Suomalaisyritykset ja yritykset muuallakin maailmassa tuntuvat nykyään olevan täynnä konsultteja. Niitä käytetään mitä erilaisimpiin tehtäviin firman johdosta yksinkertaisimpienkin asioiden suunnitteluun ja toteutukseen. On liikkeenjohdon konsulttia, rekrytointikonsulttia, IT-konsulttia ja herra ties mitä. Niin turhaa tehtävää ei taida olla olemassakaan, etteikö joku konsulttitalo olisi erikoistunut siihenkin.

Kaikkien konsulttien käyttö ei tietenkään ole pahasta. Jos on erityisosaamista vaativa tehtävä, jolla on selkeä alku ja loppu, tällaiset tehtävät tietysti kannattaa teettää ulkopuolisella. Mutta tällainen on isoille konsulttitaloille huonoa bisnestä, koska asiakkaille pitää onnistua myymään jokainen projekti erikseen. Nykyään muodissa onkin tehdä erinäköisiä "kumppanuussopimuksia", jossa asiakkaat sitoutuvat ostamaan mahdottomat määrät ennalta määrittelemätöntä konsultointia hiukan listahintaa halvemmalla. Mikä ihmeen tolkku tässä oikein on? Ellei edes tiedetä, mihin työvoimaa tarvitaan, minkä takia sitoudutaan ostamaan sitä vuosikausiksi eteenpäin?

Konsulttien käytössä tehdään usein perustavaa laatua olevia virheitä. Yrityksiin on pesiytynyt naurettava osaoptimointikulttuuri, jossa vakituisen työvoiman rekrytoimiseksi täytyy kysyä lupa osastopäälliköltä, talouspäälliköltä, henkilöstöpäälliköltä, maajohtajalta, toimitusjohtajalta ja paavilta. Lopputuloksena jokainen haluaa säätää rekrytoinnissa jotakin ja kaikkien muiden kuin rutiinitehtäviin palkattavien tie tyssää jo alkuunsa kun henkilöstöosaston pienipalkkaiset paperinpyörittäjät pääsevät päivittelemään, että kylläpäs ollaan kallista palkkaamassa. Kun tärkeisiin tehtäviin ei enää pystytä palkkaamaan omaa henkilökuntaa ja vanhat ovat ylityöllistettyjä, ainoa kaikkien iloisesti hyväksymä tapa on palkata konsultti. Konsultit menevät aina kulubudjestista ja osastonjohtaja voi palkata heitä omalla päätöksellään. Konsultti toki maksaa muutamassa päivässä sen verran kuin palkkalistoilla oleva työntekijä kuukaudessa, mutta ei se kiinnosta ketään.

Kun konsultteja käytetään oman työvoiman pysyvänä jatkeena, alkuperäinen ajatus satunnaisen puuttuvan osaamisen hommaamisesta on hävinnyt ajat sitten. Konsultit vastaavat firmojen tärkeimmistä projekteista ja nykyään jopa strategisesta suunnittelusta liikkeenjohdon konsultin nimikkeellä. Jos yrityksessä johto ei tiedä, mitä firman oikeastaan pitäisi tulevaisuudessa tehdä ja miten, on omistajien syytä vetää asiasta johtopäätöksiä ja hommata tilalle väkeä, joilla on omaakin näkemystä asiasta.

Konsulteilla on lisäksi joku käsittämätön sädekehä päänsä päällä, ja kaikki mitä he sanovat, muuttuu aina välittömästi Jumalalta peräisin olevaksi totuudeksi. Omat työntekijät saavat hakata ideoineen päätään loputtomaan byrokratian ja tympeimpien pikkupomojen muuriin, mutta kun juuri Kauppakorkeakoulusta valmistunut Accenturen juniorikonsulentti tulee ja esittää nuo täsmälleen samat ideat, niitä kutsutaan kerrassaan nerokkaiksi. Suoraan koulunpenkiltä konsulttitalon broilerihautomoon mennyt heppu ei oikeasti voi tietää mitään sellaista, mistä kenenkään kannattaisi maksaa hänelle mitään muuta kuin pientä harjoittelijan kuukausipalkkaa, minkä hän käytännössä konsulttitalostaan saakin. Konsulttitalojen isot rahat menevät pyramidihuijaustyyliin tarpeeksi kiipineille, partnereiksi kutsutuille pyrkyreille.

Vähän hommaa harjoitellut konsultti toimii niin, että kun hänet kutsutaan ratkaisemaan jotain ongelmaa, hän juttelee aikansa ihmisten kanssa ja seuloo mielessään väen hulluihin ja fiksuihin. Sen jälkeen hän kysyy näiltä fiksuilta, mitä heidän mielestään pitäisi tehdä, pistää nämä asiat powerpoint-kalvolle ja esittää ne mullistavina löydöksinä ja lopulta lähettää muutaman sadan tonnin laskun parin kuukauden kahvin ja lounaiden täyteisestä työstä. Tämä on tietysti hyvä bisnes konsultille, mutta jos esimerkkiyrityksen keskijohto olisi vaivautunut kuuntelemaan omia alaisiaan, samat asiat olisi kuultu sieltä täysin ilmaiseksi. Lisäksi motivaatio olisi parantunut, kun ihmiset olisivat huomanneet, että he kykenevät vaikuttamaan työhönsä ja työympäristöönsä.

Vähän harmittomampi mutta kaikille väkeä rekrytoineille tuttu tilanne ovat erilaiset rekrytointikonsultit ja kandidaattien testaajat. Parin päivän testisessio jossain scientologiaa lähellä olevassa testauspajassa maksaa helposti lähes kymppitonnin. Jokainen näitä tuloksia lukenut huomaa, etteivät ne kerro testatusta yhtään mitään sellaista, joka ei käynyt ilmi vartin työhaastattelussa. Silti niitä tehdään ja kauppa käy hyvin, koska yritysten henkilöstöhallinnolle on saatu myytyä ajatus siitä, että testaaminen on halvempaa kuin vikarekrytointi.

Koukkuun menneille henkilöstöpäälliköille tohtori haluaa muistuttaa, että meillä on koeaika sitä varten, että jyvät voidaan seuloa akanoista. Ei siihen tarvita yhtäkään konsulttia.