Pääministeri Matti Vanhasen mukaan ahtaajalakko on vienyt Suomelta maineen luotettavana tavarantoimittajina ja vasta lähivuodet osoittavat, kuinka suuri vahinko on.

Tohtorin mukaan Matti Vanhanen on vienyt Suomelta kansainvälisen arvostuksen sekä luotsannut valtiontalouden tielle tukevasti kohti IMF:n velkasaneerausta. Vasta vuosikymmenien päästä voidaan laskea, kuinka käsittämätön vahinko on moisen monitaidottaman sönkkääjän sallittu aiheuttaa.

Päivän Hesari tietää kertoa seuraavaa:

Talven myräkät ovat tulleet kalliiksi VR:lle, puhutaan jo miljoonien tappioista. [VR:n toimitusjohtaja Mikael] Aro vakuuttaa, ettei lisälaskua maksateta junamatkustajilla.

"Ei tämä johda lippujen hinnan nousuun."

Olisi kiva nähdä, mistä runsauden sarvesta Aro valuttaa euroja miljoonatappioiden katteeksi. Elleivät kyseessä ole maksavat asiakkaat, niin ainoa vaihtoehto lienee veronmaksajat. Jos Arolla on joku muu rahoituskeino, joka ei tarkoita velan ottamista, niin silloin tämä ihmemies menee kyllä hukkaan VR:n tapaisessa lafkassa.

Kauhajoen kouluammuskelun jälkipyykkiä varten perustettiin tutkintalautakunta, jonka johtoon nimitettiin Pekka Sauri. Kuuleman mukaan hän sai valita lautakunnan muut jäsenet mielensä mukaan ja se kyllä todella on lautakunnan tuotoksista aistittavissa. Lautakunta on saanut aikaiseksi mietinnön, jonka sisältö on tiivistettynä ugga-bugga jaada-jaada kikkelis-kokkelis käsiaseet on kiellettävä.

Lyhyesti analysoituna lautakunnan suositukset keskittyvät koko tapahtumaa ajatellen ainoaan asiaan, josta lautakunnalla ei ole minkäänlaista varteenotettavaa kokemusta saatikka sitten mitään järkevää sanottavaa. Olihan lautakunnassa toki mukana myös poliisin edustaja, arvoltaan poliisiylitarkastaja. Hän vastusti suositusta käsiasekiellosta mutta lautakunnan raporttiin hänen mielipiteensä ei vaikuttanut piirunkaan vertaa. Sai hän toki rohkeudestaan palkinnon. Hänet nimittäin loppusijoitettiin ylitarkastajan virastaan tavalliseksi komisarioksi jonnekin korpeen luultavaksi lopun uransa ajaksi.

Tutkintalautakunnat ovat asiantuntijaelimiä, joiden tarkoitus on ruotia yksittäisten onnettomuuksien taustoja ja antaa suosituksia perustuen tähän yhteen tapahtumaan. Esimerkiksi kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet arvioidaan nykyään tutkijalautakuntien voimin. Näidenkin suositukset ovat yleensä aika hyvin ennalta arvattavia. Jos joku nuori ajaa ylinopeudella kännissä yöllä itsensä ja seurueensa hengiltä, suosittelee lautakunta alkolukkoa pakolliseksi kaikkiin autoihin tai ainakin alle 25-vuotiaille autoilijoille, kuorma-autoista tuttuja nopeudenrajoittimia nuorille kuljettajille, promillerajan laskemista, avoimien viinapullojen kieltämistä autojen sisätiloista sekä erilaisia rajoituksia nuorten kuljettajien ajo-oikeuteen. Lautakuntien suositukset eivät ole osa poliittista päätöksentekoa eikä sellaisenaan edes tarkoitettu tuosta vain toimeenpantavaksi. Ne heijastelevat vain muutaman kulloiseenkin lautakuntaan valitun henkilön mielipidettä siitä, millä toimenpiteillä kyseinen onnettomuus olisi ollut vältettävissä. Laajempaa näkökulmaa lautakunnilla ei ole eikä sitä niiltä pidä edes odottaa.

Silti on aika käsittämättömän puusilmäistä, että lautakunta joka muodostuu käytännössä psykologeista ja yhteiskuntatieteilijöistä, onnistuu olemaan edes kunnolla pohtimatta, mitä nuorison pahoinovinnille oikeasti voisi tehdä, sillä Kauhajoen tragedian konteksti olisi antanut tähän hyvän mahdollisuuden. Ehkäpä se ei ole niin helppoa. Siksi pitää keksiä ainakin jotain suositusta, ettei ihan tyhmänä pidettäisi. Suositellaan siis käsiaseiden keräämistä pois kansalta ja laittomien aseiden määrän räjähdysmäistä lisäämistä.

Saatanan tunarit.

Suomen Kuvalehti otsikoi pari viikkoa sitten etusivullaan osuvasti: "Kuka saa jättipotin ydinvoimapelissä?". Tällä viitattiin luonnollisesti arvontaan, jossa päätetään, montako uutta ydnvoimalaa Suomeen rakennetaan ja kuka tai ketkä hakijoista saavat rakennusluvan ydinvoimaprojektilleen. Nyt pari viikkoa myöhemmin eduskunnasta kaikuu tietoja siitä, että lupa annettaisiin yhdelle hakijalle ja kaksi muuta jätettäisiin rannalle ruikuttamaan. Tekeillä on siis juurikin Kuvalehden ennustelema jättipotti.

Poliittiselle järjestelmälle on ongelmallista se, että se vetää puoleensa kärpäspaperin tavoin juuri sellaisia henkilöitä, jotka erityisesti haluavat kunnostautua näiden jättipottien jakajina. Ongelmallista asiassa on erityisesti se, että valtio voi näitä jättipotteja jakaa ainoastaan rajoittamalla kilpailua. Kilpailun rajoittaminen puolestaan hidastaa poikkeuksetta talouskasvua vähänkin pidemmällä aikavälillä. Lisäksi investointien tekeminen muuttuu lottokupongin täyttämiseen verrattavaksi toiminnaksi, koska sijoittaja ei voi milloinkaan tietää, minkälainen valtion subventio tai verotuksen muodossa tapahtuva kannattavuuden heittely muuttaa koko liiketoiminnan perustan.

Niin kauan kun energian perustuotannossa tarjotaan valtion suunnasta niukkuutta, määrätyy sähkön markkinahinta poikkeuksetta kalleimman pörssihinnan mukaan. Tästä seuraa se, että yhden ja vain yhden toimiluvan myöntäminen uudelle ydinvoimalalle on käytännössä lupa painaa rahaa. Ja rahaahan energiayhtiö painaa tietenkin teollisuuden ja kuluttajien kustannuksella – ei se mistään kepulaisesta runsauden sarvesta tursua. Malli on suorastaan klassinen. Varmistamalla, että halpaa energiaa ei tulevaisuudessakaan ole tarjolla, karkoitetaan loputkin energiaintensiivisestä teollisuudesta Suomen ja EU:n ulkopuolelle, jolloin yhtiöt pääsevät saman tien irti CO2-hössötyksestä. Kun energiankulutus teollisuuden kuihtumisen myötä ei kasvakaan ihan niin paljon kuin normaali talouskasvu olisi antanut ymmärtää, voidaan esittää, että katsokaa nyt kuinka viisaita oltiin, kun annettiin rakentaa vain yksi atomimiilu eikä kolmea.

On itsestään selvää, että poliitikkojen pitäisi antaa niiden yritysten, jotka mahdolliset ydinvoimalat rakentaisivat ja siis myös rahoittaisivat, päättää projektin tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta liiketoiminnallisin perustein. Jos energiayhtiöt päätyvät laskelmissaan siihen, että sähköä käytetään myös sen jälkeen kun nykyiset ydinvoimalat tulevat käyttöikänsä päähän, ne luultavasti haluavat sijoittaa uuden ydinvoiman rakentamiseen. Jos niin sattuisi käymään, että Suomessa yhtäkkiä olisikin sähköntuotannon ylikapasiteettia, niin seurauksena olisi sähkön hinnan laskua, energiayhtiöiden kannattavuuden laskua, sähkön vientiä Ruotsiin ja sen sellaisia asioita. Yksikään näistä seurauksista ei olisi yhteiskunnallisesti katsottuna negatiivinen.

Valtion rooli ydinvoimapäätöksissä tulisi olla turvallisuuden takaaja. Ehdot ydinvoimalan rakennusluvalle pitää asettaa niin tiukoiksi, ettei yhdellekään energiayhtiölle tule mieleen järjestää seuraavaa ydinvoimaprojektiaan Olkiluoto 3 -tyyliin, jossa kielitadottomat portugalilaiset halpisrakennusmiehet rakentavat intialaisten halpissuunnittelijoiden piirtämiä virityksiä, joista puuttuu mikä tarpeellinen asia milloinkin. Jostain käsittämättömästä syystä valtio ei tunnu tätä tärkeintä velvollisuutta ottavan tosissaan, vaikka Säteilyturvakeskus yrittääkin jonkinlaista kuria pitää yllä. Sen sijaan poliitikot arpovat ydinvoiman kannattavuutta ja tarvetta, jonka pitäisi itsestäänselvästi kuulua niiden harkittavaksi, jotka voimalan haluavat rakentaa. Tällaisessa ei voi olla kyse muusta kuin näätämäisestä vastuunpakoilusta, jossa turvallisuuden hoitakoon joku muu, ja toisaalta silmittömästä halusta jakaa jättipotteja muutamalle taholle ollenkaan välittämättä siitä vahingosta, mitä moinen jättipottien jakaminen talouselämälle ja kansalaisten hyvinvoinnille tekee.

Suomalaisen jakopolitiikan suurin syntinen on sekä historiallisesti että nykyään Suomen Keskusta. Se, että ydinvoimapäätöksen päällä istuu Kepun jakopolitiikan suurin ylipappi, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, ei anna aihetta kovin suureen toiveikkuuteen sen suhteen, että ydinvoimapäätöksessä otettaisiin järki käteen. Tämä järjen käteen ottaminen tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että hakemukset käsiteltäisiin niin, että varmistettaisiin voimalalle tarkoitetun paikan turvallisuus sekä hakijan kyky suoriutua rakentamisesta normien mukaisesti, minkä jälkeen lupa myönnettäisiin niille, jotka ovat osoittaneet näiden asioiden olevan kunnossa.

Vaikka kysymys koululaisten viikottaisista kasvisruokapäivistä onkin varsinaiselta sisällöltään jonninjoutava, niin asian käsittely Helsingin poliittisissa elimissä tuo jälleen kerran esiin vihreiden ja heidän hännystelijöidensä kaksinaamaisen maailmankuvan. Vihervasurien (visuri?) suvaitsevaisuus nimittäin tarkoittaa sitä, että kaikkien kukkien on saatava kukkia tasapuolisesti; paitsi tietenkin kaikki sellainen, joka on ristiriidassa visuridoktriinin kanssa, on kiellettävä. Ellei jotain saada kiellettyä kerralla, hivutetaan kiellot hiljaa hivuttamalla hyödyllisten idioottien katsoessa hiljaa vierestä siinä pelossa, että vastahankaan asettuminen leimaisi heidät taantumuksellisiksi heteronormatiivisiksi mulkeroiksi, joilta ei modernissa hyysäysvaltiossa ole lupa odottaa mitään hyvää.

Helsingin kouluruokailussa on vuosia ollut tarjolla kasvisvaihtoehto ihan joka päivä. Tämä on varsin mukavalta kuulostava käytäntö, joka ainakin pintapuolisesti kunnioittaa oppilaiden valinnanvapautta. Ketään ei kuitenkaan oikeasti yllätä se, ettei tällainen vapaus tyydytä vihervasureita visureita. Tälle porukalle vapaus tarkoittaa sitä, että kaikki muutkin pakotetaan heidän määrittelemäänsä uuden ihmisen (homo novus) muottiin. Tätä on myös pakollinen kasvisruokapäivä.

Helsinkiläisten soisi muistavan tämän myös seuraavana kunnallisvaalipäivänä.

Kansanedustaja Esko Ahonen kertoo, että eilen lehdissä olleet tiedot KRP:n tutkimuksista nousevat Keskustan puoluehallituksen käsittelyyn. Mainitut tutkimuksethan koskevat pääministeri Matti Vanhasen epäiltyjä rikoksia Raha-automaattiyhdistyksen, Nuorisosäätiön ja valtioneuvoston ristiin rastiin menneissä tukipäätöksissä, joista osa loppujen lopuksi kanavoitui vaalitukena Matti Vanhaselle.

Samaan hengenvetoon Ahonen kuitenkin tiesi kertoa, ettei asialla ole vaikutusta Vanhasen asemaan. Tällainen lausunto on huvittava sikäli, että Vanhanen on jo ilmoittanut eroavansa tehtävistään. On takuuvarmaa, että tämän omien sanojensa mukaan mielellään vuoteen 2015 asti pääministerinä toimivan sattumapääministerin ero johtuu siitä, että hän itsekin tietää sotkujensa takia muuttuvansa rasitteeksi niin puolueelleen kuin hallituskumppaneilleenkin, joten on kunniakkaampaa lähteä ennen kuin osoitetaan ovea. Puheet jalkaleikkauksesta ovat vain normaalin keskustalaisen kaavan mukaista höpinää, jossa tapana on puhua totta vain sen verran kuin osaa.

Toisekseen, mitä ihmettä siellä puoluehallituksessa sitten oikein käsitellään, jos jo etukäteen on tiedossa, ettei käsittelyllä ole vaikutusta osallisten asemaan puolueessa.

Helsingin Energialle on paljastunut suorastaan karmaiseva fakta elävästä elämästä: Jos kaukolämmön hintaa nostaa mielivaltaisesti, alkavat taloyhtiöt etsiä vaihtoehtoisia lämpöenergian lähteitä muiden muassa maalämmöstä. Tämä Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö esitti reilu viikko sitten suunnitelmansa työntää kolme miljardia euroa kankkulan kaivoon tuhoten samalla yhtiön kannattavuuden, Helsingin kaupungin talouden ja vielä kaupan päälle nostaen kaukolämmön hintaa vähintään puolella. Sähkön hintaahan ei voi hinnoitella kaukolämmön tapaan täysin mielivaltaisesti, koska sähkömarkkinoilla sentään vallitsee ainakin jonkinlainen kilpailun tapainen. Tämä tarkoittaa Helsingin Energian tapauksessa luonnollisesti sitä, että törsättävät varat on kerättävä kaukolämmön hinnassa ja yhtiön tuottoa leikkaamalla. Molemmissa tapauksissa maksumiehen rooli jää helsinkiläiselle veronmaksajalle.

Nyt on joku kuitenkin sattunut huomaamaan, että jopa jo kaukolämpöverkkoon liitetty talo saattaa säästää lämmityskustannuksissa vääntämällä kaukolämpöhanan kiinni ja rakentamalla talokohtaisen maalämpöjärjestelmän. Jo hitusellakin maalaisjärkeä tajuaa, että jokainen kaukolämmön hinnankorotus tekee kilpailevat vaihtoehdot entistäkin houkuttelevammiksi. Lisäksi käy tietenkin niin, että mikäli kiinteistöjä alkaa siirtyä pois kaukolämmöstä, nyhdetään tarvittava kate jäljelle jääneiltä kaukolämpöä käyttäviltä kiinteistöiltä, jolloin hinta nousee entisestään, jolloin on entistäkin houkuttelevampaa siirtyä muihin lämmitystapoihin ja niin edelleen aina siihen asti, kunnes koko Helsingin Energia kannattaa myydä pilkkahintaan Fortumille tai vaikka Gazpromille.

Oli kauhistuttavaa huomata, ettei yksikään helsinkiläinen kunnallispoliitikko älähtänyt oikein kunnolla Helsingin Energian tuhoamissuunnitelmasta, vaan mokoma aivopieru keräsi kommentteina vain erinäköistä hyssyttelyä ja kuin aivopesun tuloksena tulleita kommentteja tyyliin: "ympäristönsuojelulla on hintansa". Mistä löytyy poliitikko, joka kertoo kansalle, että Helsingin Energian esittämä investointisuunnitelma on täysin järjetön, käsittämättömän kallis ja ennen kaikkea ympäristövaikutuksiltaan parhaimmillaankin marginaalinen?

Suomalaisten ongelmien vakavuuden keskitason hyvin kouriintuntuvasti havainnollistaa Kaarina Hazardin viime viikolla kuolleen Tony Halmeen muistoksi heittämästä likasangollisesta syntynyt myrsky vesilasissa. Kirjoitus kieltämättä osoitti huonoa makua ja sisälsi myös aineksia, joiden yksinomainen tarkoitus oli nostaa Hazardin omaa profiilia ruumista talloen. Onnea vaan. Siitä huolimatta kirjoitus mahtuu kirkkaasti suomalaisen sananvapauden suojaaman ilmaisun joukkoon; kuolleen kunniaa (9-vuotiaaseen lapsimorsiameensa aikanaan yhtynyttä Muhammedia lukuunottamatta) kun ei laissa määritellyllä tavalla voi loukata.

Halme oli eläessään showmies. Hän oli puheissaan äkkiväärä ja sanoi usein pahasti niin maanmiehistään kuin muunmaalaisistakin. Hän oli ilmiselvä rasisti ja homofoobi^(*, vaikka ei muuten elämänsä loppupuolella juuri selvää päivää nähnytkään. On kuitenkin täysin asiatonta, typerää ja tietämätöntä kuitata hänen elämäntyönsä höpöttämällä pelkästään huumeista ja aseista.

Politiikassa Halme oli tervetullut väriläiskä jolla oli myös selkeästi myös poliittisia mielipiteitä, jotka toivat hänelle äänivyöryn vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Hänen ajamansa asiat olivat karkeasti ottaen seuraavia:

• Kotimaan vähäosaiset on asetettava ulkomaiden vähäosaisten edelle, kun kansallisvarallisuutta näiden elinolosuhteiden parantamiseen käytetään.
• Suomessa asuvalle ulkomaalaiselle pitää antaa kavionkuva takapuoleen, mikäli hän ei täällä osaa tai halua olla täkäläisten sääntöjen mukaisesti.
• Sotaveteraaneille pitää osoittaa se kunnioitus ja huolenpito, jonka he maamme puolesta tekemiemme palvelusten perusteella ansaitsevat.

Tietenkin edelläolevat mielipiteet ovat sellaisia, että vihervasurit eivät niitä ymmärrä eivätkä hyväksy ja vihervasurien maailmankuvan mukaisesti niitä ei siis saa eikä oikeastaan edes voi olla olemassa. Siispä Halme oli aivovaurioinen lihakasa, joka eli elämänsä lääkehuuruissa eikä hänellä ollut mitään mainitsemisen arvoisia mielipiteitä mistään asiasta ja häntä äänestäneet olivat niin varallisuudeltaan, yhteiskuntakelpoisuudeltaan kuin älyltäänkin niin vähäosaisia – ja sellaiseksi jäävät – ettei heistä kannata sen enempää puhua. Perusteeksi ilmeisesti riittää se, että eduskuntavaaleja seuranneissa vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Halme sai vain murto-osan eduskuntavaalien äänisaaliistaan, vaikka tulikin valituksi kaupunginvaltuustoon.

Kuitenkin kun noita Halmeen mielipiteitä katsoo ilman hänen persoonaansa kohdistuvaa kiihkoa, niin eipä sieltä juuri sellaista mielipidettä löydy, jonka kanssa suomalaisten enemmistö ei olisi ainakin karkeasti ottaen samaa mieltä. Mitä tulee hänen mielipiteisiinsä koskien homoseksuaaleja, ei Halme siinäkään suuremmin poikkea keskimääräisestä kansalaisesta, vaikka yleensä ihmiset eivät koekaan tarpeelliseksi tatuoida anuksen käyttöohjetta alaselkäänsä.

Halme ei millään muotoa täyttänyt nyky-Suomen salonkikelpoisuuskriteereitä. Tästä huolimatta osoittaa äärimmäistä tyhmyyttä nostaa hänen 47-vuotisesta elämästään ainoina mainitsemisen arvoisena asiana esiin hänen sairastumisen jälkeinen lääkkeiden ja lääkeaineiden liikakäytön sävyttämä elämänsä, joka näkyi puheen sammaltamisena ja epävarmana liikkumisena, sekä hänen henkilökohtainen ratkaisunsa päättää päivänsä oman käden kautta. Aivan vastaavaa tyhmyyttä olisi kuitata vaikkapa auringosta lähtevän neutrinovuon löytäneen fysiikan nobelistin elämä sillä, että hän eli viimeiset hetkensä kuselta haisevana idioottina, jonka Alzheimerin taudin runtelemat aivot eivät edes enää edes muistaneet läheisiä saati sitten ratkaisseet kvanttifysiikan arvoituksia. Itse asian kannalta on epäoleellista, onko sairastumisen takana omat elämäntavat vai pelkkä sattuma.

Helsingin Sanomat päätti siunata Hazardin kirjoituksen kansalaismielipiteellä, joka kerätään nykyään niin muodikkaalla internetissä olevalla mielipidekysymyksellä. Kysymys on asetettu muotoon: "Saako vainajia kritisoida julkisesti?" Vaikka itse kysymyksen ja länsimaisen sananvapauskäsitteen edes pinnallisesti sisäistänyt ei tuolla tavalla asetettuun kysymykseen vastaa kieltävästi, silti yli neljäsosa vastaajista on näin tehnyt. Juuri kukaan ei silti varmaankaan tarkoita, etteikö Stalinin, Kekkosen, Reaganin tai vaikka Anja Eerikäisen mielipiteitä ja tekemisiä saisi arvostella ihan siinä missä Putinin, Koiviston, Obaman tai Ingrid Newkirkin. Ei ainakaan pelkästään siksi, että aiemmin mainitut ovat kuolleet, kun taas jälkimmäiset eivät vielä.

Hazard ei myöskään säästänyt kirjoituksessaan Halmeen läheisiä. Siinä missä Halme-vainaa itse sai sangollisen paskaa niskaansa, riitti myös esimerkiksi Timo Soinille vielä kauhallinen tai pari sitä itseään. Se, että Soini kuvasi paria päivää aikaisemmin kuollutta ystäväänsä korulausein ja itse asiassa hyvin tyypillisin kiertoilmaisuin, oli Hazardin silmissä vertaansa vailla olevaa epäinhimillisyyttä, vaikka normaalin ihmisen silmiin se näytti vain kuollutta ystäväänsä surevan ihmisen vastaukselta toimittajan aina yhtä typerään "miltä nyt tuntuu" -kysymykseen.

Vaikka Hazard osoitti kirjoituksellaan olevansa kusipää, niin silti en aio sepustaa hänestä parjauskirjoitusta hänen kuoltuaan; en ainakaan ennen kuin ruumis on ehtinyt jäähtyä ja rigor mortis hellittää.

---

*) Tässä yhteydessä lienee syytä muistuttaa, että termi "homofobia" on äärimmäisen pöljä, sillä suomennettuna se tarkoittaisi ihmispelkoa^(**. Kuitenkin sillä tarkoitetaan homoseksuaaleja tai yleisemmin seksuaalista valtavirtaa vastaan uiviin kansalaisiin kohdistuvaa vihaa ja vastenmielisyyttä. Fobia on termissä vain siksi, että sillä voitaisiin halventaa erilaisuuteen nurjamielisesti suhtautuvia leimaamalla heidät vellihousuisiksi pelkureiksi.

**) Itse asiassa se ei tarkoittaisi ihmispelkoa, koska sana "fobia" on kreikkalaisperäinen, joten kaikki fobiatkin on väännetty kreikasta eikä latinasta ja kreikassa "homo" tarkoittaa "samaa" ja latinassa "ihmistä". Oikeasta käännös olisi siis "samanlaisten asioiden pelko". Yhtä kaikki homofobia on pseudolääketieteellinen termi, joka on tarkoitettu leimakirveeksi.

Aamun Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että Helsinki aikoo laittaa kertaheitolla ympäristöasiat kuntoon investoimalla 3 miljardia euroa Helsingin Energian muuttamiseen käytännössä hiilidioksidia tuottamattomaksi energiayhtiöksi. Tämä tuskin huomattava sijoitus tulevaisuuteen, romuttaa yhtiön kannattavuuden ja lisää välittömästi kaupungin menoja 200 miljoonaa euroa vuodessa. Eli siis noin 350 euroa vuodessa per Helsinkiläinen – vauvasta vaariin. Kunnallisveroprosenttina tämä tarkoittaa reilua kahta prosenttiyksikköä täältä ikuisuuteen.

Mainituille summille saa hieman perspektiiviä muistuttamalla mieleen, että vielä kuukausi sitten Hesari kertoi, että ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan pari sataa euroa kansalaista kohti, joten turha moisesta pikkujutusta on mussuttaa. Ilmeisesti Helsingin kaupunki on päättänyt kuitenkin hoitaa asian saman tien koko muun Pohjois-Euroopan puolesta. Rahaahan on!

Mitä tällä päättömällä tuhlauksella on nyt sitten tarkoitus saada aikaiseksi? Uutisessa kehuttiin, että ehdotetuilla toimilla kivihiileen ja maakaasuun nykyisin perustuva energiantuotanto uudistetaan tavalla, jolla hiilidioksidipäästöt laskevat suorastaan 98% vuoden 1990 tasosta – nykytasosta tietenkin siis vielä enemmän. Käytännössä ne siis loppuisivat kokonaan. Oikeasti tulokseen on tietenkin päästy laskemalla erinäisiä vähennyksiä ja kompensointeja ns. "uusiutuvan energian" käytöstä, sillä takuuvarmasti Helsingin voimalaitoksien turbiineita pyörittäviä höyrykattiloita lämmittävät uunit tupruttavat hiilidioksidia myös tulevaisuudessa, sillä jostain syystä atomimiilua ei ole tarkoitus rakentaa, vaikka aiemmin mainitulla kolmella miljardilla sellaisenkin pitäisi jo syntyä.

Helsingin energian vuosikertomus tietää kertoa, että vuonna 2008 yhtiö tuotti noin 250 grammaa hiilidioksidia tuotettua kilowattituntia kohti. Energiaa puolestaan tuotettiin 12785 gigawattituntia, josta kertolaskua soveltamalla irtoaa hiilidioksidin vuosipäästöksi noin 3,5 miljoonaa tonnia. Mahdottoman isolta kuulostava luku ja onhan siinä toki paljon tuota kaasua, joka on kasveille aivan yhtä välttämätön kuin happi ihmisille.

Yhtä helsinkiläistä kohti Helsingin Energian hiilidioksidipäästöt kuitenkin ovat vain kuutisen tonnia, joka vastaa suurin piirtein yhtä edestakaista lentomatkaa kaukomaille tai vuoden ajelua henkilöautolla kilometrien ollessa 20000 luokkaa. Toki Helsingin keinotekoisissa ruuhkissa vastaavan hiilidioksidimäärän saa aikaiseksi huomattavasti pienemmillä kilometreillä.

Helsinki on siis tilanteessa, jossa sen talous on jo valmiiksi todella tiukalla, työntämässä kolme miljardia euroa veronmaksajiensa rahoja kankkulan kaivoon. Kyllä tuollaisella sijoituksella varmasti saadaan naapurikunnille – naapurimaista puhumattakaan – niin huono omatunto, että nekin törsäävät rahansa päättömiin imagohankkeisiin. Ai, eikö?

Oikeasti tämä lienee vain alkua siitä hinnasta, jonka helsinkiläiset tulevat maksamaan siitä, että vaalipäivinä pakkaa helposti unohtumaan, kuinka huono idea on valita viherpipertäjiä yhtään mihinkään päättävään asemaan. Oikea vihreä ei nimittäin korvaansa lotkauta sellaiselle ympäristönsuojelulle, joka ei maksa älyttömästi ja samalla tuota riesaa mahdollisimman suurelle ihmisjoukolle. Vasta miljardeja maksava tai kieltolakien muodossa toteutettava ympäristönsuojelu on varsinaista aitoa ympäristönsuojelua.