12.07.2008
Mugaben kaverit
YK:n turvallisuusneuvosto ei saanut aikaiseksi pakotepäätöstä
Zimbabwea ja erityisesti sen diktaattoria Robert Mugabea vastaan.
Pysyvistä jäsenmaista kaksi – Kiina ja Venäjä – käyttivät
veto-oikeuttaan ja vastaan äänestivät lisäksi Etelä-Afrikka, Libya
ja Vietnam.
Tämä ei oikeastaan yllätä ketään. Kiina, Libya ja Vietnam ovat
diktatuureja, joiden intresseissä ei tietenkään ole diktaattorien
ja diktatuurien kansainvälinen tuomitseminen. Venäjän hallintomalli
on sekin niin epädemokraattinen, ettei sekään halua antaa maailmalle
signaalia, jonka mukaan olisi ihan OK puuttua maan asioihin, jos
maan johto huijaa vaaleissa ja käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita
kohtaan. ANC:n johtama Etelä-Afrikka puolestaan on perinteisesti silitellyt
Mugabea myötäkarvaan.
Taas on nähty oivallinen esimerkki siitä, ettei YK:sta ole
demokratian edistäjäksi tai edes räikeimpien väärinkäytösten
oikaisijaksi.