01.12.2005

Tohtorin erikoinen – Kuluttajansuoja hakusessa

Suomeen on viime aikana sorvattu lainsäädäntöä, jossa määritellään laajakaistapalveluja tarjoavien yritysten vastuut vikatilanteissa. Lakiehdotukseen sisältyi vielä jokin aika sitten varsin yksikäsitteinen määräys siitä, millainen korvaus yhtiön on maksettava, mikäli asiakkaalle myyty laajakaistaliittymä ei vian takia toimi.

Palveluntarjoajat, erityisesti vanhoja puhelinmonopoleja kaipaavat ja nyttemmin kilpailemaan joutuneet ns. tietoliikennejätit ovat vastustaneet moista hirveyttä verisesti. Koko alan tulevaisuuden on katsottu olevan vaarassa, jos asiakkaille pitää laskujen lähettämisen lisäksi vielä taata jonkinlainen palvelutasokin; kieltämättä vähän vallankumouksellinen idea Brezhnevin aikaa eläville puhelinfirmoille. Muilla aloilla toki tuotteidensa toimivuudesta joutuu vastaamaan.

Mikään varsinainen uutispommi ei ollut se, ettei munattomalla viestintäministeriöllä ole loppujen lopuksi kanttia pitää kiinni esityksestään, vaan lakiesitystä lievennetään vikavastuun osalta merkittävästi. Yksiselitteisen korvausvastuun tilalle tulee "kohtuullinen aika", jonka kuluessa palveluntarjoajien on korjattava viat. Puhelinformojen lakimiesarmeijoiden tehtäväksi jää sitten taittaa peistä siitä, mikä on kohtuullista. Kuluttajien osa on puolestaan laskun maksaminen ja toimimattoman laajakaistan kanssa kiroilu.

Tohtorin mielestä suuryritysten tarjoamien palvelujen kuluttajansuoja olisi järjestettävä niin, etteivät yritykset voisi luikerrella vastuustaan, vaan niiden olisi aivan oikeasti tuotettava kuluttajille myymänsä palvelut. Positiivista olisi myös, jos johonkin lakiin kirjattaisiin, että nykyisten antiikkisten ADSL-liittymien kutsuminen laajakaistaksi olisi petos tai vähintäänkin harhaanjohtavaa mainontaa.

Tohtori P.

1.12.2005 00:00
luokka: /kolumnit – tämä kirjoitus

Joulukuu 2005
MaTiKeToPeLaSu