Tohtori oli vähällä pudottaa silmät päästään eilistä uutiskokoelmaa lukiessaan. Kaupan alan työntekijäjärjestöt ovat keskuudessaan tulleet siihen tulokseen, että aika on ajanut ohitse kauppojen sunnuntaiaukiolon yksioikoisesta vastustamisesta ja että jatkuva änkyröinti johtaisi vain siihen, että asiasta päätettäisiin välittämättä heidän mielipiteestään. Tämä on sen verran odottamaton älyn pilkahdus, että sitä kyllä kelpaa kehua ihan näin julkisestikin.

Työministeri Tarja Cronberg on tuomassa hallitukseen esitystä kauppojen aukiolon laajentamisesta lähiviikkoina ja vaikka suurin este täysin turhan sääntelyn purkamiselle onkin nyt ammattijärjestöjen toimesta avattu, niin lienee täysin turha toivoa, että lainsäätäjä kykenisi toimimaan luontonsa vastaisesti luopua yksityiskohtaisesta aukiolosäännöstelystä. Toki uudet säännöt tulevat olemaan vapaampia kuin ennen, mutta ellei suurta ihmettä tapahdu, niin lakiin jää ihmeellisiä hatusta repäistyjä kauppojen neliömetrirajoja, joiden perusteella jotkut kaupat saavat olla auki vapaasti ja jotkut rajoitetummin, sekä epämääräisin perustein arvottuja päivämääriä, joiden välillä jotkut kaupat saavat olla auki kauemmin kuin muulloin. Ja tietenkin tulevaisuudessakin ne kaupat, jotka älyävät kutsua itseään huoltoasemiksi, olla auki vapaasti vääristämässä kilpailua. Kirkkopyhät ja muutama muu pyhäpäivä toki tullaan mainitsemaan laissa vielä erillisenä poikkeuksen poikkeuksena.

Luultavasti lainsäädäntöön keksitään vielä joku mielivaltainen aukiolorajoitus symboliseksi eleeksi vapaata aukioloa viimeiseen saakka vastustavan Erikoiskaupan liiton hyssyttelemiseksi. Vaikka onkin hiukan epäselvää, miksi kultaseppien ja kamerakauppiaiden pitäisi päästä päättämään siitä, milloin Tohtori voi mennä ostamaan lähikaupastaan leipää ja kinkkua, niin toki erikoiskauppiaiden motiivi on ainakin selvä ja oikeutettu. He yksinkertaisesti eivät koe taloudellisesti mielekkääksi pitää omia puotejaan auki samojen aikataulujen mukaisesti kuin elintarvikekaupat, joille asiakkaita tuntuu riittävän niin iltaisin kuin sunnuntaisinkin, joten heille on täysin luonnollista vaatia, että elintarvikeliikkeet laitetaan lain voimalla säppiin sellaisina aikoina, joina koru- tai kamerakauppa ei kannata. Kanta on ymmärrettävä mutta täysin vieraantunut nykymaailman todellisuudesta.

Kaikin puolin selvintä olisi vapauttaa kauppojen aukiolo kokonaan. Kauppojen omistajat ovat ne, joiden tehtävä on pähkäillä, milloin kauppoja kannattaa pitää auki. Jos kauppaa pitää auki sunnuntaisin tai iltaisin, on työntekijöille näinä aikoina tehtävästä työstä maksettava oikeudenmukainen korvaus, joka määritellään työehtosopimuksessa. Jos kauppiaan mielestä on kannattavaa ja muuten toivottavaa pitää kauppaa auki ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä, olisi siihen annettava mahdollisuus. Varsin harva kauppias on tähän valmis, koska henkilökuntaa tarvitaan silloin karkeasti ottaen noin kuusi kertaa kaupan normaalimiehityksen verran olettaen, että kaikki ovat täysipäiväisiä työntekijöitä. Myös ilta- ja viikonloppulisät muodostavat tällöin suuren menoerän.

Kannattavuuden arpominen on kuitenkin syytä jättää yrittäjän huoleksi. On totaalisen brezhneviläistä mielivaltaa ylläpitää kauppaa rajoittavia lakeja perustuen vain epämääriseen mututuntumaan, jonka mukaan kaikki kyllä ehtivät kauppaan nykyistenkin aukioloaikojen puitteissa. Samalla perusteella voisi kieltää myös erikoiskaupat, koska ihmiset voivat vallan hyvin ostaa televisionsa ja digikameransa Prismasta eikä mokomia erikoiskauppoja tarvita turhuuksia kaupittelemassa ja ympäristöä kuormittamassa.

Siispä nyt hieman avointa mieltä tämän asian käsittelyyn ja turhat aukiolorajoitukset pois. Kauppias päättäköön aukioloaikansa itse.