Hesari kirjoitti viikolla tutkimuksesta, jonka tuloksissa kerrottiin joka viidennen suomalaisen elävän kädestä suuhun. Tällä joukolla on pankkitilillä reserviä alle 500 euroa kuukaudessa. Neljäsosa suomalaisista ajautuu kassakriisiin, jos asumismenot nousevat 50 eurolla kuukaudessa.

Tohtorille tässä tutkimuksessa ei ole mitään yllättävää, mutta toivottavasti se ravistelee vähän suomalaisiksi syntynyttä lottovoittajakansaa. Meille uskotellaan jatkuvasti, että suomalaiseksi syntyminen on lottovoitto ja valtaosa kansasta sisäistääkin tämän potaskan. Jokaiselle lehtiä ajatuksella lukevalle on kuitenkin päivänselvää, että suomalaisten ostovoima on naurettavan pieni ja kaikki käytetään järjettömän kalliiseen asumiseen ja liikkumiseen. Jotain taskurahaa jää ruokaan, mutta mitään kulutusjuhlaa ei todellakaan vietetä tässä maailman kilpailukykyisimmäksi valitussa taloudessa.

Tohtori ei kykene käsittämään, miksi jatkuvaa rahapulaa ruikuttava kansa kuvittelee Etelä-Euroopan lomakohteissa olevansa ökyrikkaita ja elävänsä herroiksi kun heidän nettoansionsa itse asiassa ovat keskinkertaista baarimikkotasoa sikäläisen standardin mukaan. Eihän siinä mitään vikaa sinänsä ole, että on tyytyväinen itseensä, mutta kuvitelma omasta äveriäisyydestä on tehokas este todellisen vaurastumisen ja elintason paranemisen tiellä.

Miksi ihmeessä väki tyytyy Suomessa vuodesta ja tuposta toiseen naurettavan pieniin palkankorotuksiin? Yritykset tahkoavat miljardivoittoja vuodesta toiseen ja 15 vuoden lähes yhtäjaksoisen nousukauden aikana palkat ovat nousseet pari kolme prosenttia vuodessa. Sen sijaan, että hyvin pärjäävien alojen duunarit vaatisivat palkkojensa nostamista länsieurooppalaiselle keskitasolle, lammaskatras ottaa vastaan alistuneesti pari prosenttia vuosittain kun siihen on totuttu eikä edes tiedetä paremmasta. Kaljatuvassa valitetaan sitten huonoja palkkoja ja maristaan kun raha ei tahdo riittää, mutta ainoa johtopäätös asiasta on se, että asiat nyt vain ovat niin kuin ne ovat ja ovat aina olleet.

Yritysjohtajat ovat myyneet poliitikoille ja medialle ajatuksen siitä, että jos palkkoja Suomessa nostetaan, maa muuttuu kilpailukyvyttömäksi ja työttömyys räjähtää käsiin. Tämä on tietysti työnantajaleirin mieleen, mutta ei asiassa mitään perää ole. Miten ihmeessä Sveitsi, jossa on täystyöllisyys omille ja lisäksi maassa olevalle miljoonalle ulkomaalaiselle, jossa veroaste on kolmasosa suomalaisesta ja palkat tehtävästä riippuen mitä hyvänsä kolminkertaisesta kymmenkertaiseen kykenee tähän elintasonsa ylläpitämiseen? Ne mokomat ohittivat juuri julkaistun tutkimuksen mukaan Suomen tuossa paljon hehkutetussa "maailman kilpailukykysin talous" -tutkimuksessakin. Sveitsi ei voi edes pahemmin kehua edullisilla luonnonoloillaan.

Sen sijaan, että Suomessa otettaisiin mallia kaikilla mittareilla Suomea paremmin pärjäävästä Sveitsistä, kopioimme vain kaikki mahdolliset typeryydet Ruotsissa, tuossa taantumusta ja laskukautta elävästä entisestä suurvallasta. Suomessa pääsyy nykytilaan on yhteiskunnan päätyminen työtä vieroksuvien surkimusten komentoon. Päättäjät politiikassa ja etujärjestöissä ovat jo aikoja sitten keskittyneet vain turvaamaan omia hyväpalkkaisia laiskotteluvirkojaan. Muutoshaluiset turhautuvat ja lähtevät firmoin töihin kun ympärillä on vain kaikkia asioita vastustava pysähtyneisyyden muuri. Lopputuloksena mikään ei muutu vaikka pitäisi, ja poliitikkoja kuunteleva valtamedia keskittyy toistamaan tylsämielisiä tutkimuksia ja tilastoja, jotka osoittavat Suomen täydelliseksi paratiisiksi.

Jos paratiisin kulissit purettaisiin, kansa vaatisi päättäjiensä ryhtymistä työhön. Mutta maailman eksoottisten maiden kiertäminen erinäköisissä naistutkimus-, kehitysmaa- ja viherseminaareissa on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa. Tästä syystä saamme kuulla kaikennäköisten suomalaista yhteiskuntaa ylistävien tutkimusten paisuttelua hamaan maailman tappiin.