29.02.2008
Kepulismin nousu ja uho
Jos minä olisin Matti Vanhanen, minua saattaisi hieman harmittaa.
Oikeammin sanottuna minua vituttaisi raskaasti, mutta sitä en
uskaltaisi sanoa ääneen, etten suututtaisi puolueen lestadiolaisia
peruskannattajia.
Kepua on vaivannut aina sen viljelijä- ja aluepolitiikkapohjaisuus.
Lisäksi sen ristinä oli K-linja, jonka elävä monumentti Väyrynen
edelleenkin kummittelee valtioneuvoston käytävillä. Iltalypsyäkään
eivät ole nykypoliitikot unohtaneet. Puolueen uudistuminen on edennyt
jähmeästi. Esko Aho aloitti sen aikoinaan tuomalla puoluettaan
esille myös kaupunkilaisia kiinnostavilla teemoilla. Anneli
Jäätteenmäen tyttöenergiatempauksesta ja tyttöenergian mahalaskusta ei
tarvinne kertoa enempää, mutta sen jälkeen Matti Vanhanen on yrittänyt
tosissaan.
Puolueen kakkoskaarti on sen sijaan käyttänyt viime viikot ja
kuukaudet kaikennäköiseen myyräntyöhön. Mauri Pekkarinen kaivoi
naftaliinista Vuotoksen altaan. Sen hyödyistä ja haitoista Tohtori ei
tässä yhteydessä viitsi sanoa mitään, mutta hanke on äärimmäisen
epäsuosittu etelän kaupungeissa. Lisäksi hallitusohjelmassa on
erityisesti Vihreiden vaatimuksesta vesilakien osalta
yksimielisyysvaatimus, mikä panee miettimään, että Tarja Cronberg ei
taidakaan olla niin tyhmä kuin hänen puoluetaustansa antaisi ymmärtää.
Tämä hallitusohjelman pykälä on täysin selvää tekstiä kuten
lastentarhanopen hommaan joutunut Vanhanen on pikku apuluokalleen
joutunut selittämään. Siitä huolimatta Pekkarinen mussuttaa edelleen
Vuotoksen altaasta ja lupaa esitellä hankkeen siitä huolimatta.
Sirkka-Liisa Anttila on myöskin ollut viime aikoina äänessä.
Perintöveroasiat on jo hallituksessa kertaalleen sovittu antaen
sukupolvenvaihdokselle 80% alennuksen yritysmuodosta riippumatta, mikä
sekin on jo melkoisen härskiä. Anttila on nyt kuitenkin sitä mieltä,
että maatilat pitäisi vapauttaa perintöverosta kokonaan, herra yksin
tietää mistä syystä. Lisäksi Anttilan mielestä pitäisi alentaa
polttoaineveroja, sähköveroja ja kaikkia muitakin veroja, ja lisäksi
korottaa tukiaisia aikana, jolloin maataloustuotteista saa paremman
hinnan kuin koskaan aikaisemmin. Vanhanen jälleen kerran joutui
patistamaan omiaan ruotuun kertomalla, että asiat on nyt kuulkaa
sovittu ja se tarkoittaa, että alennus on 80% ja pulinat pois.
Kemijärven sellutehtaan alasajo näyttää koskevan kipeimmin
kepulaispoliitikkoihin. Yksi jos toinen kepulainen kakkosketjun mies
on vaatinut yhtä jos toistakin ja haukkunut hallituskumppaniaan kun
näin katalan tempun menivät tekemään, vaikka oikeasti tempun teki
Storaenson johto eikä Kokoomus. Hallitussopu rikottiin aivan
yhdentekevällä asialla ja kepulaispolitrukit Väyrynen etunenässä
edelleenkin kiertävät maakunnissa lietsomassa epäsopua Helsingin
herroja kohtaan.
Kaiken tämän kruunaa ala-arvoisten puoluesihteerien esikuva Jarmo
Korhonen. Kukaan ei tunnu kykenevän tekemään niin hölmöä ehdotusta,
ettei Korhonen sitä kannattaisi ja lisäisi vielä vähän vettä myllyynsä
Kokoomusta nälvimällä. Korhosen ulosanti on kammottavaa ja
ruumiinkieli tai enemmänkin sen puute viittaa sellaiseen henkilöön,
jonka kanssa Tohtori ei haluaisi viettää yötä yksin autiossa talossa.
Jarmo Korhonen päästää suustaan käsittämättömiä sammakoita ja suuntaa
paukkunsa opposition sijaan hallituskumppaniin, mikä tuntuu tässä
vaiheessa vaalikautta täydellisen virheelliseltä vedolta. Vanhanen ja
Kalli ovat yrittäneet Korhosta toppuutella, mutta mies ei ota
kuuleviin korviinsa.
Kaikki se imagohyvä tai lähinnä huonon imagon puute, jota asiallinen
ja rauhallinen Matti Vanhanen on rakentanut, on hukattu hetkessä kun
Pekkarinen, Väyrynen, Anttila ja Korhonen ovat saaneet esiintyä
edukseen mediassa ja muistuttaa kansaa siitä, miksi Kepua ei
edelleenkään kannata kaupunkilaisen äänestää. Mitään kaupunkilaisia
kiinnostavaa ei enää tunnu olevan hallituksen asialistalla, kun
kepuliministerit pyörittävät omaa iltalypsyään ja jankuttavat jo
sovituista asioista.
Toistaiseksi Kepun on pelastanut se, että Jyrki Katainen on saanut
pidettyä omat rivinsä kasassa ja Kokoomus ei ole lähtenyt Korhosen
pyhään sotaan ja muiden pikkukepulien iltalypsyhankkeisiin mukaan.
Kepulit räksyttävät, Vanhanen sammuttelee tulipaloja sitä tahtia kun
niitä syttyy, Kokoomus ei tee mitään ja demarit lihovat oppositiossa
ja seuraavat Tohtorin lailla sivusta näytelmää, jossa kolme rumaa
Teroa ja yksi Anttila kusevat omaan pakkiin niin paljon kuin
pissavehkeistä lähtee.

