Tuoreen tutkimuksen mukaan työmarkkinatuen perusosasta niukan toimeentulonsa ammentavat suomalaiset elävät köyhyysrajan alapuolella. He ovat siis köyhiä. Tietenkään työmarkkinatuen ei ole tarkoituskaan olla mikään runsas leipäpuu, mutta olisi toki oikeudenmukaista, ettei työttömänkään nykymaailmassa tarvitsisi perheineen elää kurjuudessa.

Olisi roima ja väärä yksinkertaistus väittää, että peruspäivärahalla elävien käytössä olevan rahan määrän vähäisyys johtuisi siitä, että peruspäiväraha on surkean pieni. Mikään kauhean iso se ei ole, mutta säästäväisesti eläen sillä yksinäinen ihminen tulee kyllä toimeen ja perheitä vartenhan on olemassa muita tukimuotoja. Tutkimus identifioi pääasialliseksi syyksi perustoimeentulotuen riittämättömyyteen sen, että peruspäiväraha on verotettavaa tuloa ja kunnat pidättävät näistäkin roposista kunnallisveroa kukin kunnallisveroprosenttinsa mukaan. Valtionkirkolle uskolliset saavat maksavat vielä prosentin pari kirkollisveroa, mutta koska sen maksaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, niin eipä siitä sen enempää.

Peruspäivärahalla elävät pääsevät ilman omaa haluaan osalliseksi mielenkiintoisesta julkishallinnon rahansiirtelystä. Tuossahan tapahtuu siis niin, että valtio maksaa KELA:n kautta työttömälle työmarkkinatuen perusosaa. Työtön puolestaan maksaa tästä tulostaan ansiotuloveroa, joka muodostuu valtionverosta ja kunnallisverosta. Ansiotuloista maksettava valtionvero on progressiivinen ja pelkkä peruspäiväraha jää sen alarajan alle, joten työttömän maksettavaksi jää käytännössä pelkästään kunnallisvero, joka Suomen kunnissa vaihtelee tänä vuonna Kauniaisten kuudestatoista Karjaan huikeaan kehteenkymmeneenyhteen prosenttiin.

Valtio maksaa kunnille valtionosuuksia käytettäväksi erilaisten lakisääteisten tehtävien hoitoon. Viime vuosina näitä valtionosuuksia on pyritty leikkaamaan, jotta valtion menoja saataisiin hillittyä. Tämä on täysin järkevää. Täysin järjetöntä puolestaan on kuntatalouden vajeen paikkaaminen valtion varoista niin, että rahat vaivihkaa muulataan työttömien kautta, jotta ne eivät näkyisi valtion budjetissa kuntien tukemisena. Käytännössä noin viidennes valtion työttömille maksamasta työmarkkinatuesta kilahtaa lyhentämättömänä kuntien kassaan. Yksittäisellä työttömällä on ilo maksaa reilun kahdenkympin päivärahastaan kunnalle nelisen euroa, joka kuulostaa ehkä vähältä mutta on tuossa tuloluokassa katastrofaalista. Yhteensä näistä kymmenyksistä muodostuukin vuositasolla jo arviolta parisataamiljoonaa euroa. Aivan pikkurahasta ei siis ole kyse.

Taloudellisessa ahdingossaan peruspäivärahan varassa elävät kansalaiset kääntyvät kunnan sosiaalitoimen puoleen ja toimeentulotuen maksaja onkin sitten tuensaajan kotikunta. Näin täydennetään hölmö veroeuroruletti tavalla, jonka keksimiseen on tarvittu vähintäänkin sosiaali- ja terveysministeriön talous- ja suunnitteluosastoa vahvistettuna valtiovarainministeriön kansantalousosastolla.

Demareille ja kepulaisille tämä älyvapaa järjestelmä tietenkin sopii mainiosti. Köyhät ja nälkää näkevät työttömät ovat demareille hyvää vaalikarjaa ja sopivat aina paremman puutteessa myös vaaliteemaksi. Toisaalta vaivihkaa kunnille siirretyllä rahoilla rahoitetaan täysin turha kymmentuhatpäinen kepulien kunnallisbroilerihautomo, jonka rahoittaminen suoraan valtion budjetista olisi nykykepulaisille ehkä hieman liian noloa, vaikka eipä se kepulaisia ole ennenkään estänyt. Tämän hölmöilyn pyörittämiseen tarvitaan myös muutaman prikaatin verran virkamiehiä, joilla ei oikeastaan ole mitään järjellistä syytä olemassaoloonsa. Ainoa marginaalisen ikävä seikka tämän ikiliikkujan purkamisessa olisi se, että työttömäksi jäisi iso liuta virkamiehiä ja kepulaisia kuntatyöläisiä, joista suurin osa ei ikipäivänä kelpaisi mihinkään oikeisiin töihin.