Ulkopoliittisesti Suomi on viime vuosina ollut lähes täysin tuuliajolla. EU:n jäsenyys onneksi tarjoaa edes jonkinlaisen ankkurin, joka ainakin toistaiseksi on estänyt kaikkein tuhoisimman kehityksen. Ilman sitä uusi YYA-sopimus olisi varmaan jo voimassa ja virallista "ystävyyslinjaa" kritisoivat tahot vaiennettaisiin tylysti epäisänmaallisina sotahulluina ja riidankylväjinä.

Tuollainen vaihtoehtohistoria saattaa kuulostaa absurdilta ja sitä se toki onkin, mutta missään tapauksessa se ei ole mitenkään erityisen kaukaa haettu. Vielä 25 vuotta sitten pahin leima, joka julkisuudessa voitiin ihmiseen lyödä, oli "neuvostovastainen". Näitä leimoja jaettiin poliittisille vastustajille tai muuten vain epämiellyttäville henkilöille aivan yhtä innokkaasti niin vasemmalta kuin oikealtakin. Puuhattiinpa vähän aikaa jopa lakia, jolla väärät mielipiteet olisi kriminalisoitu.

Venäjä on toipunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä heikkouden tilastaan äärimmäisen nopeasti. Vielä 10 vuotta sitten maa oli surkeassa jamassa ja talous raunioina. Nyt talouselämä kukoistaa, valtion rahakirstut pullistelevat ja suurvallan elkeet ovat palanneet näyttävästi jokapäiväiseen kielenkäyttöön. Sotilasmenot ovat kasvaneet jättiläismäiseksi ja ne rahoitetaan energian myynnillä. Historian havinaa on havaittavissa tavassa, jolla Venäjä vastaa kaikkeen sille esitettyyn kritiikkiin. Jos Venäjältä tiedustellaan, miten Tshetsenian ihmisoikeustilannetta aiotaan parantaa, on vastauksena tyly tiedustelu Baltian venäjänkielisen väestön ihmisoikeuksista, jotka sivumennen sanoen ovat huomattavasti paremmalla tolalla kuin keskivertovenäjänkielisen ihmisoikeudet Venäjällä. Samoin, jos Venäjän nykyhallinnon vastustaja kuolee tuskallisen myrkytyskuoleman, johon syylliseksi epäillään Venäjän joko virallista tai epävirallista tiedusteluorganisaatiota, niin vastauksessa tyrmätään kysymys täysin ja leimataan sekä kysymys että murha pelkästään antivenäläiseksi propagandaksi ja provokaatioksi perineuvostoliittolaiseen tyyliin.

Nyt kun Englantiin kotiutunut venäläissyntyinen ex-vakooja on saatu hengiltä ja ex-pääministeri makaa sairaalassa henkitoreissaan niinikään myrkytettynä, voi Tohtori tehdä vain sen johtopäätöksen, että on pirun vaarallista olla venäläinen ex-mitätahansa. Tämän johtopäätöksen oikeellisuuteen ei tippaakaan vaikuta se, onko näiden väkivallantekojen takana Venäjän johto, tiedustelupalvelu, rikolliset vai aivan joku muu taho.

Venäjän taloutta hoidetaan myös yksioikoisen protektionistisesti. Tuonti- ja vientitullit heittelevät miten sattuu, sääntöjä muutetaan jatkuvasti ja jos lisäpainostusta tarvitaan, niin yllättäen muuttuneiden rajamuodollisuuksien takia rekkajonot alkavat venyä Etelä-Suomen teillä ja yhtä lailla muuallakin Venäjän naapurimaissa. Venäjä käyttää muutenkin kauppasuhteita häikäilemättä hyväkseen poliittisesti. Jos Venäjän ja EU:n välisen yhteistyösopimuksen neuvottelut eivät etene venäläisten nuottien mukaan, niin yllättäen samaan aikaan paljastuu mahdottomia ongelmia, joiden takia Venäjän on pakko kieltää lihan vienti Venäjälle koko EU:n alueelta. Tämä vain yksittäisenä esimerkkinä. Siihen tuudittautuminen, etteikö myös energian viennin rajoittaminen olisi tarpeen tullen Venäjän keinovalikoimista, on sinisilmäisyyden huippu, sillä Venäjähän käyttää sitä koko ajan. Samoin myös energian hinta vaihtelee enemmän ja nopeammin kuin Fortumilla, mikä on jo aikamoinen saavutus.

Tällaisen naapurin kanssa Suomi siis elää ja jostain syystä toimintalinjaksi on valittu aikaansaamaton höpötys. Venäjään suhtaudutaan alemmuudentuntoisesti ja vastavuoroisuuden periaatteita ei diplomatiassa edes yritetä noudattaa. Lisäksi Suomen ulkopolitiikkaa tällä hetkellä johtavat vakaumukselliset sosialistit vastustavat sotilaallista liittoutumista ilman minkäänlaisia järkisyitä. Tietenkään Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu mitään merkittävää suoraa sotilaallista uhkaa, johon liittoutumisella voitaisiin vaikuttaa. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että uhan ilmaantuessa liittoutumisvaihtoehtoa ei enää ole tarjolla. Yhtä kaikki jo se, että ovi NATO:oon lyödään valtionjohdon toimesta näyttävästi kiinni samalla kun Venäjä suunnittelee laivastonsa läsnäolon merkittävää lisäämistä Itämerellä "tulevan kaasuputken suojelemiseksi", on lähes maanpetoksellista; ellei laillisesti niin ainakin moraalisesti. Ei todellakaan ole sattumaa, että kyseinen putki kulkee Suomen eikä Viron talousvesien halki.

Suomen kohtaloa itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä ja etenkin toisen maailmansodan aikana on verrattu ajopuuhun, jota suuremmat voimat heittelevät sinne tänne. Vertaus ei ehkä ole aivan osuva, koska näinäkin aikoina Suomen ulkopolitiikkaa edes yritettiin johtaa maan etu mielessä ja pahimman tapahtuessa suomalaiset olivat valmiita puolustamaan maataan ase kädessä ja onnistuivatkin säilyttämään Suomen itsenäisenä, vaikka "suuremmat voimat" kuinka yrittivät maata nujertaa. Nykyiseenkään todellisuuteen ei ajopuuvertaus osu aivan täysin, sillä todellinen ajopuu heittelehtii aalloilla holtittomasti siksi, ettei sillä muutakaan mahdollisuutta ole, kun taas Suomen ajopuumainen käytös on seurausta tietoisesta pään työntämisestä pensaaseen ja toivomisesta, että lopulta kaikki menee hyvin. Suomi on siis eräänlainen ajopuuteorian koelaboratorio, jossa kokeillaan, miten asiat sujuu, kun niitä aktiivisesti yrittää olla hoitamatta.

P.S. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä tämä pakina ilmestyi myöhässä. Tohtori pahoittelee.