Tasavallan presidentti jyräsi yksimielisen valtioneuvoston sisäministeriön kansliapäällikön nimityksessä. Samalla hän tuli muuttaneeksi mieltään aiemmasta kannastaan, jonka mukaan presidentin ei hallituksen yksimielisiä nimitysesityksiä tulisi muuttaa. Mutta tällä kertaa paine oli liian kova. Sisäministeri Holmlund olisi esityksellään siirtänyt syrjään virkaa aikaisemmin hoitaneen naisdemarin ja tämä ei Haloselle käynyt.

Tämä oli oikeastaan aika selkeästi odotettavissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pääministeri Vanhanen viime viikolla julkisesti ilmoitti, että tällaisissa nimityksissä hallitus vain esittelee ja presidentti sitten nimittää tahtonsa mukaan, saattoi nähdä, että hallituksen yksimielisyys tässä kysymyksessä oli enemmänkin muodollista laatua. Rivien välissä Vanhanen oli valmis puukottamaan kokoomuslaista sisäministeriä selkään, mikä tuntui sopivan hyvin myös Haloselle. Nyt myös seuraavat viisi vuotta sisäministeriön virkamiehistöä johtaa demari, jonka suhteet Halosen lähipiiriin ovat niin moninaiset, että heikkohermoisempaa luulisi hirvittävän.

Halonen on toimikaudellaan käyttänyt hänelle perustuslain mukaan kuuluvaa nimitysvaltaa niin demarivetoisesti, että luultavasti moinen tullaan tulevaisuudessa estämään viemällä presidentiltä nimityksiin liittyvät valtaoikeudet tai ainakin supistamalla niitä merkittävästi. Tämä ei taida Halosta suuremmin häiritä, koska hänen valtaoikeuksiaan uudistus ei enää koske ja hänkin taitaa tietää, ettei Suomessa taideta hänen jälkeensä ihan heti demaripresidenttiä nähdä – hän kun ei seuraavaa presidenttiä nimitä.