Suomalaisten ongelmien vakavuuden keskitason hyvin kouriintuntuvasti havainnollistaa Kaarina Hazardin viime viikolla kuolleen Tony Halmeen muistoksi heittämästä likasangollisesta syntynyt myrsky vesilasissa. Kirjoitus kieltämättä osoitti huonoa makua ja sisälsi myös aineksia, joiden yksinomainen tarkoitus oli nostaa Hazardin omaa profiilia ruumista talloen. Onnea vaan. Siitä huolimatta kirjoitus mahtuu kirkkaasti suomalaisen sananvapauden suojaaman ilmaisun joukkoon; kuolleen kunniaa (9-vuotiaaseen lapsimorsiameensa aikanaan yhtynyttä Muhammedia lukuunottamatta) kun ei laissa määritellyllä tavalla voi loukata.

Halme oli eläessään showmies. Hän oli puheissaan äkkiväärä ja sanoi usein pahasti niin maanmiehistään kuin muunmaalaisistakin. Hän oli ilmiselvä rasisti ja homofoobi^(*, vaikka ei muuten elämänsä loppupuolella juuri selvää päivää nähnytkään. On kuitenkin täysin asiatonta, typerää ja tietämätöntä kuitata hänen elämäntyönsä höpöttämällä pelkästään huumeista ja aseista.

Politiikassa Halme oli tervetullut väriläiskä jolla oli myös selkeästi myös poliittisia mielipiteitä, jotka toivat hänelle äänivyöryn vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Hänen ajamansa asiat olivat karkeasti ottaen seuraavia:

• Kotimaan vähäosaiset on asetettava ulkomaiden vähäosaisten edelle, kun kansallisvarallisuutta näiden elinolosuhteiden parantamiseen käytetään.
• Suomessa asuvalle ulkomaalaiselle pitää antaa kavionkuva takapuoleen, mikäli hän ei täällä osaa tai halua olla täkäläisten sääntöjen mukaisesti.
• Sotaveteraaneille pitää osoittaa se kunnioitus ja huolenpito, jonka he maamme puolesta tekemiemme palvelusten perusteella ansaitsevat.

Tietenkin edelläolevat mielipiteet ovat sellaisia, että vihervasurit eivät niitä ymmärrä eivätkä hyväksy ja vihervasurien maailmankuvan mukaisesti niitä ei siis saa eikä oikeastaan edes voi olla olemassa. Siispä Halme oli aivovaurioinen lihakasa, joka eli elämänsä lääkehuuruissa eikä hänellä ollut mitään mainitsemisen arvoisia mielipiteitä mistään asiasta ja häntä äänestäneet olivat niin varallisuudeltaan, yhteiskuntakelpoisuudeltaan kuin älyltäänkin niin vähäosaisia – ja sellaiseksi jäävät – ettei heistä kannata sen enempää puhua. Perusteeksi ilmeisesti riittää se, että eduskuntavaaleja seuranneissa vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Halme sai vain murto-osan eduskuntavaalien äänisaaliistaan, vaikka tulikin valituksi kaupunginvaltuustoon.

Kuitenkin kun noita Halmeen mielipiteitä katsoo ilman hänen persoonaansa kohdistuvaa kiihkoa, niin eipä sieltä juuri sellaista mielipidettä löydy, jonka kanssa suomalaisten enemmistö ei olisi ainakin karkeasti ottaen samaa mieltä. Mitä tulee hänen mielipiteisiinsä koskien homoseksuaaleja, ei Halme siinäkään suuremmin poikkea keskimääräisestä kansalaisesta, vaikka yleensä ihmiset eivät koekaan tarpeelliseksi tatuoida anuksen käyttöohjetta alaselkäänsä.

Halme ei millään muotoa täyttänyt nyky-Suomen salonkikelpoisuuskriteereitä. Tästä huolimatta osoittaa äärimmäistä tyhmyyttä nostaa hänen 47-vuotisesta elämästään ainoina mainitsemisen arvoisena asiana esiin hänen sairastumisen jälkeinen lääkkeiden ja lääkeaineiden liikakäytön sävyttämä elämänsä, joka näkyi puheen sammaltamisena ja epävarmana liikkumisena, sekä hänen henkilökohtainen ratkaisunsa päättää päivänsä oman käden kautta. Aivan vastaavaa tyhmyyttä olisi kuitata vaikkapa auringosta lähtevän neutrinovuon löytäneen fysiikan nobelistin elämä sillä, että hän eli viimeiset hetkensä kuselta haisevana idioottina, jonka Alzheimerin taudin runtelemat aivot eivät edes enää edes muistaneet läheisiä saati sitten ratkaisseet kvanttifysiikan arvoituksia. Itse asian kannalta on epäoleellista, onko sairastumisen takana omat elämäntavat vai pelkkä sattuma.

Helsingin Sanomat päätti siunata Hazardin kirjoituksen kansalaismielipiteellä, joka kerätään nykyään niin muodikkaalla internetissä olevalla mielipidekysymyksellä. Kysymys on asetettu muotoon: "Saako vainajia kritisoida julkisesti?" Vaikka itse kysymyksen ja länsimaisen sananvapauskäsitteen edes pinnallisesti sisäistänyt ei tuolla tavalla asetettuun kysymykseen vastaa kieltävästi, silti yli neljäsosa vastaajista on näin tehnyt. Juuri kukaan ei silti varmaankaan tarkoita, etteikö Stalinin, Kekkosen, Reaganin tai vaikka Anja Eerikäisen mielipiteitä ja tekemisiä saisi arvostella ihan siinä missä Putinin, Koiviston, Obaman tai Ingrid Newkirkin. Ei ainakaan pelkästään siksi, että aiemmin mainitut ovat kuolleet, kun taas jälkimmäiset eivät vielä.

Hazard ei myöskään säästänyt kirjoituksessaan Halmeen läheisiä. Siinä missä Halme-vainaa itse sai sangollisen paskaa niskaansa, riitti myös esimerkiksi Timo Soinille vielä kauhallinen tai pari sitä itseään. Se, että Soini kuvasi paria päivää aikaisemmin kuollutta ystäväänsä korulausein ja itse asiassa hyvin tyypillisin kiertoilmaisuin, oli Hazardin silmissä vertaansa vailla olevaa epäinhimillisyyttä, vaikka normaalin ihmisen silmiin se näytti vain kuollutta ystäväänsä surevan ihmisen vastaukselta toimittajan aina yhtä typerään "miltä nyt tuntuu" -kysymykseen.

Vaikka Hazard osoitti kirjoituksellaan olevansa kusipää, niin silti en aio sepustaa hänestä parjauskirjoitusta hänen kuoltuaan; en ainakaan ennen kuin ruumis on ehtinyt jäähtyä ja rigor mortis hellittää.

---

*) Tässä yhteydessä lienee syytä muistuttaa, että termi "homofobia" on äärimmäisen pöljä, sillä suomennettuna se tarkoittaisi ihmispelkoa^(**. Kuitenkin sillä tarkoitetaan homoseksuaaleja tai yleisemmin seksuaalista valtavirtaa vastaan uiviin kansalaisiin kohdistuvaa vihaa ja vastenmielisyyttä. Fobia on termissä vain siksi, että sillä voitaisiin halventaa erilaisuuteen nurjamielisesti suhtautuvia leimaamalla heidät vellihousuisiksi pelkureiksi.

**) Itse asiassa se ei tarkoittaisi ihmispelkoa, koska sana "fobia" on kreikkalaisperäinen, joten kaikki fobiatkin on väännetty kreikasta eikä latinasta ja kreikassa "homo" tarkoittaa "samaa" ja latinassa "ihmistä". Oikeasta käännös olisi siis "samanlaisten asioiden pelko". Yhtä kaikki homofobia on pseudolääketieteellinen termi, joka on tarkoitettu leimakirveeksi.