11.09.2008
Naisjohtajat tutkimuskohteena
Jyväskylän yliopistossa on tutkittu naisjohtajia ja saatu tulokoseksi,
että miehet ovat joillekin naisjohtajille pelkkä väline tavoitteisiinsa
pääsemiseen. Samoin oli onnistuttu luokittelemaan naisjohtajien
parisuhteet sellaisiin, joissa mies hyväksikäyttää naista, ja sellaisiin,
joissa nainen hyväksikäyttää miestä.
Femakkojen raadollinen todellisuuskuva ei varmaankaan ikinä lakkaa
hämmästyttämästä Tohtoria. Jos nutturaa hiukan löysäisi, voisi
maailmasta löytyä vähän leppoisampaakin yhteiseloa. Tohtorin
tuttavapiiriin kuuluu pariskuntia varsin monista sosiaaliluokista
ja vaikka perheiden anatomia ei tuttaville tietenkään aina täysin
aukea tai sitä jopa aktiivisesti salataan tai vääristellään, niin silti
suurin osa parisuhteista on varsin tasapainoisia ja "hyväksikäyttö" on
molemminpuolista. Mutta tällaista tulosta ei varmaankaan olisi
saatu lukea melkein maan jokaisesta päivälehdestä, kuten tätä
nyt nähtyä uutista, jonka perusteella hyväksikäyttö on fakta ja vain
hyväksikäyttäjä voi joskus harvoin vaihdella – yleensä se toki
on valkoinen heteromies.