Tohtori on tällä kertaa miettinyt sitä, kuinka huonosti bisnekset yleensä luistavat, jos niihin sekoitetaan uskonnollista paatosta. Uskonnot itsessään ovat hyvä bisnes kuten näemme mormoneista, scientologeista tai vaikkapa katolisesta kirkosta. Sekään ei vielä ryssi bisneksiä, että organisaatioon kuuluu joku, jolla on joku julkisesti tiedossa oleva uskonnollinen vakaumus. Itse asiassa tässä kirjoituksessa ei ole alkuunkaan kyse ihmisten henkilökohtaisista taikauskoista vaan yritysten sisään helposti hiipivistä uskonnon tapaisista ilmiöistä.

Bisneksissä ja niihin rinnastettavissa pitäisi pitää pää kylmänä ja aistit avoinna, kun puhutaan omasta toimintaympäristöstä ja sen analysoinnista. Niin kauan kuin kuljetaan silmät auki ja ollaan nöyriä muuttuvan maailman edessä, on mahdollista, että firma pärjää kohtuullisesti tai ehkä jopa hyvin. Jos taas yrityksessä lakataan katselemasta ja kuuntelemasta jossain asiassa, koska näin saatava informaatio voisi olla ristiriidassa firman sisäisen uskonnon kanssa, kusevat asiat yleensä jossain vaiheessa oikein urakalla.

Asia tuli Tohtorin mieleen ensimmäisen kerran kun kuulimme Sampopankin päätepankkiongelmista systeemiuudistuksen jälkeen. Tohtori on saanut tavallisesti juotettavista lähteistä hieman taustatietoa siitä, mikä meni pieleen. Pieleen ei mennyt se, että Danske bank edustaisi pahuutta tai piittaamattomuutta. Päin vastoin, projekti on ollut siellä tärkeä ja pankki on muillakin markkinoilla erittäin tarkka hyvästä yrityskuvastaan. Kyse ei ollut myöskään pihiydestä, sillä migraatioprojektilla ei ollut vaikeuksia saada työvoimaa tai muita resursseja tarpeeseensa.

Vika oli ja on siinä, että Danske bankissa on kehitetty viimeisen kymmenen vuoden aikana uskonto, jonka keskeinen opinkappale on se, että heidän IT-järjestelmänsä ja internet-pankkinsa ovat maailman parhaita. Ja tämä uskonto on kasvanut otollisessa maaperässä ja työntekijät pankissa uskovat siihen. Tällaisen uskonnon ongelma on ensinnäkin se, että se on aivan liian epämääräinen. Millä mittapuulla järjestelmä on maailman paras? Nopein? Kustannustehokkain? Kustomoitavin? Helppokäyttöisin? Kun asiaa ei Uskonnon norsunluutornissa ole haluttu määritellä, se on ruvennut tarkoittamaan näitä kaikkia.

Tässä kohtaa migraatioprojekti sitten ajautuikin ongelmiin. Suomessa ostettu pankki oli iso ja joillain mittareilla ostajaansa isompi. Pitkin projektin kulkua Suomesta tehtiin parannusehdotuksia, kun tulevia ongelmakohtia ja kipupisteitä alkoi näkyä. Apuakin tarjottiin, sillä omien projektien alasajon jälkeen pankissa oli työvoimaa vapaana. Mikään ei kuitenkaan tarttunut, sillä on absurdi ajatuskin, että maailman parasta voisi parantaa jotenkin. Tällaiset ajatukset ovat jo määritelmän mukaan harhaoppisia. Sitten kävi kuten kävi.

Suomen sijoitus ICT-mittarilla taas oli laskenut jonnekin 13:n paikkeille, kymmenen vuoden takaiselta kärkipaikalta kuin lehmän häntä. Jos juutit osasivat olla pankkibisneksessä jääräpäisen uskovaisia niin suomalaiset tuudittautuivat kymmenen vuotta sitten uskoon siitä, että olemme maailman parhaita. Silloin maailman parhaaksi pääsi myymällä paljon soittoääniä kännyköihin SMS:ien välityksellä.

Tämän jälkeen maailmalla on menty eteenpäin, mutta Suomessa ei ole tapahtunut mitään. Yritysten verkkobisnes on marginaalista. Julkishallinto kampittaa toistensa projekteja. Konsultit rahastavat hirveitä summia kaikilta, mutta bisnekset tyssäävät alkuunsa kun niissä keskitytään miettimään teknisiä ratkaisuja sen sijaan, että mietittäisiin mikä on se asiakkaan haluama tuote tai palvelu ja miten sen hinta saadaan oikeaksi.

Kun julistimme itsemme maailman parhaiksi silloin kun koko bisnes oli vielä lapsen kengissä paarustavaa puuhastelua ja sille tasolle, olemme nyt tilanteessa, jossa suomalainen verkkobisnes on marginaalista puuhastelua. Mutta koska asia on uskonnollinen, meillä ei riitä kanttia tunnustaa, että alamme olla tietoverkkojen hyödyntämisessä vanhojen länsimaiden peränpitäjä; myös Itä-Euroopan ja Aasian uudet taloudet alkavat kiriä ohitse.

Sampo saa varmasti ongelmansa kuntoon ennemmin eikä myöhemmin. Mutta missähän vaiheessa suomalainen voi tehdä veroilmoituksensa internetissä ilman yhdenkään kupongin tai kuitin postittamista? Ei liene syytä pidättää hengitystä sitä odotellessaan.

Tohtori on ollut paljon kiireinen ja lisäksi vähän sairaana, joten tarinointi viime viikolla jäi väliin. Tästä pahoittelut kaikelle kansalle. Valitettavasti tahti ei parane tälläkään viikolla, vaan edelleen täysimittainen pakina jää ilmestymättä. Normaali palvelu pyritään saamaan käyntiin ensi viikoksi tai viimeistään ennen kuin Sampopankin kaikki verkkopalvelut toimivat normaalisti.

Maailmassa on toki viime viikkoina tapahtunut vaikka mitä kommentoimisen arvoista, mutta tällä kertaa ei Tiibetin tilanne tai ryssän kaasuputki jaksa kiinnostaa niin paljon, että viitsisin paneutua asiaan. Yhteen asiaan on kuitenkin puututtava – viihdeohjelmaan "Tanssii tähtien kanssa".

Tohtori ei ole mokomaa ohjelmaa tullut katsoneeksi, koska siinä esiintyvät "tähdet" vaikuttavat mielenkiinnottomilta ja tanssimisesta Tohtori jakaa Veikko Huovisen näkemyksen: "Musiikkia voi kuunnella myös hyppelemättä". Kuitenkin on ollut vaikea välttyä iltapäivälehtien levikinedistämisestä, joka jo muutaman viikon on saanut käyttövoimaansa kyseisestä kisasta. Paljon on jaksettu kirjoittaa siitä, että viikottain joku pari putoaa kisasta, mikä tietenkin johtuu ohjelmaformaatista eikä siitä, että tuotantoyhtiö haluaisi nöyryyttää jotain. Erityisen paljon palstatilaa on saanut se, että keskinkertaisesta tanssitaidostaan huolimatta kansanedustaja Antti Kaikkonen jatkaa kilpailua, vaikka oikeasti tanssitaitoisiakin on pudonnut.

Itsensä aivan liian vakavasti ottavat tanssin ammattilaiset, jotka toimivat kilpailun tuomaristossa, ovat nähneet asiakseen kommentoida, kuinka surullista on, että kansa äänestää väärin ja että jatkoon ei pääsekään aina parhaat tanssijat. Voi kamala! Kyseessä on viihdeohjelma ja yleisöäänestys on rakennettu siihen mukaan lisärahan toivossa ja tuotantoyhtiössä on vaikea pidätellä hymyä, kun ohjelman ympärille on syntynyt kansanliikkeitä, jotka äänestävät tiettyjä ehdokkaita; erityisesti Kaikkosta.

Tohtori on joskus tullut vannoneeksi, ettei koskaan äänestä kepulia. Tämä lupaus saattoi aikanaan olla ihan perusteltu, mutta nyt ajattelin sinetöidä tämän päätöksen pakollisella poikkeuksella ja äänestää sunnuntain "vaalissa" Kanki-Kaikkosta. Tuohan on oikeasti hauska juttu. Toivottavasti äänestysnumerot löytyvät jostain, sillä tanssiohjelmaa en mokoman asian takia viitsi katsoa. Kehotan myös muita toimimaan samoin. Kanki voittoon! Muistakaa kuitenkin, että valtiollisissa tai kunnallisissa vaaleissa ei kaupunkilaisella ole ensimmäistäkään järkevää syytä antaa ääntänsä Kepulle.

Harvoin on näkynyt puoluejohtajaa, joka olisi ollut vaivaantuneemman näköinen kuin Jyrki Katainen ilmoittaessaan ulkoministeri Ilkka Kanervan potkuista. Väkisinkin hiipii mieleen kysymys siitä, kuinka paljon Jyrki-boy on asemastaan velkaa Ikelle; nähtävästi aika paljon.

Potkujen ajankohta vaikutti jokseenkin yllättävältä sikäli, että nyt aivan kuin tarkoituksella maksimoitiin kohu. Jos Kanerva olisi potkittu ulos pari viikkoa sitten, kun tekstiviestiskandaali oli jo tosiasia ja oli vain ajan kysymys, milloin viestien sisältö alkaa tihkua julki, niin asiaa tuskin suuremmin enää mediassa vatvottaisiin. Ilmeisesti Kataisen lojaalisuus Kanervaa kohtaan kuitenkin esti rivakan toiminnan, vaikka puolueen edun kannalta sitä olisi tarvittu.

Toisaalta päivää potkujen jälkeen ilmestynyt Hymy paljasti sen, jonka kaikki jo arvasivatkin: Kovin oli köykäistä kamaa Iken viestit. Ronskimmasta päästä oli kysymys siitä, onko typykkä "pitänyt puutarhansa kunnossa". Koska luettavissa oli vain Iken viestit, niin epäselväksi jää, oliko viestin takana se, ettei Turun mies tykkää "kasvillisuudesta autotallin ovella" vai se että hän halusi varjella synttärivieraitaan "majavien hyökkäykseltä" vai oliko kyseessä kuitenkin vain tuttavien välinen keskustelu botaniikasta.

Ministerin uralle ei tee hyvää, jos paljastuu, että hän on yksityiselämässään arvostelukyvytön mäntti. Pohjoismaissa tällaisiin asioihin suhtaudutaan kuitenkin varsin maltillisesti, koska täällä ollaan realisteja ja ymmärretään, että kaikki ovat toisinaan mänttejä ja maan kannalta on parempi, että mäntteily tapahtuu yksityiselämässä mielummin kuin ministerin tehtäviä hoidettaessa. Kanervan syntisäkki sattui tällä kertaa tulemaan täyteen ja potkut tuli. Kohu oli kuitenkin jo selvästi ohittanut lakipisteensä eikä siitä luultavasti olisi kummempia seurauksia ollut, vaikka Kanerva olisi pysynyt ministerinä. Ainoa ongelma oli oikeastaan siinä, ettei Ilkka ole aikaisemminkaan pystynyt pidättäytymään keskivertoa sinnikkäämmästä vonkaamisesta, joten tulevaisuudessa olisi voinut olla luvassa jotain vieläkin raflaavampaa.

Kun hallitusta viime eduskuntavaalien jälkeen sorvattiin kasaan, oli nimilistasta havaittavissa historian havinaa. Ilkka Kanervan ja Paavo Väyrysen nostaminen ulkoasiainministeriöön ministereiksi kouraisi monen vatsaa. Kuitenkin Ilkka ja Paavo ovat hoitaneet leiviskäänsä ihan mallikkaasti. Paavo tosin on ollut huomiota herättävän hiljaa yleispoliittisista asioista, mutta ulkomaankauppaan ja kehitysyhteistyöhön hän on ottanut kantaa aivan tehtäviensä mukaisesti. Varmasti eduskunnasta olisi löytynyt melkein kaksisataa huonompaakin vaihtoehtoa ulkoministeriön nokkamiehiksi, joten huonomminkin olisi helposti voinut valita. Myös Kanervan seuraaja vaikuttaa ainakin näin pinnalta katsoen energiseltä ja älykkäältä. Aika näyttää, mitä hän saa aikaiseksi.