Presidentinvaalin karsintakierros on käyty ja vaalikampanjat ovat alkaneet täysin uudesta tilanteesta. Enää eivät tiedotusvälineet toitota joka toinen päivä arvioita siitä, kuka kulloinkin sattuu olemaan kisassa toisena. Nyt taistellaan voitosta eikä pistesijoja tunneta.

Vaikka Tarja Halosen suosio on ollut laskussa jo useita kuukausia, niin tohtorikaan ei voinut olla älähtämättä hämmästyksestä huomatessaan, että ennakkoäänestyksen ja varsinaisen äänestyspäivän välillä oli Halosen kannatus tipahtanut vielä useita prosenttiyksikköjä. Yllättävää oli myös se, että vihreiden Heidi Hautalan äänisaalis jäi sen verran vähäiseksi, ettei sekään olisi vielä riittänyt nostamaan Halosen kannatusta yli viiteenkymmeneen prosenttiin. Jos tämä suuntaus jatkuu vielä vähänkin, on vaalin toisesta kierroksesta tulossa äärimmäisen täpärä. Jo ensimmäiset mielipidetiedustelut näyttävät Sauli Niinistön kirineen aivan Halosen kantaan.

Ensimmäisen kierroksen tuloksen valmistuttua ei Halosella ollut tarjota kampanjaväelleen muuta evästä toiselle kierrokselle kuin epämääräinen lupaus: "Me hoidetaan tää homma". Satunnaiselle tarkkailijalle jäi väistämättä kuva siitä, että kaikki paukut oli ladattu ensimmäiselle kierrokselle ja luvatun murskavoiton karattua käsistä alkoi lähes ylimielisen voitonvarmuuden ohessa tietoisuuteen nousta ajatus siitä, että kisa voi vallan hyvin kääntyä vielä kirveleväksi tappioksi.

Niinistö on päättänyt ensimmäisen kierroksen jälken pitäytyä teemoissa, jotka jo ensimmäisellä kierroksella toivat hänelle lähes neljänneksen äänistä. Työn merkitys vaurauden tuojana sekä yleiseurooppalaisen identiteetin korostaminen kauppa- ja turvallisuuspolitiikan kulmakivinä ovat helposti ymmärrettäviä ja antavat kuvan Sauli Niinistöstä vahvana mielipidevaikuttajana sekä henkilönä, joka on valmis toimimaan laajalla rintamalla maan, siis Suomen, hyväksi. Ainoastaan NATO-kantaansa Niinistöllä olisi ollut vähän varaa terävöittää, sillä puheet "eurooppalaisesta NATO:sta" ovat jotenkin kovin abstrakteja ottaen huomioon, että NATO on varsin USA-keskeinen ja tulee sellaisena pysymäänkin ainakin seuraavat pari presidenttikautta.

Halonen on puolestaan tehnyt parhaansa hirttäytyäkseen puunhalaaja-agendaansa. Kiteytettynä se on jotenkin seuraavanlainen:

• Pohjoismainen hyvinvointivaltio on hieno;
• Kansainvälinen solidaarisuus se vasta upeaa onkin;
• Sotilaallinen liittoutumattomuus on suorastaan mahtavaa, sillä tokihan saamme osaksemme solidaarisuutta, jos joudumme mukaan sotilaalliseen selkkaukseen.

Tohtoria kiinnostaisi tietää, montako hävittäjäkonetta ja jalkaväkiprikaatia saa laivalastillisella solidaarisuutta. Muistaa sopii, että esimerkiksi talvisodasta Suomi selvisi itsenäisenä vain niukin naukin, vaikka Suomella oli varaa heittää vihollista vastaan paitsi parisataatuhatta huonosti varustettua reserviläistä myös koko maailman solidaarisuus.

Vaikka suomalaista politiikkaa onkin viime vuosina vaivannut ikävä värittömyys ja kaikkien merkittävien puolueiden linjojen samankaltaisuus, on Halosen ja Niinistön väliltä helppo löytää perustavaa laatua olevia eroja. Halonen on tulipunainen sosialisti, jolle Suomi on ollut hieman liian pieni pelikenttä jo muutaman vuoden, mutta YK:n huippuvirkaa ei hänelle vain ole ymmärretty tarjota. Niinistö puolestaan on liberaali oikeistolainen, jolla kansainvälinen huippuvirka jo on. Käytännössä ero tuli selväksi, kun ehdokkailta kysyttiin, miten köyhyys poistetaan Suomesta. Halosen mukaan köyhyys poistuu pohjoismaisen hyvinvointivaltion toimesta. Niinistön vastaus oli lyhyesti: "työtä tekemällä".

Vaikka Niinistö on toki vieläkin kampanjassa takaa-ajajan roolissa, on hänellä kuitenkin aivan realistinen mahdollisuus voittaa. Äänestäjät eivät ole jättäneet rankaisematta Halosta siitä, että hän on kerta kerran jälkeen käyttänyt nimitysvaltaansa puoluetovereidensa ja tukijoidensa hyväksi eivätkä siitä, ettei hänellä päinvastaisista puheista huolimatta ole ollut suomalaisille tarjota juuri muuta kuin korkeita veroja ja sosiaalidemokraattista retoriikkaa. Samaan aikaan Niinistö on johdonmukaisesti jatkanut kampanjaansa valitsemallaan linjalla. Aluksi "työväen presidentti" -imago saattoi huvittaa joitain Halosen kannattajia, mutta viimeistään nyt rupeaa hymy hyytymään.

Vielä pari kuukautta sitten mahdollisuus siitä, että Suomeen voitaisiin saada presidentti demarileirin ulkopuolelta, vaikutti lähinnä märältä päiväunelta. Nyt se näyttää hyvinkin mahdolliselta. Jos Niinistö todella valittaisiin, olisi se piristävintä, mitä Suomen politiikassa on tapahtunut sen jälkeen, kun Esko Aho pakotti MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston neuvottelemaan Suomen EU:n jäseneksi.