Mielenkiintoista on, että itse tuossa raportissa on noin 150 sivua, jonka päälle tulee vielä tiivistelmät, hakemukset ja liitteet. Suuren osan raportista muodostaa itse tapahtuman kuvaus, jossa on noin sivun mittainen kuvaus siitä, miten murhamies haki ja sai luvan ampuma-aseelle. Tapahtumaan liittyvien säädösten analyysissa aselainsäädäntö mainitaan ylimalkaisesti mutta lainvastainen ja hyödytön aselupakäytäntöjen yhteinäistämisohje saa palstatilaa sivun verran.

Kuitenkin julkisuudessa on kommentoitu vain sitä, että lautakunta haluaa kieltää aseet. Totta tosiaan myös oikeusministeriön tiedote lautakunnan raportista on otsikoitu: "Kauhajoen tutkintalautakunta suosittaa tiukennuksia aseiden saatavuuteen", ja kertoo heti ingressin aluksi: "Kauhajoen koulusurmia selvittänyt tutkintalautakunta suosittaa tietyntyyppisten aseiden kieltämistä ja aselupaehtojen tiukentamista". Lisäksi itse tiedotteesta aseiden ruotimiseen keskittyy noin puolet.

Lienee aika selvää, kumman asiasta kirjoittaneet toimittajat pääosin ovat lukeneet, tiedotteen vai itse raportin.

Varsinaisia suosituksia lautakunta listaa yhdeksän, joista kaksi ensimmäistä koskevat aseita. Koska lienee turha olettaa, että monikaan lehtimies vaivautuisi raporttia lukemaan, lukemaansa ymmärtämään saatikka siitä raportoimaan, niin listataanpa tähän lautakunnan suositukset lyhyesti kommentoiden.

Suositus 1. Sisäasiainministeriön tulisi huolehtia siitä, että kaikki sellaiset käsiaseet, joilla on mahdollista ampua lyhyessä ajassa paljon laukauksia, kerätään pois esimerkiksi maksua vastaan, ja että uusia hankkimislupia näille aseille ei myönnetä. Luvattomien aseiden poisluovutusmahdollisuuden houkuttelevuutta tulisi lisätä.

Jos kielikuva sallitaan, niin tässä lautakunta ampuu sekä ohi että yli maalin. Käsiaseiden kieltolailla tehtäisiin kiusaa tavallisille lainkuuliaisille kansalaisille, luotaisiin jättimäiset luvattomien aseiden markkinat ja peruuttamattomasti kolhittaisiin satojentuhansien ihmisten uskoa yhteiskuntaan, joka kunnioittaa heitä, heidän omaisuuttaan sekä heidän vapauttaan valita harrastuksensa. Aseiden kieltämisellä saataisiin varmasti estettyä joku yksittäinen veriteko mutta kokonaisuutena aserikollisuus yleensä ja myös aseilla tehtävät väkivallanteot lisääntyisivät. Tästä erittäin hyvää havaintomateriaalia on saatavissa vaikkapa Englannista, jossa käsiaseet kieltämällä ei aikaiseksi ole saatu yhtään mitään hyvää, ellei ideologista ilonpitoa siitä, että jotain on saatu kiellettyä, lasketa.

Suositus 2. Sisäasiainministeriön tulisi huolehtia siitä, että ampuma-aseiden hallussapidon ikäraja nostetaan 20 ikävuoteen, luvista tehdään määräaikaisia ja luvan saanti edellyttää vähintään kahden vuoden pituista ampumaharrastusta.

Ilmeisesti tämä kahden vuoden ampumaharrastus muodostuisi niinsanotusta mielikuvaharjoittelusta. Myös luvan saannin jälkeen harrastus pääosin tapahtuisi mielikuvitusaseella, koska lähes kaikissa ampumalajeissa tarvittavat aseet olisivat kiellettyjä. Vai onko tämä vain varmuuden vuoksi rustattu suositus sen varalle, että poliitikot tajuavat suositus ykkösen olevan täysin idioottimainen? Vaatimus kaikkien aselupien määräaikaisuudesta puolestaan on täysin irrallinen eikä liity käsiteltävään asiaan millään tavalla. Sekä Kauhajoen että Jokelan kouluampujalla oli muuten määräaikainen hallussapitolupa aseeseensa, joten ne määräaikaiset ne vasta pelottavia ovat.

Suositus 3. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi huolehtia siitä, että alle 23-vuotiaille ei aloiteta mielenterveyslääkehoitoa ilman psykiatriaan tai nuorten psyykenlääkehoitoon perehtyneen lääkärin tutkimusta.

Sopii ihmetellä, miksei asia jo ole näin. On tiedossa että yleisesti käytössä olevat SSRI- ja SNRI-lääkkeet aiheuttavat nuorissa ja nuorissa aikuisissa itsetuhoisia ja aggressiivisia oireita. On täysin päätöntä, että nuorelle ihmiselle voidaan aloittaa sivuvaikutuksiltaan epämääräinen ja vuosia kestävä psyykenlääkitys tavallisella terveyskeskuslääkärin vastaanotolla.

Suositus 4. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä opetusministeriön kanssa huolehtia siitä, että opiskeluterveydenhuollon resursseja vahvistetaan erityisesti mielenterveyden osalta. Tämä edellyttäisi muun muassa säännöllisiä pakollisia terveystarkastuksia.

Niin. Resursseja pitäisi vahvistaa. Tämä on varmasti totta. Käytännössä tämä vaatisi poliitikoilta päätöstä näiden resurssien rahoittamisesta ja luonnollisesti myös päätöstä siitä, mistä kyseiset rahat otettaisiin pois. Kukaan ei varmastikaan vastusta riittäviä mielenterveyshoidon resursseja mutta mahtaako tämäkin asia lopulta olla niin, että mikään ei koskaan ole oikeasti riittävä, jos asiaa oikein tarkkaan pohtii.

Tekee kuitenkin mieli kysyä, mistä ihmeestä tähän resurssiasiaankin on saatu sekoitettua pakko. Pakollista terveydenhuoltoa on Suomessa tosi vähän; oikeastaan vain tahdonvastainen mielisairaanhoito todella vakavissa tapauksissa sekä eräiden yleisvaarallista sairautta sairastavien eristäminen. Tavalliset koululaiset eivät oikein uppoa kumpaankaan ryhmään vaikka voivatkin ajoittain olla sekä tärähtäneitä että yleisvaarallisia.

Suositus 5. Opetusministeriön tulisi huolehtia siitä, että oppilaille ja opiskelijoille luodaan koulukohtaisia mahdollisuuksia tuoda myös verkossa esiin huoliaan ja ajatuksiaan sekä keskustella opiskelijahuoltohenkilöstön kanssa. Järjestelmään tulisi liittää menetelmät ongelmatilanteiden tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi.

Niin varmaan. Mitähän tämäkin käytännössä tarkoittaa? Nuorison verkkohengailu tapahtuu takuuvarmasti mielummin Facebookissa ja IRC-Galleriassa kuin jossain komiteamietinnön tuloksena aikaansaadussa nettifoorumissa. Ihme on, ettei tähänkin oltu keksitty, että opiskelijoiden olisi pakko ruotia ajatuksiaan näissä virallisissa nettipalveluissa. Pientä tahdosta riippumatonta hihitystä aiheuttaa ajatus siitä, kuinka paljon Tiedolle ja Accenturelle pitäisi maksaa, että ne liittäisivät tähän verkkopalveluun "menetelmät ongelmatilanteiden tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi". Luultavasti aika paljon.

Suositus 6. Sisäasiainministeriön, opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä huolehtia siitä, että turvallisuuteen liittyvä suunnittelu ja ohjeistus keskitetään oppilaitoksissa yhteen säännöllisesti päivitettävään asiakirjaan. Keskeistä on riskien tunnistaminen, niiden toteutumisen suunnitelmallinen ehkäisy sekä helposti opittavat ja esimerkiksi taskukokoisena opiskelijoille jaettavat toimintamallit eri tilanteisiin.

Ohjeistus hyvä. Byrokratia paha. Oikeasti kuitenkaan sellaista ohjeistusta on mahdoton saada aikaiseksi, jolla annettaisiin ohjeet minkä tahansa tilanteen varalle. Jo sellaisen yrittäminenkin tuottaisi dokumentin, jota kukaan ei kuitenkaan lukisi.

Suositus 7. Sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä luoda poliisille, pelastustoimelle ja ensihoidolle yhteisesti hyväksytyt yhteistoimintasuunnitelmat, jotka soveltuvat eri tilanteisiin ja toiminnan aikaisiin tilanteiden muutoksiin. Suunnitelmien toimivuus käytännössä edellyttää koulutusta ja harjoittelua.

Ohjeistuksen pitää siis soveltua eri tilanteisiin ja tilanteissa toiminnan aikaisesti tapahtuviin muutoksiin. Sopisikohan yleispätevä näsäviisastelu: "Odota aina odottamatonta"?

Suositus 8. Sisäasiainministeriön tulisi yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön kanssa kehittää moniviranomaisyhteistyötä siten, että se on suunnitelmallista ja säännöllistä. Yhteistyöllä varaudutaan erilaisiin tilanteisiin sekä harjoitellaan ja yhteen sovitetaan myös ennalta ehkäisevää turvallisuustyötä.

Koordinointi ja yhteistoiminta tuskin voi olla pahasta. Toki tämä neuvo kuulostaa aika abstraktilta, koska kyllähän viranomaiset jo nyt yrittävät koordinoida tekemisiään.

Suositus 9. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi huolehtia siitä, että suurten kriisien psykososiaalista tukea varten on käytössä suunnitelmat, resurssit, määritellyt vastuut ja päätösvaltainen asiantunteva johto riippumatta siitä, missä onnettomuus tapahtuu tai mistä asianosaiset ovat kotoisin. Tavoitteena on, että kaikki saavat tarvitsemansa yksilöllisen ja yhteisöllisen sekä myös käytännön asioihin liittyvän tuen tarvitsemaansa aikaan.

Tämä koskee siis tapauksen jälkihoitoa, joka on varmaankin hyvin tärkeää. Kuitenkin on havaittu, että nykyään muodissa oleva kriisiavun ja terapian tuputtaminen ja siihen liittyvä ammattiymmärtäjien tulva on monelle ihmiselle itse onnettomuutta traumaattisempi kokemus tilanteessa, jossa tapahtuneen mielummin jättäisi taakseen. On toki ihmisiä, jotka traumatisoituvat kokemuksistaan niin pahasti, että tarvitsevat hoitoa. Tällaisten tapauksien tunnistaminen on huomattavasti kaikenkattavaa terapeuttilässytystä tärkeämpää.

Suositukset ovat varsin odotettuja tutkijalautakunnan esittämäksi, vaikka pari juttua tuleekin heti mieleen. Miksi aseisiin liittyvät äärimmäiset suositukset ovat ensimmäisenä ja miksi raportista tiedottaminen keskittyy käytännössä pelkästään ensimmäiseen suositukseen, jossa esitetään aseiden kieltolakia? Miksi lautakunta ei kiinnitä suosituksissaan huomiota siihen, että aselainsäädännöllä voitaisiin oikeasti saada jotain järkevääkin aikaiseksi, jos siinä keskityttäisiin aseluvan hakijan kelpoisuuteen eikä aseiden piipun pituuteen tai lipaskapasiteettiin?

Itse asiassa olisi erittäin järkevää kehittää lainsäädäntöä siihen suuntaan, että aseluvan hakijan ja haltijan kelpoisuus ampuma-aseen hallussapitoon pyrittäisiin varmistamaan mahdollisimman kattavasti ja jättettäisiin yksittäisten aseiden ja aseiden osien mittailu ja tarveharkinta vähemmälle tai jopa kokonaan pois, sillä nämäkin resurssit voitaisiin hyödyntää aselupaa hakevien haastatteluissa sekä taustatietojen tarkistamisessa. On nimittäin täysin yhdentekevää yleisen turvallisuuden kannalta, onko tunnollisella aseharrastajalla murtovarmassa asekaapissaan 5 vai 25 asetta.

Terveydenhuoltoon ja kriisivalmiuteen liittyvät suositukset, ovat suositusta 3 lukuunottamatta varsin abstrakteja. Käytännössä niissä perätään rahan lisäämistä jonnekin ja jonkun ohjeen raapustamista jonnekin toisaalle. Viisailta miehiltä ja naisilta, jotka suurelta osalta ovat terveydenhoidon, yhteiskunnallisten kysymysten ja julkisen palvelun huippuasiantuntijoita, olisi luullut saavan aikaiseksi jotain hieman konkreettisempaa nimenomaan näissä kysymyksissä. Koska se ilmeisesti oli ylivoimaista, niin konkretian puute on hyvä peittää ehdottamalla aseiden kieltämistä.