Fortumin työntekijöiden odotettavissa olevista optiovoitoista on tällä viikolla puhuttu niin paljon tyhmyyksiä ja suoranaisia valheita, että tohtori katsoo asiakseen oikoa kaikkein kammottavimpia virheitä. Kun Suomessa joku rikastuu tai edes saattaa rikastua, asia herättää tässä kateellisten maassa suuria tunteita. Kun jopa järkevinä pitämäni ihmiset ovat sortuneet populistiseen kauhisteluun, ei ole vaikea arvata, miten päättömiä poliitikkojen puheet asian tiimoilta ovat olleet.

Kateellista vaalikarjaa miellyttääkseen poliitikot ovat keksineet oivan väistöliikkeen yrittämällä siirtää vastuun näistä optioista niiden saajien harteille. Viikolla kuultiin useitakin puheita, joissa annettiin ymmärtää, että Fortumin työntekijöiden pitäisi luopua vapaaehtoisesti ainakin osasta näistä voitoista ja antamalla ymmärtää, että he ovat moraalittomia ketkuja, jos eivät näin tee. Jos tässä jotain päitä vadille pitää saada, poliitikkojen olisi syytä antaa kuvastimiensa kertoa, ketkä istuivatkaan Fortumin hallituksessa omistajien edustajina hyväksymässä nämä optiot. Ei johto niitä itse ole itselleen antanut vaan poliitikot antoivat ne suurimman omistajan oikeudellaan.

Toinen pölhöpopulistinen virhe on se, että jokainen itseään kunnoittava toimittaja on jo laskenut, kuinka monta miljoonaa kukin sai. Tässä on vikana se, että optiovoitto ei toteudu, ellei optiota myy. Optioissa on ns. kypsymisaika, jonka aikana niitä ei saa myydä, ja vain toteuttamisvaiheessa olevilla voi käydä kauppaa. Jos kurssi tästä laskee, laskennalliset voitotkin sulavat.

Kolmas valhe on se, että valtiolta otetaan puoli miljardia näihin optioihin ja annetaan riistoporvareille. Ei näin oikeasti tapahdu. Optiot toteutetaan joko yrityksen osakepääomaa korottamalla tai siten, että nykyiset omistajat luopuvat pienestä osasta omistuksiaan ja nämä osakkeet myydään sitten option toteutushintaan niiden haltijoille. Valtion pussista ei siis oteta puolta miljardia, joten laskelmat siitä, kuinka monta sairaanhoitajaa tällä rahalla voisi palkata, ovat aika tyhjänpäiväisiä, koska tätä rahaa ei ole rahana ollut olemassakaan. Saadakseen nämä rahat valtion olisi pitänyt myydä omistuksiaan.

Kaikki tuntuvat unohtavan, että optiot itse asiassa tuottavat valtiolle enemmän kuin ne kuluttavat. Ne kuluttavat valtion omaisuutta sen verran kuin noiden uusien osakkeiden lisääminen osakepääomaan vähentää valtion omistuksen arvoa. Mutta valtio saa optiovoitoista liki 60% tuloveroa optionsa lunastaneilta ja lisäksi Fortumilta 25-30% tästä summasta palkkatuloksi katsottavan optiopotin sivukuluina. Työntekijät ja Fortum maksavat tunnollisesti verot, työttömyysvakuutusmaksut, työeläkemaksut ja sairausvakuutusmaksut, mutta senttikään tuosta rahasta ei kartuta eläkettä tai sairauspäivärahoja. Täysin vastikkeetonta rahaa valtiolle siis.

Kepulainen finanssinero Timo Kalli paukutteli henkseleitään ja kehui, kuinka Kemirassa ylisuuret optiot on pantu kuriin jo kymmenen vuotta sitten. Tohtori hankki käsiinsä vuoden 2001 Kemiran optio-ohjelman ehdot ja ei kouluja käyneenä miehenä kykene tätä leikkuria sieltä löytämään. Ainut tällaiseksi tulkittava ehto on se, ettei option hintaan vaikuta yhtiön osakekurssi vaan sen kehitys suhteutettuna toimialan yleiseen kehitykseen. Fortumin kurssi on viime vuosina kehittynyt noin viisinkertaisesti verrattuna toimialansa keskiarvokehitykseen. Siispä Kallin mainostama "leikkuri" ei tässä tapauksessa olisi suuremmin vaikuttanut.

Tohtori on sitä mieltä, että jonkun palkkion johto on hyvin tehdystä työstä ansainnut. Tohtori ihmettelee korkeintaan sitä, miksi Fortumissa on hyväksytty useita päällekkäisiä optio-ohjelmia sen sijaan, että olisi pysytty yhdessä kerrallaan. Mutta tästäkin on vaikea syyttää toimivaa johtoa. Jos oletetaan, että valtionyhtiöitä hallinnoivat poliitikkomme ovat kansakunnan terävintä kärkeä ja käyttävät määrätietoisesti ja päättäväisesti isännän ääntä, silloin täytyy nostaa hattua Liliukselle, joka onnistui myymään tällaisille ammattilaisille heidän kannaltaan huonon sopimuksen. Näin kovista myyntimiehistä Suomi voi olla ylpeä. Jos taas Lilius ei tehnyt mitään erityistä, silloin ainoa johtopäätös on se, että valtionyhtiöissä kansalaisten eli omistajien etuja ajavat toistaitoiset tunarit.

Joten miten on? Onko Lilius häikäilemätön rosvo vai hyvä myyntimies? Vastatkaapa siihen, herrat Skinnari ja Kalli. Ja kertokaa sitten sen jälkeen, mitä te itse oikeastaan olette.