No nyt ne sitten tulivat – siis sisäministerin lupaamat uudistetut ohjeet ampuma-aselupien myöntämiseen. Äkkisiltään päällimmäiset uudistukset ovat siinä, että poliisin on käsiaselupaa harkitessaan aina pyydettävä hakijaa esittämään lääkärinlausunto, josta ilmenee, että hakijalla ei ole sellaista psyykkistä sairautta tai mielenterveydellistä ongelmaa, johon liittyy vaara vahingoittaa itseään tai muita. Toinen "uudistus" on siinä, että Hallussapitolupa pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin ja pienoisrevolveriin tulisi antaa aina määräaikaisena.

Lisäksi ohjeistetaan hakijoiden haastattelua ja muistutetaan, että sisäasiainministeriön 16.10.2007 antamaa aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjetta on tarkkaan noudatettava. Tämä viimeinen muistutus on sikäli mielenkiintoinen, että kyseisessä ohjeessa puolestaan muistutetaan, että ohje ei ole oikeudellisesti sitova, vaan lupaharkinta lain mukaan kuuluu paikalliselle poliisilaitokselle, jolla taas kierrettiin näppärästi se, että ohjeen laatijaa ei voida syyttää lain vastaisten ohjeiden antamisesta, koska ohje ei ole oikeudellisesti sitova.

Mitä hyötyä uusista ohjeista sitten on? Ei paljon mitään, mutta nyt voidaan ainakin sanoa, että jotain on tehty. Muistaa sopii nimittäin se, että molemmissa tapauksissa, joiden takia säädöksiä nyt rukataan, tehtiin verityöt aseella, johon oli määräaikainen lupa. Sillä, että kaikki aseharrastajat pakotetaan uusimaan lupansa muutaman vuoden välein, ei saada aikaiseksi muuta kuin älytön ylimääräinen työtaakka lupaviranomaiselle, joka voisi käyttää tämänkin resurssin nimenomaan ongelmatapauksien seulontaan. Toinen hölmöys on ehdottomana esitetty vaatimus lääkärinlausunnon toimittamisesta ampuma-aseluvan liitteeksi. Käytännössähän tästä seuraa, että kyseisiä todistuksia on terveyskeskuksissa alettava kirjoittaa. Tästä seuraa ennestään ruuhkautuneiden perusterveydenhuoltopalveluiden kustannusten ja jonotusaikojen kasvu entisestään.

Tietenkin kyseessä on vain väliaikainen ohje, koska oikeasti tarvittavat muutokset olisi tehtävä lakiin eikä lain kirjainta ja henkeä rikkoviin ohjeisiin – lakeja kun ei muutamassa päivässä säädetä. Ongelma on vain siinä, että kun lakia varmaankin ensi vuonna rukataan, niin väliaikaiset ohjeet muuttuvat pysyväksi, vaikka ne ovatkin hölmöjä eivätkä edesauta turvallisuutta, sillä lainkuuliaisia ihmisiä haittaavien ja simputtavien ohjeiden peruuttaminen ei tietenkään käy perusluonteeltaan asevastaisen virkamiehen pirtaan.

Miten aselupaprosessia sitten pitäisi kehittää? Erittäin tehokas keino riskitapausten seulontaan olisi se, että ampuma-aselupahakemukseen lisättäisiin rasti ruutuun -kohta, jolla hakija antaa lupaviranomaiselle luvan pyytää hakijaa koskevia lupaharkintaan vaikuttavia tietoja julkisesta terveydenhuollosta sekä Kansaneläkelaitokselta. Jos näiden rekisteritietojen perusteella hakijaa on hoidettu psyykkisten ongelmien takia tai hänelle on maksettu KELA-korvausta psyykenlääkkeistä, pyytäisi poliisi hakijalta lisäselvityksiä tai hylkäisi lupahakemuksen suoralta kädeltä.

Oletetaan tilanne, jossa henkilö ei ole käynyt mistään syystä lääkärillä muutamaan vuoteen, minkä jälkeen hän menee lääkärille hakemaan "tervejärkisen papereita". Oikeasti lääkärillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta arvioida potilaansa mielenterveyttä tavallisella terveyskeskusvastaanotolla, joka kestää yleensä 10-15 minuuttia ja jonka suorittaa yleislääkäri, joka ei mielenterveysongelmiin ole erikoistunut, vaan pääosin kirjoittaa antibioottireseptejä. Ainoa järkevä vaihtoehto tällaiselle hyödyttömälle todistuspelleilylle on rekisteritietojen kattava tarkistaminen aselupaharkinnan yhteydessä.

Uuden terveydenhuollon tietojärjestelmän toteuttaminen on vaikeuksissa. Vaikeuksien ydin on siinä, että uuteen järjestelmään osalliset Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) ja Väestörekisterikeskus (VRK) ovat riidoissa rekisterin toteuttamistavasta.

Siis anteeksi mitä?

TEO ja VRK eivät ole mitään yrityksiä, joilla voisi olla ristiriitaisia taloudellisia intressejä. Valtion virastoina ne eivät myöskään ole mitään itsenäisiä toimijoita vaan lakien ja asetusten toimeenpanijoita. TEO kuuluu yllätyksettömästi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen ja VRK:sta vastaa valtiovarainministeriö, mikä tietenkin johtuu siitä, että ainoa syy, miksi kansalaisia yleensä viitsitään kattavasti rekisteröidä, on heidän vähien tulojensa nyhtäminen veroina valtiolle.

Vaikka asian selvittäminen Internetin kautta ei ihan triviaaliksi ole tehtykään, niin mainituista virastoista vastuussa lienevät ministerit Liisa Hyssälä ja Jyrki Katainen. Koska heidän alaisensa sekoilevat, niin arvon ministereiden velvollisuus on toimia. Siispä Hyssälä ja Katainen kutsuvat virastojen ylijohtajat Jukka Männistön ja Hannu Luntialan päiväkahveille, kuuntelevat riidan ytimen, ratkaisevat arvovaltaisesti sellaiset kysymykset, joita virastojen kesken ei ole pystytty ratkaisemaan, ja tekevät selväksi, että nokkiminen loppuu ja asiat laitetaan sujumaan tai arvon ylijohtajat saavat ruveta etsimään muita hommia.

Helppoa kuin heinän teko.

Aamun Helsingin Sanomat näytti vaihteeksi lanseeranneen uuden sanan kielemme rikastukseksi. Itävallan parlamenttivaaleissa nimittäin murskavoittoon ylsivät laitaoikeiston kaksi puoluetta.

Jörg Haiderin entisen puolueen FPÖ:n ja hänen nykyisen puolueensa BZÖ:n yhteinen äänisaalis oli kolmisenkymmentä prosenttia, joka on tosiaan aika paljon. Olisi ilmeisesti lintukodon yksinkertaisille kansalaisille liian pelottava uutinen, jos kerrottaisiin joka kolmannen äänestäjän antaneen Itävallan parlamenttivaaleissa tukensa äärioikeistolle. Siispä ilmiölle on kiireen vilkkaa keksittävä uusi nimi, ettei asian syistä ja seurauksista missään tapauksessa ainakaan alettaisi keskustella.