Tällä viikolla Tohtorin käsittelyyn pääsee hallituspuolueista toinen, eli Kokoomus.

Kokoomus sai eduskuntavaaleissa suuren vaalivoiton ja harvoin on suuri vaalivoitto onnistuttu näin tehokkaasti ryssimään. Kokoomuksen ensimmäinen ja vähälle huomiolle jäänyt virhe oli se, että se ilmoitti olevansa oikeutettu hallituspaikkaan vaalivoittonsa takia. Mutta koska puuttui yksi paikka puuttui sen myötä sitten kaikki. Suomen käsittämätön suurimman puolueen mandaatti pääministerin hommaan tarkoitti sitä, että Kokoomus uhosi itsensä hallituksen kakkospaikalle.

Mitään pakkoa tähän ei olisi ollut, vaan sen olisi kuulunut kohdella Kepua hallitusneuvotteluissa kuten kepuleita muutenkin on tapana kohdella: potkia päähänm kun se liikkuu, ja jatkaa vielä hiukan sitten, kun ei enää liiku. Jos Kokoomus olisi jättänyt oppositio-oven auki, sen neuvotteluasema olisi ollut paljon parempi. Nyt Katainen meni lupaamaan jo ennen lopullisen vaalituloksen selviämistä vaali-iltana omalle puolueväelleen hallituspaikan. Perääntyminen kasvonsa säilyttäen, kun puolueen kiintiönaiset olivat jo henkisesti sisustaneet itselleen työhuoneet ministeriöistä, oli täysin mahdotonta, joten vaaliohjelma ei ole Kokoomuksen näköinen, eikä se ole edes Kokoomuksen ja Kepun neuvottelutuloksen näköinen, vaan se on Kepun näköinen.

Kokoomus on sinänsä suoraselkäisesti seisonut tuon hallitusohjelman takana eikä ole lähtenyt sitä kampittamaan sisältä päin iltalypsyllä, mihin muut hallituspuolueet ajoittain ovat syyllistyneet. Sen sijaan ihmetellä sopii sitä, miksi Katainen ottaa kaikesta Kepun välistävedosta syyt omille niskoilleen. Kun kepulit haluavat laskea maatilojen perintöveroja ja näin on sovittu, näin tietysti kuuluu tehdä, mutta kyllä Katainen olisi voinut mainita, että kyse ei ole Kokoomuksen vaan Keskustan tavoitteesta.

Täysin sama kuviota noudatteli puun myynnin pikavauhtia tehty veronkevennys, joka ei edistä metsäteollisuuden asiaa millään tavoin. Kepulaisten metsänomistajien asemaa se kylläkin helpottaa mukavasti. Lisäksi laki saatettiin voimaan takautuvasti, koska kepulaisille ei kelvannut verohelpotus vain tulevasta myynnistä, vaan maksetutkin verot piti saada anteeksi. Takautuvia lakeja ei Suomessa ole sotasyyllisyyslain jälkeen montaa säädetty, mutta selvästi tämä asia oli siinä määrin tärkeä, että lainsäädännön keskeisestä periaatteesta voidaan luopua.

Sen sijaan, että Katainen olisi kertonut meille kyseessä olevan kepulaisen iltalypsyn, hän menetti kasvonsa kertomalla meille hätäisesti sepitetyn tarinan siitä, kuinka kyseessä on pakkoraossa tehty metsäteollisuuden auttaminen ja takautuvalle laillekin löydettiin jotain kummallisia perusteita "kyllähän kansalaisen pitää voida luottaa verottajaan". Kansalainen ei ole koskaan voinut luottaa verottajaan, paitsi jos maksaa kaiken mukisematta raskaimman mukaan, mutta nyt jostain syystä maajussien luottamuksesta verottajaan löytyy jotakin paikattavaa.

Näin Kepu puhalsi kaupungeista rahaa maaseudulle, ja Kokoomus Kataisen johdolla otti niskoilleen kaikki vihat. Tällä politiikalla Kokoomus ajaa itseään oppositioon ensi kaudeksi, sillä se vaikuttaa täydellisen munattomalta hännystelijäjoukolta, mitä se tosiasiallisesti taitaa ollakin. Kokoomuksella näyttäisi edelleen olevan trauma ulkopoliittisista syistä aiheutuneesta 25 vuoden paitsiosta valtapolitiikassa. Oppositiossa oleminen tekee puolueelle hyvää aatteellisesti. Jos hallituksessa ei saa toteutettua mitään puolueen keskeisiä asioita, miksi sinne pitää turhan päiten mennä nolaamaan itsensä?

Kunnallispolitiikassa Kokoomus on sen sijaan varsinkin suurissa kaupungeissa vanha tekijä. Puolueella on hyvät suhteet rakennusliikkeisiin, kiinteistökeinottelijoihin, ostosparatiiseja suunnitteleviin liikemiehiin ja muihin kaupunkilaisen kannalta jossain määrin vahingollisiin tahoihin. Siinä, missä Kokoomus on täysin hukassa valtakunnanpolitiikassa, kunnallispolitiikassa se pyörittää suurten kaupunkien politiikkaa lähes kepumaisella salakähmäisyydellä ja vedätyksellä.