23.02.2010
VR:n rahoitus
Päivän Hesari tietää kertoa seuraavaa:
Talven myräkät ovat tulleet kalliiksi VR:lle, puhutaan jo miljoonien tappioista. [VR:n toimitusjohtaja Mikael] Aro vakuuttaa, ettei lisälaskua maksateta junamatkustajilla. "Ei tämä johda lippujen hinnan nousuun."Olisi kiva nähdä, mistä runsauden sarvesta Aro valuttaa euroja miljoonatappioiden katteeksi. Elleivät kyseessä ole maksavat asiakkaat, niin ainoa vaihtoehto lienee veronmaksajat. Jos Arolla on joku muu rahoituskeino, joka ei tarkoita velan ottamista, niin silloin tämä ihmemies menee kyllä hukkaan VR:n tapaisessa lafkassa.
19.02.2010
Vielä Kauhajoen raportista
Edellä tuli
kommentoitua enemmänkin tutkintalautakuntaa kuin raporttia, niin
uhrataanpa hetki myös raportille itselleen.
Mielenkiintoista on, että itse tuossa raportissa on noin
150 sivua, jonka päälle tulee vielä tiivistelmät, hakemukset ja
liitteet. Suuren osan raportista muodostaa itse tapahtuman kuvaus,
jossa on noin sivun mittainen kuvaus siitä, miten murhamies haki ja
sai luvan ampuma-aseelle. Tapahtumaan liittyvien säädösten
analyysissa aselainsäädäntö mainitaan ylimalkaisesti mutta
lainvastainen ja hyödytön aselupakäytäntöjen yhteinäistämisohje saa
palstatilaa sivun verran.
Kuitenkin julkisuudessa on kommentoitu vain sitä, että lautakunta
haluaa kieltää aseet. Totta tosiaan myös oikeusministeriön tiedote
lautakunnan raportista on otsikoitu: "Kauhajoen tutkintalautakunta
suosittaa tiukennuksia aseiden saatavuuteen", ja kertoo heti ingressin
aluksi: "Kauhajoen koulusurmia selvittänyt tutkintalautakunta
suosittaa tietyntyyppisten aseiden kieltämistä ja aselupaehtojen
tiukentamista". Lisäksi itse tiedotteesta aseiden ruotimiseen
keskittyy noin puolet.
Lienee aika selvää, kumman asiasta kirjoittaneet toimittajat pääosin
ovat lukeneet, tiedotteen vai itse raportin.
Varsinaisia suosituksia lautakunta listaa yhdeksän, joista kaksi
ensimmäistä koskevat aseita. Koska lienee turha olettaa, että
monikaan lehtimies vaivautuisi raporttia lukemaan, lukemaansa
ymmärtämään saatikka siitä raportoimaan, niin listataanpa tähän
lautakunnan suositukset lyhyesti kommentoiden.
Suositus 1. Sisäasiainministeriön tulisi huolehtia siitä, että kaikki sellaiset käsiaseet, joilla on mahdollista ampua lyhyessä ajassa paljon laukauksia, kerätään pois esimerkiksi maksua vastaan, ja että uusia hankkimislupia näille aseille ei myönnetä. Luvattomien aseiden poisluovutusmahdollisuuden houkuttelevuutta tulisi lisätä.Jos kielikuva sallitaan, niin tässä lautakunta ampuu sekä ohi että yli maalin. Käsiaseiden kieltolailla tehtäisiin kiusaa tavallisille lainkuuliaisille kansalaisille, luotaisiin jättimäiset luvattomien aseiden markkinat ja peruuttamattomasti kolhittaisiin satojentuhansien ihmisten uskoa yhteiskuntaan, joka kunnioittaa heitä, heidän omaisuuttaan sekä heidän vapauttaan valita harrastuksensa. Aseiden kieltämisellä saataisiin varmasti estettyä joku yksittäinen veriteko mutta kokonaisuutena aserikollisuus yleensä ja myös aseilla tehtävät väkivallanteot lisääntyisivät. Tästä erittäin hyvää havaintomateriaalia on saatavissa vaikkapa Englannista, jossa käsiaseet kieltämällä ei aikaiseksi ole saatu yhtään mitään hyvää, ellei ideologista ilonpitoa siitä, että jotain on saatu kiellettyä, lasketa.
Suositus 2. Sisäasiainministeriön tulisi huolehtia siitä, että ampuma-aseiden hallussapidon ikäraja nostetaan 20 ikävuoteen, luvista tehdään määräaikaisia ja luvan saanti edellyttää vähintään kahden vuoden pituista ampumaharrastusta.Ilmeisesti tämä kahden vuoden ampumaharrastus muodostuisi niinsanotusta mielikuvaharjoittelusta. Myös luvan saannin jälkeen harrastus pääosin tapahtuisi mielikuvitusaseella, koska lähes kaikissa ampumalajeissa tarvittavat aseet olisivat kiellettyjä. Vai onko tämä vain varmuuden vuoksi rustattu suositus sen varalle, että poliitikot tajuavat suositus ykkösen olevan täysin idioottimainen? Vaatimus kaikkien aselupien määräaikaisuudesta puolestaan on täysin irrallinen eikä liity käsiteltävään asiaan millään tavalla. Sekä Kauhajoen että Jokelan kouluampujalla oli muuten määräaikainen hallussapitolupa aseeseensa, joten ne määräaikaiset ne vasta pelottavia ovat.
Suositus 3. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi huolehtia siitä, että alle 23-vuotiaille ei aloiteta mielenterveyslääkehoitoa ilman psykiatriaan tai nuorten psyykenlääkehoitoon perehtyneen lääkärin tutkimusta.Sopii ihmetellä, miksei asia jo ole näin. On tiedossa että yleisesti käytössä olevat SSRI- ja SNRI-lääkkeet aiheuttavat nuorissa ja nuorissa aikuisissa itsetuhoisia ja aggressiivisia oireita. On täysin päätöntä, että nuorelle ihmiselle voidaan aloittaa sivuvaikutuksiltaan epämääräinen ja vuosia kestävä psyykenlääkitys tavallisella terveyskeskuslääkärin vastaanotolla.
Suositus 4. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä opetusministeriön kanssa huolehtia siitä, että opiskeluterveydenhuollon resursseja vahvistetaan erityisesti mielenterveyden osalta. Tämä edellyttäisi muun muassa säännöllisiä pakollisia terveystarkastuksia.Niin. Resursseja pitäisi vahvistaa. Tämä on varmasti totta. Käytännössä tämä vaatisi poliitikoilta päätöstä näiden resurssien rahoittamisesta ja luonnollisesti myös päätöstä siitä, mistä kyseiset rahat otettaisiin pois. Kukaan ei varmastikaan vastusta riittäviä mielenterveyshoidon resursseja mutta mahtaako tämäkin asia lopulta olla niin, että mikään ei koskaan ole oikeasti riittävä, jos asiaa oikein tarkkaan pohtii. Tekee kuitenkin mieli kysyä, mistä ihmeestä tähän resurssiasiaankin on saatu sekoitettua pakko. Pakollista terveydenhuoltoa on Suomessa tosi vähän; oikeastaan vain tahdonvastainen mielisairaanhoito todella vakavissa tapauksissa sekä eräiden yleisvaarallista sairautta sairastavien eristäminen. Tavalliset koululaiset eivät oikein uppoa kumpaankaan ryhmään vaikka voivatkin ajoittain olla sekä tärähtäneitä että yleisvaarallisia.
Suositus 5. Opetusministeriön tulisi huolehtia siitä, että oppilaille ja opiskelijoille luodaan koulukohtaisia mahdollisuuksia tuoda myös verkossa esiin huoliaan ja ajatuksiaan sekä keskustella opiskelijahuoltohenkilöstön kanssa. Järjestelmään tulisi liittää menetelmät ongelmatilanteiden tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi.Niin varmaan. Mitähän tämäkin käytännössä tarkoittaa? Nuorison verkkohengailu tapahtuu takuuvarmasti mielummin Facebookissa ja IRC-Galleriassa kuin jossain komiteamietinnön tuloksena aikaansaadussa nettifoorumissa. Ihme on, ettei tähänkin oltu keksitty, että opiskelijoiden olisi pakko ruotia ajatuksiaan näissä virallisissa nettipalveluissa. Pientä tahdosta riippumatonta hihitystä aiheuttaa ajatus siitä, kuinka paljon Tiedolle ja Accenturelle pitäisi maksaa, että ne liittäisivät tähän verkkopalveluun "menetelmät ongelmatilanteiden tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi". Luultavasti aika paljon.
Suositus 6. Sisäasiainministeriön, opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä huolehtia siitä, että turvallisuuteen liittyvä suunnittelu ja ohjeistus keskitetään oppilaitoksissa yhteen säännöllisesti päivitettävään asiakirjaan. Keskeistä on riskien tunnistaminen, niiden toteutumisen suunnitelmallinen ehkäisy sekä helposti opittavat ja esimerkiksi taskukokoisena opiskelijoille jaettavat toimintamallit eri tilanteisiin.Ohjeistus hyvä. Byrokratia paha. Oikeasti kuitenkaan sellaista ohjeistusta on mahdoton saada aikaiseksi, jolla annettaisiin ohjeet minkä tahansa tilanteen varalle. Jo sellaisen yrittäminenkin tuottaisi dokumentin, jota kukaan ei kuitenkaan lukisi.
Suositus 7. Sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä luoda poliisille, pelastustoimelle ja ensihoidolle yhteisesti hyväksytyt yhteistoimintasuunnitelmat, jotka soveltuvat eri tilanteisiin ja toiminnan aikaisiin tilanteiden muutoksiin. Suunnitelmien toimivuus käytännössä edellyttää koulutusta ja harjoittelua.Ohjeistuksen pitää siis soveltua eri tilanteisiin ja tilanteissa toiminnan aikaisesti tapahtuviin muutoksiin. Sopisikohan yleispätevä näsäviisastelu: "Odota aina odottamatonta"?
Suositus 8. Sisäasiainministeriön tulisi yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön kanssa kehittää moniviranomaisyhteistyötä siten, että se on suunnitelmallista ja säännöllistä. Yhteistyöllä varaudutaan erilaisiin tilanteisiin sekä harjoitellaan ja yhteen sovitetaan myös ennalta ehkäisevää turvallisuustyötä.Koordinointi ja yhteistoiminta tuskin voi olla pahasta. Toki tämä neuvo kuulostaa aika abstraktilta, koska kyllähän viranomaiset jo nyt yrittävät koordinoida tekemisiään.
Suositus 9. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi huolehtia siitä, että suurten kriisien psykososiaalista tukea varten on käytössä suunnitelmat, resurssit, määritellyt vastuut ja päätösvaltainen asiantunteva johto riippumatta siitä, missä onnettomuus tapahtuu tai mistä asianosaiset ovat kotoisin. Tavoitteena on, että kaikki saavat tarvitsemansa yksilöllisen ja yhteisöllisen sekä myös käytännön asioihin liittyvän tuen tarvitsemaansa aikaan.Tämä koskee siis tapauksen jälkihoitoa, joka on varmaankin hyvin tärkeää. Kuitenkin on havaittu, että nykyään muodissa oleva kriisiavun ja terapian tuputtaminen ja siihen liittyvä ammattiymmärtäjien tulva on monelle ihmiselle itse onnettomuutta traumaattisempi kokemus tilanteessa, jossa tapahtuneen mielummin jättäisi taakseen. On toki ihmisiä, jotka traumatisoituvat kokemuksistaan niin pahasti, että tarvitsevat hoitoa. Tällaisten tapauksien tunnistaminen on huomattavasti kaikenkattavaa terapeuttilässytystä tärkeämpää. Suositukset ovat varsin odotettuja tutkijalautakunnan esittämäksi, vaikka pari juttua tuleekin heti mieleen. Miksi aseisiin liittyvät äärimmäiset suositukset ovat ensimmäisenä ja miksi raportista tiedottaminen keskittyy käytännössä pelkästään ensimmäiseen suositukseen, jossa esitetään aseiden kieltolakia? Miksi lautakunta ei kiinnitä suosituksissaan huomiota siihen, että aselainsäädännöllä voitaisiin oikeasti saada jotain järkevääkin aikaiseksi, jos siinä keskityttäisiin aseluvan hakijan kelpoisuuteen eikä aseiden piipun pituuteen tai lipaskapasiteettiin? Itse asiassa olisi erittäin järkevää kehittää lainsäädäntöä siihen suuntaan, että aseluvan hakijan ja haltijan kelpoisuus ampuma-aseen hallussapitoon pyrittäisiin varmistamaan mahdollisimman kattavasti ja jättettäisiin yksittäisten aseiden ja aseiden osien mittailu ja tarveharkinta vähemmälle tai jopa kokonaan pois, sillä nämäkin resurssit voitaisiin hyödyntää aselupaa hakevien haastatteluissa sekä taustatietojen tarkistamisessa. On nimittäin täysin yhdentekevää yleisen turvallisuuden kannalta, onko tunnollisella aseharrastajalla murtovarmassa asekaapissaan 5 vai 25 asetta. Terveydenhuoltoon ja kriisivalmiuteen liittyvät suositukset, ovat suositusta 3 lukuunottamatta varsin abstrakteja. Käytännössä niissä perätään rahan lisäämistä jonnekin ja jonkun ohjeen raapustamista jonnekin toisaalle. Viisailta miehiltä ja naisilta, jotka suurelta osalta ovat terveydenhoidon, yhteiskunnallisten kysymysten ja julkisen palvelun huippuasiantuntijoita, olisi luullut saavan aikaiseksi jotain hieman konkreettisempaa nimenomaan näissä kysymyksissä. Koska se ilmeisesti oli ylivoimaista, niin konkretian puute on hyvä peittää ehdottamalla aseiden kieltämistä.
Lautakunta suosittaa
Kauhajoen kouluammuskelun jälkipyykkiä varten perustettiin
tutkintalautakunta, jonka johtoon nimitettiin Pekka Sauri. Kuuleman
mukaan hän sai valita lautakunnan muut jäsenet mielensä mukaan ja
se kyllä todella on lautakunnan tuotoksista aistittavissa.
Lautakunta on saanut aikaiseksi mietinnön, jonka sisältö
on tiivistettynä ugga-bugga jaada-jaada kikkelis-kokkelis käsiaseet
on kiellettävä.
Lyhyesti analysoituna lautakunnan suositukset keskittyvät koko
tapahtumaa ajatellen ainoaan asiaan, josta lautakunnalla ei ole
minkäänlaista varteenotettavaa kokemusta saatikka sitten mitään
järkevää sanottavaa. Olihan lautakunnassa toki mukana myös poliisin
edustaja, arvoltaan poliisiylitarkastaja. Hän vastusti suositusta
käsiasekiellosta mutta lautakunnan raporttiin hänen mielipiteensä
ei vaikuttanut piirunkaan vertaa. Sai hän toki rohkeudestaan
palkinnon. Hänet nimittäin loppusijoitettiin ylitarkastajan virastaan
tavalliseksi komisarioksi jonnekin korpeen luultavaksi lopun uransa
ajaksi.
Tutkintalautakunnat ovat asiantuntijaelimiä, joiden tarkoitus on
ruotia yksittäisten onnettomuuksien taustoja ja antaa suosituksia
perustuen tähän yhteen tapahtumaan. Esimerkiksi kuolemaan johtaneet
liikenneonnettomuudet arvioidaan nykyään tutkijalautakuntien voimin.
Näidenkin suositukset ovat yleensä aika hyvin ennalta arvattavia. Jos
joku nuori ajaa ylinopeudella kännissä yöllä itsensä ja
seurueensa hengiltä, suosittelee
lautakunta alkolukkoa pakolliseksi kaikkiin autoihin tai ainakin alle
25-vuotiaille autoilijoille, kuorma-autoista tuttuja nopeudenrajoittimia
nuorille kuljettajille, promillerajan laskemista, avoimien viinapullojen
kieltämistä autojen sisätiloista sekä erilaisia rajoituksia nuorten
kuljettajien ajo-oikeuteen. Lautakuntien suositukset eivät ole
osa poliittista päätöksentekoa eikä sellaisenaan edes tarkoitettu
tuosta vain toimeenpantavaksi. Ne heijastelevat vain muutaman
kulloiseenkin lautakuntaan
valitun henkilön mielipidettä siitä, millä toimenpiteillä kyseinen
onnettomuus olisi ollut vältettävissä. Laajempaa näkökulmaa lautakunnilla
ei ole eikä sitä niiltä pidä edes odottaa.
Silti on aika käsittämättömän puusilmäistä, että lautakunta joka muodostuu
käytännössä psykologeista ja yhteiskuntatieteilijöistä, onnistuu
olemaan edes kunnolla pohtimatta, mitä nuorison pahoinovinnille oikeasti
voisi tehdä, sillä Kauhajoen tragedian konteksti olisi antanut tähän
hyvän mahdollisuuden.
Ehkäpä se ei ole niin helppoa. Siksi pitää keksiä ainakin
jotain suositusta, ettei ihan tyhmänä pidettäisi. Suositellaan siis
käsiaseiden keräämistä pois kansalta ja laittomien aseiden määrän
räjähdysmäistä lisäämistä.
Saatanan tunarit.
18.02.2010
Poliitikkojen jättipotit
Suomen Kuvalehti otsikoi pari viikkoa sitten etusivullaan osuvasti:
"Kuka saa jättipotin ydinvoimapelissä?". Tällä viitattiin luonnollisesti
arvontaan, jossa päätetään, montako uutta ydnvoimalaa Suomeen rakennetaan
ja kuka tai ketkä hakijoista saavat rakennusluvan ydinvoimaprojektilleen.
Nyt pari viikkoa myöhemmin eduskunnasta kaikuu tietoja siitä, että lupa
annettaisiin yhdelle hakijalle ja kaksi muuta jätettäisiin rannalle
ruikuttamaan. Tekeillä on siis juurikin Kuvalehden ennustelema
jättipotti.
Poliittiselle järjestelmälle on ongelmallista se, että se vetää puoleensa
kärpäspaperin tavoin juuri sellaisia henkilöitä, jotka erityisesti haluavat
kunnostautua näiden jättipottien jakajina. Ongelmallista asiassa on
erityisesti se, että valtio voi näitä jättipotteja jakaa ainoastaan
rajoittamalla kilpailua. Kilpailun rajoittaminen puolestaan hidastaa
poikkeuksetta talouskasvua vähänkin pidemmällä aikavälillä. Lisäksi
investointien tekeminen muuttuu lottokupongin täyttämiseen verrattavaksi
toiminnaksi, koska sijoittaja ei voi milloinkaan tietää, minkälainen
valtion subventio tai verotuksen muodossa tapahtuva kannattavuuden
heittely muuttaa koko liiketoiminnan perustan.
Niin kauan kun energian perustuotannossa tarjotaan valtion suunnasta
niukkuutta, määrätyy sähkön markkinahinta poikkeuksetta kalleimman
pörssihinnan mukaan. Tästä seuraa se, että yhden ja vain yhden toimiluvan
myöntäminen uudelle ydinvoimalalle on käytännössä lupa painaa rahaa.
Ja rahaahan energiayhtiö painaa tietenkin teollisuuden ja kuluttajien
kustannuksella – ei se mistään kepulaisesta runsauden sarvesta tursua.
Malli on suorastaan klassinen. Varmistamalla, että halpaa energiaa ei
tulevaisuudessakaan ole tarjolla, karkoitetaan loputkin energiaintensiivisestä
teollisuudesta Suomen ja EU:n ulkopuolelle, jolloin yhtiöt pääsevät
saman tien irti CO2-hössötyksestä. Kun energiankulutus teollisuuden
kuihtumisen myötä ei kasvakaan ihan niin paljon kuin normaali talouskasvu
olisi antanut ymmärtää, voidaan esittää, että katsokaa nyt kuinka viisaita
oltiin, kun annettiin rakentaa vain yksi atomimiilu eikä kolmea.
On itsestään selvää, että poliitikkojen pitäisi antaa niiden yritysten,
jotka mahdolliset ydinvoimalat rakentaisivat ja siis myös rahoittaisivat,
päättää projektin tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta liiketoiminnallisin
perustein. Jos energiayhtiöt päätyvät laskelmissaan siihen, että sähköä
käytetään myös sen jälkeen kun nykyiset ydinvoimalat tulevat käyttöikänsä
päähän, ne luultavasti haluavat sijoittaa uuden ydinvoiman rakentamiseen.
Jos niin sattuisi käymään, että Suomessa yhtäkkiä olisikin sähköntuotannon
ylikapasiteettia, niin seurauksena olisi sähkön hinnan laskua,
energiayhtiöiden kannattavuuden laskua, sähkön vientiä Ruotsiin ja sen
sellaisia asioita. Yksikään näistä seurauksista ei olisi yhteiskunnallisesti
katsottuna negatiivinen.
Valtion rooli ydinvoimapäätöksissä tulisi olla turvallisuuden takaaja.
Ehdot ydinvoimalan rakennusluvalle pitää asettaa niin tiukoiksi, ettei
yhdellekään energiayhtiölle tule mieleen järjestää seuraavaa
ydinvoimaprojektiaan Olkiluoto 3 -tyyliin,
jossa kielitadottomat portugalilaiset halpisrakennusmiehet rakentavat
intialaisten halpissuunnittelijoiden piirtämiä virityksiä, joista puuttuu
mikä tarpeellinen asia milloinkin. Jostain käsittämättömästä syystä
valtio ei tunnu tätä tärkeintä velvollisuutta ottavan tosissaan, vaikka
Säteilyturvakeskus yrittääkin jonkinlaista kuria pitää yllä. Sen sijaan
poliitikot arpovat ydinvoiman kannattavuutta ja tarvetta, jonka pitäisi
itsestäänselvästi kuulua niiden harkittavaksi, jotka voimalan haluavat
rakentaa. Tällaisessa ei voi olla kyse muusta kuin näätämäisestä
vastuunpakoilusta, jossa turvallisuuden hoitakoon joku muu, ja toisaalta
silmittömästä halusta jakaa jättipotteja muutamalle taholle ollenkaan
välittämättä siitä vahingosta, mitä moinen jättipottien jakaminen
talouselämälle ja kansalaisten hyvinvoinnille tekee.
Suomalaisen jakopolitiikan suurin syntinen on sekä historiallisesti että
nykyään Suomen Keskusta. Se, että ydinvoimapäätöksen päällä istuu
Kepun jakopolitiikan suurin ylipappi, elinkeinoministeri
Mauri Pekkarinen, ei anna aihetta kovin suureen toiveikkuuteen sen suhteen,
että ydinvoimapäätöksessä otettaisiin järki käteen. Tämä järjen käteen
ottaminen tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että hakemukset käsiteltäisiin
niin, että varmistettaisiin voimalalle tarkoitetun paikan turvallisuus sekä
hakijan kyky suoriutua rakentamisesta normien mukaisesti, minkä jälkeen lupa
myönnettäisiin niille, jotka ovat osoittaneet näiden asioiden olevan
kunnossa.
Moniarvoisuuden kahdet kasvot
Vaikka kysymys koululaisten viikottaisista kasvisruokapäivistä
onkin varsinaiselta sisällöltään jonninjoutava, niin asian käsittely
Helsingin poliittisissa elimissä tuo jälleen kerran esiin vihreiden
ja heidän hännystelijöidensä kaksinaamaisen maailmankuvan. Vihervasurien
(visuri?) suvaitsevaisuus nimittäin tarkoittaa sitä, että kaikkien kukkien
on saatava kukkia tasapuolisesti; paitsi tietenkin kaikki sellainen,
joka on ristiriidassa visuridoktriinin kanssa, on kiellettävä. Ellei
jotain saada kiellettyä kerralla, hivutetaan kiellot hiljaa hivuttamalla
hyödyllisten idioottien katsoessa hiljaa vierestä siinä pelossa, että
vastahankaan asettuminen leimaisi heidät taantumuksellisiksi
heteronormatiivisiksi mulkeroiksi, joilta ei modernissa hyysäysvaltiossa
ole lupa odottaa mitään hyvää.
Helsingin kouluruokailussa on vuosia ollut tarjolla kasvisvaihtoehto
ihan joka päivä. Tämä on varsin mukavalta kuulostava käytäntö, joka
ainakin pintapuolisesti kunnioittaa oppilaiden valinnanvapautta.
Ketään ei kuitenkaan oikeasti yllätä se, ettei tällainen vapaus tyydytä
vihervasureita visureita. Tälle porukalle vapaus tarkoittaa
sitä, että kaikki muutkin pakotetaan heidän määrittelemäänsä uuden
ihmisen (homo novus) muottiin. Tätä on myös pakollinen kasvisruokapäivä.
Helsinkiläisten soisi muistavan tämän myös seuraavana kunnallisvaalipäivänä.