Pääministeri Matti Vanhanen on viime kuukausina osoittanut orastavia valtiomiehen elkeitä. Hän ei suostunut julistamaan taikauskopuolueen presidenttiehdokkaan taakse lähtenyttä europarlamentaarikko Hannu Takkulaa pannaan, vaikka Kepussa tätäkin ehdittiin jo vaatia. Parhaitten kepulaisperinteiden mukaisesti Vanhanen tietää, että kosto on ruokalaji, joka maistuu parhaalta, kunhan se ensiksi on saanut kunnolla jäähtyä. Tämän saa Takkulakin vielä takuuvarmasti kokea.

Vanhanen ei myöskään ole antautunut keskustalaisten vanhojen äijien änkyräkristittysiiven, johon myös Takkula kuuluu eräänlaisena nuorisojäsenenä, vietäväksi hedelmöityshoitolakikiistassa, vaan aivan pokkanaamalla julistaa Kepun moniarvoisuutta ja liberaaliutta niin, että häntä melkein tekisi mieli uskoa. Kun pääministerin lausuntoja sotilaallisesta liittoutumisesta vertaa muihin presidenttiehdokkaisiin, niin huomaa, että oikeastaan vain ruotsalaisten Henrik Lax suhtautuu häntä myönteisemmin NATO-jäsenyyteen. Jopa Sauli Niinistö vannoo mielummin olemattoman eurooppalaisen puolustusyhteistyön nimeen ja käyttää toisesta liittoutumisvaihtoehdosta järjenvastaista "NATO-optio" -termiä. Saattaa tietenkin olla, että Niinistö pelimiehenä haluaa varmistaa, ettei hänen presidenttiytensä kaadu ainakaan epäsuosittuun NATO-kantaan, ja pitää siksi todellisen kantansa piilossa. Tohtorin mielestä tämä on sikäli irrationaalista, että niin kauan kun presidenttiehdokas Tarja Halosen kannatus heiluu melkein 70 prosentissa, ei Niinistön kannatusta yksi sotilasliitto paljoa ainakaan laske.

Pääministeri Vanhanen on myös saanut kokea, ettei koko kansan valtiomiehenä esiintymistä katsota hyvällä Kepun perinteisillä kannatusalueilla pohjoisemmassa Suomessa, jossa Keskustan vankat kannattajat ovat sankoin joukoin ilmoittaneet äänestävänsä jo ensimmäisellä vaalikierroksella Tarja Halosta. Ei voi muuta sanoa, kuin että Santeri Alkio pyörisi väkkäränä haudassaan, jos sattuisi kuulemaan, että maalaisliittolaiset hylkäävät puolueensa puheenjohtajan liiallisen liberalismin takia ja äänestävät mielummin presidentiksi entistä SETA:n puheenjohtajaa, ay-taustaista naisdemaria, joka on äkkiväärän stalinistinuoruutensa jälkeen juurtunut jonkinlaiseen puunhalaajasosialismiin ja joka suostui menemään naimisiinkin vain siksi, ettei suomenruotsalaisen lehdistön tarvitsisi miettiä, kutsuako hänen avomiestään makeksi vai Penaksi.

Tarja Halosen suhde kepulaisten poikkevuuksiin vihamielisesti suhtautuviin "perhearvoihin" tulee parhaiten selväksi, kun muistaa, että Halosen lausunnon mukaan lesbopari, jolla on lapsia, on ihan samanlainen perhe kuin kaikki muutkin, mutta siellä on vain kaksi äitiä. Vaikka presidentti Halosen lausunto sinänsä onkin järkevämmästä päästä niistä, joilla hän on ensimmäisellä kaudellaan kansaa valistanut, niin Vanhasta tuskin voi ainakaan tuohon verrattuna pitää yltiöliberaalina. Tietenkin Tarja Halonen on tässä kohtaa enemmänkin koston välikappale kuin keskustalaisten ihannepresidentti, mutta hylkäämällä puheenjohtajansa kepulaiset ovat selkeästi jo tässä vaiheessa antautumassa Halosen ylivoimaisen suosion edessä. Samalla meille muille jää hieman ontto olo, kun Vanhasen muuttuessa jotakuinkin inhimilliseksi alkavat omat välittömästi puukottaa häntä selkään. Niin se vain taitaa olla, että Keskusta pettää aina.