisen ihmisen kikkelistä, mutta epäilee vahvasti, että kyseessä on joko äärifeministinen aggressio tai fundamentalistisen uskonnon sumentama mieli. Oli mikä oli, niin julkisen vallan ei pidä moiselle typeryydelle antaa hyväksyntäänsä.

Tohtori aloittaa kunnallisvaaleja odotellessa sarjan, jossa käsitellään puolueiden hutit ja mokat. Aloitamme vihreistä, koska se on niin helppoa.

Vihreät on puolue, jolla on takanaan kunniakas menneisyys. Ympäristöaktiivikerhon perillisenä syntyi puolue vastustamaan kaikkea. Kun kommunistit olivat juuri vähän aikaa sitten hajottaneet itsensä, kaikkea vastustavaa jäsenkuntaa oli yllättävän helppoa hankkia. Aarno Laitinen puhuu aina vihreän suojavärin ottaneista stalinisteista ja se kuvaa menneisyyden vihreitä sangen hyvin. Tämän päivän vihreissä on muitakin kuin entisiä stallareita, sillä valtaosa aktiiveista on niin nuoria, ettei heillä ole edes muistikuvaa tästä hullutuksesta.

Kun katsoo konvergenssia vihreistä asioista ja punaisista asioista nykyiseen vihreydeksi naamioituneeseen vasemmistolaisuuteen, huomaa, että setä Marxilla on aina kannattajansa, vaikka teoria on käytännössä osoitettu aika huonoksi. Vihreät ovat hieman hoiperrelleet marxilaisuuden polveilevalta polulta, sillä he ovat langenneet revisionismiin ja kopioineet demareilta loput. Tämän päivän puolueista tympein holhousvaltio- ja julkissektoripuolue tuntuu olevan nimenomaan Vihreät. Ei ole niin mitätöntä asiaa, ettei sen järjestämistä pitäisi keskittää julkiselle sektorille, koska markkinatalous ei tuota suurinta hyvää tulosta jollekin imaginääriselle yliopiston kuppilassa risupartaa kasvattaville ikihumanistiopiskelijapummien joukolle.

Kaikki sellaiset aatteet, joissa vastustetaan nykymenoa, löytävät kodin Vihreistä. Kannattajien vähemmistö tuntuu olevan ympäristöasioista huolissaan olevia realisteja, sillä ei ole niin hölmöä agendaa, etteikö se Vihreille kelpaisi. Kiukkuisimmat feministit ovat vihreitä, ja tämän aatesuuntauksen airut Rosa Meriläinen kertoi meille aivan vähän aikaa sitten, että jos haluaa olla mies, pitää ryhtyä sivariksi ja humanistiksi piipittämään femukerhoihin Pehmeistä Arvoista, koska näin saa pillua. Voi olla että saa, mutta tällä tavalla hyvistä jätkistä tulee marisevia tyttöjä, joten ajatus on henkisesti hieman ahdistava.

Osmo Soininvaaralla on ollut erinomaisen hyviä ajatuksia siitä, miten hyvinvointivaltio pitäisi järjestää ja rahoittaa, mutta hänet savustettiin puolueesta ulos kun hän ei keskittynyt pörröisten eläinten halailuun ja tympeimpään femupropagandaan. Viime aikoina ainakin bloginsa perusteella Soininvaarakin on tosin sortunut kiusanhenkilinjalle, sillä viime kuukauden tuotoksista puolet käsittelee sitä, miten autoilijoille saataisiin rakennettua teknisiä rajoittimia ja automaattista valvontaa. Tämä on asiana siinä määrin mitätön, että asiaan keskittyminen tällä pieteetillä paljastaa meille Osmon ydinvihreyden. Jos joku asia on ideologisesti väärin, sitä ei suoraan haluta kieltää, mutta kiusaa halutaan tehdä niin paljon kuin suinkin pystytään. Näin saavutetaan Vihreyteen keskeisesti kuuluva näennäispositiivisuus muodossa "kyllä, mutta....".

Toinen tyyppiesimerkki Vihreiden siipien suojassa tapahtuvasta myyräntyöstä on Vapaa Liikkuvuus -verkosto. Se ei ole virallisesti vihreä, mutta yllättävän monen vihreän bloginpitäjän sivulta on linkki tämän pellesakin sivuille. Näiden ilveilijöiden agendalla on rajojen avaaminen pummeille, neekereille, tyhjäntoimittajille ja rättipäille, sillä Eurooppa ja valkoinen mies mukamas sortaa niitä muita reppanoita edelleen siirtomaa-aikojen perusteella. Suomella ei ole ollut ikinä yhtään siirtomaata, mutta valkoisen miehen taakka painaa näitäkin yhteiskunnan nettosaajia siinä määrin raskaasti, että katumusharjoituksena pitäisi ottaa elätiksi jokainen laittomasti Eurooppaan päässyt ja lisäksi luopua alkuasukkaita kyykyttävästä viisumi- ja työlupabyrokratiasta.

Energiapolitiikassa puolue on täysin tuuliajolla, sillä se vastustaa sähköä siinä määrin voimaperäisesti, että ainoa hyväksyttävä tuotantomuoto ovat tuulimyllyt, jotka eivät tuota sähköä alkuunkaan tarpeeksi suomalaiseen tarpeeseen pakkasöinä, vaikka koko maa olisi täytetty myllyillä. Ydinvoima on paha, hiilivoima on paha, kaasuvoima on paha, vesivoima on paha, kaikki on paha. Tämän hetken tekniikalla ydinvoimaa puhtaampaa jatkuvaa energiaa ei taida olla olemassakaan, mutta vihreään ajatusmaailmaan ei sovi mitenkään ajatus siitä, että sähköä olisi riittävästi ja se olisi halpaa. Sähkö edustaa markkinataloutta ja riistokapitalismia ja kaikkea muuta kategorisesti pahaa, ja lisäksi sitä tarvitaan inhottavien ja työläistä riistävien yritysten käyttövoimaksi. Näin ollen vihreät mussuttavat energian säästöstä, koska vain siten vastustetaan länsimaista elämäntapaa, joka tosin on ainoa elämäntapa maailmassa, joka hyväksyy vihreyden kaltaisen omaan pakkiin kusemisen eikä lähetä myyräntyöläisiä työleireille tai ammuttavaksi.

Vihreissä on järkevääkin väkeä ja puolueen käsitys yksilönvapauksista on Suomen puolueista tervein. Ikävä kyllä hukkuvat helmet paskaan, kun puolue toteuttaa näennäisesti liberaaliutta hyväksymällä jokseenkin mitä hyvänsä Koijärvellä levitettyjen siipiensä suojaan, jolloin järkevä ihminen ei uskalla äänestää tuota puoluetta, sillä tulos on täydellinen arpalippu. Valituksi voi tulla kaikkia asioita vastustavia kiusanhenkiä, ja valitsematta voi jäädä Tarja Cronbergin kaltainen realisti.

Muiden puolueiden kannalta yhteistyö vihreiden kanssa on pakasta vetämistä. Puoluekuri on löyhä ja jokainen ajaa puolueen sisällä omaa agendaansa ja täyttää naistenlehtiä kiukuttelevalla femupropagandalla. Kukaan ei tiedä, mikä on seuraava trendiaihe, johon väki hurahtaa. Näin puolueen ohjelma ja luotettavuus on jokseenkin naistenlehden myyntiajan mittainen.

Kilpailuvirasto ehdottaa, että lopetetuilta analogisilta TV-lähetyksiltä vapautuneet taajuudet huutokaupattaisiin palveluntarjoajille. Ehdotuksen mukaan huutokauppa toteutettaisiin niin, että ostaja voisi myydä taajuuksia myös eteenpäin.

Tohtori ennustaa kuitenkin, että hallitus päätyy antamaan taajuudet ilmaiseksi tai nimellistä korvausta vastaan. Onhan se tietenkin niin, ettei mitään huutokauppoja kannata järjestää, kun paljon pienemmällä vaivalla taajuudet saa lahjoitettua vaikkapa ranskalaiselle Digitalle, joka sitten hyvää hyvyyttään välittää TV-yhtiöiden ohjelmat kansalaisille – ei toki ilmaiseksi, mutta mehevää korvausta vastaan.

Italian pääministeri kehuskeli maansa rivakoita toimia korruptiota vastaan viime viikon G8-huippukokouksessa. Erityisesti hän piti mainitsemisen arvoisena sitä, että Italiassa korruption vastaista taistelua koordinoi erityinen korruption vastainen virasto.

Häneltä pääsi kaikessa hötäkässä unohtumaan, että hän itse asiassa määräsi kesäkuussa mainitun antikorruptiokomission lakkautettavaksi säästösyistä. Lakkautuksella veronmaksajien rahoja säästyy vuosittain noin kahdeksansataatuhatta euroa (800000€).

Kun tämä säästöpäätös liitetään Berlusconin lainsäädäntöprojekteihin, joiden pääasiallinen tarkoitus on hänen itsensä suojeleminen korruptiosyytteiltä, voi vain ihmetellä paria asiaa. Ensinnäkin, kuinka käsittämättömän tyhmiä italialaiset ovat, kun valitsevat mokoman roiston vallankahvaan kerran toisensa jälkeen? Toiseksi, kuinka äärimmäisen kädettömiä tumpeloita ovat Berlusconin vasemmalle kallellaan olevat poliittiset vastustajat, kun eivät pääse hänestä eroon, vaikka hän kuinka latoisi aseita vastustajiensa käsiin?

Tosin on yksi asia, josta suomalaisten poliitikkojen soisi ottavan oppia Berlusconista. Berlusconi ei nimittäin kumartele pätkääkään EU:hun päin, vaan ajaa täysin häikäilemättä maansa etua sekä yleisellä tasolla että kussakin hallitusten välisessä päätöksessä erikseen. Suomalaiset kuvittelevat pääministeri Vanhasen johdolla, että alistumalla kiltisti milloin mihinkin älyttömyyteen lopussa kiitos seisoo ja pian myönnytykset saadaan takaisin korkojen kanssa. Tällaiselle kuvitelmalle EU-pelurit, kuten Berlusconi ja Puolan Lech Kaczynski nauravat paskaisesti, vaikka eivät ehkä yleensä ihan suoraan päin naamaa, herrasmiehiä kun ovat.

Tohtori lomailee seuraavat pari viikkoa. Blogikirjoituksia saattaa välillä ilmestyä tai sitten ei.

Valtiosihteeri Raimo Sailas kertoi, että inflaation takia kohonneita elinkustannuksia ei pidä kompensoida palkankorotuksilla. Viisaasti sanottu. Palkkaratkaisujen pitää toki perustua työnantajan maksukykyyn eikä mihinkään sokeisiin indeksiehtohin.

Demariksi Sailas on niin viisas mies, että seuraavaksi hän varmaan kertoo, että jatkuvia sosiaalimenoja ei sovi rahoittaa velkarahalla eikä uuden miljardi euroa vuodessa maksavan menoautomaatin rahoitukseksi riitä yhden valtionyhtiön myyminen miljardilla eurolla. Sääli vain, että erityisesti Sailaksen omilla puoluetovereilla on vielä tekemistä näiden itsestäänselvyyksien sisäistämisessä.

Pienkauppiaita kuulemma ärsyttää suuret ABC-liikennemyymälät, sillä ne saavat – huoltoasemia kun muka ovat – olla auki vapaasti, samalla kun kauppojen aukioloa säädellään tarkasti. Tohtori uskaltaa yhä toivoa, että hallitus ottaisi tässä asiassa päänsä perseestään ja vapauttaisi kauppojen aukioloajat lakiin perustuvista rajoituksista. Asia kuuluu superministeri Pekkarisen toimialaan, joten luulisi mokoman pikkuasian hoitamiseen riittävän resursseja. Tarvittava lakitekstikin nimittäin on jo olemassa ajalta, jolloin pikkujoulukahville unohtuneet Kokoomuksen pölvästikansanedustajat unohtivat käydä äänestämässä jo lukkoon lyödyn lain läpi.

Helsigin yliopiston kaikkitietävä professori Tuomas Forsberg kertoi, että USA:n uuskonservatiivinen hallito oli päättänyt hyökätä Irakiin jo ennen syyskuun 11. terrori-iskuja ja saivat iskuista vain hyvän tekosyyn hyökkäykselleen. 98% USA:n ulkopuolisista kansalaisista on samaa mieltä ja mitä luultavimmin myös oikeassa. Sääli, ettei Forsberg nähnyt asiakseen esittää näkemykselleen mitään todisteita, kunhan vain muuten louskutteli leukojaan.

Suomalaista USA-vihaa mukaillen hän myös kertoi, että USA:n presidentinvaalien tulos voi olla ratkaisevan tärkeä Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välisten suhteiden kannalta. Forsbergin mukaan Barack Obaman valinta "saattaisi palauttaa eurooppalaisten menettämää luottamusta Yhdysvaltoja kohtaan". Ilmaan roikkumaan jää arvio siitä, että John McCain syventäisi presidenttinä epäluuloa ennestään. Moinen arvio on yksisilmäinen niin monella tasolla, että oikein hävettää yliopistomiehen puolesta. Ensinnäkin McCainin asenne ns. trans-atlantiseen yhteistyöhön niin kaupan kuin puolustuksenkin osalta on ollut perinteisesti myönteinen. Obama ei juuri asiaan ole ottanut kantaa, vaan hän on lähinnä keskittynyt "tuomme muutoksen" -retoriikkaan, jonka latteudelle antaa sisältöä oikeastaan vain Bushin hallinnon arroganssi. Toiseksi on aika nurkkakuntaista nostaa USA:n ja EU:n suhteiden keskeiseksi ongelmaksi nimenomaan eurooppalaisten epäluulo amerikkalaisia kohtaan, sillä epäluulo on perinteisesti molemminpuolinen luonnonvara.

USA ei varmasti ota Euroopan Unionia vakavasti kansainvälisenä sopimuskumppanina niin kauan, kun EU:n jäsenet eivät pääse sopuun edes pelisäännöistä, joilla heidän yhteisöään hallitaan. Sitä odotellessa Yhdysvallat tietenkin pyrkii kahdenvälisiin neuvotteluihin yksittäisten EU-maiden kanssa asiassa kuin asiassa, jolloin USA:lla on aina vahvempi neuvotteluasema suhteessa pienempään eurooppalaiseen valtioon ja samalla voi nakertaa EU:n yhtenäisyyttä tulevaisuuden varalle, jolloin esimerkiksi kauppasuhteet voivat tulehtua entisestään.

USA:n viranomaisten keräämä lista tunnetuista ja epäillyistä terroristeista on uutistoimisto AFP:n uutisen mukaan kasvanut yli miljoona nimeä käsittäväksi tietokannaksi. Siinäpä sitä riittää FBI:lle vahdittavaa. Myös liikenneturvallisuusvirasto TSA:lla on kylliksi puuhaa, kun pitää antaa lentokentillä kättä nenään kaikille, jotka joko henkilökohtaisesti tai kaiman muodossa ovat päätyneet listalle.

YK:n turvallisuusneuvosto ei saanut aikaiseksi pakotepäätöstä Zimbabwea ja erityisesti sen diktaattoria Robert Mugabea vastaan. Pysyvistä jäsenmaista kaksi – Kiina ja Venäjä – käyttivät veto-oikeuttaan ja vastaan äänestivät lisäksi Etelä-Afrikka, Libya ja Vietnam.

Tämä ei oikeastaan yllätä ketään. Kiina, Libya ja Vietnam ovat diktatuureja, joiden intresseissä ei tietenkään ole diktaattorien ja diktatuurien kansainvälinen tuomitseminen. Venäjän hallintomalli on sekin niin epädemokraattinen, ettei sekään halua antaa maailmalle signaalia, jonka mukaan olisi ihan OK puuttua maan asioihin, jos maan johto huijaa vaaleissa ja käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan. ANC:n johtama Etelä-Afrikka puolestaan on perinteisesti silitellyt Mugabea myötäkarvaan.

Taas on nähty oivallinen esimerkki siitä, ettei YK:sta ole demokratian edistäjäksi tai edes räikeimpien väärinkäytösten oikaisijaksi.

STT välitti meille tänä aamuna tiedon, että suomalaiset maksavat ruuasta kaksinkertaista hintaa verrattuna saksalaisiin. Suomi oli tutkituista Euroopan maista kaikkein kallein.

Vähemmän yllättävä oli uutiseen mukaan otettu rutiinivalhe, jolla kohtuutonta hintaeroa selitetään. Uutisen mukaan "Suomen ruokakustannuksia kasvattaa syrjäinen sijainti sekä hajallaan asuva vähäinen ihmismäärä. Kuljetus- ja varastointikustannukset nousevat suuriksi tiiviimmin asuttuihin alueisiin nähden."

Totta tietenkin on, että uutisessa mainitut syyt nostavat ruuan hintaa Suomessa. Vaikutus ei kuitenkaan ole lähelläkään tutkimuksen osoittamaa hintaeroa, vaan oikea syy löytyy muualta. Täysin huomiotta on uutisessa jäänyt keskittynyt tukkusektori, vähittäiskaupan maltillinen kilpailu sekä koko elintarvikeketjuun pesiytyneet rakenteelliset monopolit.

Ei siinä mitään, että ranskalaiset onnistuvat sotkemaan Suomen lipun värit, sillä onhan se monimutkainen graafinen asetelma, koska siinä on suorastaan kahta väriä. Mutta se on hiukan ärsyttävää, että ranskalaiset ottivat asian kuuleviin korviinsa vasta, kun Suomen ulkoministeriö asiasta virallisesti huomautti.

Kansalliset symbolit ovat tärkeitä ja niille annetaan usein vähän turhankin paljon painoa. Ne kuitenkin ovat kansalaisten sydämissä heidän oman maansa keskeisimpiä tunnusmerkkejä ja ei takuulla ole EU:n kannatukselle hyväksi, että ranskalaiset töpeksivät tuollaisissa asioissa nimenomaan EU-puheenjohtajan tehtävää hoitaessaan. Siispä nyt asia kannattaisi hoitaa kiireen vilkkaan kuntoon sen sijaan, että annetaan kuva suomalaisista pikkumaisena kansana, joka jaksaa marista jostain lipusta, joka ei ole trikolori eikä edes EU:n tähtilippu.

EU:n uudet passisäännöt edellyttävät, että passeihin tallennetaan valokuvan lisäksi myös passinhaltijan sormenjälki, jotta toisen henkilön passin käyttäminen olisi entistä hankalampaa. Tämän asian varjolla sisäministeriö aikoo ujuttaa passilakiin säädöksen, jonka mukaan sormenjäljet talletetaan paitsi passiin myös keskitettyyn sormenjälkirekisteriin. Tekosyyksi on keksitty se, että tällä estetään kansalaista saamasta kahta passia eri henkilötiedoilla.

Tosiasiassa syy tietenkin on se, että kansalaisten sormenjäljet halutaan rekisteriin ihan muuten vain ja passilain varjolla asia on helposti toteutettaessa. Kun sormenjälkirekisteri on perustettu, on vain ajan kysymys, koska kansalaisten sormenjäljet ovat viranomaisten käytettävissä käytännössä mihin tahansa tarkoitukseen. Siihen ei nimittäin tarvita enää kuin yksi kaltoin kohdeltu lapsi, että jokainen poliisin pääsyä sormenjälkirekisteriin vastustava leimataan pedofiiliksi. Sellainen on tämän maan tapa ja siksi mitään ylimääräistä tietoa ei ikinä pitäisi rekisteröidä.

USA:n turvallisuusministeriön virkailija on tehnyt ehdotuksen, jolla lentoliikenteen turvallisuus viimein laitetaan kuntoon ja ikävyyksiä aiheuttavat matkustajat ojennukseen. Ehdotuksen mukaan nykyisin käytössä olevat tarkastuskortit korvattaisiin turvarannekkeilla, johon tallennettaisiin matkustajan ja matkan tiedot. Rannekkeella voitaisiin myös seurata matkustajan ja hänen matkatavaroidensa liikkeitä lähtöselvityksen ja lennolle nousun välillä. Sokerina pohjalla rannekkeessa on ominaisuus, jolla matkustajalle voidaan tarvittaessa antaa kunnon sähköshokki. Shokki on niin voimakas, että se naulitsee saajansa liikuntakyvyttömäksi usean minuutin ajaksi, mutta on kuulemma silti kaikista muista sähköshokkivimpaimista poiketen täysin turvallinen.

Idea on epäinhimillisyydessään ja typeryydessään niin käsittämätön, että Tohtori suorastaan malttamattomana odottaa, milloin amerikkalaiset ottavat sen käyttöön. Tietenkin ranneke on täysin vapaaehtoinen, mutta toisaalta lentokoneella matkustaminenkin on etuoikeus eikä sitä välttämättä tarjota epäilyttäville turvarannekkeettomille nahjuksille.

Hauska puoli ehdotuksessa tosin on, että kuulutus: "Matkustaja Möttönen, tämä on ehdottomasti viimeinen kuulutus lennolle XY666 Las Vegasiin. Saapukaa välittömästi lähtöportille 42. *bzzt* *bzzt*", ei harmita tupakkahuoneessa jumittavan matkustajan takia viivästyvää lentoa odottavia läheskään niin paljon kuin ennen.

Juuri kun ehdittiin kuulla, että Britannian ylin tuomari on valmis soveltamaan muslimien sharia-lakia maansa tuomioistuimissa, niin kuuluu lisää kummia. Britannian poliisivoimissa on nimittäin valmisteilla säännös, jonka mukaan moskeijoissa etsintöihin käytettävien poliisikoirien on käytettävä tassuissaan tossuja. Syy tähän älyttömyyteen on kuulemma siinä, että halutaan välttää konflikteja, koska monet muslimit pitävät koiria "saastaisina" eläiminä.

Tämä luonnollisesti on aivan niin hölmöä kuin miltä kuulostaakin. On oikeasti hyviäkin syitä siihen, ettei koiria pitäisi päästää johonkin tiloihin. Joissain asunnoissa saattaa asua vakavasti allergisia tai astmaattisia ihmisiä, joille koira saattaa tuottaa todellisen hengenvaaran, ja sairaaloissa koirat voivat tuottaa tartuntariskin; ei suurta mutta ylimääräisen kuitenkin. Yleensäkin poliisikoiran kanssa kasvotusten joutuminen on kenelle tahansa traumaattista eikä sitä traumaattisuutta tassutossuilla juuri vähennetä.

Kukaan ei halua poliisikoiraa eikä poliisia kotiinsa tai muuhunkaan yksityiseksi kokemaansa paikkaan. Laki kuitenkin on sellainen, että mikäli poliisilla on peruste tällaiseen tilaan tunkeutua, niin mukana voi tarvittaessa olla poliisikoira tai -koiria. Jos jäniksenpasseja aletaan jakaa, niin kaikella kohtuudella olisi syytä aloittaa ihmisten tunteiden suojelu siitä, että poliisit pyrkisivät olemaan tunkeutumatta ihmisten koteihin syyttä – koirien kanssa tai ilman.

Leicesterin alueen imaami, joka säännöllisesti kommentoi uskonasioita ja vähän muitakin BBC:lle piti kommentissaan koirien tossuttamista hätävarjelun liioittelemisena. Hänen mukaansa muslimit vierastavat koiria, mutta kyseessä on vain kulttuurillinen asia, jossa muslimien pitäisi osoittaa suvaitsevaisuutta koirista pitäviä brittejä kohtaan. Tämä kertookin jo ihan riittävästi siitä, kuinka pitkälle yliymmärtämisen puolelle Britannian pakkosuvaitsevaitsijat ovat jo ehtineet. Toki imaami epähuomiossa kertoo varsin selvästi myös sen, etteivät Britannian muslimit pidä itseään britteinä.

Vuosittainen uutisointi Suonenjoen mansikoista on alkanut. Vaikka se onkin vuodesta toiseen käytännössä yhtä turhanpäiväistä jaaritusta, niin nyt on mukana myös pieni maatalouspoliittinen aspekti.

Kepulainen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on nimittäin päättänyt ottaa harkintaan sen, että Suonenjoen mansikanviljelijät saisivat valtiolta korvauksia vahingoista, jotka raekuuro aiheutti noin 15 hehtaarin mansikkaviljelyksillä. Suomessa on olemassa satovahinkolaki, jonka perusteella katokorvauksia viljelijöille maksetaan, mutta mansikka ei lain piiriin kuulu. Tohtori ehdottaa, että valtio korvaa täysimääräisesti raekuuron aiheuttamat tuhot, jos pystytään osoittamaan, että valtio on kyseisen raekuuron tilannut. Muuten mansikanviljelijät kantakoot yrittäjäriskinsä siinä missä muutkin kansalaiset.

Miksi ihmeessä maajusseja pitää tässäkin asiassa kohdella eri tavalla kuin muita yrittäjiä, palkansaajista puhumattakaan? Jos palkansaaja menee fattaan selittämään, että elämä on vähän potkinut päähän ja tuelle olisi käyttöä, niin sieltä tulee kättä nenään tasan niin kauan, kun henkilöllä on säästöjä tai muuta omaisuutta, jolla elää.

Nicholas Phillips, Englannin ja Walesin tuomioistuinlaitoksen korkein tuomari on ottanut julkisuudessa kantaa sen puolesta, että Britannian tuomioistuimissa voitaisiin joissain tapauksissa soveltaa islamilaista sharia-lakia. Lordi Phillips viittasi lausunnossaan lähinnä riita-asioiden sovitteluun tapauksissa, joissa molemmat osapuolet hyväksyvät sharian käytön. Samalla hän rajasi mahdollisuuksien ulkopuolelle shariaan kuuluvien epäinhimillisten rangaistusten soveltamisen.

Rajoitettunakin tällainen kehitys on erittäin vaarallista. Jos jossain riita-asiassa molemmat osapuolet haluavat sovitella riitansa uskonnollisten opinkappaleiden mukaan, niin pyytäköön sitten sovittelijaksi uskontonsa papin, imaamin, rabbin, gurun tai vaikka viidennen asteen operoivan thetanin. Jos riita jatkuu, niin sitten asia ratkaistakoon tuomioistuimessa, mutta siellä tuomari tulkitkoon ainoastaan maallisia lakeja.

Jos oikeuslaitokseen aletaan hivuttaa uskontoon perustuvia ratkaisuja, niin se tie on loputon. Sen päässä odottaa sekasorto ja ääriliikkeiden nousu. Jos islamilainen voisi saada riitansa ratkaistavaksi valtiollisessa oikeudessa sharian mukaisesti, niin yksi sataprosenttisen varma seuraus tästä olisi se, että monet islamilaiset naiset joko suostuisivat perheoikeudellisten asioittensa ruotimisen sharian mukaisesti tai menettäisivät henkensä ns. "kunniamurhan" kautta. Länsimaisella oikeuslaitoksella on historiassaan monta mustaa hetkeä, mutta yli tuhat vuotta vanhojen uskonnollisten lakien soveltamista 2000-luvun Euroopassa se ei sentään syntisäkkiinsä kaipaa.

Zimbabwesta on ilmaantunut salaa kuvattu video, jossa näytetään käytännössä, miten vaalituloksen oikeellisuudesta pidetään huolta. Videossa zimbabwelaisen vankilan virkailijat käyvät äänestämässä ja heidän esimiehensä komentaa äänestäjät avaamaan äänestyskuorensa ja näyttämään äänestyslipun ennen kuoren uudelleen sulkemista ja pudottamista uurnaan.

Oikeastaan tämä uutinenkin on jo vähän turha, sillä kaikki tietää jo, että Mugaben pellevaalit olivat alusta loppuun huijausta. Tällainen uutinen saattaa antaa joillekin kuvan jollain lailla yksittäisestä vilpistä, kun tosiasiassa suuressa osassa Zimbabwea Mugabea vastaan äänestäminen olisi tiennyt hengen menoa tai ainakin kunnon selkäsaunaa – niin ja tietenkin äänestämisen jäämistä yritykseksi.

Viimeinen noin puolentoista vuoden jakso on tuottanut paljon mieleenpainuvaa mutta totuusarvoltaan kyseenalaista mukatietoa. Taloutta ennustamassa on epämääräinen joukko konsulttitaustaiselta haiskahtavaa sakkia, jonka kosketus tosielämään on vajavainen tai sitä ei ole ollenkaan. Tavatonta ei ole sekään, että rahoja liikuttelemassa ja luottoluokituksia antamassa on tyyppejä, jotka eivät ole päivääkään tehneet oikeaa työtä jossain finanssi- ja ennustussektorin ulkopuolella.

Ensimmäisenä kotimaiset talousennustajamme olivat joskus viime keväänä sitä mieltä, että talous kasvaa maailmalla vahvasti ja ennen kaikkea Suomessa ei ole mitään mustia pilviä missään, joten osakekurssitkin nousevat kohisten ja nyt kannattaa sijoittaa. Oikeastaan kukaan tästä sakista ei osakekurssien huippukohdassa osannut muuta kuin ennustaa lisää kasvua.

Tämän jälkeen meille paljastui USA:n subprime-kriisi. Siinähän ei ole sinänsä mitään kovin ihmeellistä, sillä bisnes on perustunut siihen, että lainataan rahaa maksukyvyttömille ilman mitään ajatusta saada rahoja ikinä takaisin, ja sen jälkeen myydä lainat eteenpäin luottoluokittajien parhaaksi a-ryhmäksi julistamissa instrumenteissa. Maailman sijoitusvirtoja, korkomarginaaleja ja kaikkea muutakin ohjaillaan luokituslaitosten analyysien perusteella, sillä näiden laitosten ydinbisneksenä pidetään sijoitusinstrumenttien riskiluokittelua. Yksikään luottoluokittaja ei ole huomannut viimeisen viiden vuoden subprime-rallin aikana, että melkein kaikki könttänä eteenpäin myytävät lainasalkut ovat roskalainaluokkaa.

Subprime-kriisin kärjistyttyä syksyllä suuriin luottotappioihin ympäri maailmaa povasivat kotimaiset ennustajat, että suomalaisia pankkeja tämä ei tule koskemaan mitenkään. Tässä arvauksessaan he olivat oikeassa. Sen sijaan heti perään he ennustivat subprime-kriisin jäävän lyhytaikaiseksi ja vaikuttavan muutenkin lähinnä USA:n markkinoilla ja ehkä hitusen Britanniassa. Talous euroalueella kasvaa kohisten ja Suomessa varsinkaan ei ole syytä huoleen, sillä talous kasvaa vielä euroaluettakin rivakammin.

Luottokriisi pitkittyi ja Britannia lipsahti USA:n perässä taantumaan alkuvuodesta. Ennustajaeukot päättelivät, että kyseessä on näiden maiden rakenteellinen ongelma, joten euroalueella talous kasvaa kohisten ja Suomessa erityisen kohisten. Öljyn hintakehitys ja inflaatio noteerattiin pieninä uhkina taivaanrannassa, mutta ennustusten numeroihin näillä ei ollut vaikutusta.

Enää talous ei kasva euroalueellakaan kohisten. Tanskan lipsahtamisesta taantumaan kuulimme jo, Espanjassa ja Italiassa on puhjennut kiinteistökupla. Ranskan merkitys sivistyneen Euroopan taloudelle on aina ollut vähäinen. Saksassa menee vielä näennäisen hyvin, koska autoteollisuudella on vielä vanhojen tilausten toimituksia, mutta sekin sukeltaa tuota pikaa, sillä ei senkään maan talous ja vienti kestä nykymallissaan 150 dollarin öljyn hintoja.

Suomalaiset ennustajat ovat tällä hetkellä sitä mieltä, että euroalueen talouskasvu "hidastuu", mutta Suomi selviää tästäkin kuin koiras veräjästä syistä, jotka Herra yksin tietää.

Uskokoon ken tahtoo. Tohtori ei usko vaan ennustaa Suomen ajautuvan lamaan puolen vuoden kuluessa. Kun osakkeiden viimeisen puolen vuoden kurssilaskua kukaan ei ole osannut ennustaa oikein, taitaa Tohtori siirtyä ostolaidalle, kun ennustajat viimein huomaavat, ettei heidän vuoden ajan povaamansa osakekurssien nousu toteutunutkaan vaan suunta on ehkä jopa alaspäin. Siitä tuskin enää kovin paljon alemmaksi pääsee.

Hesarin otsikon mukaan Suomen viranomaiset haluavat lisätä Internetin valvontaa rasismin pelossa. Jutun leipätekstissä valvontaa, etenkin blogien kyttäämistä, kannattivatkin jo "suomalaiset", ikäänkuin moisen ehdotuksen takana olisivat sankat kansanjoukot.

Jälleen kerran Hesarin kritiikittömyys sananvapausasioissa jaksaa hämmästyttää. Mikä tahansa ehdotus, jonka tekee valtakunnansyyttäjä Mika Illman ja jota kannattaa pakolaisvaltuutettu Johanna Suurpää – tai päinvastoin – tuntuu Suomen "johtavassa sanomalehdessä" saavan yllin kyllin palstatilaa ja myötäsukaista arviointia, josta voisi päätellä kyseessä olevan vähintäänkin miljoonapäisen kansalaisliikkeen ajama asia tai ainakin lähes kaikkien viranomaisten sydämen asia. Tämä siis sen sijaan, että mainittaisiin kyseessä olevan kahden monikulttuuriuskärpäsen pureman vinksahtaneen vasurikontrollifriikin höpinä, joka kannattaisi unohtaa ilman sen kummempaa käsittelyä.

Venäläisyrittäjät ovat alkaneet tarjota Pietarin ja Helsingin välisiä taksimatkoja. Alle 40 eurolla asiakas kuljetetaan ovelta ovelle. Matkaa tuolle välille kertyy nelisensataa kilometriä, joten kiskurihinnasta ei tosiaankaan ole kysymys. Jos ottaa suomalaisen taksin vaikkapa Helsingin rautatieaseman taksitolpalta, niin Pietariin päin matkaava pääsee neljällä kympillä juuri ja juuri Sipooseen – ensi vuodenvaihteen jälkeen tuskin sinnekään, vaan matka katkeaa jo Helsingin puolella. Vaikka matkaan lähtisi omalla autolla, niin Suomesta 40 eurolla täytetty keskivertohenkilöauton bensatankki olisi jo ennen Viipuria tyhjä kuin Pekkarisen vaalikassa.

Tällaiseen hävyttömyyteen on toki saatava tolkku ja sitä tolkkua jakaa Suomen aina valpas Rajavartiolaitos. He sakottavat venäläistakseja rajalla nykyään jo päivittäin perusteenaan luvaton taksitoiminta. Suomen ja Venäjän välillä ei nimittäin ole rajan ylittäviä taksikyytejä koskevaa valtiosopimusta, joten periaatteessa venäläistaksi tarvitsisi suomalaisen taksiluvan, jotta se voisi kuljettaa matkustajansa perille myös Suomen puolelle rajaa.

Kun tieto päivittäisestä sakottamisesta yhdistetään valistuneeseen arvaukseen siitä, että tuskin näitä ylikansallisia pietarilaistaksifirmoja kovin montaa on, voisi joku ehkä miettiä, miksi rikos sen kun rehottaa. Voisiko syy olla siinä, että venäläiset taksikuskit eivät välitä paskan vertaa saamastaan sakosta, sillä Suomen ja Venäjän väliltä puuttuu myös sakkojen perimisen mahdollistava valtiosopimus.

Mitäpä jos pietarilaiset taksit alkaisivat kutsua itseään charter-busseiksi? Päätellen Temppeliaukion kirkon ympärillä päivittäin kokoontumisajojaan pitävistä kymmenistä venäläisissä rekisterikilvissä olevista seuramatkalaisia kuljettavista tilausbusseista, heidän toimintansa laillisuuteen ei rajamiehillä ole huomauttamista. On muuten mielenkiintoinen yksityiskohta, että moni näistä venäläisbusseista on nimikoitu saksalaisen matkatoimiston maalauksin ja matkustajat ovat – niin – saksalaisia turistejapa tietenkin.

Puolan presidentti Lech Kaczynski ei allekirjoita Lissabonin sopimusta, koska se on hänen mukaansa tarpeetonta sen jälkeen, kun irlantilaiset hylkäsivät sopimuksen kansanäänestyksessä.

Asiallisesti presidentti on tietenkin oikeassa, mutta hieman hän ujostelee oikeata syytä jättää sopimus vahvistamatta. Varsinainen syyhän on tietenkin se, että Kaczynski haluaa maansa Irlannin rinnalle iltalypsämään myönnytyksiä sopimukseen, kun sopimusta aikanaan aletaan sorvaamaan irlantilaisille kelpaavaan muotoon.

Kovin suuri ennustaja ei tarvitse olla huomatakseen myös sen, että ennemmin tai myöhemmin iltalypsäjien joukkoon liittyy myös Silvio Berlusconin omistama hallitsema Italia.

EU-iltalypsyssähän ei sinänsä ole mitään paheksuttavaa. Tohtoria pistää vain vihaksi se, että Suomen hallitus pelaa aina korttinsa etukäteen, jolloin jatkoneuvotteluissa on vain yksi suunta: uusia myönnytyksiä on tehtävä "yhteisen edun nimissä".

Uutistoimisto AFP kertoo, että iranilaiset aikovat kaivaa raja-alueelleen 320000 hautaa, jotta nämä ovat sitten kätevästi valmiina kaatuneita vihollissotilaita varten, jos USA tai Israel hyökkää maahan. Asiasta kertoi kenraali Mir-Faisal Bagherzadeh.

Ihan hienoa propagandaa, mutta voisi kuvitella jopa keskivertoiranilaisen tajuavan – muunmaalaisista puhumattakaan, että mikäli USA ja Israel päätyvät sotilaalliseen ratkaisuun Iranin ydinohjelman taltuttamiseksi, se tarkoittaa käytännössä, että Iranin ydinlaitokset pyyhkäistään maan pinnalta intensiivisellä ilmapommituksella. Vaikka iranilaiset pudottaisivat joka ainoan hyökkäävän lentovimpaimen ja telottaisivat pilotit, niin siitä ei vielä kovin paljoa haudantäytettä saisi.

Zimbabwessa astuu tänään presidentin virkaan tuttu mies. Väkivaltaisen vaali-ilveilyn jälkeen Robert Mugabe vannoo pilkkanaan pitämänsä virkavalan jo neljänsien peukaloitujen vaalien jälkeen.

Tästä eteläisen Afrikan Ceausescusta kirjoitettiin aikanaan suomen lehdistössä mm. seuraavasti: "Mugabe kuuluu niihin afrikkalaisiin kansanjohtajiin ja valtiomiehiin, joilta monet muunväriset poliitikot voisivat oppia eräitä tärkeitä asioita", ja seuraavasti: "Mugabe on epäilemätä realisti, joka pystyy nousemaan poliittisten intohimojen, kostonhalun ja ideologisten tunteenomaisuuksien yläpuolelle paremmin kuin monet valkoisten ns. kulttuurikansojen johtajat".

Itse Mugabe on puolestaan vakuuttanut, ettei opposition pääse Zimbabwessa valtaan hänen elinaikanaan. Tiukan paikan tullen Mugabe sanoo olevansa kannattajineen valmis ajamaan maansa täyteen sisällissotaan pitääkseen opposition pois vallankahvasta. Jos Zimbabwen muutos tosiaan vaatii sen, että Mugabe potkaisee tyhjää, niin toivottavasti se tapahtuu mahdollisimman pian. Ikävä kyllä jo 84-vuotias Mugabe on ainakin toistaiseksi osoittautunut ikävän sitkeähenkiseksi.

Helsingin kaduilla näkyy näin kesäaikaan jos jonkinnäköistä euronpummaajaa. Eniten palstatilaa saavat pääasiassa Romaniasta kotoisin olevat kerjäläiset, jotka yleensä anelevat almuja kadunkulmassa polvillaan. Sanotaan, että he ovat osa ylikansallista järjestäytynyttä kerjäläisjoukkoa, joka tällä kertaa on valinnut toimipaikakseen Helsingin ja muutaman muun Suomen suurimmista kaupungeista. Kerjäläisten yhdenmukainen käyttäytyminen vihjaa, että he tosiaan olisivat järjestäytyneen organisaation kenttätyöntekilöitä.

Ainakin asenne on kohdallaan Simonkadun ja Mannerheimintien kulmassa kerjäävällä.

Näistä polvillaan kerjäävistä on varsinaisessa työssään harvinaisen vähän riesaa. He eivät roiku kenenkään hihassa eivätkä vaadi ketään pysähtymään kuuntelemaan paasaustaan. On toki tunnustettava, että ainakin osa näistä kerjäläisistä tekee firabelihomminaan erilaisia pieniä ja vähän suurempiakin omaisuusrikoksia ja vakavammistakin rötöksistä on kuultu. Silti varsinaisena vitsauksena ei ainakaan Tohtori heitä nykyisellään pidä, vaikka mielummin antaakin killinkinsä vaikkapa supisuomalaiselle spurgulle, koska silloin ainakin tietää avustuksen menevän tositarpeeseen.

Romanialaisten kerjäläisten Suomeen rantautumiseen voi toki kukin suhtautua miten mielii, mutta sitä ei voine kukaan kieltää, että asenne ja nöyryys heillä ovat kohdallaaan ainakin noin julkisesti.

Ihan toista luokkaa ovat sitten näiden omasta mielestään parempimaineisten kerjäläisorganisaatioiden agentit, jotka päivystävät kaupungilla kansioineen ja ovat hihassa roikkumassa, vaikka siihen ei antaisi pienintäkään aihetta. Nämä niinkutsutut "feissaajat" edustavat milloin mitäkin paskasakkia. Heistä ohi usein hirveän vaikea päästä ohi kohteliaasti ja ystävällisenkin kiellon jälkeen saa helposti peräänsä huudon: "Eikö ilmastonmuutos koske sinua?", tai: "Eivät siis nälkäiset lapset kiinnosta!" Ja tietenkin nämä tyypit lorvivat aina samoissa paikoissa, joten vaikkapa työmatkallaan Kampin Narinkkatorin tai Kolmen Sepän aukion kautta kulkevat saavat päivittäin pari kertaa kohdata nämä päällekäyvät ammattipummit.

Tohtorin oppinut ystävä ehdotti joskus katupummaamiseen uusia sääntöjä. Niiden mukaan pummaaminen olisi ollut täysin sallittua, mutta sen olisi aina tapahduttava istualtaan, selkä seinää vasten ja metelöimättä. Tohtori on valmis liittämään luvalliseen kerjäämiseen myös polvillaan tapahtuvan anelemisen, mutta edellyttää, että kansainvälisten kerjäläisliigojen ns. "feissaajat" toimivat samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin pummit – ikävä ei tulisi, vaikka mokomat työnvieroksujat katoaisivat katukuvasta kokonaan.

Hämeenlinnassa kuluneella viikolla olivat leivättömän pöydän ääressä kaksi päiväkodin työntekijää, jotka syytteen mukaan näkivät työtehtävissään asiakseen pakottaa voimakeinoin 2-4 vuotiaita lapsia syömään ja vieläpä pakottamaan erään 2-vuotiaan lapsen syömään kertaalleen oksentamansa murot uudelleen. Juttuun liittyy myös muuta lasten kaltoin kohtelua.

Jos syytteet ovat totta, niin syytetyt ansaitsisivat huomattavasti tuntuvammat seuraamukset kuin syyttäjän ajamat sakkorangaistukset. Vähintäänkin potkut, ehdollinen vankeusrangaistus ja takuut siitä, etteivät moiset "hoitoalan ammattilaiset" enää ikinä työskentele lasten parissa, olisivat paikallaan. Ylipäänsä he saavat olla tyytyväisiä, ettei joku suivaantunut lapsen isä – tai äiti – ole jo sotkenut heitä suohon.

USA:n korkein oikeus määritteli ennen kohtuullista kolmen ja puolen kuukauden kesälomaansa Washingtonin käsiaseiden omistusta ankaralla kädellä rajoittavan lainsäädännön osin perustuslain vastaiseksi. Päätöksessään oikeus totesi muun muassa, ettei mikään Yhdysvaltain osavaltio voi säätää lakia, joka kategorisesti kieltää käsiaseiden omistuksen, ja että jokaisella amerikkalaisella on oikeus omistaa käsiase puolustaakseen itseään, kotiaan ja yhteisöään.

Oikeus totesi päätöksessään myös, että perustuslaki ei estä lainsäädäntöä, jolla rajoitetaan aseen omistamista esimerkiksi mielenterveysongelmaisilta tai rikosrekisterin omaavilta. Samoin myös aseiden kieltäminen erikseen määritellyissä paikoissa, kuten kouluissa tai liittovaltion rakennuksissa, on oikeuden mukaan mahdollista perustuslain puitteissa.

USA:n perustuslaki on aika kummallinen rakennelma. Se on säädetty ikuiseksi eikä sitä ole historiassa muutettu. Sitä voidaan ainoastaa täydentää perustuslaillisilla lisäyksillä, joita on vuosisatojen varrella kertynyt 27 kappaletta. Itse asiassa kansalaisten oikeus kantaa asetta pohjautuu sekin perustuslain lisäykseen, järjestyksessään toiseen, joka tuli voimaan vuonna 1791. Kaikki muut lait ovat perustuslaille alisteisia ja perustuslain vastainen laki ei ole laki ollenkaan. Perustuslain korkein tulkitsija on USA:n korkein oikeus ja, jos korkein oikeus määrittelee jonkun lain perustuslain vastaiseksi, lakkaa laki olemasta laki välittömästi.

Amerikkalaisesta systeemistä ja politiikasta voi olla montaa mieltä, mutta Tohtorin mielestä vallan kolmijaon puolesta on erittäin hyvä, ettei lainsäädännön laillisuus ole pelkästään poropeukaloiden poliitikkojen varassa.

Suomessahan perustuslakituomioistuinta ei ole ja lakien perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta. Lisäksi perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja voidaan säätää aivan vapaasti, kunhan niitä säädettäessä noudatetaan perustuslain säätämisjärjestystä, joka käytännössä edellyttää lain käsittelyä kaksilla peräkkäisillä valtiopäivillä sekä hyväksymistä kahden kolmasosan enemmistöllä; ei sen enempää. Voi vain kuvitella, millaiseen muotoon USA:n perustuslaki olisi muutettu, jos syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen USA:n kongressi olisi paniikkitunnelmissa voinut rukata sitä mielensä mukaan kahden kolmasosan enemmistöllä – viiden kuudesosan enemmistöllä vaikka päivässä. Onneksi näin ei ole.

Suomessa lakien suhdetta perustuslakiin ei suuremmin pohdita. Tämä johtuu tietenkin siitä, ettei sillä perinteisesti ole suurempaa merkitystä. Kun perustuslakivaliokunnan enemmistö, joka tietenkin heiastelee eduskunnan enemmistöä, tekee poliittisen päätöksen ja tulkitsee lakiehdotuksen olevan perustuslain kanssa sopusoinnussa ja sellaisena käsiteltävä normaalilla menettelyllä, tulee laki eduskunnan päätöksellä voimaan ja viranomaisten ja tuomioistuinten on sitä sovellettava. Tästä syystä Suomessa voidaan aivan pokkana säätää vaikkapa laki, jonka mukaan perintövero on erilainen sen mukaan, satutko olemaan maajussi, yksityisyrittäjä vai palkansaaja. Sillä, että kyseinen laki on räikeästi ristiriidassa Suomen perustuslain määrittelemän kansalaisten yhdenvertaisuuden kanssa, ei ole mitään merkitystä. Valittaa voi vaikka paaville, mutta laki voidaan kumota vain toisella lailla.

Tämä kuitenkin on asia, joka Suomessa on hyvää vauhtia muuttumassa. Vaikka Suomen poliitikot eivät itseriittoisuudessaan tunnustakaan perustuslakituomioistuimen tarvetta, niin Euroopan Unionin myötä lakien ja muiden säädösten välinen alisteisuus on asia, jota joudutaan pohtimaan hyvinkin usein. Kansallinen lainsäädäntö väistyy EU-lain tieltä ja oikeusjuttuja jatketaan Suomen korkeimman oikeuden jälkeen aina tarpeen tullen EU-tuomioistuimessa, joka voi heittää suomalaisen lain tunkiolle. Jos Euroopan Unionin perustuslaki – millä nimellä sitä loppujen lopuksi sitten kutsutaankin – tulee joskus voimaan, saatetaan myös suomalaista perintöverotusta ruotia aikanaan EU-oikeudessa.

Ei ole kunniaksi Suomen poliitikoille, että perustuslain valvontakin on asia, joka täytyy Suomeen hivuttaa puoliväkisin eurobyrokaattien toimesta.

Keskustan varapuheenjohtaha kertoi tänään julkiselle sanalle seuraavaa koskien aikaisempaa suunnitelmaansa haastaa Keskustan istuva puheenjohtaja Matti Vanhanen vuoden 2010 puoluekokouksessa sekä viimeisen kuukauden vellonutta vaalirahoituskeskustelua: "Onko puheenjohtajuus tavoittelemisen arvoista, sitä joutuu nyt painavasti punnitsemaan. Tohdin sen sanoa, että viimeaikaisella keskustelulla on ollut vaikutusta myös siihen, että oma motivaationi on kehittynyt heikentyvään suuntaan. Olen hyvin innostunut nykyisistä tehtävistäni, mutta emmehän me olisi ihmisiä, jos tällainen ei olisi jättänyt jälkeä."

Suomeksi sanottuna Lehtomäki laittautuu uhrin osaan, vaikka hän olikin yksi vaalirahoitustaan pimittäneistä.

Huomasiko muuten kukaan, kuinka paljon tuo Lehtomäen kommentti muistutti edesmenneen presidentti Urho Kekkosen lausuntoja? Lehtomäki on tainnut tutkia idolinsa uraa ja puheita varsin tarkasti, mikä sinänsä on aivan paikallaan. Mutta eihän noin vanhanaikainen puheenparsi peiteltyine uhkauksineen syrjään astumisesta sentään kovin hyvin istu nuorelle naiselle, joka ei sentään aivan vielä ole Kekkosen tapaan juurtunut kansakunnan kaapin päälle.

EU-parlamentin selvityksessä ollaan huolissaan Internetissä julkaistavista blogeista. "Tarvitsemme laatutakeita Pitää tuoda ilmi, kuka kirjoittaa ja miksi."

Hohhoijaa.

Blogeja verkosta löytyy joka lähtöön ja useat blogit ovat kieltämättä kiusallisia niin vallanpitäjille kuin muillekin – milloin haukutaan valehtelevaa hallitusta ja milloin keskinkertaista mutta ylihintaista ravintolaa. Toki blogeissa on myös paljon virheellistä ja puolueellista tietoa, mutta siinä suhteessa blogien tuskin tarvitsee hävetä yhtään muun tiedonvälityksen rinnalla. Nykymaailman mediatulvassa pärjää vain, jos osaa harjoittaa riittävää lähdekritiikkiä. EU:n laatutakeet eivät sitä muuta miksikään.

Vaikka blogien ja bloggaajien ahdistelemisella ei suoranaisesti pyrittäisikään sananvapauden rajoittamiseen, on syytä muistaa, että erityisesti poliittisia blogeja pidetään hyvin laajasti ongelmallisina nimenomaan autoritäärisille valtioille, joista esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Kiina, Valko-Venäjä ja Burma. Vaikka Euroopan Unionia ei ainakaan toistaiseksi ole luettava diktatuurien joukkoon, on sananvapauden kaventamisyritykset kuitenkin nitistettävä alkuunsa. Muistakaa, että useampi esi-isä (ja miksei -äitikin) on menettänyt henkensä taistellessaan juuri niiden oikeuksien puolesta, joita nykymaailmassa ollaan ottamassa pois milloin milläkin tekosyyllä.

Hallinto-oikeus määräsi Suojelupoliisin antamaan Nelosen uutisten toimittajalle hänen pyytämänsä kopion ns. Tiitisen listasta. Tietenkin Supo valittaa asiasta ja lopullisen päätöksen tekee KHO joskus ensi vuonna, mutta jo tehty päätöskin on omiaan tuottamaan kylmän ringin persuuksiin parillekymmenelle suomalaiselle.

Vaikka listalta tuskin löytyy mitään mahdottoman ihmeellistä, on sen ympärille vuosien jahnaamisen tuloksena syntynyt sellainen huhujen ja juorujen sotku, että se voidaan selvittää vain julkaisemalla lista. Mitään järjellistä syytähän listan salaamiseen ei ole, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että tällä käräjöinnillä Supo pitää huomion poissa muista mahdollisesti hyvinkin paljon merkittävämmistä julkisuusongelmista.

Kovin huolissaan listalla olevien suomalaisten ei tarvitse olla. Sen kertoo jo tosiasia, että edes Jaakko Laakson tapaiset kätyrit eivät missään vaiheessa ole joutuneet vastuuseen tekemisistään.

Kaleva kirjoittaa: "Kaikki EU-johtajat ovat sitä mieltä, että Lissabonin sopimusta tarvitaan, jotta voidaan parantaa kansalaisten asemaa heitä suoraan koskevissa asioissa, kuten huoltajuusasiat, maahanmuutto, tietosuoja ja kansainvälisen rikollisuuden vastainen taistelu".

Pessimisti voisi sanoa tuon tarkoittavan sitä, että Lissabonin sopimus mahdollistaa huoltajuus- ja avioeroasioiden käsittelyn pohjoismaissa eteläeurooppalaiseen tai jopa pohjoisafrikkalaiseen tyyliin, harmonisoi maahanmuuton lieveilmiöt kaikissa EU-maissa ranskalais-brittiläiselle tasolle ja antaa viranomaisille rajattomat urkintavaltuudet kansalaisten yksityiselämään, kunhan vain muistetaan käyttää tekosyynä terrorismia tai veronkiertoa – noita nykymaailman kahta suurinta vitsausta.

Tohtorin mielestä EU ja erityisesti euro on erittäin hyvä juttu Suomelle ja useimmille muillekin EU-maille; ei vähiten Lissabonin sopimuksen kansanäänestyksessä torjuneelle Irlannille. EU:n liittovaltiokehityskään ei sinänsä lähtökohtaisesti ole mitenkään huono asia, mutta se, että asiaa ajetaan lähinnä puolitotuuksilla, latteuksilla sekä suoranaisilla valheilla, voi johtaa vain EU:n kannatuksen laskuun.

Hesarista kuuluu taas vaihteeksi kummia. Toimittaja Heikki Arola kirjoittaa otsikolla "Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta" seuraavaa:

Euroopan unionin sisäistä päästökauppaa on käyty nyt kolmen ja puolen vuoden ajan. Järjestelmästä on kehittynyt valtaisa valtiollinen tukiaisautomaatti, jonka kautta yksin Suomessa jaetaan satoja miljoonia euroja rahaa kaikelle sähkön tuotannolle.

Valtio jakaa päästöluvat ilmaiseksi hiilisähkön tuottajille, mutta ne eivät hyödytä pelkästään hiilituottajia, vaan kaiken sähkön tuottajia. Kohoavien sähkön hintojen kautta massiivisen tuen korjaavat myös ydinvoimalla ja vesivoimalla sähköä tekevät yhtiöt.

Suomessa erityisen kiinnostavaa on se valtiollinen tuki, jota päästökaupan kautta saa ydinvoimateollisuus.

On varsin käsittämätöntä, miten toimittaja on saanut juttunsa faktat käännettyä ydinvoimateollisuuden kritiikiksi, ellei sitten kyseessä ole ns. tarkoitushakuinen uutisointi.

Jo jutun yllä siteeratut kolme kappaletta herättävät kaksi kysymystä, joita toimittaja ei ole älynnyt tai halunnut esittää. Siispä Tohtori esittää ne toimittajan puolesta:

1. Miksi päästökauppa nostaa sähkön hintaa, jos energiantuottajat saavat tarvitsemansa päästöoikeudet ilmaiseksi?
2. Miten kivihiilen polttamisen subventointi ilmaisilla päästöoikeuksilla on ydinvoiman tukemista?

Koko päästökaupan idea on siinä, että se kannustaa teollisuutta vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä. Tekemällä päästöoikeuksista vapaasti kaupattavia arvopapereita suunnataan päästöjen vähennykset sinne, missä niitä voidaan tehdä mahdollisimman tehokkaasti. Ne hiilidioksidia ilmakehään tupruttavat firmat, jotka eivät pysty omia päästöjään vähentämään, joutuvat päästökaupan myötä osallistumaan päästötalkoihin ostamalla päästöoikeuksia, jolloin markkinahintaan, jolloin kyseiset päästöt jäävät tuottamatta jossain muualla.

Tietenkin tämä on vain utopistista teoriaa, koska valtiot tukevat tupruttelijoita ilmaisilla päästöoikeuksilla. Tämäkään ei vielä sinänsä tuhoaisi päätökaupan toimintaperiaatetta, mutta ikävä kyllä siihen liittyy vielä toinen epäterve ilmiö. Nimittäin jos joku hiilisähköfirma päättäisi vähentää tuotantoaan tai muuttaa sitä vähäpäästöisemmäksi kannustimenaan se, että näin toimimalla se voisi myydä käyttämättä jääneet päästöoikeutensa markkinahintaan, niin samalla hetkellä poliitikot olisivat kuorossa huutamassa: "windfall tuotot, windfall tuotot", ja vaatimassa yhtiölle raippaveroja, vaikka oikeasti yhtiö olisi tekemässä juuri sitä, johon päästökauppajärjestelmän on tarkoitus kannustaa.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ykskantaan ilmoittanut, että ilman Lissabonin sopimuksen voimaantuloa Euroopan Unioni ei voi laajentua. Saksan liittokansleri Angela Merkel on asiasta samaa mieltä. Sinänsä nämä kommentit tuntuvat aika merkityksettömiltä, koska EU:n päätöksenteon uudistamisesta ennen uusien jäsenmaiden hyväksymistä on sovittu EU:n nykyisessä perussopimuksessa – Nizzan sopimuksessa.

Lähemmin tarkasteltuna lausunnot asettavat kuitenkin uusia mutkia Lissabonin sopimuksen nyt jo kiviselle taipaleelle. Nyt nimittäin tyhmempikin käsittää, että helpoin tapa pitää Turkki unionin ulkopuolella on torpedoida Lissabonin sopimus. Näin siis seuraavan kerran, kun irlantilaiset pakotetaan äänestämään kosmeettisesti muutetusta Lissabonin sopimuksesta, on kyseessä entistä selvemmin äänestys EU:n laajenemisesta Turkkiin ja muihin sellaisiin maihin, joita keskiverto EU-kansalaiset eivät todellakaan toivota avosylin tervetulleeksi.

Saapa nähdä millaisella demokratiaa pilkkanaan pitävällä peppudiilillä euroeliitti junailee EU:n perussopimusuudistuksen ja sitä kautta 70 miljoonaisen muslimimaan EU-jäsenyyden.

Korkeista polttoaineiden hinnoista suivaantuneet kuljetusyrittäjät aikovat haitata juhannuksen menoliikennettä torstaina jumittamalla rekkoineen Etelä-Suomen ruuhkaisia valtateitä matelemalla muun liikenteen seassa.

Tohtori ihmettelee, mihin tällä oikein pyritään. Ilmeisesti tarkoituksena on tuhota viimeinenkin solidaarisuus, jota keskivertokansalainen vielä tuntee kannattavuutensa kanssa kamppailevia kuljetusyrittäjiä kohtaan. Mikäli näin on, niin sitten keino on varmasti toimiva. Mitään muuta vaikutusta tuollaisella mielenilmauksella tuskin on.

Mitä taas tulee siihen, että kuljetusyrityksiä on vaarassa kaatua siksi, että niillä on pitkiä kuljetussopimuksia, joihin ei ole kirjattu mahdollisuutta korottaa tariffeja polttonesteen hintojen oleellisesti noustessa, niin siitä kyseiset kuljetusliikkeet saavat syyttää vain itseään. Jos liikkeenharjoittaja tekee tuollaisen sopimuksen ja polttaa näppinsä dieselin hinnan noustessa, niin sitä kutsutaan realisoituneeksi yrittäjäriskiksi.

Jos valtio yhtäkkiä ryntäisi pelastamaan moiset hölmöilijät, vääristäisi se auttamatta kilpailua niiden vahingoksi, jotka ovat olleet viisaampia sopimuksia sorvatessaan ja sitä kautta aiemmin hävinneet tarjouskilpailuja hintoja polkeville firmoille, jotka ovat olleet valmiita sitoutumaan pitkiin kiinteähintaisiin sopimuksiin. Tämä olisi ristiriidassa niin EU:n kuin kansallisenkin kilpaululainsäädännön kanssa.

Sitä paitsi polttoaine on kallista kaikille. Ihan samalla periaatteella pitäisi kaikkien autoilijoiden saada valtiolta avustusta bensalaskunsa maksamiseen. Ja kun sille tielle lähdetään, niin miksei saman tien laiteta kaikkia veroja valtion maksettaviksi, sillä verothan ne vasta kalliiksi käyvätkin.

Helsingin Sanomat tuntuu käyttävän edelleen joka ainoan tilaisuuden luvallisten ampuma-aseiden haltijoiden panetteluun ja enemmän tai vähemmän avoimiin vaatimuksiin lupajärjestelmän kiristämisestä.

Lehden tämänpäiväinen kirjoitus Ylitornion ampumatapauksesta, jossa 88-vuotias mies ampui vaimonsa ja kaksi kehitysvammaista lastaan sekä itsensä, sai tavan mukaan viereensä erillisen pohdintauutisen, jossa siteerattiin viranomaislähdettä, jonka mukaan pelkästään korkean iän perusteella ei ampuma-aseen hallussapitolupaa voida peruuttaa. Ei voida, eikä pidäkään voida, sanoo Tohtori.

Kuitenkin Hesari tiesi myös kertoa, että tässä tapauksessa käytetyt tuliaseet olivat luvaton revolveri, jonka tappaja oli ilmeisesti yli 60 vuotta sitten hankkinut itselleen sotamuistoksi, sekä katkaistu haulikko, jollaiseen ei lupaa saa millään perusteella.

Oli miten oli, kaikille perheensä ja itsensä tappamista suunnitteleville Tohtorilla on vain yksi neuvo: ensimmäiseksi tapettavaksi on aina parasta valita itsensä.

Miten Tohtorin tutkasta pääsikin lipsahtamaan ohi viime viikon ajatuspieru, jonka tällä kertaa tarjoaa Euroopan komissio.

Komissio kuulemma aikoo ehdottaa EU:n jäsenmaille lakipakettia, jolla säädettäisiin ns. Robin Hood- vero, joka kohdistuisi "kovia voittoja keränneisiin" energiayhtiöihin ja jonka tuotolla tuettaisiin kotitalouksia, jotka "kamppailevat kohonneiden polttoainelaskujensa kanssa".

On täysin idioottimaista kuvitella, että energiayhtiöitä sakkoverottamalla saataisiin aikaiseksi mitään muuta kuin energian hinnan nousua entisestään. Lisäksi epämääräisillä raippaveroilla tuhotaan sekin pieni ympäristönsuojelullinen etu, jonka päästökauppa olisi voinut tuottaa, mikäli sen oltaisiin annettu toimia markkinalähtöisesti.

Helsingin Sanomien mukaan suomalaispankit ovat haastamassa islantilaiset talletustilien korkosodassa. Haaste on kyllä varsin vaatimaton, kun sen sisältöä oikein katsoo.

Talletuskorkojen vertailu.

Ohessa on pikaisesti kokoon kursittu kaavio suomessa toimivien pankkien tarjoamista talletuskoroista tileille, joilta asiakas voi nostaa rahansa milloin tahansa rajoituksetta. Diagrammista varmaankin puuttuu jokunen pankki eikä prosentitkaan ole välttämättä sadasosan tarkkuudella oikein. Data on kuitenkin peräisin pankeilta itseltään ja sellaisena numeroiden pitäisi sisältää Hesarin uutisoima "haaste".

Korkokilpailusta tutut islantilaispankit Kaupthing ja Glitnir on merkitty punaisella. Keltaisella on merkitty Suomen kolme perinteisesti suurinta pankkiryhmää: OP, Nordea ja Sampopankki. Loput ovat sitten pienempiä Suomessa toimivia pankkeja.

Huomattakoon vielä, että ainoa islantilaispankkien talletuskorkoja edes likimain lähentelevä suomalaispankki on Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Hypopankki, joka ei tarjoa kokonaispankkipalvelua vaan pelkästään asuntolainoja, lainavakuutuksia ja talletuspalveluja.

Yksikään vanha pankki ei tarjoa yli 2% korkoa ja pohjimmaisena ovat Nordean ja Sampopankin talletuskorot, jotka ovat promillen luokkaa ja nekin lasketaan tilin kuukauden alimmalle saldolle, mikä on jo silkkaa vittuilua. Tohtori kehottaa kansalaisia miettimään kunnolla, missä rahojaan makuuttavat. Jos islantilaispankki arveluttaa, niin asiakkaita hamuavat uudemmat suomalaispankit ovat harkitsemisen arvoisia vaihtoehtoja. Päivittäiset raha-asiansa saa tavallinen palkansaaja varmasti vallan hyvin hoidettua myös esimerkiksi S-pankissa, Nooassa tai Tapiolapankissa.

Mutta että haaste. Kyllä Islannin pojilla varmaan jo housut tutisevat. Ai, eikö?

Yllä kaavakuva PahaBlogin suhtautumisesta vallitsevaan poliittiseen kulttuuriin. Sattumalta se kuvaa myös pääministeri Vanhasen suhdetta vaalirahoituksesta nipottaviin tiukkapipoihin.

Tohtori on nähnyt tarpeelliseksi luoda kolumnien rinnalle hieman vapaamuotoisemman ilmaisukanavan. Sikäli kun maailmassa tapahtuu jotain kommentointia kaipaavaa, josta Tohtori ei kuitenkaan kiireisenä miehenä jouda raapustamaan kokonaista pakinaa, saattaa blogisivulle kuitenkin ilmestyä asian oikeaa laitaa valaiseva kommentti.

Uutena ominaisuutena tarjolla on myös mahdollisuus kommentoida blogikirjoituksia. Täysin poissuljettua ei ole sekään, että tulevaisuudessa blogiin ilmestyisi aina silloin tällöin asian omaksumista helpottavia kuvia.

Tervetuloa siis PahaBlogin pariin. Sikäli kun auringonpilkut pysyvät oikeassa asennossa, jatkuu myös kolumnien tuotanto entiseen epävakaaseen tahtiinsa.

Myös tulevista kolumneista laitan luultavasti tänne aina lyhyen maininnan. Näin myös kolumneja voi kommentoida blogin kautta.

Vaalirahoitussotku sen kun jatkuu ja mitä enemmän pintaa raaputetaan, löytyy puhdasoppisia valheita enemmän ja enemmän. Koko kohuhan oli alun alkaen täysin teennäinen, sillä rikollista ei touhussa ollut kuin ilmoitusten tekemättä jättäminen. Jos Timo Kalli olisi ollut asiassa alun alkaen nöyrä ja puolueet olisivat sanoneet kysyjille, että vaalirahoitus on tällä hetkellä maan tapa ja täysin laillista ja tukiyhdistysrahojen ilmoitusvaatimuskäytäntö on juridisestikin hieman epäselvä ja että käytäntöä voidaan kyllä muuttaa tulevaisuudessa, jos siihen on tarvetta, mitään kohua ei olisi olemassakaan.

Tämä on rinnastettavissa täysin Ilkka Kanervan eroon johtaneeseen soppaan. Ei Kanerva tehnyt mitään kiellettyä, mutta valehteli asiasta kysyttäessä ja paisutteli valheita kunnes oli pakko tunnustaa. Tässä sotkussa merkittävin asia ei enää ole se, kuinka monta euroa kukakin on saanut parilta ihraiselta puotipuksulta, vaan se, että joka päivä paljastuu uusia suoranaisia valheita. Koska tulilinjalla on koko Keskustapuolueen hallitursryhmä ja melkein koko eduskuntaryhmäkin, joukosta ei löydy lynkkausjoukkoa, toisin kuin Kanervan tapauksessa.

Huomionarvoisaa on sekin, että sotkut pyörivät jatkuvasti lähinnä Keskustan ympärillä. Tämä on hyvä pitää kaupunkilaisen mielessä, kun Vanhanen ja Saarela/Karpela/whatever aloittavat seuraavien vaalien alla taas jonkun pehmokampanjan ja yrittävät saada höynäytettyä kaupunkilaisia äänestämään maalaissosialisteja. Vaikka Kepu on saanut viime aikoina Vanhaselta ihmistä etäisesti muistuttavat kasvot, puheenjohtajan takana vaikuttava väkivahva puolueorganisaatio on edelleen sama huijarien, valehtelijoiden, takinkääntäjien, narrien, moukkien ja kelmien kerho, joka se on ollut viimeiset 40-50 vuotta. Ei ole sattumaa, että muut puolueet ovat karsastaneet Kepua oikeastaan aina. Kekkosen aikana sitä piti sietää, koska puolue johti käytännössä Suomea Kekkosen kautta. Koiviston presidenttikaudelta alkaen Kepu pelattiin ensin syrjään kaikista merkittävistä vaikuttajan paikoista ja lopulta pitkään oppositioon, sillä Kokoomus ja Demarit oivalsivat, että maata on paljon helpompi johtaa, jos asioista voidaan sopia herrasmiesmäisesti tuopin ääressä Raffaellon terassilla puolueiden puheenjohtajien kesken. Kepun kanssa on aina ollut arpalippu, miten puoluekoneisto oikein suhtautuu tehtyihin sopimuksiin, sillä kepulaisen pääsyvaatimuksiin ei ole koskaan kuulunut sivistynyt, tahdikas ja herrasmiesmäinen käytös.

Nyt puolue on käräytetty housut kintuissa, kun se ei tullut oivaltaneeksi, että maan tapa on viime vuosina muuttunut. Muutkaan puolueet eivät toki ole asiassa putipuhtaita, mutta unohdusten, kiertelyn, kaartelun ja valehtelun vyyhti osoittaa erityisesti Keskustaan, joten muut ovat päässeet oikeastaan aika vähällä. Muualla ei muutenkaan ole esiintynyt sitä salailu- ja kätkemismentaliteettia, mitä Kepussa esiintyy edelleen. Kaikkien suurien puolueiden ehdokkaat ovat täydentäneet tuki-ilmoituksiaan viime aikoina ja kysyttäessä kertoneet saaneensa rahaa sieltä täältä ja selvittäneet omien rahankeruuorganisaatioidensa toimintaa.

Kepun patavanhoillinen maalaisorganisaatio ei sen sijaan ole huomannut kulttuurimuutosta. Maaseudulla kylien suuret herrat ovat tottuneet siihen, että he saavat tahtonsa läpi aina halutessaan ja ystävällismielinen apupoikapuolue hoitaa asiat kulisseissa. Vastalahjaksi nämä sitten heittelevät pikkuisen kolikoita oikeiden puolueiden miehille. Tämä on jokseenkin täydellistä ja puhdasoppista päätösten ostamista eli lahjontaa, ja lahjonta on laitonta toisin kuin vaalirahoitus, vaikka vaalirahoituslain porsaanreikä mahdollistakin kaiken rahan kutsumista vaalirahaksi; annettiinpa sitä sitten ennen tai jälkeen vaalien. Toisin kuin maakunnissa vielä kuvitellaan, lahjonta ei ole enää maan tapa ja moraalisesti hyväksyttävä juttu. Vaikka kaikki muutkin puolueet keräävät rahaa vaalien alla sieltä mistä saavat, kanavoidaan se edes hieman avoimemmin eikä rahoituksen takaa ei löydy samalla lailla päätösten ja rahoitusten koplaamiselta – kepulaista sukua oleva ilmaisu muuten tuokin – näyttäviä tapauksia.

Kepulaiset sen sijaan seisovat edelleen höyryävässä, polvenkorkuisessa paskakasassa. Päällään.

Vaalirahoituskeskustelu sen kun jatkuu, ja tavallaan hyvä niin.

Suomeen on rakennettu älytön aparaatti, jossa kansanedustajan lahjominen on rikos, mutta jos rahaa kutsuu vaaliavustukseksi, se on sallittua. Koska vaaliavustusta saa antaa myös valituksi tulemisen jälkeen, koko lahjontapykälä on täysin kuollut kirjain. Kun asioita tutkitaan, on täydellisen mahdotonta osoittaa, onko joku päätös syntynyt europinkan kannustamana vai olisiko se syntynyt muutenkin. Tämän asian perustuslakivaliokuntakin totesi kommenteissan, kun Suomi viimein muun Euroopan painostuksesta suostui kriminalisoimaan kansanedustajan lahjomisen 90-luvulla. Kansanedustajat eivät ahneuksissaan halunneet kääntää rahahanojaan kiinni, joten päätökset ovat olleet ostettavissa ja virallisesti voidaan teeskennellä, ettei Suomessa ole korruptiota.

Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt sen ruotiminen, mistä tämä avustusraha, jota voi jokseenkin huoletta kutsua lahjusrahaksi, oikein on peräisin. Kun katsoo julki tulleita lahjoittajien listoja, huomaamme, että 90% rahasta tulee jotenkin kiinteistö- ja rakennusbisneksestä. Tämän pitäisi herättää hälytyskelloja, mutta koska nyt vain keskitytään hutkimaan kansanedustajia eikä heidät omistavia takapiruja, tämä asia on jäänyt luvattoman vähälle huomiolle.

Rakennusbisnes on tyylipuhdas esimerkki suomalaisesta korruptiosta. Se tarvitsee viranomaispäätöksiä, joten poliitikkojen omistamisesta on hyötyä. Rakennusbisnes on riippuvainen poliitikoista monella tavalla. Kaavoituksen pitää mahdollistaa juuri rakennuttajien haluama rakentaminen. Asuntorakentamisessa tämä tarkoittaa mahdollisimman pieniä koirankoppeja mahdollisimman tiheästi mahdollisimman pienelle tontille, ja liiketilarakentamisessa ostoshelvettejä sinne, mihin niitä milloinkin halutaan rakentaa. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki, sillä lisäksi täytyy pitää poissa muut kuin tämän kiinteistömafian rattaat rakennusbisneksestä. Jos joku rupeaisi rakentamaan halvalla suuria asuntoja kohtuullisen kokoisille tonteille, kansalaiset saattaisivat ryhtyä vaatimaan parempaa eivätkä alistuneesti osta ylihintaan kaikkea tarjolle tulevaa. Lisäksi tarvitaan teitä, rataa ja sentapaisia asioita, jotta rakennettavien alueiden hintoihin voidaan puhaltaa lisää ilmaa. Raha infrastruktuurin rakentamiseen nyhdetään veronmaksajilta ja voitot menevät kiinteistömiehille ja heidän lahjomilleen poliitikoille.

Käytännössä nyt näyttää siltä, että poliitikot eivät edelleenkään halua sahata omaa leipäpuutaan vaan yrittävät nysväyksellä, sanahelinällä ja numeromagialla hämätä vaalikarja uskomaan, että asioihin tartutaan pontevasti ja nyt meno muuttuu. Esimerkiksi kelpaa ehdotus siitä, että yksittäinen lahjoitus saisi olla vain kolmen tonnin suuruinen. Tämähän tarkoittaa vain useampia 2500 euron lahjoituksia eikä mitään muuta. Jos rahaa ei saa virallisesti poliitikoille maksaa, niin ainahan on mahdollista ostaa poliitikkoa lähellä olevalta yritykseltä kiinteistösuunnittelukonsultointia 50 tonnilla ja näin asia ei päädy vaalirahoitustietoihin ollenkaan. Jälkikäteen maksettavasta vaalirahoituksesta meille on jo selitetty, että se on aivan oikeaa vaalirahoitusta, sillä ehdokkaat ovat mukamas korviaan myöten veloissa kampanjansa jälkeen ja taseiden paikkaaminen lahjoituksilla on aivan perusteltua.

Mikään ei siis näyttäisi muuttuvan, mutta kohu yritetään vaimentaa näennäisillä toimenpiteillä. Poliitikot näyttävät olevan kaikki autuaan tietämättömiä saamiensa rahojen alkuperästä, joten kukaan ei tule kiinnittäneeksi huomiota siihen, että raha on puhdasta lahjusrahaa sekundaa tehtailevilta kiinteistömiehiltä. Lehdistökään ei tunnu olevan hereillä vaan on mennyt täysin poliitikkojen heille rakentamaan ansaan. Kun poliitikot ovat tulleet kaapeistaan ottamaan syytä niskoilleen taustajoukkojensa sijaan, lehdistön huomio on kääntynyt juuri siihen, mihin se haluttiinkin kääntää – eli pois itse lahjonnasta ja läpimädästä kiinteistöbisneksestä.

Tämän mafian menot suomalaiset maksavat ahtaan mutta kalliin asumisensa hinnassa sekä korkeissa kunnallisveroissa. Ketään ei tunnu asia kiinnostavan, vaikka juuri nyt kaikilla halukkailla olisi käytössä aseita yllin kyllin rötöstelyn ja välistävedon paljastamiseen.

Vai olisiko niin, että valtamedialle rakennusbisnes on mainostajana ja tukijana siinä määrin keskeisessä asemassa, että myös media on osa tätä hämäräbisnestä eikä sekään ei lähde omaa oksaansa sahaamaan?

Maailmalla on ollut hiljainen viikko – hurrikaani siellä, maanjäristys tuolla.

Jos meillä ei olisi Timo Kallia ja jääkiekkoa, meillä ei olisi pääuutisia tällä viikolla. Edellä mainitut asiat olisivat kenties olleet ne pääuutiset, ja joka kriisiin rahaa keräävän Punaisen ristin saldo Suomessa suurempi kuin mitä se nyt on on. Tiedotusvälineiden tarmo kuitenkin kuluu nöyryyttävään ja noloutta herättävään kohkaamiseen, jossa kerrotaan kuminpalasen hakkaamisesta kepillä. Tohtori ymmärtää asian uutisoinnin muttei sitä, että se nostetaan kaikkialla ykkösuutiseksi ohi Suomen ja maailman tärkeämpien tapahtumien.

Timo Kalliin osoitettu huomio sen sijaan on aivan paikallaan. Kallin tapaus on tyylipuhdas esimerkki sielun mädättävästä kepulismista. Tohtori kirjoitti jokunen viikko sitten omaan pakkiin kusevista kepulaisista ja listan jatkoksi voi siis nyt liittää myös Timo Kallin. Kallin viaksi ei voi laskea yksinomaan kepulaisuutta ja tahallista lain rikkomista. Kallin kommentit asian tultua julkisuuteen ovat paljon merkittävämpiä. Ensinnäkin, Kalli sanoi, ettei häntä kiinnosta noudattaa lakia kun kerran rangaistusta ei ole säädetty. Kepuli siis ei ymmärrä mitään sivistyneen ja herrasmiesmäisen käytöksen päälle, vaan häntä on peloteltava rangaistuksella. Maaseudulle kannattaisi ottaa käyttöön häpeäpaalut rötösteleviä kepuleita varten, sillä Timo Kallin heitteleminen pehmenneillä tukiaistomaateilla olisi pelotteen lisäksi oivallista viihdettä.

Toisekseen, Kalli kertoi meille, että äänestäjistä ei ole niin väliksi, koska he eivät ajattele. Tämä on sinänsä itsestäänselvyyden toistamista, sillä ajattelevat ihmiset eivät äänestä kepulaisia, mutta siitä huolimatta on merkille pantavaa, että maalaisliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja aivan julkisesti kohtelee vaalikarjaa kuin paavi uskovaisia. Tästä huolimatta mies saanee ensi vaaleissakin aivan riittävästi ääniä mainitsemiltaan tyhmiltä ihmisiltä ja tulee valituksi uudelleen, sillä "meidän Timo" on kuitenkin jossain päin Suomea juhlittu kansallissankari, joka antaa oikein isän kädestä Helsingin herroille ja jota media täysin syyttä suotta kaltoin kohtelee.

Maailmalla puolestaan on tapahtunut kaksi näiden tärkeiden asioiden varjoon jäänyttä luonnonmullistusta sotilasdiktatuureissa. Luonnonmullistuksia sattuu ja tapahtuu, ja koska niissä kuolee mutakuonoja eikä ihmisiä, meidän ei tarvitse asiasta olla moksiskaan. Sen sijaan meidän kannattaa tarkkailla, miten omia kansalaisia sortavat tyranniat asioihin suhtautuvat. Siinä, missä Kiina pyrki vain vähäisesti rajoittamaan tiedotusvälineiden toimintaa, se kuitenkin komensi sotilaat raivaustöihin. Burmassa sen sijaan Aasian toiseksi hirvittävin tyrannia ei pistänyt tikkua ristiin eikä päästänyt edes ulkomaisia auttajia maahan. Raha olisi kyllä kelvannut, sillä kenraalit olisivat voineet ostaa valuutoilla itselleen uudet autot. Mutta kun mersurahaa ei tippunut, annettiin parinsadantuhannen ihmisen kuolla kostoksi kaikille.

Tällaisista asioista meille kuuluisi kertoa huomattavasti enemmän kuin jääkiekosta. Kiina on esillä Tiibetin takia aika ajoin, mutta Burmasta emme kuule paljon mitään. Ongelma ei toki rajoitu vain Suomeen. Kun ketään ei kiinnosta, vuosikymmenet vallassa ollut juntta saa jatkaa vallankahvassa. Kiinalle emme sinänsä voi suuria, sillä maailma on riippuvainen Kiinasta ja sen markkinoista. Burman täydellinen kauppasaarto ja eristäminen sen sijaan toisivat muutoksen, ennemmin tai myöhemmin. Mutta koska asia ei suuremmin kiinnosta, sanktiot ovat jääneet lähinnä tahroiksi paperilla ja niitä kierretään jokseenkin avoimesti.

Viihteellisen tiedonvälityksen aikakautena tarvitaan katastrofi ennen kuin kaukaiset maat tulevat esille mitenkään. Mutta jos jääkiekko tai Tanssii tähtien kanssa sattuu olemaan juuri silloin ajankohtainen, edes katastrofi ei saa aikaiseksi mitään reaktioa, koska Tärkeämmät Asiat jyräävät päivittäisen inhimillisen hädän mennen tullen. Jokainen voi miettiä hiukan omaa käytöstään ja sitä, kuinka paljon aivoaikaansa käyttää täydellisen hömpän vatvomiseen ja kuinka paljon sen selvittämiseen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

Tyhmyys ei ole synti vaikka se kolottaakin. Piittaamattomuus ja henkinen laiskuus sen sijaan eivät ole selitettävissä mitenkään eivätkä ne ole miehelle eduksi.

Viikon uutinen on ollut se, että Suomi käyttää BKT:stä sosiaaliturvaan paljon vähemmän kuin naapuruston holhousvaltiot.

Uutinen sinänsä oli aika joutava, mutta se kertoo sosiaaliturvaan liitetystä harhaoppisesta lähestymistavasta: enemmän on paremmin. Tätä ei perustella mitenkään, vaan sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä yhtä lailla myös valtakunnanpolitiikassa.

Miksi meidän pitää tuntea suunnatonta häpeää siitä, että sosiaalitukiaisiin menee vähemmän rahaa kuin Ruotsissa? Jos ajattelutapa olisi sinivalkoinen eikä sinisilmäinen, voisimme tuntea pientä onnistumisen iloa siitä, että meillä työttömyys on oikeasti alle seitsemän prosenttia ja tukiaisia tarvitaan vain tuolle ihmisjoukolle, kun taas Ruotsissa työttömyys on näennäisesti 5%, mutta koska 10% työvoimasta on erinäköisissä hätäaputöissä varatöiden vankina, rahaa kuluu tämän joukon elättämiseen paljon enemmän. Mutta ei, Suomessa on jotain pahasti vialla, koska ihmiset elättävät itse itsensä eivätkä ole ruinaamassa köyhäinapua jostain tukiaisluukulta. Mitähän ne meistä siellä ulkomailla ajattelevatkaan?

Toinen kysymys liittyy rahan käyttöön sinänsä. Kun kiinnostavaa on vain se, paljonko rahaa käytetään eikä edes sivulauseessa pohdita, mitä rahalla saadaan, tuotetaan väkisinkin sitä, mitä mittaamme. Menoja. Jos jossain sosiaaliturvan osa-alueessa on ongelma ja tuki on liian pieni tai tukea tarvitseva ei ole tukiin oikeutettu, kuuluu asia korjata, vaikka se jotain maksaakin. Pelkkä rahan äyskäröiminen sosiaaliturvamomentille ei kuitenkaan sinänsä korjaa mitään oikeita ongelmia. Toki KELA:n nykyiset palatsit kaupunkien arvoalueilla alkavat jo olla useita vuosia vanhoja ja niitä kuuluu rakentaa lisää, mutta tukea tarvitsevaa tämä ei pahemmin ilahduta. Riemun kiljahduksiin ei anna aihetta sekään, että rahaa käytetään palkkaamalla virkamiehiä ja tilaamalla nollatutkimuksia sieltä täältä isolla rahalla pelkästään siksi, että rahaa sattuu olemaan.

Sosiaaliturvan kuuluu olla riittävä, kattava, mahdollisimman automaattinen ja tarveharkintaiselta osaltaan mahdollisimman kevyt ja helppohakuinen. Tämä on asia, jota kuuluu mitata ja jossa on kehittämisen varaa. Todennäköisesti joissain tapauksissa tuki on riittämätön. Osa tukeen oikeutetuista ei tiedä olevansa siihen oikeutettuja eivätkä he välttämättä osaa sitä hakea. Jos tukea haetaan, byrokraattinen viikkojen ja kuukausien käsitteleminen ja erinäköisten kuittien syynääminen saattavat aiheuttaa tuen myöntämisen kuukausi sen jälkeen kun ruokaa olisi pitänyt ostaa. Jos tukijärjestelmää muutettaisiin kansalaispalkkaa kohti siten, että perustuet myönnetään julkishallinnon tietokantojen perusteella automaattisesti ottaen tavoitteeksi sen, että kaikki muut paitsi erittäin poikkeukselliset tilanteet käsitellään ja myönnetään automaattisesti, rahaa säästyisi, koska muutaman prikaatin verran byrokraatteja voitaisiin panna luiskaan. Tuki olisi tilillä nopeasti eikä väliinputoajia olisi, koska tuki jaettaisiin automaattisesti eikä anomuksesta. Poikkeuksellisiin ja vakaviin vaikeuksiin joutuneiden ihmisten henkilökohtainen käsittely olisi nopeaa ja tehokasta, sillä tukien käsittelijöillä ei olisi riesanaan rutiinitapauksia, jolloin he voisivat keskittyä näihin erityistä huomiota osakseen vaativiin.

Tämä on se vyyhti, jossa parannettavaa olisi paljon. Ikävä kyllä tämä vähentäisi poliittisten irtopisteiden jakelua tukiaisia nysväämällä. Lisäksi nykyisiä byrokraatti-imperiumeja pyörittävien satraappien tähdet olisivat armotta laskusuunnassa, koska heidän toimenkuvanaan olisi lähinnä irtisanoa 90% valtakunnista. Siksi mitään tällaisia asioita ei tietenkään suunnitella. Sen sijaan meille syötetään lehtien täydeltä puppua siitä, että 26,7% bruttokansantuotteesta sosiaaliturvaan on aivan liian vähän – antakaa lisää rahaa.

Tohtori on tällä kertaa miettinyt sitä, kuinka huonosti bisnekset yleensä luistavat, jos niihin sekoitetaan uskonnollista paatosta. Uskonnot itsessään ovat hyvä bisnes kuten näemme mormoneista, scientologeista tai vaikkapa katolisesta kirkosta. Sekään ei vielä ryssi bisneksiä, että organisaatioon kuuluu joku, jolla on joku julkisesti tiedossa oleva uskonnollinen vakaumus. Itse asiassa tässä kirjoituksessa ei ole alkuunkaan kyse ihmisten henkilökohtaisista taikauskoista vaan yritysten sisään helposti hiipivistä uskonnon tapaisista ilmiöistä.

Bisneksissä ja niihin rinnastettavissa pitäisi pitää pää kylmänä ja aistit avoinna, kun puhutaan omasta toimintaympäristöstä ja sen analysoinnista. Niin kauan kuin kuljetaan silmät auki ja ollaan nöyriä muuttuvan maailman edessä, on mahdollista, että firma pärjää kohtuullisesti tai ehkä jopa hyvin. Jos taas yrityksessä lakataan katselemasta ja kuuntelemasta jossain asiassa, koska näin saatava informaatio voisi olla ristiriidassa firman sisäisen uskonnon kanssa, kusevat asiat yleensä jossain vaiheessa oikein urakalla.

Asia tuli Tohtorin mieleen ensimmäisen kerran kun kuulimme Sampopankin päätepankkiongelmista systeemiuudistuksen jälkeen. Tohtori on saanut tavallisesti juotettavista lähteistä hieman taustatietoa siitä, mikä meni pieleen. Pieleen ei mennyt se, että Danske bank edustaisi pahuutta tai piittaamattomuutta. Päin vastoin, projekti on ollut siellä tärkeä ja pankki on muillakin markkinoilla erittäin tarkka hyvästä yrityskuvastaan. Kyse ei ollut myöskään pihiydestä, sillä migraatioprojektilla ei ollut vaikeuksia saada työvoimaa tai muita resursseja tarpeeseensa.

Vika oli ja on siinä, että Danske bankissa on kehitetty viimeisen kymmenen vuoden aikana uskonto, jonka keskeinen opinkappale on se, että heidän IT-järjestelmänsä ja internet-pankkinsa ovat maailman parhaita. Ja tämä uskonto on kasvanut otollisessa maaperässä ja työntekijät pankissa uskovat siihen. Tällaisen uskonnon ongelma on ensinnäkin se, että se on aivan liian epämääräinen. Millä mittapuulla järjestelmä on maailman paras? Nopein? Kustannustehokkain? Kustomoitavin? Helppokäyttöisin? Kun asiaa ei Uskonnon norsunluutornissa ole haluttu määritellä, se on ruvennut tarkoittamaan näitä kaikkia.

Tässä kohtaa migraatioprojekti sitten ajautuikin ongelmiin. Suomessa ostettu pankki oli iso ja joillain mittareilla ostajaansa isompi. Pitkin projektin kulkua Suomesta tehtiin parannusehdotuksia, kun tulevia ongelmakohtia ja kipupisteitä alkoi näkyä. Apuakin tarjottiin, sillä omien projektien alasajon jälkeen pankissa oli työvoimaa vapaana. Mikään ei kuitenkaan tarttunut, sillä on absurdi ajatuskin, että maailman parasta voisi parantaa jotenkin. Tällaiset ajatukset ovat jo määritelmän mukaan harhaoppisia. Sitten kävi kuten kävi.

Suomen sijoitus ICT-mittarilla taas oli laskenut jonnekin 13:n paikkeille, kymmenen vuoden takaiselta kärkipaikalta kuin lehmän häntä. Jos juutit osasivat olla pankkibisneksessä jääräpäisen uskovaisia niin suomalaiset tuudittautuivat kymmenen vuotta sitten uskoon siitä, että olemme maailman parhaita. Silloin maailman parhaaksi pääsi myymällä paljon soittoääniä kännyköihin SMS:ien välityksellä.

Tämän jälkeen maailmalla on menty eteenpäin, mutta Suomessa ei ole tapahtunut mitään. Yritysten verkkobisnes on marginaalista. Julkishallinto kampittaa toistensa projekteja. Konsultit rahastavat hirveitä summia kaikilta, mutta bisnekset tyssäävät alkuunsa kun niissä keskitytään miettimään teknisiä ratkaisuja sen sijaan, että mietittäisiin mikä on se asiakkaan haluama tuote tai palvelu ja miten sen hinta saadaan oikeaksi.

Kun julistimme itsemme maailman parhaiksi silloin kun koko bisnes oli vielä lapsen kengissä paarustavaa puuhastelua ja sille tasolle, olemme nyt tilanteessa, jossa suomalainen verkkobisnes on marginaalista puuhastelua. Mutta koska asia on uskonnollinen, meillä ei riitä kanttia tunnustaa, että alamme olla tietoverkkojen hyödyntämisessä vanhojen länsimaiden peränpitäjä; myös Itä-Euroopan ja Aasian uudet taloudet alkavat kiriä ohitse.

Sampo saa varmasti ongelmansa kuntoon ennemmin eikä myöhemmin. Mutta missähän vaiheessa suomalainen voi tehdä veroilmoituksensa internetissä ilman yhdenkään kupongin tai kuitin postittamista? Ei liene syytä pidättää hengitystä sitä odotellessaan.

Tohtori on ollut paljon kiireinen ja lisäksi vähän sairaana, joten tarinointi viime viikolla jäi väliin. Tästä pahoittelut kaikelle kansalle. Valitettavasti tahti ei parane tälläkään viikolla, vaan edelleen täysimittainen pakina jää ilmestymättä. Normaali palvelu pyritään saamaan käyntiin ensi viikoksi tai viimeistään ennen kuin Sampopankin kaikki verkkopalvelut toimivat normaalisti.

Maailmassa on toki viime viikkoina tapahtunut vaikka mitä kommentoimisen arvoista, mutta tällä kertaa ei Tiibetin tilanne tai ryssän kaasuputki jaksa kiinnostaa niin paljon, että viitsisin paneutua asiaan. Yhteen asiaan on kuitenkin puututtava – viihdeohjelmaan "Tanssii tähtien kanssa".

Tohtori ei ole mokomaa ohjelmaa tullut katsoneeksi, koska siinä esiintyvät "tähdet" vaikuttavat mielenkiinnottomilta ja tanssimisesta Tohtori jakaa Veikko Huovisen näkemyksen: "Musiikkia voi kuunnella myös hyppelemättä". Kuitenkin on ollut vaikea välttyä iltapäivälehtien levikinedistämisestä, joka jo muutaman viikon on saanut käyttövoimaansa kyseisestä kisasta. Paljon on jaksettu kirjoittaa siitä, että viikottain joku pari putoaa kisasta, mikä tietenkin johtuu ohjelmaformaatista eikä siitä, että tuotantoyhtiö haluaisi nöyryyttää jotain. Erityisen paljon palstatilaa on saanut se, että keskinkertaisesta tanssitaidostaan huolimatta kansanedustaja Antti Kaikkonen jatkaa kilpailua, vaikka oikeasti tanssitaitoisiakin on pudonnut.

Itsensä aivan liian vakavasti ottavat tanssin ammattilaiset, jotka toimivat kilpailun tuomaristossa, ovat nähneet asiakseen kommentoida, kuinka surullista on, että kansa äänestää väärin ja että jatkoon ei pääsekään aina parhaat tanssijat. Voi kamala! Kyseessä on viihdeohjelma ja yleisöäänestys on rakennettu siihen mukaan lisärahan toivossa ja tuotantoyhtiössä on vaikea pidätellä hymyä, kun ohjelman ympärille on syntynyt kansanliikkeitä, jotka äänestävät tiettyjä ehdokkaita; erityisesti Kaikkosta.

Tohtori on joskus tullut vannoneeksi, ettei koskaan äänestä kepulia. Tämä lupaus saattoi aikanaan olla ihan perusteltu, mutta nyt ajattelin sinetöidä tämän päätöksen pakollisella poikkeuksella ja äänestää sunnuntain "vaalissa" Kanki-Kaikkosta. Tuohan on oikeasti hauska juttu. Toivottavasti äänestysnumerot löytyvät jostain, sillä tanssiohjelmaa en mokoman asian takia viitsi katsoa. Kehotan myös muita toimimaan samoin. Kanki voittoon! Muistakaa kuitenkin, että valtiollisissa tai kunnallisissa vaaleissa ei kaupunkilaisella ole ensimmäistäkään järkevää syytä antaa ääntänsä Kepulle.

Harvoin on näkynyt puoluejohtajaa, joka olisi ollut vaivaantuneemman näköinen kuin Jyrki Katainen ilmoittaessaan ulkoministeri Ilkka Kanervan potkuista. Väkisinkin hiipii mieleen kysymys siitä, kuinka paljon Jyrki-boy on asemastaan velkaa Ikelle; nähtävästi aika paljon.

Potkujen ajankohta vaikutti jokseenkin yllättävältä sikäli, että nyt aivan kuin tarkoituksella maksimoitiin kohu. Jos Kanerva olisi potkittu ulos pari viikkoa sitten, kun tekstiviestiskandaali oli jo tosiasia ja oli vain ajan kysymys, milloin viestien sisältö alkaa tihkua julki, niin asiaa tuskin suuremmin enää mediassa vatvottaisiin. Ilmeisesti Kataisen lojaalisuus Kanervaa kohtaan kuitenkin esti rivakan toiminnan, vaikka puolueen edun kannalta sitä olisi tarvittu.

Toisaalta päivää potkujen jälkeen ilmestynyt Hymy paljasti sen, jonka kaikki jo arvasivatkin: Kovin oli köykäistä kamaa Iken viestit. Ronskimmasta päästä oli kysymys siitä, onko typykkä "pitänyt puutarhansa kunnossa". Koska luettavissa oli vain Iken viestit, niin epäselväksi jää, oliko viestin takana se, ettei Turun mies tykkää "kasvillisuudesta autotallin ovella" vai se että hän halusi varjella synttärivieraitaan "majavien hyökkäykseltä" vai oliko kyseessä kuitenkin vain tuttavien välinen keskustelu botaniikasta.

Ministerin uralle ei tee hyvää, jos paljastuu, että hän on yksityiselämässään arvostelukyvytön mäntti. Pohjoismaissa tällaisiin asioihin suhtaudutaan kuitenkin varsin maltillisesti, koska täällä ollaan realisteja ja ymmärretään, että kaikki ovat toisinaan mänttejä ja maan kannalta on parempi, että mäntteily tapahtuu yksityiselämässä mielummin kuin ministerin tehtäviä hoidettaessa. Kanervan syntisäkki sattui tällä kertaa tulemaan täyteen ja potkut tuli. Kohu oli kuitenkin jo selvästi ohittanut lakipisteensä eikä siitä luultavasti olisi kummempia seurauksia ollut, vaikka Kanerva olisi pysynyt ministerinä. Ainoa ongelma oli oikeastaan siinä, ettei Ilkka ole aikaisemminkaan pystynyt pidättäytymään keskivertoa sinnikkäämmästä vonkaamisesta, joten tulevaisuudessa olisi voinut olla luvassa jotain vieläkin raflaavampaa.

Kun hallitusta viime eduskuntavaalien jälkeen sorvattiin kasaan, oli nimilistasta havaittavissa historian havinaa. Ilkka Kanervan ja Paavo Väyrysen nostaminen ulkoasiainministeriöön ministereiksi kouraisi monen vatsaa. Kuitenkin Ilkka ja Paavo ovat hoitaneet leiviskäänsä ihan mallikkaasti. Paavo tosin on ollut huomiota herättävän hiljaa yleispoliittisista asioista, mutta ulkomaankauppaan ja kehitysyhteistyöhön hän on ottanut kantaa aivan tehtäviensä mukaisesti. Varmasti eduskunnasta olisi löytynyt melkein kaksisataa huonompaakin vaihtoehtoa ulkoministeriön nokkamiehiksi, joten huonomminkin olisi helposti voinut valita. Myös Kanervan seuraaja vaikuttaa ainakin näin pinnalta katsoen energiseltä ja älykkäältä. Aika näyttää, mitä hän saa aikaiseksi.

Poliisiylijohtaja Markku Salmisen virka-auton lisäksi karkuteillä on myös mopo – jossain Uralin tuolla puolen.

Viikon lehdet paljastavat, että valtakunnassa on melkein kaikki hyvin, sillä pääuutiseksi riittää edelleen Ilkka Kanervan tekstiviestijupakka, jonka ei pitäisi kuulua suurelle yleisölle laisinkaan. Paremman puutteessa siitä on kuitenkin tehty pääuutinen myös kunniallista teeskenteleviin tiedotusvälineisiin.

Sen sijaan Salmisen virka-auto on nyt menossa valtakunnansyyttäjälle. Jos valtakunnansyyttäjällä on aikaa käytettäväksi tällaisen asian tutkimiseen, ehdotan, että koko virasto lakkautetaan. Se on muutenkin profiloitunut lähinnä eturivin poliitikkojen ja valtiollisten instanssien pomojen vainoamiseen nimettömien ilmiantojen perusteella. Ilmiantaminen on vastenmielinen venäläistä alkuperää oleva tapa eikä viranomaisten pitäisi antaa ilmiantajille sitä iloa, että ryhtyvät heidän höpinöidensä perusteella toimenpiteisiin. Ei myöskään olisi millään muotoa kovin yllättävää, jos Salmisen ilmiannon taustalta löytyisi joku, jonka virkakiertoa poliisiylijohtajan viraltapano voisi nopeuttaa.

Salmisen jupakassa ei ole kyse mistään muusta kuin verojärjestelmän tueksi rakennetusta kielto- ja kyttäysviidakosta. Missään sivistysvaltiossa ketään muuta kuin pomoa ei pitäisi kiinnostaa, minne firman autolla ajellaan, jos sellainen on annettu. Suomessa kuitenkin autoiluun liittyy raskaita veroja ja autohaitaksi kutsutuun "etuun" vielä raskaampia veroja. Kiusanteon hengessä on sitten tehty paksu kirja sääntöjä siitä, mihin autoa saa käyttää ja mihin ei. Sinänsä koko jupakassa on täysin epäoleellista, onko auton käyttöön lupa, sillä kotimatkoja sillä ei saisi ajaa edes paavin luvalla ilman, että siitä tulee verotettava etu.

Salmiselta on penätty selityksiä tähän herrakaunalta haiskahtavaan asiaan. Salmisen selitys on se, että maan ylin poliisiviranomainen joutuu tekemisiin alamaailman kanssa tiskin toiselta puolelta jatkuvasti, ja erinäköiset kelmien kerhot ovat useimmiten sotapolulla kostaakseen. Yleisen elämänkokemuksen ja terveen järjen valossa selitys on siinä määrin uskottava, että asian penkominen maan korkeimman syyttäjäviranomaisen voimin tuntuu ajojahdilta ja panee ihmettelemään, miksi valtakunnansyyttäjää ei siirretä tuottavaan työhön vaikka Anttilan kassalle.

Salminen ei ole suinkaan ainoa. Ilkka Kanervan vetäminen kölin alitse kuuluu jokaisen tiedotusvälineen visioon ja missioon. Virkamieskunnasta merenkulkulaitoksen useampikin pomo on ollut uutisissa jonkun pikkujutun takia tai syytettynä lahjusten ottamisesta. Vaikka mitään tuomioita ei tulisikaan tai ne olisivat jotain parkkisakon kaltaisia arkipäiväisiä asioita, viralleen voi todennäköisesti heittää hyvästit. Matti Ahde savustettiin ulos Veikkauksesta lähinnä inkvisitiota muistuttavin metodein. Verohallituksen pääjohtaja oli nostokonepalvelujupakan aikaan pitkään poissa virastaan; rötösherroja ei tosin silläkään kertaa saatu saatu kiikkiin.

Kun Suomesta puuttuvat kuninkaalliset, skandaaleja haetaan suurennuslasilla virkamieskunnasta ja poliitikoista. Kun ottaa huomioon, kuinka pikkutarkkaa suomalainen lainsäädäntö on ja kuinka naurettavalle tasolle verotukseen liittyvät säännökset on viety, löytyy jokaisen taustalta joku rötös tai ainakin harmaalla alueella liikkuminen. Kun näitä sitten tutkitaan nimettömien ilmiantojen perusteella ja epäillyt lynkataan mediassa, ei kannata ihmetellä, miksi ylin virkamieskunta on pääosin lähinnä vilttiketjun väkeä. Kukaan ei hakeudu näihin hommiin, jos uraputki urkenee yksityiselläkin sektorilla, sillä siellä kyttäys ja ilmiannot eivät ole arkipäivää. Ja vaikka joku saakin jostain pikkujutusta sakkoa, asiaa ei uutisoida ollenkaan tai se on pienellä jossakin kulmassa sivuntäytteenä.

Yksityisellä sektorilla tuntuu olevan periaatteena, että firmojen ylimmälle johdolle kannattaa antaa työrauha. Heille ei kannata maksaa suuria summia siitä, että he käyttävät aikansa hymylehtijournalismin levikin kohottamiseen. Julkisella sektorilla ketään ei tunnu kiinnostavan, että kovapalkkaisin ja teoriassa taitavin väki joutuu katselemaan olkansa ylitse, ettei kukaan näe heidän haukkaavan myyntimiehen tarjoamaa pullaa. Lahjontaahan se olisi.

Eurajoen Olkiluodossa rakennetaan parhaillaan Suomen viidettä kaupallista ydinvoimalaa. Näin isolla projektilla on aina väistämättä vastoinkäymisensä, mutta yleisesti ottaen näyttää siltä, että työt edistyvät ja aikanaan tuloksena on kelpo atomimiilu. Tämä on tietenkin sinänsä pieni ihme, kun muistetaan, että projektin vastuullinen urakoitsija on ranskalainen.

Viidennen ydinvoimalan rakentamispäätöstä jahkailtiin vuosikymmeniä, vaikka hyvin tiedettiin, että varsinaiseen rakentamiseen kaikkine selvityksineen, suunnitelmineen ja kilpailuttamisineen menee helposti kymmenisen vuotta. Lyhytnäköiset päättäjät tulivat näin turvanneeksi markkinat saastuttavalle kivihiilisähkölle ja venäläisten rapautuvissa ydinvoimaloissa tuotetulle energialle.

Vaikka Suomen talouselämän tiukka ydin onkin muiden teollisuusmaiden tapaan tulevina vuosikymmeninä liukumassa pois energiasyöpöstä perusteollisuudesta, on sähköenergian tarve siitä huolimatta merkittävässä kasvussa. Ilmastonsuojeluun liittyvät päästötavoitteet on pidettävä mielessä, kun mietitään, miten voidaan turvata kohtuuhintaisen energian saanti niin, ettei maan taloutta kohtuuttomasti rasiteta. Mikäli hölmöilyllä tuotetaan tilanne, jossa sähköenergiasta on pulaa ja sen hinta näin kallistuu, on seurauksena vuoren varmasti pitkäaikainen lama, valtiontalouden alamäki, lisääntynyt työttömyys ja aiheellinen huoli eläkkeistä.

TVO, Fortum ja uusi suomalainen yhteenliittymä Fennovoima ovat kukin ilmoittaneet aikeestaan hakea rakennuslupaa Suomen kuudennelle ydinvoimalalle. Ensimmäiseksi rakennuslupahakemuksia joutuu aikanaan pähkäilemään superministeri Pekkarisen uusi ja uljas Elinkeinoministeriö. Pekkarinen väläyttikin jo analyysikykyjään YLE:n ajankohtaisohjelmassa pukemalla ongelman seuraavaan muotoon: "Se onkin tiukka tilanne, annetaanko kaikille, vai ei kellekään, vai jollekin". Joku rääväsuu saattaisi pitää edellä olevaa itsestäänselvyyksien latelemisena, mutta oikeasti ministerin kommentissa välähtää mahdollisuus, joka ei ehkä ihan ensimmäisenä tule kaikille mieleen.

Tohtori rohkenee kuitenkin ehdottaa seuraavaa: Mikäli seuraavalla kierroksella ydinvoimalan rakennuslupaa hakee yhdestä kolmeen hakijaa ja kaikki hakemukset ovat kelvollisia, niin myönnetään lupa kaikille hakijoille ja annetaan kerrankin markkinatalouden tehdä tehtävänsä. Sähkö varmasti löytää ostajansa. Kotimaisille asiakkaille riittäisi edullista ja päästötöntä perusvoimaa. Siirtokustannuksien takia vain kotimaisesta kulutuksesta yli jäävä osuus kannattaisi myydä ulkomaille. Markkinoita riittää. Hätiköidyn ydinvoimasta luopumispäätöksen johdosta etunenässä energiaa ovat hamuamassa ruotsalaiset. Myös virolaiset ovat ilmaisseet halunsa turvata energiansaantinsa suomalaisella tuontienergialla. Yllättäen myös Venäjälle olisi hyvät mahdollisuudet viedä sähköä paikkaamaan Pietarin alueen sähköntuotantovajetta ainakin kunnon pakkastalvina, joita niitäkin vielä nähtäneen.

Ydinjätteelle, jota muuten ei loppujen lopuksi synny mitenkään valtavasti, löytyy maailman turvallisin sijoituspaikka suomalaisesta peruskalliosta. Muutaman sadan vuoden sisällä ihmiskunta on takuuvarmasti keksinyt keinon, jolla ydinjäteongelma ratkaistaan lopullisesti. Ellei ole, niin siinä vaiheessa peruskallion sisässä olevat ydinjätteen loppusijoitusluolat ovat ihmiskunnan ongelmista, jopa ydinjäteongelmista, aivan pienimmästä päästä.

Kolmen uuden ydinvoimalan rakentaminen olisi luultavasti loistava bisnes niiden rakentajafirmoille ja rakennuttajille. Ennen kaikkea se kuitenkin antaisi mahdollisuuden luoda alalle todellista kilpailua ja purkaa epämiellyttäviä rakenteellisia sähkökartelleja.

Oikeus yksityisyyteen sekä sananvapaus ovat hyvin ongelmallisia käsitteitä. Molemmat ovat perusoikeuksia, usein ristiriidassa paitsi keskenään myös muiden perusoikeuksien kanssa. Unohtaa ei sovi sitäkään, että ihmisten sananvapauden käyttämisestä aiheutuu usein riesaa vallanpitäjille, joten monille päättäjille sananvapaus on vähintäänkin kaksiteräinen miekka. Sen suojista on hyvä heitellä kommenttejaan, mutta eihän nyt sentään – herranen aika – sananvapautta sovi käyttää ihmisten loukkaamiseen, mikä tarkoittaa siis sitä, että poliitikkoa itseään ei saa arvostella; ei ainakaan henkilökohtaisesti.

Sananvapaus on oikeastaan aika yksinkertainen juttu. Kiteytettynä sananvapaus tarkoittaa sitä, että ihminen voi ilman keskusviraston lupaa sanoa mitä tahansa ja vastaavasti ihminen voi täysin vapaasti joko kuunnella tai olla kuuntelematta toisten sanomisia. Jos joku sanomisillaan syyllistyy rikokseen, niin sananvapaus ei ole mikään tekosyy, jolla tuomion voisi välttää.

Viime vuosina on sananvapautta sivunnut jos jonkinlaista tapahtumaa. Päällimmäisenä Tohtorin mieleen tulvahtavat Muhammed-pilakuvat, lapsipornon varjolla toteutettava Internet-sensuuri, korsettiin puettu matkalaukkukentauri Mannerheim, ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä pääministerin morsiamena itseään pitänyt Susan, joka kuitenkin taisi pääministerille olla pelkkä pano.

Muhammed-pilakuvat on loppuunkaluttu aihe, mutta sanotaan nyt sen verran, että yliluonnollisista asioista loukkaantuminen on sen verran subjektiivinen kokemus, että ellei ole täysin kristallinkirkkaasti osoitettavissa, että tarkoituksena on pelkästään loukata tai kiihottaa kansanryhmää vastaan, niin pelkkä huono maku ei voi olla syy sensuurille. Sen sijaan tiedotusvälineen osoittama huono maku voi hyvinkin olla syy siihen, ettei vastaisuudessa tilaa, lue tai muuten seuraa kyseistä julkaisua.

Lasten oikeuksien varjolla ollaan nykyään valmiita polkemaan melkein mitä tahansa ihmisoikeuksia ja siitä on kyse nyt pinnalla olevassa Internet-sensuurissakin. Lapsien hyväksikäyttöön on puututtava siellä missä hyväksikäyttö tapahtuu tai missä lapsipornoa levitetään. Poliisin pitäisi käyttää vähät voimavaransa siihen, että havaituista lapsipornorikoksista ilmoitettaisiin toimivaltaisille viranomaisille maihin, joissa varsinainen rikos tapahtuu. Internetin sensurointi lapsipornon levittämisen estämisksi puolestaan on täysin kuolleena syntynyt ajatus eikä se toimena kohdistu rikollisiin, vaan aiheuttaa haittaa ja lisäkustannuksia kaikille verkkoa täysin laillisesti käyttäville. Lisäksi sensuurilla lakaistaan itse asia eli lasten seksuaalinen hyväksikäyttö maton alle sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain. Oikeastihan tämän hölmöyden takana on sensuroinnin kynnyksen laskeminen. Joka uskoo, että sensurointiyritykset rajoittuvat lapsipornoon, on ällistyttävän typerä yksilö.

Mannerheimin esittäminen korsettiin pukeutuvana homo-kentauri-animaatiohahmona, jota joku itämaalainen hoonaa tuhkaluukkuun, puolestaan osoittaa käsittämättömän huonoa makua ja symbolisenakin varsin täydellistä todellisuudesta vieraantumista. Silti esityksen pitää kuulua taiteellisen ilmaisunvapauden piiriin eikä siitä maksa vaivaa loukkaantua sen suuremmin. Aikanaanhan Mannerheimin naisjuttuja ei nykyisen iltapäivälehtijournalismin tapaan pahemmin julkisesti ruodittu, mutta se on selvillä, että hänellä vaimonsa lisäksi oli läheisinä ystävinään yleensä naimisissa olevia fiksuja naisia, joiden lisäksi hänet muutamaan kertaan yhdistettiin erinäisiin näyttämötähtösiin. Mitään sellaista todistusvoimaista lähdettä ei julkisuudessa ole näkynyt, jonka mukaan Mannerheim olisi ollut myös homo. Mutta jos olikin, niin entäpä sitten? Aikanaan se olisi voinut olla jonkinlainen skandaali, mutta nythän puhutan jopa, että niin hieno mies kuin Jari Sillanpää olisi muka homo. Miksei sitten Village People -tyyppisissä uniformussa ikänsä viihtynyt Mannerheim? Suomen marsalkan maine ei mistään lapsellisesta animaatiosta karise. Moinen hölmöys kannattaa yksinkertaisesti jättää omaan arvoonsa.

Mutta entäpä jos Mannerheim-tarinan tyyliä tavoitellen esittäisi pääministeri Matti Vanhasen kiilusilmäisenä perverssinä, joka ruumis rasvattuna maanisesti tuijottaen naputtelee tietokonettaan etsien deittipalstoilta seuraavaa panopuutaan? Olisiko tämä OK? Se on tiedossa, että Vanhanen etsi naisseuraa netistä, ja itse tapauksen kuvittaminen puolifiktiiviseksi kertomukseksi lienee vain taiteellista vapautta, vai mitä? En kuitenkaan kehota ketään kokeilemaan, sillä Matti Vanhasesta on leppoisan julkisuuskuvansa takaa paljastunut paitsi ihan tavallinen miessika, joka ei halua mennä naimisiin vain siksi, että on saanut hieman pimpsaa, myös mahdottoman takakireä ja kostonhimoinen pikku paskiainen.

Tarinahan meni jotenkin niin, että Vanhanen etsi netistä seuraa ja löysi sieltä seurakseen Susanin. Julkisuudessa Vanhanen sanoi tavanneensa mielitiettynsä Ikeassa eikä suinkaan treffipalstalla, mutta ohitettakoon tämä nyt sillä, että Matti luultavasti tuossa kohtaa puhui niin totta kuin osasi, mikä on jonkinlainen kepulainen standardi. Sitten suhde erinäisten vaiheiden kautta kehittyi kohtaan, jossa Susanilla alkovat kumahdella korvissa hääkellot, mutta Matille tuntui aivan hyvin riittävän suhteen se puoli, jota häveliäästi kutsuttakoon lihalliseksi. Homma pysyi jotenkin kasassa, kunnes Susan erehtyi mainitsemaan morsiushaaveistaan naistenlehden haastattelussa. Tästä suivaantuneena Matti heivasi Susanin tekstiviestillä. Jatkoa tarina sai siitä, että Susan päätyi kirjankustantajan avustuksella kirjoittamaan kokemuksistaan kirjan, joka on otsikoitu "Pääministerin morsian", mikä edelleen vahvistaa sen, että Susanilla oli, ja tuntuu olevan edelleen, jonkinlainen harhakäsitys siitä, missä ominaisuudessa hän pääministerin seuralaisena toimi.

Itse kirja on tavallista huomattavasti siistimpi ns. kiss-and-tell -genren teos, jossa Susan kokemuksiaan tilittää. Ohessa tulee kerrottua tarinoita Vanhasen uuniperunafetisseistä ja saunanpäällysseksistä, mutta yksityiskohdat jätetään häveliäästi kuvaamatta, mistä Tohtori lausuu vilpittömän kiitoksensa. Myös muutama pääministerin hellittelytekstiviesti on päässyt kirjaan ja ohimennen mainitaan myös jotain siitä, miten Susan tuli toimeen Vanhasen lasten kanssa; siis niiden, joiden äitipuoleksi hän luuli olevansa vakavasti tyrkyllä.

Vanhanen veti kirjasta nenäänsä arbuusin kokoisen herneen ja alkoi oikeustaistelu, jossa Vanhanen esiintyy marttyyrina ja maailman kaikkien poliitikkojen yksityiselämän puolustajana. Hän jopa kehtasi kommentoida, että mikäli tällaisia kirjoja saa julkaista, ei hänen kaltaisellaan julkisuuden henkilöllä ole enää minkäänlaista oikeutta yksityiselämään. Höpö, höpö! Kirja on siisti vaikkakin turhanpäiväinen. Sisällön totuudellisuutta ei kukaan ole missään vaiheessa kyseenalaistanut, joten suuria valheita kirja tuskin sisältää. Tavallisen kaduntallaajan oikeustajun mukaan se voi ylittää rikoskynnyksen vain mikäli ko. tallaaja arvioi asiaa Vanhasen ruikutuksen perusteella eikä kyseistä kirjaa lukemalla. Ilman oikeussalidraamaa kukaan ei enää edes muistaisi mokomaa sepustusta.

On selvää, että kansakunnan moraalisena isänä ja ylimmäisenä anteeksipyytäjänä esiintyvän pääministerin naisten iskeminen nettipalstalta on yhteiskunnallisesti hyvinkin sen verran oleellinen asia, ettei sen julkaiseminen voi olla laitonta. Äänestäjien on myös hyvä tietää, jos pääministerillä on tapana lopettaa ihmissuhteensa tekstiviesteitse, mitä pidetään yleisesti erittäin moukkamaisena. Myöskään siinä ei ole päätä eikä häntää, että olisi jotenkin luvatonta harrastaa omaelämänkerrallista kerrontaa elämästään pääministerin panopuuna morsiamena.

Susanin kirjaan voi suorastaan erityisen hyvin soveltaa edellä mainittua sananvapauden lyhyttä määritelmää. Susanilla oli ja on oikeus tilittää tuntemuksiaan kirjassa, jos hän sen tarpeelliseksi kokee. Luojan kiitos kenenkään ei ole pakko lukea hänen tilitystään.

Jos minä olisin Matti Vanhanen, minua saattaisi hieman harmittaa. Oikeammin sanottuna minua vituttaisi raskaasti, mutta sitä en uskaltaisi sanoa ääneen, etten suututtaisi puolueen lestadiolaisia peruskannattajia.

Kepua on vaivannut aina sen viljelijä- ja aluepolitiikkapohjaisuus. Lisäksi sen ristinä oli K-linja, jonka elävä monumentti Väyrynen edelleenkin kummittelee valtioneuvoston käytävillä. Iltalypsyäkään eivät ole nykypoliitikot unohtaneet. Puolueen uudistuminen on edennyt jähmeästi. Esko Aho aloitti sen aikoinaan tuomalla puoluettaan esille myös kaupunkilaisia kiinnostavilla teemoilla. Anneli Jäätteenmäen tyttöenergiatempauksesta ja tyttöenergian mahalaskusta ei tarvinne kertoa enempää, mutta sen jälkeen Matti Vanhanen on yrittänyt tosissaan.

Puolueen kakkoskaarti on sen sijaan käyttänyt viime viikot ja kuukaudet kaikennäköiseen myyräntyöhön. Mauri Pekkarinen kaivoi naftaliinista Vuotoksen altaan. Sen hyödyistä ja haitoista Tohtori ei tässä yhteydessä viitsi sanoa mitään, mutta hanke on äärimmäisen epäsuosittu etelän kaupungeissa. Lisäksi hallitusohjelmassa on erityisesti Vihreiden vaatimuksesta vesilakien osalta yksimielisyysvaatimus, mikä panee miettimään, että Tarja Cronberg ei taidakaan olla niin tyhmä kuin hänen puoluetaustansa antaisi ymmärtää. Tämä hallitusohjelman pykälä on täysin selvää tekstiä kuten lastentarhanopen hommaan joutunut Vanhanen on pikku apuluokalleen joutunut selittämään. Siitä huolimatta Pekkarinen mussuttaa edelleen Vuotoksen altaasta ja lupaa esitellä hankkeen siitä huolimatta.

Sirkka-Liisa Anttila on myöskin ollut viime aikoina äänessä. Perintöveroasiat on jo hallituksessa kertaalleen sovittu antaen sukupolvenvaihdokselle 80% alennuksen yritysmuodosta riippumatta, mikä sekin on jo melkoisen härskiä. Anttila on nyt kuitenkin sitä mieltä, että maatilat pitäisi vapauttaa perintöverosta kokonaan, herra yksin tietää mistä syystä. Lisäksi Anttilan mielestä pitäisi alentaa polttoaineveroja, sähköveroja ja kaikkia muitakin veroja, ja lisäksi korottaa tukiaisia aikana, jolloin maataloustuotteista saa paremman hinnan kuin koskaan aikaisemmin. Vanhanen jälleen kerran joutui patistamaan omiaan ruotuun kertomalla, että asiat on nyt kuulkaa sovittu ja se tarkoittaa, että alennus on 80% ja pulinat pois.

Kemijärven sellutehtaan alasajo näyttää koskevan kipeimmin kepulaispoliitikkoihin. Yksi jos toinen kepulainen kakkosketjun mies on vaatinut yhtä jos toistakin ja haukkunut hallituskumppaniaan kun näin katalan tempun menivät tekemään, vaikka oikeasti tempun teki Storaenson johto eikä Kokoomus. Hallitussopu rikottiin aivan yhdentekevällä asialla ja kepulaispolitrukit Väyrynen etunenässä edelleenkin kiertävät maakunnissa lietsomassa epäsopua Helsingin herroja kohtaan.

Kaiken tämän kruunaa ala-arvoisten puoluesihteerien esikuva Jarmo Korhonen. Kukaan ei tunnu kykenevän tekemään niin hölmöä ehdotusta, ettei Korhonen sitä kannattaisi ja lisäisi vielä vähän vettä myllyynsä Kokoomusta nälvimällä. Korhosen ulosanti on kammottavaa ja ruumiinkieli tai enemmänkin sen puute viittaa sellaiseen henkilöön, jonka kanssa Tohtori ei haluaisi viettää yötä yksin autiossa talossa. Jarmo Korhonen päästää suustaan käsittämättömiä sammakoita ja suuntaa paukkunsa opposition sijaan hallituskumppaniin, mikä tuntuu tässä vaiheessa vaalikautta täydellisen virheelliseltä vedolta. Vanhanen ja Kalli ovat yrittäneet Korhosta toppuutella, mutta mies ei ota kuuleviin korviinsa.

Kaikki se imagohyvä tai lähinnä huonon imagon puute, jota asiallinen ja rauhallinen Matti Vanhanen on rakentanut, on hukattu hetkessä kun Pekkarinen, Väyrynen, Anttila ja Korhonen ovat saaneet esiintyä edukseen mediassa ja muistuttaa kansaa siitä, miksi Kepua ei edelleenkään kannata kaupunkilaisen äänestää. Mitään kaupunkilaisia kiinnostavaa ei enää tunnu olevan hallituksen asialistalla, kun kepuliministerit pyörittävät omaa iltalypsyään ja jankuttavat jo sovituista asioista.

Toistaiseksi Kepun on pelastanut se, että Jyrki Katainen on saanut pidettyä omat rivinsä kasassa ja Kokoomus ei ole lähtenyt Korhosen pyhään sotaan ja muiden pikkukepulien iltalypsyhankkeisiin mukaan. Kepulit räksyttävät, Vanhanen sammuttelee tulipaloja sitä tahtia kun niitä syttyy, Kokoomus ei tee mitään ja demarit lihovat oppositiossa ja seuraavat Tohtorin lailla sivusta näytelmää, jossa kolme rumaa Teroa ja yksi Anttila kusevat omaan pakkiin niin paljon kuin pissavehkeistä lähtee.

Eduskunnassa kuultiin torstaina kummia.

Vasemmiston kansanedustajat kävivät hallituksen kimppuun siitä, että lääkärit, nuo hyväkkäät, saavat nostaa yksityispraktiikkaosakeyhtiöistään peräti 9% voitosta pääomatuloina eikä ansiotuloina. Tämä on mm. Paavo Arhinmäen mukaan "laillista veronkiertoa" ja koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, ei pitäisi olla lääkäreilläkään.

Koska kyse oli vasemmistoliiton kansanedustajien kommenteista, ei liene kenellekään yllätys, että fakta ja fiktio sekoittuivat mukavasti keskenään. Tietenkin lääkärit saavat tehdä noin. Ei siksi, että he ovat halveksittavia lääkäreitä, vaan siksi, että niin seisoo osakeyhtiölaissa. Jos vasemmistoliitto olisi viitsinyt selvittää asiaa, täysin samoin toimii oman firmansa lukuun työskentelevä putkimies ja kaikki muutkin yksityisyrittäjät. Muutama Vasemmistoliiton räyhähenki sai aikaan nyt sitten sen, että Kepun pieni pieni mies Mauri Pekkarinen ryhtyy selvittämään, miten tämä epäkohta voidaan poistaa.

Mikä siis on se epäkohta? Se, että yrittäjä saa nostaa pienen summan yrityksestään pääomatulona? Jos asiassa on joku epäkohta, se on se, että näitä yrittäjiä ei kohdella samalla lailla kuin muita osakkeenomistajia. Jos ostaa Nokian osakkeita tuhdin pinon ja elelee niiden osingoilla, tästä maksetaan pääomatulovero; samoin siitä, että elättää itsensä ostamalla ja myymällä pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja. Tosin jälkimmäisessä tapauksessa on syytä olla varovainen ja tehdä näön vuoksi jotain muutakin.

Epäkohta on sekin, että pääomatuloveroprosentti ja ansiotuloveroprosentti ovat niin eri planeetalta, että kaikkien kynnelle kykenevien kannattaa siirtää mahdollisimman suuri osa tuloistaan pääomaverotuksen piiriin. Kolmas epäkohta on se, että kaunaisuudesta, katkeruudesta ja kateudesta elävä änkyrävasemmisto saa aina vettä myllyynsä vaatia rötösherroja kiikkiin, vaikka oikea ongelma on se, että tuloverot ovat liian korkeita ja niitä kannattaa kiertää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kukaan tästä jengistä ei ikinä ehdota tuloverojen alentamista, ja kun Katainen meni torstaina eduskunnassa niin tekemään, nosti vasemmisto metelin siitä, että hyvätuloisia suositaan. Joka veto voittaa.

Kuka hyvänsä yksityispraktiikkaa pyörittävä lääkäri maksaa enemmän tuloveroja kuin koko Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä siviiliammateissaan yhteensä, kunhan jätetään pois Stasin ilmiantajalääkäri. Tämä ei siltikään riitä vaan ongelma on se, että tuloista 9% tulee 28% verokannalla eikä lääkärin 45:n paikkeilla olevalla ansiotuloveroprosentilla. Tästä voi jokainen laskeskella vaikka sadan tonnin vuosiansioilla, millaisista summista oikein on kysymys.

Ongelma on se, että tätä olematonta ongelmaa ei voida korjata remontoimatta koko osakeyhtiölakia. Jos yrittäjät rinnastetaan palkansaajiin, silloin heille kuuluu myös palkansaajan etuuksia kuten työttömyysturvaa ja sensellaisia asioita, ja tämä maksaa enemmän kuin heidän pieni lisäverottamisensa tuottaa. Tällä ei tietysti ole suurtakaan väliä, kun vastassa on kaikkivoipa kateus ja iänikuinen herrakauna.

Jos hallitus nyt hölmöyksissään lähtee tälle tielle, silloin ratkaisu on edelleen aika yksinkertainen. Lääkäri A ottaa avukseen lääkärin B, joka tekee suunnilleen yhtä paljon samanarvoista hommaa. A perustaa Beeduuni oy:n ja palkkaa B:n sinne ainoaksi työntekijäksi ja toimitusjohtajaksi. B puolestaan perustaa Aaduuni oy:n ja palkkaa A:n sinne ainoaksi työntekijäksi ja toimitusjohtajaksi. Näin kumpikaan ei työskentele omassa firmassaan ja he voivat nostaa sieltä edelleen pääomatuloja. Kun A ja B ovat toimitusjohtajan tittelillä vaikka tekevätkin sivubisneksenä jotain täysin puuhasteluluontoista sairaiden parantamista, heitä eivät koske edes mitkään TES-määräykset ja heidän palkkansa ja etunsa on sovittavissa kuinka pieniksi hyvänsä sivukulujen minimoimiseksi.

Tämä puliveivaaminen ei tietenkään tuota kenellekään mitään paitsi tekee asioista hiukan vaikeampia. Kun näin sitten tehdään, taas alkaa Vasemmistoliiton räyhäkoplan huuto siitä, että herrat ne vilungilla rehellistä petkuttavat ja vaaditaan taas toimenpiteitä.

Silläkään kerralla tuskin voittaa se kanta, että ansiotulojen verotusta voisi laskea pääomatulojen verotuksen tasolle, mikä kertaheitolla poistaisi koko tarpeettoman sirkuksen.

Maailmantalous on siirtymässä jokseenkin kummalliseen tai ainakin ennen kokemattomaan lamavaiheeseen. Erillaisia lamoja on tullut ja mennyt, mutta niiden syntymekanismi on aina ollut kovin samanlainen. Joko maan kilpailukyky murenee muihin verrattuna sisäisen inflaation takia ja iso joukko väkeä menettää työnsä ja toimeentulonsa, tai sitten sijoituskuplia puhkeaa ja firmat ajavat kuplatalouden toimintojaan alas ja taas iso joukko väkeä menettää työnsä ja toimeentulonsa. Raha hakeutuu turvallisiin sijoituskohteisiin ja investoinnit ovat lamassa. Tällainen lama torjutaan laskemalla korkoja niin paljon, että rahan makuuttaminen laiskasti jossain turvallisissa kohteissa ei enää ole järkevää. Investoinnit lähtevät käyntiin, kuluttajien luottamus palaa ja talous kampeaa takaisin kasvu-uralle.

Nyt näyttäisi siltä, että olemme saamassa aivan uudenlaisen laman. Sen kova ydin ei ole kuluttajien työttömyydessä vaan inflaation laukkaamisessa ja siinä, että kiinalaiset ja intialaiset kilpailevat samoista resursseista kuin mekin. Kaikkialla lännessä suuret ikäluokat ovat jo puoliksi eläkkeellä ja loputkin jäävät eläkkeelle kohta. Töitä on tekijöille vaikka kuinka paljon ja vain kaikkein kouluttamattomin työvoima on edelleen ongelmissa. Periaatteessa tässä tilanteessa mitään lamaa ei pitäisi ollakaan tai ainakin sen pitäisi olla vain pieni notkahdus.

Nyt kuitenkin työttömyyden vähenemisestä huolimatta kuluttajien ostovoima ei ole kasvanut vaan se vähenee jatkuvasti. Verot, veroluonteiset maksut, ruoka, lämmityskulut, pakollisen liikkumisen kustannukset ja sähkö kallistuvat jatkuvasti paljon palkkojen nousua nopeammin. Tätä yritetään peitellä laskemalla inflaatiokoriin mukaan paljon tekniikkaa, jossa tuotannon tehostuminen ja teknologinen kehitys laskevat hintoja tai ainakin kasvattavat jatkuvasti sitä, mitä eurolla saa. Tästä huolimatta jokainen huomaa kukkarossaan kaiken jatkuvan kallistumisen. Koska työpaikalle on pakko päästä ja ruokaakin on saatava, ei näissä perusasioissa ole juurikaan mahdollisuuksia säästää tai muuttaa kulutustottumuksia.

Kun aikaisemmin laman hyökätessä kenelläkään ei ollut varaa nostaa hintoja vaan päin vastoin niistä rassattiin ylimääräinen pöhö pois, nyt julkinen sektori nostaa omia "hintojaan" aivan surutta, ja yksityinenkin sektori voi aina myydä kalliilla kiinalaisille sen sijaan, että ryhtyy polkumyyntiin lännessä. Raaka-aineiden hinnat kallistuvat, koska huolimatta länsimaiden lamasta kaiken kysyntä pysyy kovana Kiinassa ja Intiassa. Ruuan hinta nousee, koska peltoja valjastetaan biopolttoainehullutukseen.

Tuloksena on pahimmassa tapauksessa vuosikausien kurimus, jossa palkansaajalta niistetään pois elintaso jokseenkin tykkänään rahan riittäessä enää peruselämiseen. Kun ylimääräistä rahaa on joka kuukausi hieman vähemmän, kotimaisten palvelujen kysyntä pysyy vähäisenä muualla paitsi nuorempien pussista rahoitettavissa eläkeläisten hoivapalveluissa.

Keskuspankit ja hallitukset ovat tämän kehityksen edessä jotakuinkin voimattomia. Korkoja voidaan laskea, mutta se ei auta mitään. Länsimainen teollisuus investoi jo nyt niin paljon kuin kykenee, mutta investoinnit valuvat Kiinaan eikä läntisiin yhteiskuntiin. Korkojen alentaminen lisää ennestään mahdollisuuksia investoida velaksi kaukomaille.

Aikaisemmin puhuttiin rakenteellisista ongelmista ja syytettiin ammattiliittoja. Nyt ongelma on rakenteellinen, mutta ei enää lännessä vaan maailmantaloudessa. Lännessä ei ole osattu varautua siihen, että kiinalaisille viimeisen kymmenen vuoden aikana kertyneet tuhannet miljardit eivät makaakaan jossain holvissa vaan kiinalaiset rupeavat käyttämään tätä rahaa. Kun tähän lisätään valtava potti rahaa arabien käsissä vuosikymmenten öljykaupasta, maailman rahavirrat ja investointipäätökset eivät enää seuraa silmä kovana, mitä lännessä tapahtuu, vaan ne katsovat muualle.

Tässä tilanteessa palkansaajan osa on hävitä kaikissa tapauksissa. Lisäksi valtaosa pääomatuloilla elävistä häviää, sillä tulemme näkemään osakekurssien syöksyjä siellä täällä, ja vaikka ne siitä jossain toipuvat nopeasti ja jossain hitaasti, tarvitaain aika paljon hyvää tuuria löytää joukosta voittoarvat kun maailmanlaajuisesti suunta on alaspäin. Ainoa, minkä palkansaaja voi tehdä, on huolehtia omasta ammattitaidostaan ja kielitaidostaan, sekä pitää velkaantumisensa kohtuullisena. Tällä tavalla ei voi välttää elintason laskua, mutta näin voi välttää sen täydellisen romahtamisen, jos Suomi reunavaltiona muuttuu ensimmäisten joukossa lähelle elinkelvotonta.

Ainoa tapa selvitä tästä länsimaalaisesta näkövinkkelistä siedettävin vahingoin, olisi Kiinan ja Intian välinen sota, joka tekisi Länsi-Euroopasta taas kiinnostavan paikan vakautensa takia. Kiinan sisällissota voisi pelastaa meidät myös. Jos yhteiskunnat idässä kuitenkin säilyvät vakaina, on paras totutella siihen, että paksumpi tilipussi mahdollistaa entistä vähemmän asioita.

Tämä viikko on ollut huonoja uutisia väärällään. Tohtori ei tarkoita konkurssikypsien amerikkalaisten pankkien aiheuttamaa pörssinotkahdusta, sillä lainaamalla rahaa maksukyvyttömille saa lopulta turskaa taloon eikä sen pitäisi olla yllätys kenellekään. Sinuhe Egyptiläisen palvelija Kaptah totesi osuvasti: "On moraalisesti väärin antaa hölmöjen pitää rahansa, sillä muuten he eivät koskaan opi".

Huonot uutiset tällä viikolla liittyvät Internet-sensuuriin ja uhkapeliin. Julkinen valta on päättänyt, että Internetin sisältöä kuuluu sensuroida jonkun epämääräisen salaisen listan perusteella, koska näin torjutaan lapsipornoa. Tässä ei ole päätä eikä häntää, sillä tämä operaattorien "vapaaehtoinen" internet-sensuuri on kenen hyvänsä vastenmielisen pedofiilin kierrettävissä minkä hyvänsä proxy-serverin käyttöönotolla. Porakorven Akselilta ei jää näyttämättä yksikään lapsipornokuva, mutta samalla on kuin vaivihkaa tehty periaatepäätös siitä, että ihmisiä on suojeltava Vallankahvan ei-toivotuksi julistamalta sisällöltä.

Nyt kyseessä on lapsiporno, jotta sensuurin vastustajat saadaan leimattua lapsipornon kannattajiksi, ja tätä leimaa ei kukaan halua päälleen. Mutta mitä seuraavaksi? Voimme esimerkiksi seuraavaksi todeta, että alkoholipoliittisista syistä kaikille juomia ja cocktail-reseptejä sisältäville sivuille pitää estää pääsy, sillä haluamme varmaankin suojella lapsia juoppouden kiroilta. Nettikaupat, joiden listalla on mainittuja tuotteita tai vaikkapa tutkanpaljastin, pitää ainakin sulkea ensi tilassa, sillä emmehän halua, että kaahari tutkanpaljastimineen ajaa suojatiellä hellyttävän pikkutytön yli. Lista pitenee harmittomalta näyttävillä hankkeilla, ja koska se on salainen eikä sitä ylläpidä kukaan virkavastuulla, sinne voi ujuttaa jokseenkin mitä hyvänsä. Tuota pikaa huomaamme, että SDP:n arvostelu internetissä alkaa olla hankalaa, ja kuvia kepulinmetsästyskauden avajaispäivän saaliista on hankalaa saada kilpailevien metsästysseurojen kadehdittavaksi.

Joku jossain lakkautettavaksi sopivassa korpikorkeakoulussa kokoontunut työryhmä puolestaan on tehnyt vallankahvan pyynnöstä ehdotuksen siitä, että nettipokerissa hävityt rahat pitäisi saada periä takaisin luottokorttiyhtiöltä. Tässäkään hankkeessa ei ole päätä eikä häntää, sillä se asettaa vastuuseen luottokorttiyhtiön, joka ei ole edes etäisesti kiinnostunut siitä, miten asiakas rahojaan käyttää ja jonka ei edes tietosuojamielessä pitäisi asiasta kiinnostua. Pokeri on kuulemma "pyramidihuijaus" ja petos. Tohtori on lusinut jokusenkin yön kaljaa juoden sököpöydässä joskus voittaen, joskus häviten. Peli on ollut rehellistä aivan kuten nettipokerikin ja tappiot johtuvat siitä, että kortti ei ole käynyt kirkonmiehellä tai siitä, että on pelannut huonosti; ei siitä, että kaverit olisivat petkuttaneet. Ainoa paikalla oleva pyramidikin on syntynyt keskiolutpullon korkeista.

Ehdotuksen tehneet Ajatuksien Pielisjoet sen sijaan yhdistävät oivallisesti Internetin, rahan, huijauksen ja säälittävän peliriippuvaisen yhdeksi puuroksi ja saavat tästä keitoksesta moraalisen oikeutuksen kieltää jotakin. Sillä kiellosta on kysymys vaikkei sitä ääneen halutakaan sanoa. Kiellosta, jonka kiertäminen on jälleen aika helppoa esimerkiksi siirtymällä PayPalin käyttäjäksi. Britannian tai USA:n viranomaisia ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä mieltä jossain periferiassa ollaan omien rahojen käyttämisestä.

Miksi suuri yleisö on hiljaa? Missään sivistysvaltiossa tällaiset pähkähullut hankkeet eivät etenisi edes ehdotuksen asteelle, sillä vallankahva lynkattaisiin lähimpään median lyhtypylvääseen. Liberaaleiksi leimautumista haluavat Vihreätkin ovat oudon hiljaa, sillä heidän punavihreään ajatusmaailmaansa asioiden kieltäminen sopii varsin hyvin. Vihreille sekä muille puolueille tuntuu käyvän mainiosti se, että ihmiset muutetaan alisteisiksi yhteiskunnalle sen sijaan, että yhteiskunta on ihmisten palvelija.

Herätkää nyt helvetti siellä ruudun takana! Soittakaa kansanedustajalle, tutulle lehtineekerille, Karpolle tai vaikka paaville. Mutta tehkää jotakin. Vallankahvan mopo on karannut kauas ja häntä on ruvennut heiluttamaan koiraa. Tällaiset asiat ratkaistaan sivistysvaltioissa vaihtamalla vallankahva parempaan. Onnistuuko tämä uuteen pysähtyneisyyden aikaan vajonneessa Suomessa?

Tohtorin ollessa kouluikäinen oli koulussa tapana opettaa, että Suomi on Vihreän Kullan Maa metsäsektorin suuren BKT-osuuden takia.

Tänä päivänä tuosta kullasta ovat vain rippeet jäljellä, mutta kiitos Nokian ja muun uuden toimeliaisuuden, vaikutukset eivät ole olleet erityisen kauaskantoisia kepulaisten kehitysalueiden ulkopuolella. Kehityksessä ei ole edes mitään kovin kummallista. Teollisuus on pakannut kovaa vauhtia kamojaan läntisestä Euroopasta ja muistakin länsimaista jo viimeiset sata vuotta. Viimein tähän sopeutuminen on edessä meilläkin.

Päätösten aikataulukaan ei metsäteollisuutta tuntevalle tullut yllätyksenä. Miljardin euron ruukit eivät tahkoa rahaa ikuisesti vaan niitä pitää uudistaa ja modernisoida säännöllisesti. Suomessa viimeiset merkittävät metsäteollisuuden investoinnit tehtiin 80-luvulla ja sen jälkeen kaikki investoinnit on suunnattu ulkomaille lähelle kuluttajia, lähelle kierrätyspaperivuoria tai lähelle halpaa energiaa ja työvoimaa. Kun investoiminen suomalaisiin laitoksiin lakkasi, oli jo 90-luvun alussa selvää, että kotimaista metsäteollisuutta odottaa alasajo muutamaa laitosta lukuunottamatta sitä mukaa kun nykyisistä laitoksista käyttöikä jättää.

Tässä kehityksessä ei ole mitään pahaa, kunhan ympäröivä yhteiskunta vain osaa siihen sopeutua. Yhteiskunnat ovat muuttuneet historian saatossa keräily-yhteiskunnista viljely- ja raaka-aineyhteiskunniksi. Nämä ovat puolestaan muuttuneet teollisuusyhteiskunniksi, ja teollisuusyhteiskunnat palveluyhteiskunniksi. Muutokset eivät ole kertarysäyksen kaltaisia vaan pidemmän ajan trendejä. Nykyään Suomen viitekehys on palveluissa eikä sellunkeitossa tai muussa perusteollisuudessa. Seuraava sopeutuminen on edessä, kun palveluyhteiskunta alkaa muuttua joksikin muuksi; vaikkapa elämysyhteiskunnaksi, mutta siitä Tohtori voi kirjoittaa joskus toiste laajemmalti.

Poliitikot ovat sen sijaan jälleen täydellisen hakoteillä riippumatta siitä, onko kyse hallituspuolueista vai oppositiosta. Ei hallituksen ja eduskunnan kuulu miettiä, mitä ihmettä jossain aluepoliittisin perustein aikanaan rakennetussa lappalaisessa ruukissa voitaisiin tehdä sen jälkeen, kun omistaja viimein osoittaa hiukan munakkuutta ja ajaa moisen käenpoikasen alas pesäänsä likaamasta. Hallituksen kuuluisi miettiä, miten Suomi pärjää palveluyhteiskunnassa ja informaatioyhteiskunnassa, jossa kaupaksi käy ennen kaikkea tieto, ja jossa puun jalostaminen on tiedon jalostamisen rinnalla kehitysmaanysväystä.

Poliitikot kuitenkin kiertävät tämän aiheen kaukaa, sillä se on henkisten kääpiöiden ymmärrettäväksi aivan liian monimutkainen. Paljon helpompaa on liittyä "työtä lappalaiselle joutoväelle" -mantraa määkivään kuoroon. Maailma muuttuu ja jollei ilmasto tästä heitä aivan täydellisesti häränpyllyä, Lapissa pärjää jonkinlainen viihde- ja elämysbisnes, mutta kaiken muun tekohengittäminen takamailla on rahan kaatamista kankkulan kaivoon. Sillä, kaataako nuo rahat kankkulan kaivoon yritys vai valtio, ei ole mitään merkitystä.

Kun lappalaiset ovat jatkuvasti sitä mieltä, että Helsingin herrat ne salakavalasti näivettävät syrjäseudut, voisi Suomi tarjota asiaan ratkaisuksi itsenäisyyden myöntämistä Lapille ja Kainuulle. Voisimme lähettää Helsingistä kehitysapuna kaikki Kemijärven sellutehtaalle jatkoa vaatineet ministerit ja kansanedustajat luotsaamaan tuon Helsingin ikeestä vapautuneen ruman ankanpoikasen muutosprosessia uljaaksi joutseneksi. Suomella ei ole tämän sarjan poliitikoille mitään käyttöä ja lappalaiset puolestaan saavat heistä asialleen omistautunutta väkeä. Nähdäkseni tässä vaihdossa voittaisivat kaikki. Lappalaiset pääsevät eroon Helsingin herroista ja suomalaiset pääsevät eroon elättialueista. Kun kumpikaan joukko ei tunnu olevan nykytilaan tyytyväinen, tämän ratkaisun pitäisi miellyttää kaikkia.

Jos tämä ei kelpaa, niin antakaa, helvetti sentään, yritysten johdon tehdä työtään sen sijaan, että niille sälytetään vastuu kepulaisten kehitysalueiden ja korpikommunistilinnakkeiden elinvoimaisuudesta.

Kansa kuunteli henkeään pidätellen tasavallan arvojohtajan puhetta. Joko nyt kansan rakastama Äiti Aurinkoinen ohjaisi viime vuoden hiukan eksyksissä olleen suomalaisen yhteiskunnan uusille urille? Mitä vielä! Samaa vanhaa virttä vuodesta toiseen. Tuloerot ovat muka kasvaneet ja se vasta kamalaa on. Syrjäytyminen ja huono-osaisuus ovat kasvaneet ja muuttuneet perinnöllisiksi, ja asia todetaan joka vuosi.

Asian toteaminen ei vain ole sama asia kuin ongelman ratkaiseminen, eikä Halonen tälläkään kerralla yllättänyt. Tohtori ei tiedä mitään työtä ja täystyöllisyyttä parempaa tapaa ratkaista syrjäytymisen ja köyhyyden ongelmaa, mutta jostain syystä Tohtorin ratkaisu ei kelpaa. Suomalaisille löytyy töitä jos työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat puretaan. Kaikki eivät työllisty nykyisille työmarkkinoille ja joka vuosi isompi osa kansasta on yksinkertaisesti liian tyhmää tekemään korkean tuottavuuden töitä. Matalan tuottavuuden työtä olisi parempi tehdä Suomessa kuin siirtää se Venäjälle, mutta se edellyttäisi puuttumista suomalaisten työmarkkinoiden rakenteisiin katsoen avarakatseisesti kevyemmin säännellyn ja haittaverotetun ns. kolmannen sektorin roolia. Tätäpä ei Halonen enää arvaakaan ehdottaa.

Itämeren tilastakin pitäisi olla huolissaan. Kuten viimeiset 30 vuotta. Tähänkin asiaan olisi varsin helppo esittää ratkaisuja eikä vain todeta paskan haisevan Itämeren rannoilla entistäkin vahvemmin. Isoin Itämeren saastuttaja on Pietari. Ryssykät eivät tee nykyisessä uhossaan asialle mitään, sillä kaikki pehmeät asiat ovat jokseenkin epämuodikkaita asevarustelun ja kansallistunteellisen uhon rinnalla. Me sen sijaan voimme tehdä. Pietarissa tarvitaan vedenpuhdistamoja ja puhdistamoihin eikä Nevaan johtavaa viemäröintiä. Tätä puolestaan syntyy rahalla. Valittamisen sijaan Halonen olisi vaikka voinut ehdottaa, mistä raha Suomessa otetaan, koska venäläiset eivät itse viitsi. Lähialueiden toiseksi suurin kuormittaja on kotimainen maatalous, jolle maksetaan "ympäristötukien" nimikkeellä maataloustuen jatketta. Noiden tukien käyttötarkoituksen piti alun alkaen olla ympäristötekniikkaan investoiminen, mutta ketään ei kiinnosta kepulaisten johtamassa Suomessa valvoa asiaa. Halonen olisi voinut patistella maalaisliittolaisia ruotuun sen sijaan, että antaa heidän syytellä Itämeren tilasta pelkästään venäläisiä.

Halonen olisi myös voinut ottaa kantaa siihen, miten Suomi pärjää valtiona, jos pelotteluskenaariot hiilidioksidipäästöistä toteutuvat. Sen sijaan, että pistetään pää pensaaseen, olisi oivallinen tilaisuus panostaa tämän alan tuotekehitykseen ja myydä keksintöjä ympäri maailmaa. Kun Eurooppa on keskittynyt komiteoiden perustamiseen ja työryhmien kokouksiin sekä tiukan paikan tullen asioiden kieltämiseen, tässäkin asiassa merkittävimmät keksinnöt näyttäisivät olevan tällä hetkellä amerikkalaisia ja tulevaisuus tuskin asiaa muuttaa. Eurooppa havaitsi ongelman, Eurooppa kiinnitti ongelmaan huomiota, amerikkalaiset tekevät keksinnöt, eurooppalaiset rahoittavat ne kaikkiin kehitysmaihin ja amerikkalaiset keräävät rahat. Arvojohtajaa ei tämä täysin pähkähullu rakennelma kuitenkaan kiinnosta.

Matti Vanhanenkin on avannut uuden vuoden kunniaksi sanaisen arkkunsa. Vanhasen mielestä työsuhdematkalippujen käytöstä pitäisi ryhtyä sopimaan tuponeuvotteluissa. Vanhanen siis ehdottaa, että duunarit pakotetaan vaihtamaan osa palkastaan pakolliseen, keskusjohdettuun bussilippuun, jolla ei valtaosalle ole mitään käyttöä kun lippualue on väärä tai töihin on kävelymatka. Kunnat saavat sen sijaan asiasta lypsylehmän. Kun liput ovat pakollisia kaikille, työnantajat ovat velvollisia ostamaan niitä työntekijöilleen, vaikka kunnassa kulkisi bussi lähes metromaisen tiheästi, kerran joka karkauspäivä. Mitä huonompaa ja harvempaa joukkoliikennettä kunta järjestää, sitä enemmän se nettoaa myymällä näitä pakollisia lippuja. Mitä syrjäisemmästä ja kepulaisemmasta kunnasta on kysymys, sitä itsestäänselvempää on, ettei siellä mitään joukkoliikennettä ole.

Halonen toteaa itsestäänselvyyksiä ja väistelee tärkeitä aiheita ja Vanhanen harjoittaa kepulaista iltalypsyä. Toisaalta eipä kukaan tainnut mitään parempaa odottaakaan.