Olipa kerran kaunaisessa maassa siellä täällä asustelevat seitsemän kääpiötä ja linnassaan asuva Punikki.

Ensimmäinen kääpiöistä on nimeltään Viisas. Selvästikin lahjakas ja sivistynyt monestakin asiasta paljon tietävä. Tosin hän edustaa marginaalista viheränkyröintipuoluetta, ja siellä viisaus ei pahemmin saa kukoistaa kun tunteella päätettävät, trendikkäät pehmopuheenaiheet muodostavat virallisen liturgian ja sen kummempaa agendaa hänellä ei sitten tunnukaan olevan.

Toinen kääpiöistä on Jörö. Valtakunnan pääministerin virassa hän on paljon esillä, mutta aina kuin seipään niellyt. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, raivoraittiin niuhottajan elämässä lienee sangen vähän hymyilyttäviä aiheita. Jörön ensisijaiset tukijat ovat aivan yhtä jöröjä maalaisia jostain syvimmästä Savosta, ja heidän äänillään ei Punikkia kukisteta.

Kolmas kääpiö on Lystikäs. Lystikäs on jonkun sortin yrittäjäprofessori, joka on tahallaan tai tahattaan koominen väriläiskä. Kenenkään kouluja käyneen miehen en olettaisi haluavan liattua ja venäläisenemmistöistä Karjalaa takaisin. Lystikäs ei yksinomaan suostu ottamaan sitä takaisin vaan suorastaan vaatii sitä. Lisäksi hän on vankka uskomuslääketieteen kannattaja, vaikka yrittääkin muuten kantaa vakavasti otettavan tiedemiehen viittaa. Moisella pelleagendalla ei kovinkaan montaa ääntä irtoa.

Neljännen kääpiön nimi on Unelias. Hän toimii jonkunnäköisenä pankkiviskaalina Luxemburgissa ja lienee suostunut kisaan mukaan vain säilyttääkseen puolueensa jonkun sortin arvonannon. Häntä ei koko kisa näytä kauheasti kiinnostavan, mutta hän on tähän mennessä onnistunut pysyttelemään hereillä.

Viides kääpiö on Ujo. Hän on valtaväestölle jotakuinkin tuntematon, pientä kielipuoluetta edustava henkilö. Hänen ajatuksiaan ei ole paljoakaan kuultu. Ei niissä varmasti mitään vikaa ole, mutta niistä vaikeneminen kahdella kielellä ei hänen asemiaan paranna.

Kuudes kääpiö kulkee nimellä Vilkas. Uskovaisten edustaja, jolla on mielipide joka asiaan, mutta valitettavasti määrä ei takaa laatua. Kaupunkien liberaali väki ei ole kiinnostunut menneen maailman uskovaisen jorinoista eikä hän edusta valtaväestöä millään tavalla.

Seitsemänneksi jää sitten Nuhanenä. En tiedä, onko seitsemännellä kääpiöllä itse asiassa nuhaa vai ei, mutta moisessa kääpiötuvassa allerginen nuha on enemmän kuin todennäköinen. Nuhanenä vastustaa rötösherroja, neekereitä, homoja, siviilipalvelusmiehiä, rikkaita ja keskituloisia. Kaikkien asioiden vastustajat eivät ole näissä koitoksissa ennenkään menestyneet. Onneksi.

Sitten meillä on linnassaan Punikki. Kirkkaanpunainen ideologia, jossain ammattiliiton peräkammarissa tehty työura, valtakunnan etujen haittaaminen kansainvälisissä puunhalailutyöryhmissä ja kärttyisä luonne eivät ole kyenneet muuttamaan sitä tosiasiaa, että hän on yksin linnassaan, eikä hänen arvostelemisensa ole alkuunkaan sopivaa tai oikeastaan edes sallittua. Tämä Linnan Muumiprinsessa ei ole saanut aikaiseksi oikeastaan mitään, mutta tämä ei suuremmin näytä menoa haittaavan. Ja nyt edessä olevissa mittelöissä kääpiöiden kanssa Punikki selättää mainitut kääpiöt mennen tullen.

Tämä on satu, jolla ei ole onnellista loppua, sillä tarinasta puuttuu keskeinen avainhenkilö. Tähän mennessä ei näyttämölle ole astunut Pahaa Noitaa, joka syöttäisi Punikille myrkytetyn omenan, joka vaivuttaisi hänet satavuotiseen uneen. Tähän rooliin sopisi mainiosti lehtimies, joka onnistuisi kaivamaan jostain kassakaapista tai USA:sta ns. Tiitisen listan, jossa paljastetaan Itä-Saksan Stasin hyväksi vakoilleet maanpetturit. Tämä omena voisi aiheuttaa niin syvän unen, että sitä ei edes Aatos Erkon esittämä Uljas Prinssi kykenisi karkottamaan.