28.06.2008
Hämeen pakkosyöttäjät
Hämeenlinnassa kuluneella viikolla olivat leivättömän pöydän ääressä
kaksi päiväkodin työntekijää, jotka syytteen mukaan näkivät työtehtävissään
asiakseen pakottaa voimakeinoin 2-4 vuotiaita lapsia syömään ja vieläpä
pakottamaan erään 2-vuotiaan lapsen syömään kertaalleen oksentamansa
murot uudelleen. Juttuun liittyy myös muuta lasten kaltoin kohtelua.
Jos syytteet ovat totta, niin syytetyt ansaitsisivat huomattavasti
tuntuvammat seuraamukset kuin syyttäjän ajamat sakkorangaistukset.
Vähintäänkin potkut, ehdollinen vankeusrangaistus ja takuut siitä,
etteivät moiset "hoitoalan ammattilaiset" enää ikinä työskentele
lasten parissa, olisivat paikallaan. Ylipäänsä he saavat olla
tyytyväisiä, ettei joku suivaantunut lapsen isä – tai äiti – ole
jo sotkenut heitä suohon.