Joulun värien ajatteleminen kääntää politiikkaan vietynä ajatukset epämääräiseen punavihreään puuroon, joka tuntuu vellovan vähän joka puolella. Aatteena tälle hajallaan siellä täällä olevalle ideologialle ei tunnu olevan mitään kovin kuvaavaa nimeä, joten punavihreys kelvatkoon.

Suomessa yhteiskuntakritiikki oli pitkään taistolaiskommunistien yksinoikeus. Kun kommunismi kaatui, tämä aikaisemmin puoluemainen organisaatio hajosi kuten Neuvostoliitto ja syntyi mitä erilaisimpia kerhoja. Tänään nämä näennäisen riippumattomat ja eri asioita ajavat kerhot vyöryttävät samaa ideologiaa jokainen omasta tuutistaan. Jokaista elämänalaa lähellä on joku sitä vastustava järjestö, joka saa kohtuuttomasti julkisuutta todelliseen painoarvoonsa nähden, sillä höynäytettävä tai aatteelle suopea media haastattelee aina näiden kerhojen kätyreitä.

Jotta asia saisi hiukan konkretiaa, tohtori lähti tutkivan journalismin alkulähteille ja tutustui eri kansalaisjärjestöjen ohjelmajulistuksiin. Seuraavassa on joitain katkelmia kyseisistä julistuksista. Lukija voi yrittää arvata, minkä järjestöjen teksteistä on kysymys.

1. "Toiminnan aatteellisina lähtökohtina ovat humanistiset, sodanvastaiset ja kansainvälistä yhteisvastuuta korostavat ihanteet. Yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja puhdasta elinympäristöä järjestö pitää tärkeinä kansalaisten turvallisuuden rakentajina."

2. "Järjestö ei hyväksy muunmuassa sukupuoleen, ihonväriin, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää."

3. "Jokaisen peruskoulun opetukseen pitää kuulua myös seksuaalikasvatusta. Sen on oltava tytöille ja pojille samanlaista niin määrältään kuin sisällöltäänkin. Heteroseksuaalisuutta ei tule esittää ainoana oikeana seksuaalisuuden muotona."

4. "Järjestön perusarvoja ovat maailmanlaajuinen yhteisvastuu ja kansainvälinen solidaarisuus. Näihin perusarvoihin sisältyvät kestävä kehitys, ympäristönsuojelu, oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, rauhantahto, ihmisoikeudet ja demokratia."

5. "Järjestö kannattaa kaikkien ihmisten tasa-arvoa yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen, etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, poliittisiin tai uskonnollisiin mielipiteisiin tai mihinkään muuhunkaan henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta. Myös luonnon moninaisuuden puolustaminen, elinympäristön viihtyisyyden kehittäminen ja eläinten oikeuksien huomioonottaminen kuuluvat järjestön periaatteisiin."

Jotta lukija ei joudu viettämään jouluaan suuren epätietoisuuden vallitessa, tohtori paljastaa tässä viisi oikein -rivin. Ensimmäinen katkelma on Suomen Rauhanpuolustajien ohjelmasta. Puhdas ympäristö lienee ihan tavoiteltava asia, mutta rauhan kannalta sen merkitys lienee kovin epäsuora. Toinen katkelma on Oikeutta eläimille -järjestön ohjelmasta, joten sekä tyttö- että poikaketut turkin väriin katsomatta voivat nukkua yönsä rauhassa, sillä järjestö suostuu selvästi tappamaan ne tasapuolisen tehokkaasti; homokettuja unohtamatta. Kolmas katkelma on sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän Naisasialiitto Unionin sivuilta, mistä voi päätellä, että seksuaaliset vähemmistöt ovat siinäkin joukossa hyvin edustettuina. Neljäs puolestaan on Kepan eli kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestön ohjelmasta. Viides on Anarkistinen toiminta -nimisen ryhmittymän palopuheesta. Organisaatioita ja komentoa vastustava anarkistijärjestö on tietysti jo ajatuksenakin aika ristiriitainen, mutta näinpä vain tuokin porukka sai tungettua mukaan ohjelmaansa sekä seksuaaliset vähemmistöt että eläinten oikeudet.

Osa ja miksei kaikki esitetyistä tavoitteista kuten tasa-arvo, demokratia ja puhdas ympäristö ovat tietysti tavoittelemisen arvoisia asioita. Huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, että kaikki nämä jonkun sortin vaihtoehtoliikkeet riippumatta siitä mitä ne oikeastaan ajavat ovat rakentaneet ohjelmansa niin, että niiden toimintaan kuuluu markkinatalouden arvostelu, vihreiden arvojen korostus, naisasia ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen. Juuri tämä erottaa nämä kerhot perinteisistä puolueista, jotka nekin kannattavat tasa-arvoa, demokratiaa ja puhdasta ympäristöä. Toisaalta perinteisiä puolueita ei pyöritä kourallinen yliopistotaustaisia, marxismiin hurahtaneita rekkalesboja, kuten näitä ns. vaihtoehtoliikkeitä.

Tässä onkin näiden järjestöjen heikkous. Nyt ne ovat keino pitää nuoriso poissa pahanteosta, mutta niiden vaikutusvalta on käytännössä vähäinen. Ne vieraannuttavat viherfeminismiagendallaan valtaosan ajattelevista ihmisistä johonkin muualle tai ajavat heidät passiivisuuteen. Myöskään demokratian opettelu, jossa nuorison kansalaisjärjestöillä on aina ollut merkittävä kasvatuksellinen rooli, ei toteudu, kun kerhot rajataan siten, että valkoihoisella, markkinataloutta kannattavalla heteromiehellä ei ole niissä kuin sylkykupin rooli eikä aitoa puhevaltaa. Se, että suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa kannattavat järjestöt ajavat valtaosan ihmisistä pois riveistään silkkaa ahdasmielisyyttään on tietysti ajatuksena aika koominen, mutta valitettavan totta.

Demokratia tarvitsee toimiakseen vaihtoehtoliikkeensä, ja lukijan ei pidä päätellä, että tohtori tätä vastustaisi. Päin vastoin on syytä kiinnittää huomiota siihen, että näiden punaviherlesbofeministiliikkeiden 15 vuotta jatkunut vyörytys luottotoimittajien kautta kaikissa tiedotusvälineissä aiheuttaa jossain kohtaa vastareaktion, kun aktiiviset järjestöt rajaavat valtaosan ihmisistä ulkopuolelleen.

Kun lähitulevaisuudessa nähdään erilaisten Herrain Sikarikerhojen nostavan päätään noin 15 vuotta kestäneen hiljaiselonsa jälkeen, eri järjestöt tietysti huutavat kuin palosireenit ja vaativat, että tällaiset kerhot nyt vähintäänkin kielletään heteropatriarkaatin ylivaltaa pönkittävinä. Siinä kohtaa niiden kuitenkin kuuluu katsoa peiliin ja ymmärtää, että heillä oli oma, tärkeä roolinsa yhteiskunnan jakautumisessa eriarvoisuutta korostaviin leireihin.

Hyvää joulua kaikille.