Asuntolainojensa kanssa painiskelevasta suomalaisesta palkansaajasta tuntuu kieltämättä kummalliselta, että jossain voisi olla liikaa rahaa, mutta se vaikuttaa siitä huolimatta olevan totta. Täysin irrallisen sijoitusvarallisuuden määrä länsimaissa on kasvanut suuremmaksi kuin koskaan ennen. Tämä raha ei tietenkään makaa patjojen alla, vaan on sijoitettu sinne tänne. Siitä huolimatta se on irrallista rahaa, jolle etsitään vain parasta sijoitustuottoa; ei mitään muuta.

Osakeindeksit muodostuvat lähinnä suurimmista, jähmeimmistä ja taantuneimmista yhtiöistä. Näiden indeksien jatkuva ylämäki kertoo tästä ilmiöstä. Kiinteistömarkkinoille on puhallettu kupla jokaiseen länsimaahan. Korot ovat olleet historiallisen alhaalla lähes 15 vuotta kaikkialla Japanin yrittäessä sulatella kohmeista talouttaan nollakorolla ja EU:n ruokkiessa sosialidemokratian näivettämää talouskasvuaan parin kolmen prosentin korkotasolla. Nykyinen, hieman yli kolmen prosentin korkotaso on historiallisesti naurettavan alhainen, mutta koska ehdimme jo hetkeksi tottua kahteen prosenttiin, kauhistellaan nykytasoa ja epäillään velallisten ajautuvan konkurssiin. Kun korkopaperit eivät tuota oikeastaan mitään inflaatioprosentin päälle, on perinteisesti velkakirjalainoissa maannut löysä raha joutunut etsimään toisen kodin. Siksi vakavaraisia yhtiöitä arvostetaan vaikka niiden tulevaisuuden näkymät pitkällä tähtäimellä olisivat kuinka heikot. Kiinteistömarkkinoilta on niinikään ulosmitattu kaikki irti lähtevä ja saatu hinnat pompsahtamaan pilviin.

Historiallisesti ongelmaa ei löysän rahan kanssa ole yleensä ollut, koska sodat ovat kelanneet löysät pois. Hajautuksen osaavat vanhat rahasuvut eivät tietysti ole menettäneet kaikkea, koska heillä on sijoituksia ympäri maailmaa eri instrumenteissa ja vaikka sota jossain toisikin hetkellisiä ongelmia, heillä on sijoituksensa myös jälleenrakentajissa ja he selviävät suunnilleen omillaan. Inflaatiopyörän jatkuva pyöriminen ja säännöstelytalous ovat rassanneet löysää pois ja sodan jälkeen on taas keskitytty uuden tekemiseen.

Nykyisen löysän rahan tunnusmerkki ja ongelma on se, että sitä ei enää käytetä uuden luomiseen, sillä internet-kupla on vielä aivan liian tuoreessa muistissa. Vaikka internet-kupla oli rakenteiltaan vinksallaan, sen merkitystä ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Tuo luovan hulluuden jakso tuotti maailmaan pitkästä aikaa jotakin uutta. Tehtiin asioita, joissa ei tuntunut juuri silloin olevan järkeä ja toivottiin, että siinä joskus on. Vaikka tuon ajan kuplayhtiöt eivät valtaosin enää olekaan tuloksia hyödyntämässä, keksinnöt ja ideat eivät ole kadonneet mihinkään. Ilman internet-kuplan kokeilevaa sähläystä kukaan ei olisi ikinä keksinyt, että tv-yhtiön kannattaa näyttää yöaikaan jotain pallopeliä, johon voi osallistua hävyttömän hintaisilla tekstiviesteillä.

Nykyään löysää rahaa olisi enemmän kuin koskaan, mutta sitä ei käytetä uutta luovan kokeilemisen rahoittamiseen isolla riskillä, vaan sille haetaan vain tasaista tuottoa kiinteistömarkkinoilta ja jättiyhtiöiden osakkeista. Lopputuloksena veivaamme samaa sorvia vuodesta toiseen ilman, että kehitämme mitään uutta. Löysä raha ei siis enää luo talouteen ja ihmisten elämään dynamiikkaa ja kehitystä vaan se yrittää jähmettää olot nykyisiksi omien sijoitustensa turvaamiseksi. Esimerkki tästä löysän rahan lobbtystä on George W. Bushia rahoittava amerikkalainen suurteollisuus, jolla ei pitäisi olla nykymaailmassa juuri minkäänlaista olemassa olon oikeutta, mutta niinpä se vain porskuttaa, kun kilpailu pidetään poissa ja energia- ja resurssi-intensiivisen teollisuuden vaihtoehdot naamioidaan marginaaliseksi huuhaa-puuhasteluksi. Toinen esimerkki on viihdejättien ympärille siilipuolustukseen linnoittautunut ja vetäytymisvaiheen jälkeen hyökkäyksen aloittanut tekijänoikeusmafia, joka yrittää museoida nykyisten viihdejättien savikiekonkaupustelubisneksen ja tappaa pois markkinoilta kaikki, jotka yrittävät keikuttaa näiden kuhnurien venettä.

Hetkittäisenä ilmiönä asia ei ole ongelmallinen, mutta pidempään jatkuvana se on taloudelle suorastaan katastrofaalista. Rahan kanssa pelaavat unohtavat pian tyystin, että rahaa on oikeastaan aina käytetty investointeihin, tutkimukseen, tuotekehitykseen, ideointiin ja kokeiluun. Kun paremmista ajoista jotain tietävät kuolevat pois ja nuoremmat perilliset ovat eläneet vain kirstunvartiointiajassa, tulee jähmeästä vanhojen rakenteiden puolustamisesta ainoa oikea tapa tehdä bisnestä.

Siltä varalta että joku miljardeja pyörittävä sattuisi epähuomiossa lukemaan tätä, on tohtorilla pari vinkkiä kohteiksi, joissa uuden keksimiselle on takuuvarmasti tilaus, mutta joissa nykyiset toimijat eivät tee mitään. Ensimmäinen keksintö on auto. Värkki keksittiin sata vuotta sitten ja vaikka se on näennäisesti muuttunut siitä paljonkin, itse peruste ei ole: se on edelleen fossiilisia polttoaineita tarvitseva, ihmisen ohjaama härveli. Ihmisen tarve liikkua paikasta toiseen ei ole muuttunut miksikään, mutta joku luovuudella varustettu hullu nero voisi keksiä aivan uuden tavan ihmisten liikutteluun. Viherpipertäjiä ei tähän projektiin pidä päästää, sillä ne kannattavat vain joukkoliikennettä, joka on myös oleellisilta osiltaan samanlaista kuin sata vuotta sitten. Yhdestä muinaisesta systeemistä siirtyminen toiseen ei ole edistystä, vaikka vihreät sen sellaiseksi naamioivatkin.

Toinen alue on tavaroiden valmistus ja liikuttelu. Nyt yksinkertaisenkin asian saaminen kuluttajan pöydälle vaatii valtavan raaka-aineiden, osien ja tuotteiden ja jätteiden kuljetus- ja kaupusteluapparaatin, joka ei voi olla kovin tehokas. Sekä raaka-ainetuottajilla, kuljetusliikkeillä, teollisuudella, kaupalla että kiinteistöbisneksellä suuri intressi olla tekemättä mitään ja oikaisemasta yhtään mutkaa, mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö joku voisi keksiä jotakin, jolla tuosta tavaran edestakaisin siirtelystä päästäisiin eroon.

Ehkä tarvittaisiin taas sota, joka rassaisi itse itseään liikuttelevan ja jo aika pitkälle omaa elämäänsä elävän sijoitusvarallisuusläskin pois ja kannustaisi uusia yrittäjiä tulemaan esiin. Se, että luodaan lukemattomia uusia sijoitusinstrumentteja, joilla tuo turha raha turvataan vähän paremmin kuin nyt, ei tuota maailmaan mitään hyödyllistä, mutta silti näiden keksimiseen käytetään mahdottomat määrät aikaa, vaivaa ja rahaa. Mitä paremmin tämä raha turvataan, sitä vähemmän hyötyä siitä tulee ikinä olemaan minkään uuden luomisessa.

Kun kommunismia ja sosialisointeja ei enää tarvitse pelätä, pitäisi keksiä joku uusi tapa hätistellä laiska raha liikkeelle. Inhimilliseltä kannalta olisi suotavaa, että innovatiivisuus palaisi talouselämään muuten kuin suursodan kautta.