Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen haluaa siirtää Suomen arvoiseensa seuraan Valko-Venäjän, Pohjois-Korean, Kuuban, Vietnamin ja Kiinan kanssa maaksi, jossa valtio sensuroi internetiä. USA.ssa, tuossa aikanaan yksilönvapauksien eturintamassa taistelleessa maassa, on vähin äänin hyväksytty pitkä lista lakeja, jotka rajoittavat kansalaisvapauksia ja yksilön oikeuksia yhteiskuntaa vastaan siinä tapauksessa, että torjutaan terrorismia. Koska terrorismilla pelottelu ei oikein suomalaisiin pure on hatusta tarvinnut repiä kontrollin lisäämiselle joku muu tekosyy. Niinpä Huovisen ristiretken nimellisenä motiivina on yllätyksettömästi lapsiporno.

On jokseenkin käsittämätöntä, että kansa hyväksyy terrorismin ja lapsipornon tapaiset yleisselitykset lähes ilman kritiikkiä. Tiedonkulun vapaus ja yksilön oikeudet ovat arvoja, jotka on saavutettu pitkän taistelun kautta, eikä niitä hankittaessa ole vältytty verenvuodatukseltakaan. Nyt kaikista näistä vapauksista ollaan valmiita luopumaan jonkun epämääräisen orwellilaisen vihollisen edessä, eikä kukaan hiisku asiasta sanaakaan.

Ne muutamat, jotka ovat heränneet puolustamaan vaivalla hankittuja oikeuksiamme, leimataan surutta terrorismin suosijoiksi ja pedofiileiksi; kertakaikkiaan yhteiskunnalle vaarallisiksi henkilöiksi. He joutuvat puolustautumaan henkilökohtaisia hyökkäyksiä vastaan, vaikka yrittävätkin ainoastaan herätellä keskustelua näistä yksilönvapauksien kaventamishankkeista. Eikö yleisperiaatteen kuitenkin pitäisi olla se, että muutoksia haluava perustelee ehdotuksensa niin, että sen hyvyys ja erinomaisuus tulee selväksi, eikä niin, että muutoksiin kriittisesti suhtautuvat avaavat suunsa vain maineensa menettämisen uhalla.

Suomessa kohina lapsipornon ympärillä on saanut aivan naurettavia mittasuhteita. Tohtorilla ei ole mitään sitä vastaan, että pedofiilit, lapsipornon tuottajat ja levittäjät sekä muut vastenmieliset lasten hyväksikäyttäjät pannaan rosvoina vankilaan, mutta miksi ihmeessä asia on meillä jatkuvasti otsikoissa? Ei kulu viikkoa ettei joku laajalevikkinen sanomalehti tai TV jossain muodossa puhu asiasta ja haastattele poliitikkoja ja vaadi toimenpiteitä. Tulee melkein mieleen, että siitä puhe, mistä puute. Tässä tilanteessa poliittisella koneistolla ei tunnu olevan munaa sanoa "älkää nyt viitsikö", koska samainen lehdistö leimaa heidät välittömästi lapsipornon kannattajiksi. Tohtorin mielestä nykyisessä lainsäädännössä ei ole erityisemmin mitään korjaamisen tarvetta. Jostain syystä muun maailman tiedotusvälineissä lapsipornosta ei puhuta joitain isoja ratsioita lukuunottamatta mitään. Suomessa siitä puhutaan jatkuvasti ja tästä saa sellaisen kuvan, että rikos rehottaa valtoimenaan ja että tarvitaan yhä vain järeämpiä aseita tämän ongelman kitkemiseksi. Suomessa on varmasti pedofiilejä ja lapsipornon käyttäjiä, kenties tuottajiakin, mutta ei heitä ole sen enempää kuin 10 tai 20 vuotta sittenkään, jolloin lapsipornosta ei puhuttu oikeastaan mitään.

Maailmalla terrorismi on jatkuvasti esillä ja sen varjolla vaaditaan järeämpiä keinoja ja lisää valtaa ja valtuuksia viranomaisille. Poliisivaltioon siirtyminen ja yksilönoikeuksien kaventaminen ei torju terrorismia alkuunkaan, vaan terrorismia torjutaan aivan muilla keinoilla. Varteenotettava keino on esimerkiksi se, että ihmisille annetaan sen verran positiivista sisältöä elämään, ettei itsensä räjäyttäminen enää tunnukaan kovin mukavalta vaihtoehdolta. Tällaisia toimia ehdottamalla ei kuitenkaan saa kahmittua valtaa eikä kerättyä poliittisia irtopisteitä, joten keino ei ole suuressakaan suosiossa.

Kun terrorismin ja lapsipornon varjolla annetaan virkavallalle lupa urkkia ihmisten tietoliikennettä, tehdä salaisia kotietsintöjä ja pidättää ihmisiä epämääräiseksi ajaksi puhtaan epäilyn varjolla, rosvot lakkaavat piilottamasta pommin aineksia ja lapsipornoa kotiinsa ja salaavat viestiliikenteensä niin, ettei sen urkkimisesta ole hyötyä kenellekään. Yksikään terroristi tai lapsipornon levittäjä ei tietenkään jää kiinni, mutta onneksi sentään poliisin haaviin jää edes iso joukko tavallisia kansalaisia, jotka ovatkin yhtäkkiä muuttuneet yhteiskunnan hylkytavaraksi ja pikkurikollisiksi. Samalla miljardit veroeurot, jotka käytetään valvontainfrastruktuurin rakentamiseen, eivät lisää kansalaisten turvallisuutta käytännössä ollenkaan.

Virkamiehille annetaan myös mahdollisuus kerätä käytännössä mitä hyvänsä aineistoa poliitikoista ja käyttää sitten tätä materiaalia heidän kiristämiseensä. Kaukaa haettuako? Ei toki. J. Edgar Hoover, edesmennyt FBI-pomo, käytti tätä keinoa paljonkin sodanjälkeisessä USA:ssa. Esikuvana Hooverilla oli vähemmän demokraattinen poliisipäällikkö Reinhard Heydrich, joka natsi-Saksassa piti kunnia-asianaan tietää jotain raskauttavaa jokaisesta kansalaisesta.

Jokainen on rikollinen kun tarpeeksi pengotaan. Jos virkavalta saa tehdä tämän penkomisen automaattiseksi, olemme jokainen tuota pikaa sakkovankilassa tai ainakin elämme jatkuvasti tietoisina siitä, että saamme olla rauhassa vain virkavallan armosta. Tähän suuntaan yhteiskuntamme lipsuu koko ajan hyvää tarkoittavien hölmöjen torjuessa marginaalisia ongelmia järeillä aseilla. Tätäkö oikeasti haluat?